Kirjailijan kuolema

2lesken

Lehdet otsikoivat nuoren kirjailijan kuolemaa.
Järkyttävä isku Suomen kirjallisuuteen.
En muista että elossa ollessa kirjailijasta olisi ollut näin suuria otsikoita kuin nyt.

Pakko tunnustaa, että en ole kuullut koskaan mitään ko kirjailijasta.
Enkä lukenut yhtään hänen kirjoittamaansa kirjaa.
Edesmenneen kirjailijan ex-kihlattu suree luita ja ytimiä myöden kirjailijaa.

Olenko jotenkin paatunut, kun täysin vieraan kuolema ei kosketa ollenkaan.

Olen fatalisti.
Kun tulee aika, silloin me lähdemme noutajan matkaan.

16

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Enpä ole minäkään lukenut kirjojaan tai runojaan, ainakaan vielä.
      Täällä on ollut Miki Liukkosesta joskus keskstelua, en osaa etsiä vanhaa.
      Jakoi mielipiteitä.
      Juonsi 'Sivullinen' -nimistä ohjelmaa, ja laulaja/muusikko Behmin ex.
      Niistä tiedän, ja kolahti kyllä kun näin uutisen.
      Jäänyt mieleen, jossain hältä kysytty elämän tarkoitusta, ja vastasi jotenkin "että se joskus päättyy".

    • Anonyymi

      Kiitos aloitteen tekijä,ihan samoilla linjoilla olen kanssasi.Kai sitä sitten on ihan paantunut kun ei jaksa surra tuntemattomien kuolemaa ja itse todella en häntä tunne,en tiennyt kuka on?Ilta päivä lehtiä kuin luin ,selkesi.Kun kuolemalle on nyt 3 vuoden sisällä menettänyt ihmisiä elämäni 25kpl.Ei jaksa enää surra täysin tuntemattomine kuolemia.

    • Anonyymi

      Minua kyllä kosketti kirjailijan kuolema, olen lukenut paljon hänen haastattelujaan, vaikka en vielä ainakaan hänen kirjojaan ole lukenut. Surullista..

      • Mikä on surullista?


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Mikä on surullista?

        NPC ei omaa ajattelua,kaiku mitä kuulee ja luulee


    • Anonyymi

      Täysin tuntematon oli minullekin, vasta nyt kuoltuaan törmäsin nimeen iltapäivälehdessä. Ex kihlatun nimeen olen törmännyt jossain jutussa jossa kerrottiin seurustelleen reilusti vanhemman miehen kanssa, olikohan peräti tanskalainen herra.

      • Nyt olen vasta lukenut tästä ex-kihlatusta.
        Hän on palkittu laulaja-lauluntekijä.
        Ilmeisesti ahdistui niinpaljon tästä kuolemasta, että ei ole voinut jatkaa keikkailua.

        On ollut häntä kohtaan jopa syyttäviä kirjoituksia.
        Aivan kuin hän olisi syyllinen ex-avokin kuolemaan.
        Ihmiset ovat alhaisia ja julmia.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Nyt olen vasta lukenut tästä ex-kihlatusta.
        Hän on palkittu laulaja-lauluntekijä.
        Ilmeisesti ahdistui niinpaljon tästä kuolemasta, että ei ole voinut jatkaa keikkailua.

        On ollut häntä kohtaan jopa syyttäviä kirjoituksia.
        Aivan kuin hän olisi syyllinen ex-avokin kuolemaan.
        Ihmiset ovat alhaisia ja julmia.

        No hyvin osaa kuitenkin ex-avokin kuolemalla rahastaa edelleen pysymällä "tapetilla" ja lehdissä lähes päivittäin


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Nyt olen vasta lukenut tästä ex-kihlatusta.
        Hän on palkittu laulaja-lauluntekijä.
        Ilmeisesti ahdistui niinpaljon tästä kuolemasta, että ei ole voinut jatkaa keikkailua.

        On ollut häntä kohtaan jopa syyttäviä kirjoituksia.
        Aivan kuin hän olisi syyllinen ex-avokin kuolemaan.
        Ihmiset ovat alhaisia ja julmia.

        Niinhän se aina on että eräs ryhmä aloittaa syyttelyn, koska eivät edes tiedä millaisia ongelmia heillä oli yhdessä Miki oli sairas ja väsynyt elämään. Joten ei se mitenkään ole kenenkään syytä


    • Anonyymi

      Media piti melua niistä jotka kuluvat globojen satanistisiin piireihin.
      Kannattaisi löytää syy nuorten ym kuoli syihin kuin neverhörd joku.
      Kuolemillla on yhteiset syyt.. Eivät ole itsemurhia. Rikkaita tunnettuja urheijoita näyttelijöitä johtajia kuolee paljon, minkä seurauksena?
      Miksi te vellotte falskia ? Uskotte kaiken mitä media haluaa teidän lampaiden uskovan.. ⏰

    • Anonyymi

      En myöskään ole koskaan ennen kuullut tästä henkilöstä, jonka poismenosta nyt niin kovin kohistaan. Varma merkki että olen pudonnut todellisuudesta? Olen pihalla asioista, kalkkis, käpy ja vaikka mitä.

      • Anonyymi

        Tietämättömyytesi ei häiritse

        Suomi on täynnä pölvästejä


      • Anonyymi

        Tietämättömyytesi ei häiritse

        Suomi on täynnä pölvästejä

        Ihminen oli ja sitten kuoli.

        Yksinkertaista ja mitätöntä


    • Anonyymi

      Näin sivullisena, taisi olla päihteiden liikakäyttäjä.
      Elimistö ei kestä, eikä pää.
      Olisi ollut esimerkki, mihin epävakainen elämäntapa johtaa, mutta nyt en oikein tiedä, mihin median esilletuoma esimerkki johtaa.
      Kai hänen teoksensa ovat nuoremmille tarkoitettuja, kun en ole niitä havainnut, edesjoulumyynnissä.

    • Anonyymi

      Tunnen suurta surua noren lahjakkaan kirjailijan kuoleman johdosta,
      kovan kohtalon kokeneena
      hän oli julmasti koulukiusattu
      joittenki uhri , harhaututettu huumeisiin,

      raamatussa sanotaan :

      joka yhdenki näistä lapsista houkutelee harhaan ,
      sen kaulaan ripustettakoon mylynkivi ja upotettakoon mereen,

      joten taivassa joutkut tulee saamaan tuomionsa
      tämänki nuoren ihmisen vahingoitamisesta,,,

      lämmin osanottoni omaisille suuren surun johdosta,,

    • Anonyymi

      Minä olen samoilla linjoilla. Tosin hämärästi muistan nähneeni tästä miehestä jotain juttua aikaisemminkin, että kasvot ovat jääneet mieleen, mutta jutun aihe ei sitten kai ollut kiinnostava.

      Mutta käytännössä kaikki julkkikset ovat minulle tuntemattomia, eli siis ei kiinnosta pätkääkään. Jotenkin, kun lukee näillä palstoilla julkkiksista juoruja, niin ajattelen, kuinka sekaisin niiden kirjoittajat ovat. Pakkomielteisesti kiinnostuneet muiden elämästä, mutta ehkä eivät osaa elää sitten sitä omaa elämää ja sen asioita.

      Huvittaa nämä "elämänkerta" kirjat joita kaupat ovat pullollaan. Tai kokkauskirjat joita ilmestyy usealle heistä.

      Mutta kuten samoin, ei minua haittaa jos joku muu on heistä kiinnostunut jotenkin. Yksi oma sukulaiseni on ja sujuvasti keskustelemme molempien ajatuksista monessa muussakin eroavaisuuksistamme. Kaikki me kai jostain tykätään. On hyvä tehdä juttuja joista pidetään. Ja loistavaa, kun on joku jonka kanssa voi höpötellä erimielisyyksistä huolimatta maailman menosta. Kaikkien kanssa ei voi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1394
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1326
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      120
      1046
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      167
      655
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      483
    Aihe