Vapaasti ajateltua poliitikkojen menneisyydestä

Uutisia lukiessani tuli taas kerran esille ihmisten lynkkausmieli erehtyneitä kohtaan. Otsikoksi ajatelmalleni sopinee:
Eikö jokaisen ole käännettävä takkinsa oikein päin? =
Se, mitä ihminen on ollut tai puhunut ennen, ei tarkoita, että ihminen olisi edelleen sitä. Jokainen ihminen elää muuttuvassa maailmassa muuntautuen itsekin siinä, kasvaen ja kehittyen lapsesta aikuiseksi.
Teen kysymykset:
Kuka ihminen on kasvanut täydellisyyteen? Onko jossain ihminen, joka ei koskaan ole erehtynyt puheissaan. Onko jokaisen ihmisen mielipide pysynyt aina samana, vai onko se muuttunut elämän aikana?
Yleinen kysymys jokaiselle: Onko sinulla kaikissa asioissa edelleen samat mielipiteet, jotka sinulla oli 15 vuotta sitten?
Kysyn vaan.
22316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Harvalla kai kaikki mielipiteet ovat säilyneet 15 vuotta. Mutta kyllähän kanta vakiintuu iän myötä yleensä kaikissa asioissa. Itsellänikään tuskin nyt ja 15 vuotta sitten on mielipiteissä eroa murto-osaakaan siitä mitä 15 ja 30 vuotta sitten olleilla ajatuksillani.

Vapaa-ajattelun ydintä on tietysti olla valmis jatkuvasti muuttamaan ajatuksiaan, ja toisaalta olla muuttamatta ilman hyviä perusteluja tai aiemman päättelyn virheiden huomaamista.

Äänestä
  • Et ole valmis muuttumaan. Kun sinulle kerrotaan, että valtionkirkkoa ei ole ja myönnät heikkona hetkenäsi itsekin tämän, ei se johda kuitenkaan käsitystesi muuttumiseen. Jatkat edelleen valhetta.

    Sitten olet täysin mielipiteetön ja kun kysytään perusteita tälle, et vastaa mitään.

    Kerrot myös vastustavasi jotain, mutta käytännössä et tee mitään asian muuttamiseksi. Sanat ja teot ovat räikeässä ristiriidassa.

    Äänestä

Kanttiaivohan on ns palikka.

Äänestä

Jos ajattelussa ja mielipiteissä ei tapahdu kehittymistä, on kyseessä eräänlainen kehitysvamma.

Äänestä

Niinpä se on. On aika harvinaista, jos mielipiteet eivät kehity ja muutu vuosikymmenten kuluessa.

Äänestä

Ei ne ajatukset kaikilla muutu koskaan. Riikka Purran parjaajat eivät osaa ajatella.

Äänestä
  • Halla-aho on kertonut äänestäneensä nuorempana Vihreitä. Varsin punavihreä Iikka Kivi on kertonut kannattaneensa nuorempana Perussuomalaisia.

    Ajatukset muuttuvat välillä.

    Äänestä

Mutta miten sitten saa ajatukset järkeviksi?

Äänestä
  • Ensimmäiseksi kannattaa liittyä lähimpään vapaa-ajattelijayhdistykseen. Saat ainakin hyviä vaikutteita

    2Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ensimmäiseksi kannattaa liittyä lähimpään vapaa-ajattelijayhdistykseen. Saat ainakin hyviä vaikutteita

    Valheita, pornoa, ahneutta ja salailua. Hyviä vaikutteita? No ei. Kannattaa erota vapareista.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ensimmäiseksi kannattaa liittyä lähimpään vapaa-ajattelijayhdistykseen. Saat ainakin hyviä vaikutteita

    Taistelun tauottua VAliitto sidottiin ajamaan pakkoruotsia, islamia, vasemmistojakopolitiikkaa ja Seta-seksiä

    Moni ei tätä huomannut eikä tästä VAliiton propagandateksteissä puhuta, Ylikoski manipuloi  niiden sisällön
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17920946/vapaa-ajattelijat-ja-yhdenvertaisuusasioiden-neuvottelukunta#comment-121882925

    Äänestä

"Yleinen kysymys jokaiselle: Onko sinulla kaikissa asioissa edelleen samat mielipiteet, jotka sinulla oli 15 vuotta sitten?"

Minusta maailmankuva, arvot ja mielipiteet ovat eri käsitteitä, mutta ne kuuluvat samaan käsitejärjestelmään. Mielipiteet heijastelevat arvoja ja arvot pohjautuvat maailmankuvaan. Mielipiteet muuttuvat näistä nopeimmin, arvot hitaammin ja maailmankuva kaikista hitaimmin.

Avauksessa viittaamiesti uutisten aiheena eivät ole ainoastaan mielipiteet vaan niiden takana olevat arvot. Ei ole uskottavaa, että arvot ja jopa maailmankuva muuttuvat kun niiden vastenmielisyydestä jää kiinni.

Takinkääntö on negatiivinen ilmaisu ja taitaa kuvat juuri tätä mielipiteiden nopeaa muuttamista, joka kertoo sen, että ihminen on valheellinen säilyttäessään kuitenkin vanhat arvot tai hän on selkärangaton opportunisti, jolla ainoat arvot liittyväät itsekkyyteen. Kunniallinen vertauskuva olisi takinkäännön sijaan uuden takin tekeminen.

1Äänestä
  • No, olipa hyvin sanottu. Kiitos!

    Äänestä

Kyllä ihmisen sisin arvo- ja aatemaailma muuttuu hänen kasvaessaan ihmisenä.
Totta on, että koko ihmisen PITÄÄ muuttua koko elämänsä ajan. Sen seurauksena on todennettu hieno aforismi:
"Vanhuus ja viisaus!"
Minun arvomaailmani myös suhteessa toisiin ihmisiin on muuttunut hyvin radikaalisti noin viidenkymmenen vuoden aikana. Suhtautumistapa muuttuu edelleen. Muuttumisen suuntana on nyt mm. suhtautuminen nettikirjoittelijoihin, jotka ennen lyttäsin kovilla sanoilla alimpaan maan rakoon.

1Äänestä

Aloituksessa asiaa.

Äänestä

Mistä saat sen 15 vuoden arvion?

Äänestä

Joidenkin ajatukset kehittyvät. Toiset jäävät kehitysvammaansa.

Äänestä

Mitäs me täydelliset.

Äänestä

On se hyvä olla hyvässä seurassa joka t ekee kaltaisekseen. Siksi olen paljon Jeesuksen seurassa.

Äänestä

Oletko kokenut paremmaksi tulemisen?

Äänestä

En usko että Halla-aho on äänestänyt vihreitä
vaan Soininvaaraa

Soininvaara on porvari

Halla-aho olisi äänestänyt Tanneria mutta kun se pääsi kuolemaan

Äänestä

Vapaat ajattelusta nyt päästävät mitä tahansa suustaan. Ei kannata olla miläänsäkään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uutisia lukiessani tuli taas kerran esille ihmisten lynkkausmieli erehtyneitä kohtaan. Otsikoksi ajatelmalleni sopinee:
Eikö jokaisen ole käännettävä takkinsa oikein päin? =
Se, mitä ihminen on ollut tai puhunut ennen, ei tarkoita, että ihminen olisi edelleen sitä. Jokainen ihminen elää muuttuvassa maailmassa muuntautuen itsekin siinä, kasvaen ja kehittyen lapsesta aikuiseksi.
Teen kysymykset:
Kuka ihminen on kasvanut täydellisyyteen? Onko jossain ihminen, joka ei koskaan ole erehtynyt puheissaan. Onko jokaisen ihmisen mielipide pysynyt aina samana, vai onko se muuttunut elämän aikana?
Yleinen kysymys jokaiselle: Onko sinulla kaikissa asioissa edelleen samat mielipiteet, jotka sinulla oli 15 vuotta sitten?
Kysyn vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu