(Ehkä tämä onkin oikeampi palsta viestilleni kuin miesten logiikka..)
Tuntuu ettei valoa tässä näkyvissä yhtään. Poikaystävä on alkanut tekemään reissuhommia oikein urakalla, on ollut nyt monta viikkoa pois, sitten tulee käymään suomessa ja lähtee taas koko kesäksi pois. Varmaan tulee taas sen jälkeen kääntymään vain lähteäkseen seuraavalle reissulle, ehkä kahdeksi kuukaudeksi ehkä neljäksi. En tiedä, epävarmuus onkin pahinta.
On aina suunnaton ikävä toisen luo, vaikka kaikkea muuta ajateltavaa koittaakin. Tuntuu, että jaksaisi paljon paremmin vaikka puolen vuoden eron kun tietäisi että sitten kanssa ollaan jatko yhdessä, mutta nyt tämä on jatkuvaa epävarmuutta, jatkuvia useiden viikkojen eroja.
Olen iässä missä voisi alkaa miettimään vakituisempaa suhdetta, yhteenmuuttoja yms. mutta tuntuu että multa viedään vain kaikki koko ajan kauemmas...
Jaksaisitteko tätä? Minusta tuntuu että tämä lähinnä huono vits, että multa odotetaan että tietenkin toista odotan, vaikka en saa sitten itselleni mitään! Koko ajan yksinäisyyttä. Voihan tietty olla, että hän on sitten kesän jälkeen puoli vuotta täällä, mutta voi yhtä hyvin olla että ei olekaan vaan lähtee taas viikon varoajalla pois.
Ehkä joskus voin käydä viikonlopun sen luona jossain päin maailmaa, mutta se ei tunnu kovin lohduttavalta. Arki on se mitä kaipaisin, läheisyyden tunne toisen kanssa.
Sanokaa mielipiteenne! Mitä te tässä tekisitte? Tunnen itseni ihan hirveäksi jos sanon että "katsotaan vapaammin tilannetta, en lupaa että varmasti odotan", toinen kokee sen ihan hirveäksi loukkaukseksi. Enkä haluakaan muita, mutta en jaksa tätä ainaista odottamista, epävarmuutta ja yksinäisyytä.
Tuntuu ettei valoa tässä näkyvissä yhtään. Poikaystävä on alkanut tekemään reissuhommia oikein urakalla, on ollut nyt monta viikkoa pois, sitten tulee käymään suomessa ja lähtee taas koko kesäksi pois. Varmaan tulee taas sen jälkeen kääntymään vain lähteäkseen seuraavalle reissulle, ehkä kahdeksi kuukaudeksi ehkä neljäksi. En tiedä, epävarmuus onkin pahinta.
On aina suunnaton ikävä toisen luo, vaikka kaikkea muuta ajateltavaa koittaakin. Tuntuu, että jaksaisi paljon paremmin vaikka puolen vuoden eron kun tietäisi että sitten kanssa ollaan jatko yhdessä, mutta nyt tämä on jatkuvaa epävarmuutta, jatkuvia useiden viikkojen eroja.
Olen iässä missä voisi alkaa miettimään vakituisempaa suhdetta, yhteenmuuttoja yms. mutta tuntuu että multa viedään vain kaikki koko ajan kauemmas...
Jaksaisitteko tätä? Minusta tuntuu että tämä lähinnä huono vits, että multa odotetaan että tietenkin toista odotan, vaikka en saa sitten itselleni mitään! Koko ajan yksinäisyyttä. Voihan tietty olla, että hän on sitten kesän jälkeen puoli vuotta täällä, mutta voi yhtä hyvin olla että ei olekaan vaan lähtee taas viikon varoajalla pois.
Ehkä joskus voin käydä viikonlopun sen luona jossain päin maailmaa, mutta se ei tunnu kovin lohduttavalta. Arki on se mitä kaipaisin, läheisyyden tunne toisen kanssa.
Sanokaa mielipiteenne! Mitä te tässä tekisitte? Tunnen itseni ihan hirveäksi jos sanon että "katsotaan vapaammin tilannetta, en lupaa että varmasti odotan", toinen kokee sen ihan hirveäksi loukkaukseksi. Enkä haluakaan muita, mutta en jaksa tätä ainaista odottamista, epävarmuutta ja yksinäisyytä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ajattelisin varmasti samalla tavalla itsekin. Mutta jos yritän iettiä mitä tekisin, niin todennäköisesti sanoisin, että hänen täytyy valita joko sinut tai työnsä. Töitä varmasti löytyy täältä Suomen puoleltakin...?
Onhan se hirveää odottaa toista kuukausi tolkulla, ja jos ollaan jo siinä pisteessä, että suhde on jo vakavaakin.
Mutta päätös on sinun, tai myös miehesi.
Toivottavasti saatte asiat järjestettyä.
Hyvää kesää!
Mä puhuin jo tuohon valitsemistyyliin miehelle, ja hän oli "et voi olla tosissasi, pistätkö sä nyt mua valitsemaan sun tai työn väliltä?!". Mutta mitä tässä voin? Siis todella, kun tämä reissaus on jatkuvaa! En mitenkään ymmärrä, miten voi olla suhde jos sitä ei kuitenkaan ole, jos se on koko ajan vain odottamista? Mitä siitä saa?
Mä ymmärrän että hänen odotetaan tekevän noita, hän saa niistä hyvin paljon, sanoo olevansa ihan eri ihminen reissussa(kivaa..) jne. ymmärrän sen kaiken, mutta millainen suhde tässä sitten on? Rakastan häntä ja tahdon olla hänen kanssaan, mutta en ymmärrä miten se on mahdollista. Inhoan itseäni myös jos hän jättäisi menemättä sitten minne tahtoo mun takiani. En voi asettua tielle, mutta en jaksa aina kärsiäkään ja elää vain puolinaisesti. Jättää ikään kuin rakkaus/tunne/läheisyysasiat kokonaan elämästäni pois, saada kokea niitä vain pienen hetken silloin tällöin ja sitten taas olla pitkään yksin.
Hänhän on jo valinnut työn sinun edellesi - eikö hän paapo työtään huomattavasti enemmän? Ja vielä suutahtaa, kun yrität puhua asiasta. Minusta sinun pitäisi pyytää häntä valitsemaan jompi kumpi, niin näkisit, onko hänelle todellakin työ tärkeämpi kuin sinä! Toki kompromissi olisi aina paras vaihtoehto, mutta hän ei vaikuta kovin innokkaalta siihenkään... Keskustele hänen kanssaan täysin avoimesti, sillä vuosien kuluttua muutokset ja mahdollinen ero on vielä vaikeampaa, eikä tuollainen suhde tule toimimaan.
ei oo helppoo... Jos olisi niin valittaisimme kuitenkin, ettei mitään tapahdu...
Sanot, ettei teillä ole suhdetta vain pelkkää odotusta: Onkohan asia kuitenkaan ihan niin? Mielestäni sinun kannattaisi keskittyä itseesi eikä poissaolevaan poikaystävään. Voit elää ihan kokonaisesti yksinkin ja antaa elämän näyttää mitä se tuo tullessaan (ja vie mennessään).
Itse olen aina pitänyt enemmän kulkureista kuin kotikissoista... En kaipaa yhdessä nyhräämistä ja tuskastun, ellen saa tehdä omia juttujani rauhassa.
Jos et viihdy yksinäsi ja kärsit epävarmuudesta eikä poikakaverisikaan ole halukas muuttaa toimenkuvaansa, niin jää luonnollisestikin vain muutama vaihtoehto.
Vaihtakaa ajatuksia asian tiimoilta ja miettikää löytyykö tilanteeseen mitään kompromissia, joka tyydyttäisi molempia vai olisiko parempi molemmille vapautua vaan elämään sitä omaa elämää.
Teillä on ilmeisen erilaiset prioriteetit elämässänne juuri nyt, toiselle työ on hyvin tärkeä ja toinen taas kaipaisi tiiviimpää yhteiselämää. Vaikeaa niitä on sovittaa yhteen, muttei mahdotonta.
Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että minkä ikäisiä mahdatte olla? Jotenkin kuulostaa aika nuoren ja vastarakastuneen ihmisen kirjoitukselta. Ymmärrän tilanteesi, on varmasti kaaos päässä kun ei itsekään tiedä mitä tapahtuu ja mitä haluaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kypsä rakkaus ei laita valitsemaan miestä sinun tai työn välillä. Vai olisiko se sinusta reilua jos olisit saanut ainutlaatuisen tilaisuuden ja joku laittaisi sinut valitsemaan. Työ on asia, jota on pakko tehdä elääkseen. Toisille työ on reissaamista toisille se onnistuu kotoa käsin. On kuitenkin usein melkoista venkslaamista, jotta työ ja yksityiselämä sujuu joustavsti ja varsinkin jos on perhettä.
Ihan ensimmäisenä miettisin sinuna, onko mies kuitenkin se, jonka kanssa saattaisit haluta elämääsi elää ja kuinka ylitsepääsemätön seikka tämä reissuhomma on. Jos tunnet sisimmässäsi, että et halua elää elämää, jossa toinen on koko ajan menossa työn takia niin ei jää paljon vaihtoehtoja. Jos taas haluat pitää miehestä kiinni, niin silloin teidän on jotenkin vain sovitettava nämä asiat yhteen. Elämä ei aina ole helppoa.
Tietämättä miehen työstä tarkemmin, niin onko reissuhommat vain esim. muutaman vuoden vai kuuluvatko työnkuvaan vakituisesti? Onko hänellä vakituinen kohde, jossa reissulla asustaa, olisiko siellä työtä sinulle? Olisiko teillä mahdollista perustaa koti sinne joksikin aikaa? Olisitko valmis hänen matkaansa katsomaan mitä mahdollisuuksia ulkomaat sinulle ehkä antaisi? Onko tämä rakkaus se, jonka eteen olisit näkemään paljon vaivaa. Elämä antaa monia mahdollisuuksia jos on valmis niitä kohtaamaan.
Samaa mieltä olen, ositain siksi ettei työn ja rakkauden välistä oikein voi valita. Jos valitsee sinut niin sitten miehen itsetunto kärsii jos ei ole työtä. Miehelle työ on niin tärkeää. Minun mieheni halusi kolmisen vuotta sitten lähteä kokeilemaan ulkomaille, ihan sen takia että täällä oli ja on surkeat palkat hänen alallaan. Toki annoin hänen mennä sillä muuten hän olisi sitä katunut, antaa miehen kokeilla ajattelin. meillä oli vielä pieni tyttö siinä ja minä opiskelin, mutta tarvitsimme rahaa minun opiskeluun ja lapsen kasvattamiseen. Se oli todella raskasta aikaa. Olla aina yksin ja vielä 1vuotiaan lapsen kanssa. Se oli suurta henkisen kasvamisen aikaa varmasti molemmilla.
Nyt kolme vuotta myöhemmin mieheni vihdoin lopetti reissuhommat ulkomailla. Ehkä myös minun panostuksestani mutta ennen kaikkea omasta halustaan. Mutta oli siitä hyötyä hän sai kokeilla eikä halua ulkomaille enään, saimme rahaa kokoon ja ostimme oman talon. Nyt mieheni on suomessa reissuhommissa, eli on vain neljä päivää viikosta poissa.
Eli anna aikansa kokeilla, kyllä sinä sitten näet aika pian haluaako hän tehdä sitä lopun elämäänsä..Sillä se on raskasta olla erossa rakkaastaan myös miehelle. Tsemppiä. Itselläni takana monia öitä kun itkenyt itseni uneen ikävässäni ja lähes yksin kasvattanut 4 tyttöni..nyt kaikki on vihdoin toisin..
Vaimo ja äiti
Kiitos teille "kokeneemmille" neuvoista ja viisaista ajatuksista.
Minäkin ajattelen, että hänellähän tässä hieno tilaisuus, ja tämähän osoittaa vain miehen aktiivisuutta ja rohkeutta. En voi olla siinä poikkiteloin.
Meidän suhde jo sinänsä "vakiintunut", vaikka yhdessä emme asu. Kuitenkin tuntuu, että ystävät alkavat oikeasti vakiintumaan, ja itsellekin tulee tarve edetä jotenkin elämässä, rakkaudenkin osalta siis. Tässä koen että tulee vain takapakkia. Jos tilanne olisi se, että oltaisiin naimisissa niin ei tietenkään miettisi mitään "joko tai" tilannetta, mutta mun täytyy tässä ajatella itseänikin ja miettiä, kuinka kauan voin vain seurustelusuhteessa olla ja odottaa toista koko ajan? Tuntuu, että eihän tässä oikeasti edes seurustella, jokunen tekstiviesti vain pikaisesti viikossa. Ystävät taas ovat omien miestensä kanssa tiiviisti arjessa, minä koko ajan yksinäisempi. Kuinka kauan minä jaksan tällaista? Meneekö minulta parhaat vuodet hukkaan? Odottelen, ja mies huomaakin että tämä elämä juuri sitä mitä haluaa, ja minä huomaan että kaksi vuotta olen odottanut turhaan. Mistä edes tiedän, mitä hän reissuissaan touhuaa. Ehkä hänellä vapaampi moraali(vaikkei tietenkään myönnä) sen suhteen, ja viihtyy siksikin hyvin että hakee sieltä seuraa..? Ja minä kärvistelen täällä yksin itsekseni. Kaikki tällaiset kysymykset nousevat päähäni. Näistä on puhuttu, mutta kukapa mitään myöntäisi.
En tiedä yhtään mitä nyt ajatella, miten tästä voi jatkaa.
On ratkaisevaa jatkuuko ystavasi tyojaksot samanlaisina viela vuosikausia vai onko tama vain valiaikaista.
Myonteinen vastaus ensimmaiseen vaihtoehtoon:
sinulla on taysi oikeus etsia aviokumppania jonka kanssa voitte viettaa enemman aikaa yhdessa ja luoda pysyvaa kotia.
Myonteinen vastaus jalkimmaiseen vaihtoehtoon: odottakaa viela hiukan. Mene hanen mukaansa jos voit ja katselkaa maailmaa yhdessa ennen asettautumista aloillenne yhteen paikkaan.
Valittavasti mukaan ei oikein voi mennä. Eikä hän tiedä mitä tuleman pitää. Hän on alkanut tekemään vasta enenevässä määrin noita ja ne on kyllä jatkumassa nyt, mutta eihän hän tiedä vaihtaako joskus vaikka työpaikkaa tms.. Jos tuolla on, niin aivan varmasti matkustelee aina jatkossakin, koska siihen häntä tässä koulutettu. Mutta hän itse sanoo, ettei osaa nyt vastata tulevasta, mistä hän tietäisi mikä on tilanne vuoden, kahden tai viiden päästä. Sepä tässä rassaa, kaiken aikaa suuri tietämättömyys. Ikävää vain odottaa ja katsoa, tuntuu että oma elämä käy vähän puoliteholla tässä kaiken aikaa.
Mieti nyt rauhassa haluatko odotella ystavasi paatosta. Nayttaa kuin han ei itsekaan tieda mita oikein tahtoisi. Toisaalta olla kanssasi, toisaalta kiertolaiselama viehattaa.
Tuota saattaa kestaa vuosikausia, onhan siina porkkanana nenan edessa mielenkiintoisuus, palkka ja jannittavyys.Se ei missaan tapauksessa tee kaverista huonoa, jos mita niin painvastoin!
Ehka paras etta annat hanen menna, elaa omaa elamaansa. Keskittaydy sina aivan rauhassa opettelemaan elamista ilman hanta ja pitamaaan silmat auki, miellyttavan pojan tavatessasi 9ehka parempi, viela sita ennen) voit aivan turvallisella mielella sanoa ajatuksissasi hyvastit reissaajapojalle ja solmia uusia ystavyyssuhteita pidemmalla tahtaimella.