Jeesuksen ja Paavalin moka? Vai onko sittenkään?

Jeesus uskoi maailmanlopun koittavan sen saman sukupolven aikana, jonka kanssa hänkin eli maanpäällä ollessaan. Hän uskoi palaavansa voittajana takaisin jo sen samana sukupolven aikana.

“29. ”Mutta heti noiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta, ja taivaiden voimat järkkyvät. 30. Silloin taivaalla näkyy Ihmisen Pojan merkki ja kaikki maan sukukunnat vaikeroivat, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. 31. Suuren pasuunan soidessa hän lähettää enkelinsä kokoamaan hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta, taivasten ääristä niiden toisiin ääriin asti. 32. Oppikaa viikunapuusta tämä vertaus: kun sen oksa virkoaa ja lehdet puhkeavat, te tiedätte, että kesä on lähellä. 33. Samoin nähdessänne kaiken tämän tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. 34. Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU. 35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” (Matt 24:29-35, FinRK)

“24. ”Mutta niinä päivinä, tuon ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan, 25. tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. 26. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella, 27. ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmansuunnalta maan äärestä taivaan ääreen. 28. Oppikaa viikunapuusta tämä vertaus: kun sen oksa virkoaa ja lehdet puhkeavat, te tiedätte, että kesä on lähellä. 29. Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että se aika on lähellä, oven edessä. 30. Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU. 31. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” (Mark 13:24-31, FinRK)

Saman hän sanoo myös Luuk. 21:25-33.

Myös Paavali on ihan varma, ettei hän ehdi kuolemaan ennen kuin Jeesus jo saapuu:

“51. Nyt ilmoitan teille salaisuuden: EMME ME kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, 52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me [elossa olevat, jotka emme ole ehtineet vielä kuolla] muutumme.” (1Kor 15:51-52, FinRK)

Hän sanoo sen vielä selvemmin tässä:

“15. Tämän me sanomme teille Herran sanana: Me, jotka olemme elossa ja jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi poisnukkuneiden edelle, 16. sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin. 17. Sitten meidät, jotka olemme elossa ja olemme vielä täällä, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin saamme aina olla Herran kanssa. 18. Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1Tess 4:15-18, FinRK)

Paavali siis uskoi, että Jeesus saapuu hänen elinaikanaan.

Myös Matteus oli sitä mieltä, että elonkorjuu on juuri alkamassa:

“Kirves on jo pantu puiden juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.” (Matt 3:10, FinRK)

Sillä Kirves ON JO pantu puiden juurelle. Ei kirvestä laiteta puiden juurelle ennen kuin hakkuu on jo alkamassa.

Jeesus ei kuitenkaan koskaan tullut. Tekeekö se Paavalista ja Jeesuksesta väärän profeetan? Miten sinä selität nämä valheelliset profetiat itsellesi?
101543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 101

Vanhimmat

Kyllä he olivat vääriä profeettoja aivan kuten Elisa oli väärä profeetta Vanhassa testamentissa. Hän ennusti Mooabin joutuvan Israelin, Juudan ja Edomin valtaan, mutta toisin kävi. 2Kun 3:18-27

Arvaa, miten palstan uskovaiset suhtautuivat tähän tietoon, kun sen heille paljastin? Eivät reagoineet siihen millään tavalla. Jatkoivat uskossa Jeesukseen ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

1Äänestä

Raamatun vääriä profetioita

Elisa ennusti Mooabin joutuvan Israelin, Juudan ja Edomin valtaan, mutta toisin kävi. 2Kun 3:18-27

Jeesus ennusti, että kun hän saapuu takaisin, niin se sukupolvi ei ole vielä kadonnut, jonka aikana hän teki voimalliset tekonsa ja saarnasi Jumalan valtakuntaa, mutta toisin kävi. Opetuslapset ovat ehtineet käydä läpi Israelin kaupungit eikä Jeesusta ole näkynyt. Matt 24:29-35; 10:23

Paavali ennusti, että hän on vielä elossa Jeesuksen tulemuksessa, mutta toisin kävi. 1Kor 15:51-52; 1Tess 4:15-18

Naatan ennusti, että Salomo olisi Israelin ikuinen kuningas eikä siis koskaan kuolisi, mutta toisin kävi. 2Sam 7:8-16; 1Aik 17:11-14; 22:8-10

Ilmestyskirjassa sanotaan Jeesuksen tulevan takaisin pian, mutta häntä ei ole vielä näkynyt, vaikka aikaa on kulunut jo liki 2000 vuotta hänen taivaaseen nousustaan. Ilm 1:1; 2:16; 3:11; 22:7, 12, 20

Kun Raamatun profetiat eivät ole toteutuneet ja sen profeetat ovat vääriä profeettoja Jeesus mukaan lukien, niin ei liene ihme, että myöskään kristittyjen profetiat eivät yleensä toteudu?

Äänestä
  • On myös kristittyjen ennustuksia, jotka ovat toteutuneet, mutta ne eivät ole luonteeltaan yliluonnollisia vaan ihan järkeviä havaintoihin ja kehitykseen perustuvia arvauksia.

    Ennustettiin seksuaalisten vähemmistöjen tulevan hyväksytyiksi ja pornoa näytettävän televisiosta, mikä on toteutunut. Ei mitään ihmeellistä tässä.

    Ennustettiin tapojen rappeutumista, mikä on sikäli toteutunut, kun julkinen juopottelu, aviorikokset ja pornon lisääntyvä harrastus on osoitus siitä (ja lisäksi ihan tavallisetkin ihmiset esiintyvä tosi-TV:n seksikohtauksissa).

    Ennustettiin väkivallan lisääntyminen ja raaistuminen, mikä on tosin tilastojen valossa kyseenalaista, mutta Suomessa ainakin nuorten väkivalta on lisääntynyt ja raaistunut - samoin ryöstely ja varkaudet. Tämä näky myös tilastoissa.

    Äänestä

Jeesus tarkoitti tämä sukupolvi eli se joka näkee nuo tapahtumat.
Olisi voinut käyttää sanaa tuo sukupolvi ei katoa .
Jeesus itse todistaa ,ettei tiedä sitä hetkeä vaan ainoastaan Isä.
Jeesus profetoi ,kuten profeetta asian.

Äänestä
  • No älä nyt jauha paskaa saatanan tollo. Jeesuksen suuhun sepitettiin (Jeesusta ei oikesti ollut lainkaan olemassa) maailmanloppu kun vuohipaimenet eivät ymmärtäneet Rooman imperiumia, joka tukahdutti sotilaallisesti ja väkivaltaisesti vuohipaimenten kapinan. Tästä tynnyrin alla kasvaneet vuohipaimenet päättelivät, että maailma muka loppuisi kun roomalaiset hävittivät heidän telttakylänsä.

    Äänestä

  • Aito_loinen kirjoitti:

    No älä nyt jauha paskaa saatanan tollo. Jeesuksen suuhun sepitettiin (Jeesusta ei oikesti ollut lainkaan olemassa) maailmanloppu kun vuohipaimenet eivät ymmärtäneet Rooman imperiumia, joka tukahdutti sotilaallisesti ja väkivaltaisesti vuohipaimenten kapinan. Tästä tynnyrin alla kasvaneet vuohipaimenet päättelivät, että maailma muka loppuisi kun roomalaiset hävittivät heidän telttakylänsä.

    Voi mitä äitis teki ku sun synnytti

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Voi mitä äitis teki ku sun synnytti

    Hajosiko kasetti riemuidiootilla? 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Voi mitä äitis teki ku sun synnytti

    No se synnytti. Miten niin?

    Äänestä

  • Eihän se noin mene! Irrotit lauseen asiayhteydestä ja annoit tekstille merkityksen, jota sillä ei ole. Jeesus puhuu nimen omaan tuon ajan kuulijoilleen eli tälle sukupolvelle, joka on siinä hetkessä hänen kanssaan, ja sille hän sanoo:

    "Samoin nähdessänne kaiken tämän tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. 34. Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU."

    Jeesus siis sanoo, että hänen seurassaan olevat näkevät maailmanlopun. Jeesushan sanoo, että NÄHDESSÄNNE TÄMÄN. Jo tämä lause kertoo Jeesuksen uskovan, että hän saapuu niin, että hänen kuulijansa ovat vielä elossa. Miksi hän sanoisi nähdessänne tämän, jos hän ei tarkoittaisi, että he saavat nähdä maailmanlopun? Ei kai Jeesus puhunut mitään kryptistä kieltä, jonka merkitys loikkaa hänen kohdeyleisönsä hilseen ylitse jonnekin käsittämättömiin, jollekin tulevaisuuden sukupolvelle, joka ei edes tiedä olevansa se joku sukupolvi, josta Jeesus puhuu? Ei, vaan kyllä Jeesuksen puheen kohderyhmä oli nimeen omaan se joukko, jolle hän puhui ja sille hän sanoi: "nähdessänne tämän" ja "sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU."

    Voit kääntää tarkoitushakuisesti sen seuraavan lauseen niin kuin teit mutta tosiasia on se, että hän puhuu edelleen sille samalle porukalle, jonka hän tietää olevan elossa kun hän saapuu ja sanoo heille: "Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU."

    Tämän tekstin on siis pakko kertoa juuri heistä. Ei siihen voi laittaa sanoja TUO SUKUPOVI. Raamattua on luettava kuin kuin siinä lukee, ei niin kuin siinä kuvittelee lukevan. Ei sanojen merkityksiä voi lähteä muuttelemaan omaan korvasyyhyyn.

    Äänestä

  • Ei ole uskottavaa, että Jeesus ei olisi tiennyt suurinpiirtein milloin hän saapuisi. Jeesus ei vain tiennyt sitä kovin tarkkaan, kuten hän itse asian puki sanoiksi. Hänhän sanoi, ettei tiennyt sitä päivää eikä kellonaikaa. Sen lisäksi hän sanoi opetuslasten evankeliointityöstä, joka kosketti koko sen aikaista maailmaa, tämän:

    “Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Totisesti minä sanon teille: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa, ennen kuin Ihmisen Poika tulee.” (Matt 10:23, FinRK)

    Tämä on selkeää profetiaa ja linjassa edellisen kanssa. Profetiaa, joka ei koskaan toteutunut. Vai koitatko luikerrella tästäkin pois omine selityksinesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Eihän se noin mene! Irrotit lauseen asiayhteydestä ja annoit tekstille merkityksen, jota sillä ei ole. Jeesus puhuu nimen omaan tuon ajan kuulijoilleen eli tälle sukupolvelle, joka on siinä hetkessä hänen kanssaan, ja sille hän sanoo:

    "Samoin nähdessänne kaiken tämän tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. 34. Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU."

    Jeesus siis sanoo, että hänen seurassaan olevat näkevät maailmanlopun. Jeesushan sanoo, että NÄHDESSÄNNE TÄMÄN. Jo tämä lause kertoo Jeesuksen uskovan, että hän saapuu niin, että hänen kuulijansa ovat vielä elossa. Miksi hän sanoisi nähdessänne tämän, jos hän ei tarkoittaisi, että he saavat nähdä maailmanlopun? Ei kai Jeesus puhunut mitään kryptistä kieltä, jonka merkitys loikkaa hänen kohdeyleisönsä hilseen ylitse jonnekin käsittämättömiin, jollekin tulevaisuuden sukupolvelle, joka ei edes tiedä olevansa se joku sukupolvi, josta Jeesus puhuu? Ei, vaan kyllä Jeesuksen puheen kohderyhmä oli nimeen omaan se joukko, jolle hän puhui ja sille hän sanoi: "nähdessänne tämän" ja "sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU."

    Voit kääntää tarkoitushakuisesti sen seuraavan lauseen niin kuin teit mutta tosiasia on se, että hän puhuu edelleen sille samalle porukalle, jonka hän tietää olevan elossa kun hän saapuu ja sanoo heille: "Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU."

    Tämän tekstin on siis pakko kertoa juuri heistä. Ei siihen voi laittaa sanoja TUO SUKUPOVI. Raamattua on luettava kuin kuin siinä lukee, ei niin kuin siinä kuvittelee lukevan. Ei sanojen merkityksiä voi lähteä muuttelemaan omaan korvasyyhyyn.

    Jeesus ilmoitti monta muuta kohtaa ja myös Paavalille ja Pietarille lisää kuolemansa jälkeen mitkä todistaa ,että kyseessä on TÄMÄ sukupolvi joka näkee kaiken tämän.
    Kyse on vielä tarkemmin Israelin kansasta ja polttopisteenä Yerusalem.
    Kun laitamme kymmenet kohdat yhteen niin ymmärrämme ,että Jeesus puhuu kaikessa TÄLLE sukupolvelle jotka näkevät kaiken.
    Alun ja lopun ja kuten sanottua Jeesus sanoi selvästi ,että ei itse tiedä sitä milloin tuo jakso tapahtuu vaan tietää mitä siinä jaksossa tapahtuu.
    Suoneksi profetoi.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Tuon profetian ,että ei ennätä käymään kaikissa kaupungeissa niin me tulemme näkemään sen.
    Tarkemmin se siis tapahtuu Israelissa ja kaupungeissa ja ne jotka vievät sanan lopun hetkessä ovat Messiaanisia juutalaisia.
    Tulemme näkemään ,että tuo jakso on ajallisesti hyvin hyvin lyhyt ja tämä Jeesuksen profetia tulee toteutumaan millilleen.
    Profetia täytyy tulkita profetian Hengessä .
    Muulla lailla profetiaa on vaikea ymmärtää.
    Jumalalle aika on meidän ihmisten käyttöön tarkoitettu.
    Siksi profetiat viipyy tai näyttää viipyvän ,mutta toteutuu kuten esim odottava damaskoksen täysi tuho.
    Yksi maailman vanhimmista kaupungeista tuhoutuu kun aika on.
    Profetia on odottanut jo pitkään.

    Olet väärässä. Ei Raamattua kirjoitettu sinulle vaan vajaa 2000 vuotta sitten eläneille juutalaisille ja kristityille. He olivat Raamattuun kirjansa saaneiden kohderyhmä. Ymmärtääkseen tekstiä pitää ajatella niin kuin HE ajattelevat, ja ymmärtää niin kuin HE ymmärsivät. Ja he aivan varmasti ymmärsivät, että Jeesus puhui juuri heille, ei sinulle ja minulle.

    Kaiken lisäksi sinä rupesit muuttelemaan aikamuotoja saadaksesi teologiasi toimimaan. Pyhä henki ei muuttele aikamuotoja. Sen innoittamien lauseiden merkitys muodostuu niiden sanojen todellisista merkityksistä, joista lauseet muodostuvat. Ei keksityistä merkityksistä, joten väitteesi siitä että "Profetia täytyy tulkita profetian Hengessä ", onkin sitä, että sinä tulkitset profetiaa omassa hengessäsi.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Jeesus ilmoitti monta muuta kohtaa ja myös Paavalille ja Pietarille lisää kuolemansa jälkeen mitkä todistaa ,että kyseessä on TÄMÄ sukupolvi joka näkee kaiken tämän.
    Kyse on vielä tarkemmin Israelin kansasta ja polttopisteenä Yerusalem.
    Kun laitamme kymmenet kohdat yhteen niin ymmärrämme ,että Jeesus puhuu kaikessa TÄLLE sukupolvelle jotka näkevät kaiken.
    Alun ja lopun ja kuten sanottua Jeesus sanoi selvästi ,että ei itse tiedä sitä milloin tuo jakso tapahtuu vaan tietää mitä siinä jaksossa tapahtuu.
    Suoneksi profetoi.

    Ei kymmenetkään muuta sanovat Raamatun kohdat poista sitä faktaa, että Jeesus/Jumala sanoi (Paavalin tekstit huomioiden) kuulijoilleen lukuisissa raamatunkohdissa, että Jeesus saapuu ennen kuin kuulijat ehtisivät kuolla. Jätit sujuvasti kommentoimatta yhden selvimmistä esimerkeistä:

    "Jeesus siis sanoo, että hänen seurassaan olevat näkevät maailmanlopun. Jeesushan sanoo, että NÄHDESSÄNNE TÄMÄN. Jo tämä lause kertoo Jeesuksen uskovan, että hän saapuu niin, että hänen kuulijansa ovat vielä elossa. Miksi hän sanoisi nähdessänne tämän, jos hän ei tarkoittaisi, että he saavat nähdä maailmanlopun?"

    "Jeesus ilmoitti monta muuta kohtaa ja myös Paavalille ja Pietarille lisää kuolemansa jälkeen mitkä todistaa ,että kyseessä on TÄMÄ sukupolvi joka näkee kaiken tämän."

    Jotta väitteesi olisi uskottava, sinusta varmaankin löytyisi edes yksi raamatunpaikka, joka kumoaa väitteeni.

    Ilmestyskirjassa sanotaan Jeesuksen tulevan pian. Jos minä sanon ystävälleni, että lähden käymään jossakin ja palaan pian, niin kyllä jokainen ymmärtää suomen kielellä sen tarkoittavan joitakin minuutteja, pisimmillään joitakin tunteja. Jos tuon jälkeen en palaakaan muutamissa päivässä, niin minusta huolestutaan. Viikon päästä jo poliisitkin etsivät minua kadonneena. Pian on siis oikeasti pian eikä vasta 15. päivä. Näin ollen Ilmestyskirjakin tukee aiempia esittämiäni raamatunlauseita, joiden mukaan Jeesuksen piti palata kuulijoittensa elinaikana. Eli 2000 vuotta ei todellakaan tarkoita suomeksi pian!

    Ei palannut. Jälleen yksi profetia, koka ei toteutunut.

    Laitan sinä nyt edes se yksi raamatunpaikka, jossa Jeesuksen sanojen mukaan kirjoitettu teksti sanoo sitä mitä siinä oikeasti lukeekin, siis ilman omia tulkintojasi, että Jeesus ei tulekaan takaisin oman sukupolvensa aikana, noin 100-luvulla jKr.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Olet väärässä. Ei Raamattua kirjoitettu sinulle vaan vajaa 2000 vuotta sitten eläneille juutalaisille ja kristityille. He olivat Raamattuun kirjansa saaneiden kohderyhmä. Ymmärtääkseen tekstiä pitää ajatella niin kuin HE ajattelevat, ja ymmärtää niin kuin HE ymmärsivät. Ja he aivan varmasti ymmärsivät, että Jeesus puhui juuri heille, ei sinulle ja minulle.

    Kaiken lisäksi sinä rupesit muuttelemaan aikamuotoja saadaksesi teologiasi toimimaan. Pyhä henki ei muuttele aikamuotoja. Sen innoittamien lauseiden merkitys muodostuu niiden sanojen todellisista merkityksistä, joista lauseet muodostuvat. Ei keksityistä merkityksistä, joten väitteesi siitä että "Profetia täytyy tulkita profetian Hengessä ", onkin sitä, että sinä tulkitset profetiaa omassa hengessäsi.

    Niin... profetia on silloin kun se on.
    Raamatussa monet profetiat on vt puolella ja ne toteutumattomatkin kuten Israelin synty 1948 ja se on aikojen lopussa ja tarkemmin maailman prinssin maailman lopussa sillä kohta Kristus pystyttää omansa joka on Ikuinen.
    Asiat profetioissa on hyvin selvät.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ei kymmenetkään muuta sanovat Raamatun kohdat poista sitä faktaa, että Jeesus/Jumala sanoi (Paavalin tekstit huomioiden) kuulijoilleen lukuisissa raamatunkohdissa, että Jeesus saapuu ennen kuin kuulijat ehtisivät kuolla. Jätit sujuvasti kommentoimatta yhden selvimmistä esimerkeistä:

    "Jeesus siis sanoo, että hänen seurassaan olevat näkevät maailmanlopun. Jeesushan sanoo, että NÄHDESSÄNNE TÄMÄN. Jo tämä lause kertoo Jeesuksen uskovan, että hän saapuu niin, että hänen kuulijansa ovat vielä elossa. Miksi hän sanoisi nähdessänne tämän, jos hän ei tarkoittaisi, että he saavat nähdä maailmanlopun?"

    Tuossa Jeesuksen ajassa monet profetiat yksinkertaisesti oli toteutumatta niin siksi se ei voinut olla silloin.
    Temppelin hävitys.
    Paluu omaan maahan Israel esim ovat kaksi suurta tapahtumaa.
    Listaa voisi jatkaa paljon . Jos haluaa, mutta lukutaitoiset osaa lukea myös itse.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Niin... profetia on silloin kun se on.
    Raamatussa monet profetiat on vt puolella ja ne toteutumattomatkin kuten Israelin synty 1948 ja se on aikojen lopussa ja tarkemmin maailman prinssin maailman lopussa sillä kohta Kristus pystyttää omansa joka on Ikuinen.
    Asiat profetioissa on hyvin selvät.

    Ai siulla on noi hellarjen kuvitelmat profetioista. Muilla kirkkokunnilla on omansa. Miks mie uskoisin sinnuu?

    "Tuossa Jeesuksen ajassa monet profetiat yksinkertaisesti oli toteutumatta niin siksi se ei voinut olla silloin."

    No nyt vedit kyllä maton alta!!! 🤣🤣🤣😅😂🤣

    Jeesuskin saa ennustaa pieleen, kun se, että Jeesus ennustaa pieleen, onkin tarkoituksenmukaista.🤣🤣🤣

    Et ole enää lainkaan uskottava! Kyllä valheprofeetan tunnistaa siitä, ettei hänen profetiassa toteudu ennustetulla tavalla. Nyt kyse onkin vain sinun omasta tulkinnasta sinun omaan korvasyyhyysi! 😋

    Kehäpäätelmä! 🙃😊🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ai siulla on noi hellarjen kuvitelmat profetioista. Muilla kirkkokunnilla on omansa. Miks mie uskoisin sinnuu?

    Ei minulla ole hellari kuvitelmat vaan tieto ja ymmärrys Kristukselta.
    Se tarkennuksena kuten moneen kertaan olen kirjoittanut eli en ole hellari tai mikään muukaan jonkun porukan vaan olen Kristitty ja siinä Kristuksessa ei ole eriseuroja.
    Kun kasvaa tiedossa ja ymmärryksessä niin tulee tämän tiedon kohdalle siinä vaiheessa kun todellisia tehtäviä jaetaan .
    Kristuksen Henki tekee eläväksi ei kuolleeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    "Tuossa Jeesuksen ajassa monet profetiat yksinkertaisesti oli toteutumatta niin siksi se ei voinut olla silloin."

    No nyt vedit kyllä maton alta!!! 🤣🤣🤣😅😂🤣

    Jeesuskin saa ennustaa pieleen, kun se, että Jeesus ennustaa pieleen, onkin tarkoituksenmukaista.🤣🤣🤣

    Et ole enää lainkaan uskottava! Kyllä valheprofeetan tunnistaa siitä, ettei hänen profetiassa toteudu ennustetulla tavalla. Nyt kyse onkin vain sinun omasta tulkinnasta sinun omaan korvasyyhyysi! 😋

    Niin oletko lukenut koskaan raamattua .
    Jos olet niin kai tunnet raamatun profetiat koskien lopunaikaa ?

    Miten Jeesus sanoi ,ettei Hän tiedä sitä hetkeä milloin se tapahtuu ?
    Onko se siis pieleen mennyt profetia.
    Tämä saatanan järjestelmän loppu on hyvin tarkkaan salattu eikä sitä n 2000v sitten tiennyt muuta kuin Isä Jumala.
    Kukaan maanpäällä sitä ei tiennyt.
    Onko tässä siis jotain epäselvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Kehäpäätelmä! 🙃😊🤣

    Niin... kannattaa lukea kirja nimeltä raamattu niin voi osallistua reippaammin keskusteluun esim tämän lopun ajasta ja mitkä profetiat vt puolella täytyy täyttyä ,että kaikki kirjoitukset toteutuu.
    Niitä toteutumattomia vielä on , mutta Israel valtiona on yksi hämmästyttävimmistä asioista jota monet tutkijat ja historijoitsijat pitää ihmeenä ,että tuokin " Jumalan hylkäämä " kivikko tuli käyttöön jälleen , kuten eräs tutkimusmatkailija totesi eikä siinä kaikki .
    Raamatun yksi profetia profetoi tuohon hylättyyn kiviseen autiomaahan nousevan hedelmällinen puutarha ja se alkaa kukoistaa.
    No sekin profetia on toteutunut Israelissa.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Ei minulla ole hellari kuvitelmat vaan tieto ja ymmärrys Kristukselta.
    Se tarkennuksena kuten moneen kertaan olen kirjoittanut eli en ole hellari tai mikään muukaan jonkun porukan vaan olen Kristitty ja siinä Kristuksessa ei ole eriseuroja.
    Kun kasvaa tiedossa ja ymmärryksessä niin tulee tämän tiedon kohdalle siinä vaiheessa kun todellisia tehtäviä jaetaan .
    Kristuksen Henki tekee eläväksi ei kuolleeksi.

    "olen Kristitty ja siinä Kristuksessa ei ole eriseuroja."

    Vaikka sinä et sallisikaan eriseuraisuutta, maailma ei mene sinun sääntöjesi mukaan. Eriseuroja oli jo Jeesuksen ollessa maanpäällä, juutalaisuudessa neljä eri tavalla opettavaa lahkoa, ja Paavalinkin elinaikana kuutisen Jeesuksen uskoa opettavaa. Niiden määrä vain lisääntyi ollen kristinuskossa nykyisin kuutisen kpl ja jos lasketaan vain pienet erot toista tuhatta, ja Kristuksessa niitä toden totta on vieläkin enemmän, kun lasketaan mukaan mormonit, Jehovan todistajat, jne...

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Niin oletko lukenut koskaan raamattua .
    Jos olet niin kai tunnet raamatun profetiat koskien lopunaikaa ?

    Juu, tunnen. Ja tunnen nekin, jotka eivät todellisuudessa ole oikeita profetioita vaan kristinuskon traditioiden takia yleisen käytännön mukaisia ihmisten keksimiä muka-profetioita. Mutta sinulla ei ole antaa niistä ainoatakaan esimerkiksi siitä, ettei Jeesus tarkoittanutkaan samaa sukupolvea, jolle hän väitti palaavansa heidän elinaikanaan.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Miten Jeesus sanoi ,ettei Hän tiedä sitä hetkeä milloin se tapahtuu ?
    Onko se siis pieleen mennyt profetia.
    Tämä saatanan järjestelmän loppu on hyvin tarkkaan salattu eikä sitä n 2000v sitten tiennyt muuta kuin Isä Jumala.
    Kukaan maanpäällä sitä ei tiennyt.
    Onko tässä siis jotain epäselvää.

    Hetki tarkoittaa Raamatussa kellonlyömää, tuntia, eli aikaa päivästä. Eikä Jeesus sanonut ettei hän tietäisi kuukautta tai vuodenaika tai vuotta. Hän sanoi vain, ettei tiedä päivää eikä tuntia.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Niin... kannattaa lukea kirja nimeltä raamattu niin voi osallistua reippaammin keskusteluun esim tämän lopun ajasta ja mitkä profetiat vt puolella täytyy täyttyä ,että kaikki kirjoitukset toteutuu.
    Niitä toteutumattomia vielä on , mutta Israel valtiona on yksi hämmästyttävimmistä asioista jota monet tutkijat ja historijoitsijat pitää ihmeenä ,että tuokin " Jumalan hylkäämä " kivikko tuli käyttöön jälleen , kuten eräs tutkimusmatkailija totesi eikä siinä kaikki .
    Raamatun yksi profetia profetoi tuohon hylättyyn kiviseen autiomaahan nousevan hedelmällinen puutarha ja se alkaa kukoistaa.
    No sekin profetia on toteutunut Israelissa.

    No ethän sinäkään osallistumaan keskusteluun profetioita kun et ole tuonut yhtään Jeesuksen välitöntä paluuta koskevaa profetiaa Raamatusta esille.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    "olen Kristitty ja siinä Kristuksessa ei ole eriseuroja."

    Vaikka sinä et sallisikaan eriseuraisuutta, maailma ei mene sinun sääntöjesi mukaan. Eriseuroja oli jo Jeesuksen ollessa maanpäällä, juutalaisuudessa neljä eri tavalla opettavaa lahkoa, ja Paavalinkin elinaikana kuutisen Jeesuksen uskoa opettavaa. Niiden määrä vain lisääntyi ollen kristinuskossa nykyisin kuutisen kpl ja jos lasketaan vain pienet erot toista tuhatta, ja Kristuksessa niitä toden totta on vieläkin enemmän, kun lasketaan mukaan mormonit, Jehovan todistajat, jne...

    Kyllä.... sitten voidaan kysyä kuka tekee näitä eriseuroja jotka väittää olevansa Jeesuksen asialla.
    Lopunajassa nämä kaikki seulotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    No ethän sinäkään osallistumaan keskusteluun profetioita kun et ole tuonut yhtään Jeesuksen välitöntä paluuta koskevaa profetiaa Raamatusta esille.

    Taisin tuossa jo kirjoittaa niitä...

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Kyllä.... sitten voidaan kysyä kuka tekee näitä eriseuroja jotka väittää olevansa Jeesuksen asialla.
    Lopunajassa nämä kaikki seulotaan.

    Mistä olet saanut sellaisen luulon, ettei sinun seurasi ole eriseura? Ihan varmasti on, niitten mielestä, jotka eivät usko niin kuin sinä. Millä auktoriteetilla sinä väität muiden olevan eriseuraisia ja itsesi ei.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Taisin tuossa jo kirjoittaa niitä...

    Juu et kirjoittanut. Luulet vain, kun annat niille omia merkityksiäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Mistä olet saanut sellaisen luulon, ettei sinun seurasi ole eriseura? Ihan varmasti on, niitten mielestä, jotka eivät usko niin kuin sinä. Millä auktoriteetilla sinä väität muiden olevan eriseuraisia ja itsesi ei.

    Jumalan voimalla ja tiedolla ja tämä kaikki puheella.
    Tiedän mitä tulee tapahtumaan näille eriseuroille ja mitä Jeesus tekee omilleen.
    Tämä on sitä tietoa joka tulee niille kaikille jotka Jumala kutsuu lopunajassa.
    Vertaus tyhmät ja viisaat neitsyet myös jonka Jeesus sanoi ja yllättäen puolet uskovista eli ns uskovat eivät ole mukana.
    Jeesus ei tule tuntemaan heitä.
    Tämä on Jumalan ilmoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Juu et kirjoittanut. Luulet vain, kun annat niille omia merkityksiäsi.

    Kai sinä tiedät ne profetiat jotka täytyy tapahtua ennenkuin Herran päivä saapuu ?

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Jumalan voimalla ja tiedolla ja tämä kaikki puheella.
    Tiedän mitä tulee tapahtumaan näille eriseuroille ja mitä Jeesus tekee omilleen.
    Tämä on sitä tietoa joka tulee niille kaikille jotka Jumala kutsuu lopunajassa.
    Vertaus tyhmät ja viisaat neitsyet myös jonka Jeesus sanoi ja yllättäen puolet uskovista eli ns uskovat eivät ole mukana.
    Jeesus ei tule tuntemaan heitä.
    Tämä on Jumalan ilmoitus.

    "Jumalan voimalla ja tiedolla ja tämä kaikki puheella."

    Eli omia kuvitelmiasi ovat nuo.

    "Tämä on Jumalan ilmoitus."

    Ja nyt jo pidät itseäsi Jumalanakin!

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    "Jumalan voimalla ja tiedolla ja tämä kaikki puheella."

    Eli omia kuvitelmiasi ovat nuo.

    "Tämä on Jumalan ilmoitus."

    Ja nyt jo pidät itseäsi Jumalanakin!

    Sinulla ei taida tuo ymmärrys olla parhaimpia valtteja ?

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Sinulla ei taida tuo ymmärrys olla parhaimpia valtteja ?

    Ymmärrän liiankin hyvin, kuinka kaiken maailman uskovaiset kuulevat omiaan ja julkeavqt väittää "kuulemaansa" Jumalan tiedoksi ja voimaksi. Ja sitten on niitä Jumalan edessä nöyriä palvelijoita, joilla ei ole tarvetta valehdella tuollaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ymmärrän liiankin hyvin, kuinka kaiken maailman uskovaiset kuulevat omiaan ja julkeavqt väittää "kuulemaansa" Jumalan tiedoksi ja voimaksi. Ja sitten on niitä Jumalan edessä nöyriä palvelijoita, joilla ei ole tarvetta valehdella tuollaisia.

    Kuten sanottua , kuten sanoin.

    Äänestä

Jeesus on Jumala ja tiesi että joutuu menemään ristille ja Jeesus tiesi että evankeliumi saarnataan ensin kaikkeen maailmaan ja sen jälkeen tulee loppu.

Äänestä
  • Jeesus sanoi: "Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman todistukseksi kaikille kansoille. Sitten tulee loppu."

    Vielä on evankeliumille saavuttamattomia kansoja.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jeesus sanoi: "Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman todistukseksi kaikille kansoille. Sitten tulee loppu."

    Vielä on evankeliumille saavuttamattomia kansoja.

    Evankeliumi ei IKINÄ saavuta kaikkia kansoja. Monet kansat ovat jo kuolleet kuulematta evankeliumia.

    Äänestä

  • Hän tosiaa tiesi sen ja tiesi myös milloin hän saapuu takaisin:

    “Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Totisesti minä sanon teille: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa, ennen kuin Ihmisen Poika tulee.” (Matt 10:23, FinRK)

    Kuten jo aiemmin sanottiin, Jeesus uskoi palaavansa takaisin sen saman sukupolven ollessa elossa, jolle hän saarnansa oli osoittanut. Tämäkin raamatunkohta osoittaa asian.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Evankeliumi ei IKINÄ saavuta kaikkia kansoja. Monet kansat ovat jo kuolleet kuulematta evankeliumia.

    Evankeliumi saavuttaa kaikki kansat.
    Nyt jo hyvin hyvin pitkällä tämäkin täyttymys.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Evankeliumi saavuttaa kaikki kansat.
    Nyt jo hyvin hyvin pitkällä tämäkin täyttymys.

    Ei ole mahdollista. Kun joku kansa on kuollut sukupuuttoon kuulematta evankeliumia, niin kaikkia kansoja ei ole voitu saavuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Ei ole mahdollista. Kun joku kansa on kuollut sukupuuttoon kuulematta evankeliumia, niin kaikkia kansoja ei ole voitu saavuttaa.

    Tuo tarkoittaa sitä ,että evankeliumi saarnataan koko maapallon alueella kaikille kansoille ja sitten tulee loppu.
    Tästäkin asiasta saa netistä tietoa paljonko on saarnaamatta maantieteellisesti kansoittain.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Tuo tarkoittaa sitä ,että evankeliumi saarnataan koko maapallon alueella kaikille kansoille ja sitten tulee loppu.
    Tästäkin asiasta saa netistä tietoa paljonko on saarnaamatta maantieteellisesti kansoittain.

    Tuokaan ei pidä paikkaansa, sillä niitä aikoja on lyhennetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Tuokaan ei pidä paikkaansa, sillä niitä aikoja on lyhennetty.

    Voit mennä tuota hölynpölyä muualle jauhamaan.

    Äänestä

Aloittaja hakee sielulleen tietoa, että onko hänen sukupolvensa aikana Herran paluu?

Onhan se, ei sinulla ole jälleensyntymisiä, vaan sinun sukupolvesi aikana Jeesus palaa.
Eihän Herran omat näe kuolemaa, vaan nukahtaessaan I- kuolemaan, se on uni, josta herätetään. Eli jokainen, tulee näkemään Herran paluun ja se on yhtäaikainen.

Myös kadotetut herätetään tuomiolle ja näkevät Herran, jokainen sukupolvi.
Ei profetiassa ole ongelmia, vaan ymmärtämättömän ajatuksissa se voi olla.

Äänestä
  • En hae sellaista tietoa. Ihmettelen vain, kuinka helppoa on uskotella itselleen, etteivät Paavali, Matteus ja Jeesus tarkoittaneet sitä, mitä he sanoivat.

    Äänestä

Jeesu ei tarkoittanut tietenkään OMAN sukupolvensa aikaa!
Sen osaa lukea jokainen jolla normaali lukutaito.
Vaan?

Hän tarkoitti SITÄ sukupolvea, joka näkisi Hänen ennalta ilmoittamansa maailman tapahtumat (= tulevat). Siitä hän sanoi, sitä tarkoitti

Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU. Tämä - eli se sukupolvi, joka NÄKEE kaikkki muut ennakoivat asiat!
Siis lopunajassa eeävää sukupolvea...

Ei teillä lukutaito ja normijärki pelaa?

Äänestä
  • Ei teillä lukutaito ja normijärki pelaa? Sukupolvi voi myös tarkoittaa sukukuntaa.

    Äänestä

  • Joku on uskotellut tuon sinulle. Et sinä itsekään puhuisi yhtä ja väittäisi toista.

    Äänestä

  • Niinkö luulet? No selitäpä sitten nämäkin Jeesuksen lauseet olemattomiin:

    “Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Totisesti minä sanon teille: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa, ennen kuin Ihmisen Poika tulee.” (Matt 10:23, FinRK)

    Kyllä Jeesuksen sanoja on luettava kokonaisuutena. Kun Jeesus tässä ihan selkeästi sanoo tulevansa sen saman sukupolven aikana, joka tässä kuulee hänen sanansa, niin tämä on kyllä aivan linjassa sen kanssa, mitä Jeesus muutenkin sanoo heille: "Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että se aika on lähellä, oven edessä. 30. Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU"

    Unohdat tuon aiemman Jeesuksen lauseen: "Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että se aika on lähellä, oven edessä."

    Eli Jeesus sanoo, että ne, joille hän siinä puhuu, NÄKEVÄT TÄMÄN TAPAHTUVAN. Ja koska hän sanoo niin, on loogisesti ihan selvää, että tuo viimeinenkin lausekin kuvaa juuri heitä: "Totisesti minä sanon TEILLE: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU"

    Äänestä

Jeesus taatusti puhui totta ja ymmärsi täydellisesti. "Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä...he (juutalaiset) kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät". Nämä profetiaakan ei ollut täytynyt vielä Paavalin elinaikana. Paavali kävi Jerusalemissa ja temppelissä temppelissä pari vuotta ennen kuolemaansa.
Näin ollen Paavali ei odottanut maailman loppua elinaikanaan.

Äänestä
  • Paavali ei tiennyt kuolevansa nuorena vuonna 65 - ennen temppelin ja Jerusalemin tuhoa.

    Äänestä

  • Et näköjään ymmärrä Raamatun syntyprosessia. Paavali kirjoitti väittämäsi mukaisesti vasta myöhemmällä iällään, jolloin hän oli jo tajunnut, ettei Jeesus tulisikaan hänen eläessään. Hän muutti sitten mieltään ja kirjoitti mainitsemasi tekstin. Paavali oli ihan tosissaan hieman nuorenpana kun sanoi, että hän olisi elossa kun Jeesus saapuu. Siten Paavali oli ensin väärässä. Ja sitten myöhemmin oikeassa.

    Profetioita korjaillaan nykyäänkin vähän väliä.

    Äänestä

Vielä tänäkin päivänä yksi merkittävä ja selvä profetia täyttymättä: Danielin kuvapatsaasta on toteumatta kymmenen varvasta. Ilmestyskirja puhuu sarvista ja kuningaista: kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
Vasta silloin kun peto hallitsee kymmentä liittovaltiota, Jeesus palaa.

Äänestä
  • Niinhän sitä sanotaan. Vasta tulevaisuus kertoo mitä tuokin raamatunkohta todellisuudessa tarkoitti.

    Äänestä

" ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät".
------------------------------------------------------
Vasta kun tuon näkevät, alkaa olla se aika: Tämä (se) sukupolvi ei katoa....

Israelin valtio perustettiin 1948, eli päättyi se aika kun joka sortin "pakanat" tallaisivat Jerusalemia!

Olethan lukenut historian läksysi?
Niin sanonut "pakanain ajat" - eli kun maailman kansoille evankeliumi on saatettava, se aika alkaa täyttyä!

Äänestä
  • Jerusalem oli Rooman valtakunnan pakanoiden tallattavana jo Jeesuksen aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Jerusalem oli Rooman valtakunnan pakanoiden tallattavana jo Jeesuksen aikana.

    Niin oli. Mutta luepas historiasi uudelleen. Pakanain ajat jatkuivat, kun roomalainen Titus valloitti Jerusalelin v 70 jKr. Ja - sen perästä juutalaiset hajaantuivat joka suuntaan.
    Ja vasta 1800-luvulla diasporassa tapahtui sellaista, että juutalaisia alkoi palata "isiensä maalle". Siis, v. 70jKr >> pakanoilla oli sijansa Israelissa, Jerusalmissa.

    Älä laiskottele, vaan lue ITSE selostukset historiasta. Ja tule sitten uudelleen keskustelemaan. Tämä ei ole mikään alkeiskoulu.

    Äänestä

  • Eli Jeesus, Matteus ja Paavali muuten vain puhuivat paskaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Niin oli. Mutta luepas historiasi uudelleen. Pakanain ajat jatkuivat, kun roomalainen Titus valloitti Jerusalelin v 70 jKr. Ja - sen perästä juutalaiset hajaantuivat joka suuntaan.
    Ja vasta 1800-luvulla diasporassa tapahtui sellaista, että juutalaisia alkoi palata "isiensä maalle". Siis, v. 70jKr >> pakanoilla oli sijansa Israelissa, Jerusalmissa.

    Älä laiskottele, vaan lue ITSE selostukset historiasta. Ja tule sitten uudelleen keskustelemaan. Tämä ei ole mikään alkeiskoulu.

    Historia ei liity Raamattuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Historia ei liity Raamattuun.

    Historia liittyy Raamatunkin asioihin. ONko ymmärrys hukassa?

    "Keisari Augustukselta kävi käsky, että koko maailma oli verollepantav.
    Jos et ota laajemmin selvää asioista, on absurdia näytellä jotakin "tietäjää"?

    Sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjoituksissa on paljon aikansa historiallisiin asioihin liittyvää kytkentää! Sen aikaisia historiallisia oloja, kansojen, kulttuurien jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kytkentää on, koska kyseisen kirjan kirjoittaja on niin päättänyt. Hän on poiminut tarinan siteeksi paikallisia nimiä ja tapahtumia omansa tueksi. Se ei todista mitään muuta kuin sen, että hän tunsi historian paikkoja ja joitakin sen tapahtumiakin. Ota huomioon, että tuo teksti oli kirjoitettu lähes 100 vuotta itse Raamatun tapahtumien jälkeen. Ihmisen muistot värittyvät jo parin ensimmäisen vuoden aikana tapahtumien jälkeen. Eikä ihmisen aivoja ole luotu videokameraksi, joka tallentaa tapahtumat aikajärjestyksessä, vaan ennemminkin ne muistaa vain tapahtuman sieltä, toisen täältä, puhumattakaan siitä, että raamatunteksti, johon viittaat oli kuultu perimätietona (vrt. Rikkinäinen puhelin-leikki), joka muuntui kertojalta toiselle ennen kuin se kirjoitettiin ylös. Kukaan ei oikeasti tiedä, mitä tarkalleen tuohon aikaan oikeasti tapahtui.

    Oikea historia kertoo ihan eri aikajanaa Augustuksen teoista, joka on ristiriidassa Raamatun kanssa.

    Äänestä

Kuunnelkaamme yhtä tärkeimmistä eli kun evankeliumi on saarnattu kaikille kansoille niin sitten !!!!!!!
Ollaan ja tarkkaillaan .Hörvät korolla.

Äänestä
  • Niin pitkällä ollaan jo. Vain Jumala tietää, mitä puuttuu...

    Äänestä

  • Okei, eli Raamatussa on kuin onkin ristiriitaisuuksia.

    Äänestä

  • No tuossa tietysti puhuttiin sen ajan kaikesta maailmasta, mikä ei ollut kovin suuri, sillä sanoihan Jeesus myös:

    “Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Totisesti minä sanon teille: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa, ennen kuin Ihmisen Poika tulee.” (Matt 10:23, FinRK)

    Näin ei koskaan siis tapahtunut. Miksi Jeesus profetoi väärin?

    Äänestä

>>>Jeesus ei kuitenkaan koskaan tullut. Tekeekö se Paavalista ja Jeesuksesta väärän profeetan? Miten sinä selität nämä valheelliset profetiat itsellesi?<<<

Olet ymmärtänyt ko. kohdat Raamatusta ihan väärin. Ei Jeesus profetoinut tulevansa takaisin oman sukupolvensa aikana vaan sen sukupolven aikana, jotka näkevät hänen mainitsemat ennusmerkit. Profetia ei siis ole mennyt vielä väärin eikä mene.

Äänestä
  • Eli Paavali puhui puppua...ja Matteus?!?

    Äänestä

  • "Ei Jeesus profetoinut tulevansa takaisin oman sukupolvensa aikana"

    Jaa ei vai? No miten selittää tämän:

    “Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Totisesti minä sanon teille: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa, ennen kuin Ihmisen Poika tulee.” (Matt 10:23, FinRK)

    Tämä viimeistään selittää Jeesuksen omia sanoja, sekä hänen edellinen lauseensa.

    Unohdat nimittäin tuon aiemman Jeesuksen lauseen: "Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että se aika on lähellä, oven edessä."

    Eli Jeesus sanoo, että ne, joille hän siinä puhuu, NÄKEVÄT TÄMÄN TAPAHTUVAN. Ja koska hän sanoo niin, on loogisesti ihan selvää, että tuo viimeinenkin lausekin kuvaa juuri heitä: "Totisesti minä sanon TEILLE: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU."

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    "Ei Jeesus profetoinut tulevansa takaisin oman sukupolvensa aikana"

    Jaa ei vai? No miten selittää tämän:

    “Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Totisesti minä sanon teille: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa, ennen kuin Ihmisen Poika tulee.” (Matt 10:23, FinRK)

    Tämä viimeistään selittää Jeesuksen omia sanoja, sekä hänen edellinen lauseensa.

    Unohdat nimittäin tuon aiemman Jeesuksen lauseen: "Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että se aika on lähellä, oven edessä."

    Eli Jeesus sanoo, että ne, joille hän siinä puhuu, NÄKEVÄT TÄMÄN TAPAHTUVAN. Ja koska hän sanoo niin, on loogisesti ihan selvää, että tuo viimeinenkin lausekin kuvaa juuri heitä: "Totisesti minä sanon TEILLE: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU."

    Niin mitä melskaat? Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että se aika on lähellä, oven edessä. Jeesus tarkoitti opetuslapsia ja tulevia opetuslapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Niin mitä melskaat? Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että se aika on lähellä, oven edessä. Jeesus tarkoitti opetuslapsia ja tulevia opetuslapsia.

    Jeesus sanoi: Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa. Siis Jeesus puhui kaikille opetuslapsilleen, myös tuleville.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Niin mitä melskaat? Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että se aika on lähellä, oven edessä. Jeesus tarkoitti opetuslapsia ja tulevia opetuslapsia.

    No niin opetti, ei siis meidän ajan uskovia. Ja siksi onkin niin selvää, miksi Jeesus oletti tulevansa takaisin juuri heidän elinaikanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jeesus sanoi: Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa. Siis Jeesus puhui kaikille opetuslapsilleen, myös tuleville.

    Sori mutta Raamattu ei sano mitään siitä, että Jeesus olisi puhunut viestinsä 2000-luvun teknologian aikakauden ihmisille. Kohderyhmä on selkeä: Jeesuksen ajan uskovat. Voit toki omia kyseisen viestin itsellesi mutta sellainen ei perustu Raamattuun.

    Äänestä

Mikään sukupolvi ei ole vielä nähnyt taivaan ja maan katoamista. Jeesus sanoi, ettei Hän eikä kukaan muu tiedä Hänen paluunsa aikaa, vain Taivaan Isä tietää. Eletään nyt tätä armotalousaikaa ja valvotaan, eli pidetään uskoamme yllä ja tarjolla kokoaikaisesti. Opetuslapset aloittivat Jeesuksen odotuksen heti, sillä he olivat kuuliaisia Jeesukselle. Jeesus kertoi nämä sanat vain opetuslapsilleen ja he kirjoittivat ne evankeliumeihin. Jeesuksen sovituksen ja ylösnousun kautta he saivat ikuisenelämän statuksen sielulleen jo täällä lihassa ollessaan. Liharuumis kuolee, mutta he saavat ylösnousuruumiin, jossa he tulevat Jeesuksen kanssa tuhatvuotiseen valtakuntaan, kykyjensä mukaiseen asemaan.

Äänestä
  • "Mikään sukupolvi ei ole vielä nähnyt taivaan ja maan katoamista. "

    Ei niin. Jeesuksen profetia meni siis pieleen.

    " Jeesus sanoi, ettei Hän eikä kukaan muu tiedä Hänen paluunsa aikaa, "

    No ei nyt ihan noinkaan.

    “Mutta sitä päivää tai hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä Poika, vaan Isä yksin.” (Matt 24:36, FinRK)

    Eli suomeksi: Jeesus kyllä tiesi milloin hän palaa mutta hän ei vain tiennyt ihan tarkalleen milloin se tapahtuisi, eli hän ei tiennyt päivää eikä hetkiä. Hetki tarkoittaa kellonlyömää. Sanoihan Jeesus tämän muuallakin:

    “Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Totisesti minä sanon teille: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa, ennen kuin Ihmisen Poika tulee.” (Matt 10:23, FinRK)

    Hän oli aivan varma, että hänen kuulijansa olisivat vielä elossa kun hän saapuu takaisin.

    Äänestä

>>Uskovat eivät itsekään tiedä/ymmärrä, mitä ristillä on oikeasti tapahtunut.

Timo Eskola ja Olavi Peltola tietää. Ja kun lukee heidän kirjoitukset niin sinäkin tiedät.

"Jeesuksen kuolema ei ole vain yksityisen syntisen kuolemanrangaistus, vaan kaikkien syntisten - koko maailman synnin - jokaisen menneisyydessä, jokaisen nykyisyydessä ja tulevaisuudessa tehdyn synnin rangaistus."
"Jumala on sälyttänyt meidän syntimme synnittömän Jeesuksen kannettavaksi ja meidän asemastamme rangaissut kuolemalla häntä, meidän sijaistamme ja sovittanut siten meidän syyllisyytemme"
"Jumalan rakkaus antoi maailmalle synnit anteeksi vasta sitten, kun Kristus ensin oli kärsinyt kuoleman sijaisenamme. Jumalassa tapahtui sittenkin mielen muutos, kun sijaiskärsimys poisti rakkauden esteenä olleen vihan"

JEESUKSEN KRISTUKSEN TYÖ
https://rovasti.fi/node/185

Sovitusteologia ja Christus Victor 1-7
https://timoeskola.wordpress.com/2019/10/09/sovitusteologia-ja-christus-victor-1/

Äänestä
  • Rovasti pitää mitä ilmeisemmin kiinni kirkon perisyntiharhasta. Siispä rovasti ei ole rehellinen opettaja , vaan eksyttäjä.

    Äänestä

Hmm, näin ilman teologian opintoja olen Raamatun lukenut ja tutkinut, mutta eikös siellä oliko nyt Paavali jossain kirjoita jotain sen suuntaista, että profetointi on epätäydellistä ja lakkaa, että ihminen näkee totuuden vain kuvajaisen tai peilin kautta. En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta mielestäni tämä kohta on jäänyt aika vähälle teologisissa pohdinnoissa.

Äänestä
  • Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, Siis kyse oli Herran kirkkauden näkemisestä. Kuvastin ei ole paras käännös, vaan kuin lasin läpi. Peilistä näkee omat kasvonsa. Paavalin ajan lasi oli himmeä. But we all, with open face beholding as in a glass the glory of the Lord,
    Raamattu lupaa: mutta silloin kasvoista kasvoihin.
    Johannes puhui lasimerestä: Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, Myöhemin Johannes kirjoitti: minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Silloin kun on uusi maa ja uusi taivas, Jeesuksen omat näkevät kasvoista kasvoin Herran kirkkauden, eikä (lasi)merta enää ole.

    Äänestä

  • eikä pelkästään profetiat , vaan kokonaisuus:

    "Totisesti , sinä olet salattu Jumala , sinä Jumala , Israelin Vapahtaja"
    Jes: 45: 15

    KUKAAN ei täydellisesti saata tietää kaikkea Jumalan aivoituksia, jotkut koettaa olla
    kaikkitietäviä , siitäkin Raamatussa:

    2. "Kuka olet sinä , joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni"
    3. "Vyötä nyt kupeesi kuin mies ! Minä kyselen sinulta , opeta sinä minua."
    4. "Missä olit silloin , kun minä maan perustin"

    Äänestä

  • Hyvin pohdittu. Jopa Jeesuskin epäonnistui omissa lopunajan tulkinnoissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, Siis kyse oli Herran kirkkauden näkemisestä. Kuvastin ei ole paras käännös, vaan kuin lasin läpi. Peilistä näkee omat kasvonsa. Paavalin ajan lasi oli himmeä. But we all, with open face beholding as in a glass the glory of the Lord,
    Raamattu lupaa: mutta silloin kasvoista kasvoihin.
    Johannes puhui lasimerestä: Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, Myöhemin Johannes kirjoitti: minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Silloin kun on uusi maa ja uusi taivas, Jeesuksen omat näkevät kasvoista kasvoin Herran kirkkauden, eikä (lasi)merta enää ole.

    Olipas hienosti kirjoitettu!

    Tämän hetken sananmukaisin käännös on NRSVue:

    And all of us, with unveiled faces, seeing the glory of the Lord as though reflected in a mirror, are being transformed into the same image from one degree of glory to another, for this comes from the Lord, the Spirit.

    Raamattuhan sanoo, että vain Mooses pystyi katsomaan Jumalaa suoraan kasvoihin. Siksi onkin parempi katsoa Häntä ikään kuin peilin kautta. Mutta se ei taida liittyä tähän.

    Tuo uusin, todennäköisesti oikein, käännös sanoo: "as though reflected in a mirror" eli IKÄÄN KUIN peilin heijastuksena. Todella hyvä englannin kielen käännös!  Se tarkoittaa sitä, ettemme me voi mitenkään nähdä itseämme suoranaisina Jumalan peilikuvina vaan ennemminkin me olemme ikään kuin heijastus Jumalan kuvasta. Mutta sitähän sinä ilmeisesti tarkoititkin?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    eikä pelkästään profetiat , vaan kokonaisuus:

    "Totisesti , sinä olet salattu Jumala , sinä Jumala , Israelin Vapahtaja"
    Jes: 45: 15

    KUKAAN ei täydellisesti saata tietää kaikkea Jumalan aivoituksia, jotkut koettaa olla
    kaikkitietäviä , siitäkin Raamatussa:

    2. "Kuka olet sinä , joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni"
    3. "Vyötä nyt kupeesi kuin mies ! Minä kyselen sinulta , opeta sinä minua."
    4. "Missä olit silloin , kun minä maan perustin"

    Kun ihmiset, jotka ovat kertoneet Jumalasta, ovat ymmärtäneet Jumalan olemuksen Pyhän Hengen inspiroimina, niin miten me muka emme kykenisi ymmärtämään sitä heidän teksteistään? Ainoa, mikä sekoittaa ihmisen kyvyn ymmärtää, on ihmisten keksimät tulkinnat Jumalasta. Niistä Raamatun kirjoittajat kertovat. Ja kuitenkin Jumala on kuvattu ymmärrettävästi Raamatussa. Heprealaisilla ei ollut pienintäkään ongelmaa ymmärtää sitä mikä, kuka ja millainen Jumala on. Yksi pahimmista opeista, mikä sumentaa Jumalan rakkautta, armoa ja kunniaa on kolminaisuusoppi, jonka ihmiset noin 200-400jKr keksivät. Yksikään kirjansa Raamattuun saaneista ei opeta kolminaisuusopin teologisia perusteita. Juutalaiset eivät tunnista kolminaisuusoppia, eivätkä koskaan sitä opettaneet. Miksi? Asia on ilmiselvä: oppi keksittiin vastanparisensataa vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

    Äänestä

Mitä Paavali sanoikaan Herran tulemuksesta oikesti ?

2. Tessalonikalaiskirje 2
1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
!!!
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
!!!
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

Äänestä
  • Kuka on seisonut Herran neuvotteluissa ja kuullut Hänen äänensä?

    Äänestä

  • Niin...tuo laittomuuden ihminen ilmestyi jo noin 39-40 jKr. Eli noin 10 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, temppeliin pystyttäen sinne itseään kuvaavan patsaan häpäisten temppelin, ja julistaen itsensä jumalaksi. Hänen nimensä oli Calicula. Tämä tieto on hyvin tallennettu historiankirjoihin.

    https://www.romanjews.com/ancient-rome-and-judea-caligula-and-the-temple-of-jerusalem/

    Tästähän Paavalin väärennetty kirje puhuu:

    “3. Älkää antako kenenkään millään tavoin eksyttää itseänne. Ensin näet tapahtuu luopumus ja ilmestyy laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi, 4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai palvottavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2Tess 2:3-4, FinRK)

    Kirje on kirjoitettu hieman Caliculan tekosten jälkeen eli se ei ole profetia eikä ennustus, vaan kertoo jo tapahtuneesta historiasta, eikä siten selitä uskottavasti yhtään mitään itse aloitukseen liittyen.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kuka on seisonut Herran neuvotteluissa ja kuullut Hänen äänensä?

    Nojoo, Taivaallisen henkimaailman joukot.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kuka on seisonut Herran neuvotteluissa ja kuullut Hänen äänensä?

    Ja vaikka olisi kuullutkin -- niin on TOINEN asia, että kukaan ottaa todesta"
    Totuuden sanojen esittäjä saa kalossinkuvia, kiviä lentää!

    Äänestä

Ja ne Jeesuksen sanat:

19 Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule.
20 Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät.
21 Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko.
22 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
23 Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki.
24 Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa,
25 ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät.
26 Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.
27 Ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, maan äärestä hamaan taivaan ääreen.
28 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: Kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
29 Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
30 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin nämä kaikki tapahtuvat.
31 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
32 Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.
33 Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee.

Siis kun nuo asiat totutuvat, niin se kyseinen sukupolvi ei katoa ennen Herran tulemusta !

Siinä ei sanota todellakaan niin, että Jeesuksen ajan sukupolvi eläisi siihen asti, vaan tuo kyseinen sukopolvi, joka nuo näkee ja ne todistaa omin silmin !

Äänestä
  • Hyvin keksitty!

    Äänestä

Paavali, ja hänen jälkeensä kaikki uskovat olemme uskoneet Raamatun sanaa, että Jeesus tulee yllättäen ja tempaa omansa pois. On hyvä, että Raamatussa ei sanottu, että siihen kuluu kaksituhatta vuotta! Kristityt eivät olisi odottaneet Jeesusta niin uskollisesti, jos olisivat tienneet, ettei hän tule heidän aikanaan.

Nyt on erilainen aika. On selvää, että Jeesuksen paluu on käsillä. Jeesus puhui viikunapuusta, joka puhkeaa kukkaan. Viikunapuu kuvaa Israelia. Kukkaan puhkeaminen kuvaa Israelin valtion uudelleen syntymistä. Sama sukupolvi, joka näki sen 1948, näkee Jeesuksen paluun. Seitsemän vuotta sitä ennen on uskovien ylöstempaus. Minusta vaikuttaa kaikesta päätellen, että ylöstempaus on tänä vuonna!

Hyvää ja Raamatun mukaista opetusta tästäkin aiheesta on esimerkiksi Robert Breakerilla ja Raymond Thomasilla. Thomas ei ole enää elossa, mutta joku on koonnut hänen opetuksiaan Youtubeen, ja ne kannattaa kuunnella kaikki. Harvinaisen selkeä, syvällinen ja jopa hauska puhuja. Helppo ymmärtää, koska hän puhuu hyvin.

Äänestä
  • "Nyt on erilainen aika. On selvää, että Jeesuksen paluu on käsillä. "

    Näin on sanottu jokaisen uuden sukupolven aikana. Eipä ole häikkää näkynyt. En usko, että Jeesus tulee vielä ainakaan sataan vuoteen. Ei ainakaan tule meidän elinaikanamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    "Nyt on erilainen aika. On selvää, että Jeesuksen paluu on käsillä. "

    Näin on sanottu jokaisen uuden sukupolven aikana. Eipä ole häikkää näkynyt. En usko, että Jeesus tulee vielä ainakaan sataan vuoteen. Ei ainakaan tule meidän elinaikanamme.

    Toki me kristityt odotamme että Jeesus tulisi jo hyvin pian eikä vasta sadan vuoden päästä. Ei meidän tarvitse odottaa enää kauaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Toki me kristityt odotamme että Jeesus tulisi jo hyvin pian eikä vasta sadan vuoden päästä. Ei meidän tarvitse odottaa enää kauaa.

    ". Ei meidän tarvitse odottaa enää kauaa."

    Ei niin. Jos minä tulen pian, tarkoittaa 2000 vuotta, niin sen verran teillä on aikaa odotella, sillä Jeesus sanoo edelleenkin: Minä tulen pian.

    Äänestä

Nostoon...

Äänestä

Helppoa. Paavali tarkoitti "meillä" Kristuksen ruumiin jäseniä jotka ovat sillä hetkellä elossa. Jumalan sana on ajatonta ja tämä ajaton elementti on siinä aina mukana. Pyhä Henki puhui Paavalin kautta, ja Paavali puhui Pyhässä Hengessä. Ilmestyskirjassa itse asiassa kuvataan kuinka jumalattomat eivät käsitä iankaikkisuutta. Se on heille mysteeri:

Ilmestyskirja 17:8
"Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva."

Myös Jeesuksen sanat ovat tarkoitetut tuleville sukupolville kun Israelin jäännös kansana solmii uuden liiton Jumalan kanssa tulevaisuudessa.

Emme todellakaan ymmärrä läheskään kaikkea Raamatusta. Se on Jumalan ilmoitus ja meidän on tarkoituskin ymmärtää vain se mikä on meille kuuluvaa.

Äänestä
  • ....
    Väärät opetukset ja tulkinnat syntyvätkin usein siitä että yritetään väkisin ymmärtää kirjoituksia jotka Jumala on sulkenut meidän ymmärrykseltämme tarkoituksella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jeesus uskoi maailmanlopun koittavan sen saman sukupolven aikana, jonka kanssa hänkin eli maanpäällä ollessaan. Hän uskoi palaavansa voittajana takaisin jo sen samana sukupolven aikana.

“29. ”Mutta heti noiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta, ja taivaiden voimat järkkyvät. 30. Silloin taivaalla näkyy Ihmisen Pojan merkki ja kaikki maan sukukunnat vaikeroivat, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. 31. Suuren pasuunan soidessa hän lähettää enkelinsä kokoamaan hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta, taivasten ääristä niiden toisiin ääriin asti. 32. Oppikaa viikunapuusta tämä vertaus: kun sen oksa virkoaa ja lehdet puhkeavat, te tiedätte, että kesä on lähellä. 33. Samoin nähdessänne kaiken tämän tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. 34. Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU. 35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” (Matt 24:29-35, FinRK)

“24. ”Mutta niinä päivinä, tuon ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan, 25. tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. 26. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella, 27. ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmansuunnalta maan äärestä taivaan ääreen. 28. Oppikaa viikunapuusta tämä vertaus: kun sen oksa virkoaa ja lehdet puhkeavat, te tiedätte, että kesä on lähellä. 29. Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että se aika on lähellä, oven edessä. 30. Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ SUKUPOLVI EI KATOA ENNEN KUIN TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU. 31. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” (Mark 13:24-31, FinRK)

Saman hän sanoo myös Luuk. 21:25-33.

Myös Paavali on ihan varma, ettei hän ehdi kuolemaan ennen kuin Jeesus jo saapuu:

“51. Nyt ilmoitan teille salaisuuden: EMME ME kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, 52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me [elossa olevat, jotka emme ole ehtineet vielä kuolla] muutumme.” (1Kor 15:51-52, FinRK)

Hän sanoo sen vielä selvemmin tässä:

“15. Tämän me sanomme teille Herran sanana: Me, jotka olemme elossa ja jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi poisnukkuneiden edelle, 16. sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin. 17. Sitten meidät, jotka olemme elossa ja olemme vielä täällä, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin saamme aina olla Herran kanssa. 18. Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1Tess 4:15-18, FinRK)

Paavali siis uskoi, että Jeesus saapuu hänen elinaikanaan.

Myös Matteus oli sitä mieltä, että elonkorjuu on juuri alkamassa:

“Kirves on jo pantu puiden juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.” (Matt 3:10, FinRK)

Sillä Kirves ON JO pantu puiden juurelle. Ei kirvestä laiteta puiden juurelle ennen kuin hakkuu on jo alkamassa.

Jeesus ei kuitenkaan koskaan tullut. Tekeekö se Paavalista ja Jeesuksesta väärän profeetan? Miten sinä selität nämä valheelliset profetiat itsellesi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu