Onko kellään kokemuksia tauoista parisuhteessa? Poikaystäväni jätti minut vähän aikaa sitten. Emme sopineet, että ero on lopullinen vaan voisimme ehkä katsoa suhdetta myöhemmin syksyllä uudestaan. Suhteen loppuminen ei johtunut kuulemma minusta vaan siitä, että hän aloitti tämän suhteen liian nopeasti edellisen suhteen jälkeen. Ja viimeiseen yhteiseen iltaan asti olen varma, että hän välitti minusta aidosti. Tunteiden viilentymisestä ei välttämättä ole kait kyse...
Voiko tällaisiin taukoihin luottaa? Sovimme että voidaan olla yhteyksissä jos siltä tuntuu.
Voiko tällaisiin taukoihin luottaa? Sovimme että voidaan olla yhteyksissä jos siltä tuntuu.
Vastaukset 14
Vanhimmat
aika monesta asiasta. Kuinka pian eron jälkeen hän aloitti suhteen sinun kanssasi? Kuinka kauan kerkesitte olla yhdessä?
Hän aloitti suhteen minun kanssani käytännössä katsoen heti. Seurusteli vielä silloin entisen kanssa kun tavattiin ja siitä kolmen viikon päästä näimme. Oli tällä välin tehnyt pesäeron entiseen ja aloimme heti seurustella todella tiiviisti. Exän kanssa suhde oli mennyt huonosti jo pitkän aikaa.
Vähän yli kolme kuukautta tätä meidän suhdetta nyt kesti ja tiedän sen että hän oli aidosti kiinnostunut minusta vaikka tuntuukin että pääsi minun avulla irti exästään. Hän kuitenkin sanoi, etten ollut hänelle mikään ylimenovaihe vaan että hän oli alusta asti ihastunut minuun ja halusi olla kanssani. Hänen piti vaan saada nyt selvittää ajatuksiaan ja tehdä omia juttuja ei kuitenkaan mitään ryyppäämistä ja rellestämistä mutta sitä omaa aikaa olla yksin.
Saattaa hyvinkin olla että haluaa vielä jatkossa suhteen kanssasi. Usein pitkän suhteen jälkeen haluaa olla hiukan aikaa yksin ja selvitellä ajatuksiaan. Kuinka kauan, se on tapauskohtaista. Kuten sanoit, ajankohta ensikohtaamisellenne oli huono, mutta sitä ei valitettavasti voi aina valita. Itselläni oli vastaava tilanne tyttöni kanssa puolisen vuotta sitten. Nykyään olemme hyviä kavereita ja saatetaan hyvinkin vielä palata yhteen.. näin ainakin itse uskon merkkien perusteella.
Kätevää eikö totta: nykyisen kanssa tauolle, mutta sovitaan, että jatketaan myöhemmin. Kokeillaan seuraavan kanssa, ja palataan entisen syliin jollei onnistukaan. Jos onnistuu, niin viis siitä entisestä.
En usko että kyseessä olisi toinen nainen hänen kohdallaan. Eihän hän olisi sitä missään vaiheessa ehtinyt edes tavata, kun ollaan oltu joka ikinen viikonloppu yhdessä ts. hän ei ole käynyt baareissa tms. yksinään. No ehkäpä hän halusi tällä tauolla katsella sitten näitä muita naisia vaikkei kuulemma ikinä ole mitään yhdenillan juttuja harrastanutkaan.
Itse olen alkanut uskoa, ettei tauko häntä tuo takaisin. Mahdollisuudet ovat varmaan alle prosentin. Harvalla se enää on onnistunut, vaikka salaa sitä varmaan vielä pitkään toivon. Hän varmaan on jo unohtanut koko olemassa oloni tai unohtaa piakkoin. On vain jotenkin sellainen tunne... pelkään vain kuulevani että hän löytää tien toisen kainaloon. Mutta miksei sitten sanonut suoraan, ettei halua minua enään ikinä ja etten ollut hänelle se oikea. Olis paljon helpompaa mulle itselle!!
Ensiksikin pidän peukkuja sinulle. Toisekseen, älä odota liikoja.
Tapauksesi vaikuttaa ns. laastari-tilanteelta, eli miekkonen on tavannut/etsinyt sinut avoimeen haavaansa, koska on tiennyt lopun olevan lähellä edellisen kanssa. Ja laastareillehan käy yleensä huonosti; kun haava alkaa parantua ne heitetään aina pois.
Tauko tekee yleensä hyvää ja toimii useammin pitkissä parisuhteissa, joissa samat kuviot ovat alkaneet puuduttaa liikaa. Tällöin oma aika on ollut monasti hyvästä (en ole parisuhdeneuvoja, mutta tuttavapiireissä, vanhemmissa ja nuoremmissa tällaista on harrastettu)
Mutta nämä erotilanteet ovat aina huonompia, itse olen ollut laastarina kahteen otteeseen, kolmatta ei tule enää koskaan, koska nykyään kysyn ensi treffeillä kuinka kauan on mennyt edellisestä erosta. Jos vastausta ei tule, ei tule toisia treffejäkään. Epäkorrektia: kyllä, mutta en aja itseäni enää hajalle oman sinisilmäisyyden takia.
Toivon sinulle alkuperäinen kirjoittaja hyvää ja onnea, kyllä näissäkin tilanteissa on parit jatkaneet, mutta se on harvinaista. Sen sanon, että älä ala ahdistella häntä, vaan anna aidosti sitä aikaa. Viha, suru, mustasukkaisuuspuuskat varmasti vaivaavat, mutta ne on pakko kestää.
Ratkaisu tulee jossain vaiheessa, jolloin sitten lopullisesti helpottaa. Olkoonkin se ratkaisu millainen tahansa.
ensimmäiset kuukaudet oltiin niin rakastuneita,mutta kun pieniä kinoja tuli suhteeseen mies halusikin "erota" ja pitää taukoa,selvittää ajatuksiaan,syy ei kuulemma minussa vaan hänessä.lopulta selvisi että tämä on vain peliä hänelle,kun saa naisen rakastumaan itseensä siinä vaiheessa hän jättää naisen ja"särkee sydämmen".Hän kostaa naisille sitä kun on tullut itse petetyksi ja jätetyksi.
Kovin tutulta kuulostaa. Itse kamppailen saman asian kanssa. Mies hyvin hellä, kiltti, ei juo, ei joukse kapakoissa... , vaan ei puhu. Tunteensakkaan ei ole kulema muuttunut minua kohtaan. Seurusteltu?, siis kai vaan tapailtu 8kk. Nyt kuulin että hän ei tiedä mitä tekee minun kanssani?? Seurustellakko vai ei. Ongelma kai lienee se, että MINÄ en tiedä menetänkö itsekunnioitukseni ja "kasvoni", kun en tee mitään hänen epätietoisuudelleen. Olen odottanut 8kk seurustellaanko vai ei. Minun kai pitäisi osata "laittaa katkolle tai lopettaa. Mutta kun tuo sydän niin välittää, siis minun. Olenko myös "laastari" hänelle. Hänen erostaan puoli vuotta kun tavattiin. Lähtiessään vain tuumasi että "tieto voi tehdä kipeää, mutta epätietoisuus on raastavaa" Siis tuon sain vastaukseksi kysymykseeni suhteestamme. Ja Hänellä yleensä tapana sanoa itsestään, ettei halua loukata eikä pahoittaa kenenkään mieltä. Minun sydämmeni alkaa vaan olla hyvin hajalla epätietoisuudesta. Pelkään myös että menetän hänet kokonaan, mutta ei tämä epätietoisuuskaan herkkua ole.
Minunkin suhde alkoi mieheeni kaipa liian nopeasti hänen eronsa jälkeen. Tai ainenkin hän on siihen tyyliin puhunut ettei ehtinyt olla yksin ns.tarpeeksi. Just joo. No, nyt 3 vuoden seurustelun ja vuoden avoparina asumisen jälkeen hän lähtee pian pois maasta puoleksi vuodeksi ja keväällä katsotaan jatketaanko suhdettamme vai erotaanko lopullisesti. Tähän 3 vuoteen on jo aiemminkin mahtunut yksi viikon ero hänen puoleltaan.
Olen itselleni niin vihainen etten ikinä "osaa" valita hyvää ja tasapainoista miestä itselleni. Aina näitä hankalia pohdiskelijoita, sisältä rikkinäisiä ihmisiä. Kuvittelen näemmä voivani parantaa heitä auttamalla ja tukemalla. Paskat.
Ikää minulla alkaa jo olla liikaa jotta enää voisin vain hötkyillä, haluan lapsia ja oman torpan omalla pihalla. Haluan aikuisen elämää, baareissa juokseminen ei kiinnosta enää. Kymmenen vuotta saa riittää.
Nyt vain odotan että mieheni lähtee, jotta voin ruveta rakentamaan elämääni uudestaan. Ehkä hän keväällä kaipaakin minua, mutta olenko minä enää silloin odottamassa, onkin jo toinen asia......
Löysin tämän keskustelun vähän jälkikäteen, mutta vähän samaa on ollut täällä koko syksy ja alkutalvi.
Olen ollut kaukosuhteessa 4 vuotta, josta olemme olleet samassa maassa yhteensä 2 vuotta. Ensin tietty oli huumaa ja vaikkemme olleet samassa paikassa, pidimme yhteyttä ja mietimme, miten voisimme nähdä taas (yleensä n. kerran puolessa vuodessa, mikä sekin on naurettavaa näin jälkikäteen ajateltuna). 2 ramppaamisvuoden jälkeen asuimme yhdessä 7 kuukautta mutta sitten minun piti opintojeni takia palata Suomeen.
Tämän jälkeen yhteydenpidosta tulikin jostain syystä paljon vaikeampaa. Hän tapasi paljon uusia ihmisiä, ja sitä vanhaa "yhteyttämme" oli vaikea saada takaisin. Olemme kuitenkin sen jälkeen vielä nähneet, vuosi sitten 3 viikkoa ja kesällä kuukauden.
Näin tuntemattoman silmin pelkkinä numeroina katsottuna tämä suhteemme näyttää mahdottomalta, tajuan sen nyt. Mutta viihdyimme yhdessä todella hyvin, molemmilla kai ensimmäinen oikea ihmissuhde, jossa voi olla itsensä.
Emme puhuneet tulevaisuudesta, sillä jatkuvat erossaolemiset olivat aika masentavaa ajateltavaa. Molemmilla oli opinnot aivan kesken, eikä muutto toiseen maahan oikein ollut käytännöllistä.
Nyt olemme molemmat valmistumassa, ja luulisi, että vihdoin vapaus koittaa ja voimme muuttaa mihin vain!?
Mutta kesällä kun olin käymässä, kävimme pari surullista keskustelua, jossa pikkuhiljaa kävi ilmi, ettei hän mielestään pysty jatkamaan tässä suhteessa. Hänen sanojensa mukaan MISSÄÄN suhteessa, ainakaan nyt.
Olen häntä pari vuotta vanhempi, ja kai tulevaisuus ahdisti häntä liikaa. Mutta en kertaakaan vaatinut mitään sitoutumista (sen pidemmälle kuin mitä molemmat olimme jo alun alkaen sitoutunut suhteeseen) enkä perheen perustamista.
Päätimme pitää tauon. Hän suri lähtöäni kovasti, mutta itse olin aika tyyni, koska olin varma, että ero on vain väliaikainen. Hän varmaan jo silloin tiesi, että se on lopullinen, ja siksi oli paljon surullisempi.
Syksy meni, pidimme aika vähän yhteyttä mutta tilanne tuntui olevan ihan ok. Yritin olla soittelematta ja meilaamatta, koska tiedän, että minä olen aina se aktiivinen osapuoli yhteydenpidossa. Olen muutenkin nettihullu... ;)
Sitten marraskuussa soitin hänelle baari-illan jälkeen (...) ja pyysin häntä kertomaan minulle NYT, sillä minun kestää asioiden prosessoiminen niin kauan, etten voi enää odottaa.
Ja parin päivän päästä hän ilmoitti, ettei voi olla kanssani enää. Syitä hänen mielestään oli paljon. Hän haluaa, että löydän itselleni jonkun "paremman". Me olemme kuulemma niin erilaiset, eikä hän pysty ottamaan huomioon ketään muuta juuri nyt. Perhetaustastaan johtuen asiat eivät ole niin yksinkertaiset, että hän voisi vain mennä minne mieli tekee.
Nyt minua harmittaa oma käytökseni, hänen käytöksensä, koko tilanne sekä se, ettemme tajunneet keskustella asiasta aiemmin. Joku "järkevä" ei välttämättä ikinä olisi päätynyt koko suhteeseen, mutta me halusimme yrittää, sillä mikään muu vaihtoehto ei silloin alkuaikoina edes tullut mieleen, vaikka kahdella mantereella asuminen oli tuskaa.
En edes tiedä, mikä kommenttini nyt oikein on tai mitä palautetta haluan, mutta... pakko joskus on purkaa asioita. Välillä haluan hänet takaisin, välillä kiroan hänet maanrakoon, ja taas välillä tajuan, ettei tästä pitkällä (!?) tähtäimellä olisi tullut mitään. Eli parempi vain hyväksyä, kasvaa ihmisenä ja katsoa tulevaisuuteen.
Tulevaisuuteen ilman suurta rakkauttani.
Jos asuu samassa kaupungissa ja suhde tuntuu liian ahdistavalta, ehkä tauko tekee hyvää. Ikävöinnin jälkeen voi olla, että yhteiselo tuntuu kaikkein parhaimmalta ratkaisulta. Mutta entä kun ei vahingossakaan törmää toiseen, kun ei välttämättä näe toista enää ikinä? Kun kaikki ratkaisut ovat liian suuria...
Itse olen samassa tilanteessa se toinen osapuoli. Eli rakastan puolisoani, mutta haluan pitää taukoa koska olen tavannut mielenkiintoisen ihmisen jota haluan nähdä vain ja ainoastaan kerran kahveilla, jotta voisimme vain jutella asioista koska hän on mailien perusteella todella ihmeellisen samanlainen kanssani.
koska en halua toimia kenenkään selän takana, niin siksi ajattelen asian näin: Olen tämän kerran hetken vapaana, jolloin selvitän onko nykyinen rakkaani minulle ns. se oikea. jos ihastun toiseen niin ei ole, jos taas huomaan että olen tehnyt virheen, niin voin olla tyytyväinen nykyisen kanssa eikä minun tarvitse miettiä olisiko se toinen ollut parempi. Joku on sanonut että "et sinä miettisi ketään toisia, jos hän olisi sinulle tarpeeksi hyvä" mutta tämä suhde on jatkunut jo kohta 7 vuotta, ja pitkissä suhteissa on yleistä, ettei toinen kokoajan ole se maailman keskipiste ja kiinnostumisia saattaa tulla. Olen ennenkin ihastunut toiseen mutta unohtanut sen välittömästi koska olen varattu ja haluan olla kunnollinen ja uskollinen. mutta tämä on niin erikoinen tapaus, en tiennyt että sellaisia ihmisiä on missään olemassa joten nyt haluaisin tavata hänet sen vuoksi. jos huomaan ettei hän niin erikoinen ollutkaan niin sitten en enää aio tavata häntä, enkä enää ikinä mene siihen lankaan jos tapaan joskus muka jonkun erikoisen, vaan voin olla tyytyväinen omaan suhteeseeni. Jos aion palata takaisin nykyiseen suhteeseeni mikä on todennäköistä, niin tauko ajalla en missään nimessä harrasta seksiä tai edes suutelua, haluan vain tavata sen ihmisen mielenkiinnosta. Jos taas huomaan että se uusi ihminen on oikeasti sielun kumppanini, niin sitten tilanne täytyy miettiä uudestaan. Mutta todennäköisesti huomaan ettei hän ole mitään ihmeellistä.
Mielipiteitä olisi mukava kuulla, arvaten melko kielteisiä ajatuksia herättänyt tämä kirjoitus mutta luen mielelläni kaikkia perusteltuja mielipiteitä. Kiitän jo etukäteen mahdollisista vastauksista
Löysin tämän viestiketjun vasta nyt, ja tappelen kirjoittajan kanssa saman ongelman parissa. (Hän tosin on varmasti saanut jo selvitettyä asiat :)). Eli olen seurustellut tämän pojan kanssa 4 vuotta, molemmille ensimmäinen "oikea" suhde. Hän on jättänyt minut kaksi kertaa aiemmin; ensimmäinen kerta oli kun söin e-pillereitä ja sekosin totaalisesti (olisin tehnyt hänen tilassaan saman, jopa ystäväni rupesivat karttamaan minua), ja toinen kerta oli kun asuimme yhden ystävän kanssa eikä meille ollu omaa aikaa. Kaikki olivat tässä asumistilanteessa stressaantuneita ja maassa. Näiden molempien kertojen jälkeen olemme kuitenkin pystyneet jatkamaan suhdetta onnellisesti. Mutta nyt kun hän muutti toiseen kaupunkiin opiskelemaan hän näkee eron parhaaksi, koska "emme kerkeä muutenkaan näkemään". Nyt meillä on siis tauko ettemme puhu toisillemme lainakaan kahteen kuukauteen ja katsomme onko elämä parempaa ilman toista. Olen aika varma omista tunteistani, mutta jääräpäisyyttäni saatan jättää ne näyttämättä, sillä mikä takaisi sen ettei hän enää tekisi tälläistä? Häpeän on/off suhdetta, mutta en pysty kuvailemaan miten paljon välitän hänestä. Ja hänestä sai vahvasti saman käsityksen jutellessamme asiasta. Muut ongelmat olivat hänelle isompia, eikä hän tiennyt miten ne selvittää. Ja hän itse luuli että saisi minut noin vain takasin, laitoinpa luun kurkkuun. Haluaisin puhua hänelle, mutten voi. Raastavaa. Eipä tästä kummoista kokonaiskuvaa saa, mutta toivon että asiat selviävät - suuntaan tai toiseen.
Ja edellinen kirjoittaja (tai siis ne jotka hakevat apua samanlaiseen ongelmaan kuin hänellä (hän on varmasti tästä jo selvittänyt tiensä)) kannattaa huomioida että toinen saattaa tehdä myös jotain kun on tauko. Hän ei pakosti jää odottelemaan.
Vanha ketju mutta...olisipa mielenkiintoista tietää miten aloittajan "sydän hajalla","kaukorakkaan" ja "kokemusta on" tilanteissa on käynyt.
Onko muilla ajatuksia herättäviä, valaisevia ja ehkä traagisen kauniita kertomuksia miten "tauko" on toiminut suhteessa? Itse en usko että silloin enää palataan yhteen...jotenkin tuntuu että tällaiseen tilanteeseen ajautuessaan on jo vahvasti etääntymässä toisesta.
Hassua vaikka tämä ketju on aloitettu 8 vuotta sitten. Vieläkö on taukoa meneillään ? vitsi vitsi. Jos tuota päivämäärää tuossa ei olisi voisi olettaa että se on kirjoitettu tänään. Itse elän tällä hetkellä saman tyyppisessä tilanteessa. Erosin 10kk kestävän kaukosuhteen jälkeen (emme tosin virallisesti seurustelleet) ja jätimme kumminkin takaportin auki. Yritän vain elää ajatuksella että jatka elämääsi ja unohda tämä entinen. Hirveän vaikeata se kumminkin. En saa ajatuksia irti hänestä. Hän on Upein ihminen tässä maailmassa kenet olen koskaan tavannut. Sen tunteen vain haluaisi päästä pois etten enään odottaisi tai edes vähän ajattelisi sitä mahdollisuutta että hän palaisi takaisin luokseni. Kaukosuhteemme viimeisenä päivänä sanoin hänelle että voisin muuttaa hänen luokseen.Välimatka oli hänelle kaikista suurin ongelma koska yhdessä meillä oli viimeiseen päivään asti aina fantastista ! emme juurikaan riidelleet mutta taustamme ovat erilaiset mikä myös vaikutti. Meillä on 300km välimatkaa mutta se ei enään riittänyt hänelle että olisin ollut valmis muttamaan hänen luokseen. En tiedä auttaako tässä aika hänelle selventämään sen mitä hän lopulta minusta haluaa ? Tuntuu ihan järjettömältä että miten hän voi edes aatella löytävänsä paremman kuin minä ? Miten suhde tuosta enään voi olla yhtään parempi. Vaiketa kysymyksiä mistä yritän päästää irti mutta vaiketa se on...