Täällä muutama ns nainen sanoo hän ei ikuna mene tuntemattoman miehen kanssa treffeille vaan täytyy olla tuttu niin mikä on tuttu mies eli eikö tutun miehen tunne jo entuudestaan eli onko se silloin sukulaismies vai työkaveri ja taas joku naapurin mies joka moikkaa ja puhuu niitä näitä niin ei se ole tuttu vaan tuntematon mies jonka tietää eli voiko semmoisen kanssa mennä treffeille entä tanssilavalla joku mies hakee tanssimaan ja pyytää treffeille huomenna kahvilaan niin aika harva pari tuntee toisensa entuudestaan vaan treffeillä aletaan tutustuu toiseen ja tämä oikeuksii tyypin ei tarvi vastailla eli vammaisen vankila venkulan tai sateenkaariväki tyypin heillä on oikeuksii
Tuttu mies
Anonyymi-ap
77968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
En minäkään lähtisi tuntemattoman kanssa mihinkään.
Syytä on tuntea jo melko hyvin ennen kuin edes näkee.
Miten tutustut tuntemattomaan mieheen niin missä ja miten tutustut niin mikä on tuttu mies jonka kanssa menet treffeille niin miten olet tutustunut häneen
Olen suuntautunut pelkästään älykkäisiin naisiin, enkä siis suostuisi näkemään heitäkään jos en jo tietäisi heistä tarpeeksi.
Kyllä hänellä on hakukin päällä. Minäkin jo saan näitä silmille kauniita naisia, vaikka en ole edes tinderissä🥰
https://twitter.com/emiliaehcapybar/status/1680170199905861634
Uups, 😅 eikä nyt kuvitella liikoja se kysyy vaan kahvi/terassiseuraa siitä se lähtee.
En ole käynyt sokkotreffeillä.
Tämä osuus aloituksestasi jää epäselväksi??
"..ja tämä oikeuksii tyypin ei tarvi vastailla eli vammaisen vankila venkulan tai sateenkaariväki tyypin heillä on oikeuksii"
Älä valehtele olet sanonut aiemmin ettet koskaan ole tavannut tampereen miehiä vaan eri kaupunkien miehiä no miten tapaat tutun eri kaupungin miehen jota et ole koskaan tavannut ja mistä tai miten otatte yhteyttä eli sinä tampereella toinen esim helsingistä
Olen tavannut molemmat mieheni lavatansseissa. Vasta useampien tanssien jälkeen menimme treffeille.
Lavatanssit eivät ole treffit, ellei treffeistä tansseissa ole sovittu ennalta.
Eli tuntemattomat miehet eli tuntemattomiin miehiin tutustuit kuiteskin oli sitten tansseissa tai treffeillä tuntemattomia olivat
Kyllä he olivat minulle tuntemattomia silloin, kun tulivat hakemaan minua ensimmäisen kerran tanssimaan.
Eli ei ollu tuttuja miehiä eli tutustuit tuntemattomiin miehiin eli ette ole tunteneen aiemmin ja tuo on normaalia
Kyllä se on normaalia 😄
Miksi jotkut väittää ettei tutustu tuntemattomiin miehiin vaan tuttuun mieheen eli täytyy tuntea ensin ennen kuin voi tutustuu paremmin sehän on mahdotonta
Ehkä käsitteissä on eroa, koska enhän minäkään mennyt tuntemattoman kanssa "treffeille". 🤔 - Tanssiminen nyt on muuten vähän erilainen harrastus, koska siinä ollaan lähellä useammankin tuntemattoman ihmisen kanssa ja se on ihan normaalia.
Ihmiset ovat niin erilaisia. Kaikkien mielestä tuo ei välttämättä olisi mukavaa.
Ongelmana tässä nyt Välis on se, että sä (luultavasti ihan tahallasi) sotket asiaa. Treffeille meno ja tutustuminen eivät pääosin ole sama asia.
Treffeillä voi tutustua, mutta tutustumiseen ei tarvita treffejä. Osaa ihmisistä ei kiinnosta lähteä treffeille tutustumaan. Osa ihmisistä lähtee treffeille vasta kun tuntee jo ja osa jopa vasta kun on jo kiinnostunut tai jopa ihastunut.
No kyllä oli tuntematon mies eli tiesit miehen eli nähneet kerran pari ja tiesit nimen mutta et tuntenut eli treffeillä ja tapaamisilla aloitte tutustumaan toisiinne ja sehän on normaalia mutta et tuntenut miehiä eli et voi sanoa että tunsit korkeintaan voi sanoa että tiesit miehen niin tutustuminen tarkoittaa että on viettänyt paljon aikaa sen ihmisen kanssa että tuntee sen eli silloin on jo käyty monesti kylässä nukuttu yhdessä oltu paljon yhdessä että oppii tuntemaan toisen eli muuten ei opi tuntemaan toista ellei ole paljon yhdessä kaikkea tehden ja tiedän tyyppi on sellainen on nähny muutaman kerran mutta ei tunne sitä eli ihmiseen ei tutustu muuten kuin olemalla paljon yhdessä
Taas on käsite-ero tosiaan tietämisen ja tuntemisen välillä 🙂
Joko harrasta erikoisia asioita kaikkien tuntemiesi ihmisten kanssa tai vaihtoehtoisesti sinä et tunne ketään. 🤔
Kyllä on treffeillä tutustutaan toiseen ja jos natsaa sovitaan seuraavat treffit ja jos ei natsaa niin erotaan ystävinä ja treffeillä oppii koko ajan lisää toisesta ja sit aletaan seurustelemaan eli tutustuu paremmin
No niinhän minä juuri sanoi. Treffeillä voi tutustua. Vaan ei tutustumiseen tarvita treffejä.
No en minä ainakaan nuku yhdessä kaikkien tuntemieni ihmisten kanssa.
Jos toinen kysyy sinua treffeille ja kieltäydyt niin et pidä toisesta silloin ja kysyjä tietää ettet suostunut treffeille eli et pitänyt hänestä ja asia selvisi ei toiste pyydä treffeille eli treffeille pyyntö kertoo että toinen on kiinnostunut sinusta ja myöntävä vastaus että sinäkin olet kiinnostunut hänestä ja jos toinen ei tee aloitetta eli pyydä treffeille niin ei ole kiinnostunt tai ei saa myöntävää vastausta niin silloin toinen ei ollu kiinnostunut
Sinulle se voi tietenkin tarkoittaa, ettet ylipäänsä pidä jostakusta. Mä taas voin ihan pitää ihmisestä ihmisenä, olematta kiinnostunut hänestä miehenä ja treffikumppanina tai minään muunakaan vastaavana. Ja juu mä en lähde treffeille, jollena ole jo ihastunut, joten sinällään parempi olla pyytelemättä muuten vaan. En tule lähtemään.
Ja jos ei treffeille lähde niin jää kaveri asteelle eli ei kiinnostusta ollaan kavereita mut kuka jaksaa kaveerata ja viettää aikaa kaverin kanssa vai etsiikö sitä jonka kanssa treffeille mennään ja pussaillaan ja rakastutaan ja sen kanssa viettää aikaa niin et kaveria opi tuntemaan kunnolla mut se ihastus oppii tuntemaan kun sen kanssa on
Tuokin on sinulle ihan luvallista. Minulla taas ei ole mitään tarvetta olla kaikkien tuttavieni kanssa edes kaveriasteella. Ei minun tarvitse kaikkien heidän kanssaan kaveerata ja mitenkään erityisesti aikaa viettää.
Ja siis kaveritkinhan jo ainakin itselläni käyvät seulan läpi. Eivät minun kavereikseni kaikki tuttavat pääse. Kaverikin pitää ensiksi oppia tuntemaan ja häneen pitää sen verran tykästyä, että hänen kanssaan alkaa kaveeraamaan, ystävistä nyt puhumattakaan.
Ihmisiin voi tutustua monin tavoin. Voi tosiaan olla vaikka työkaveri, tai kuulua samaan ystäväpiiriin tai voi tutustua harrastuksen kautta. Onhan noita paikkoja ja tapoja, miten ja missä ihmisiin tutustua.
Ja juu, en ole minäkään koskaan lähtenyt ulos tuntemattoman kanssa. Ensimmäiseen poikaystävääni tutustuin kaveriporukassa. Toiseen opiskellessa ja tohon viimeiseen harrastuksen parissa.
Onhan nekin tuntemattomia miehiä aluksi eli tuntemattomien miehiin kummiskin tutustut ja harva työkaveriaan pyytää treffeille haluaa jonkun muun
Tietysti ovat, mutta en ole ollut heistä kiinnostunut silloin, kun ovat olleet tuntemattomia. En lähtisi heidän kanssaan treffeille, silloin kun en ole vielä tuntenut. Eipä nyt vaan kiinnosta kukaan tuntematon, kun mä tykästyn siinä määrin, että voi treffit kiinnostaa, vasta kun tunnen jo.
Ja todellakin monet menevät naimisiinkin työkaverin kanssa. Sehän on tutkimusten mukaan yleisin tapa tässäkin maassa löytää se puoliso. Opiskelut ja työelämä. sieltä ne ihmiset eniten niitä parisuhteita löytävät.
Ja siis tietysti tutustun tuntemattomiin miehiin. Se nyt taas ei liity mitenkään pariutumiseen minulla. En ole millään tasolla kiinnostunut tutustumaan sen syvällisemmin 99.99% miehistä joihin tutustun päälisin puolin.
Ja siis voin kyllä jutella vaikkapa bussipysäkillä jollekulle tuntemattomalle. Ei se tuota mitään ongelmaa, mutta en minä myöskään ajattele sellaista miestä kiinostavana treffikumppanina. Minun mieleni nyt vaan ei toimi niin. Ja pyydetty on treffeille, siis ihan bussipysäkiltä. En mennyt, ei kiinnostanut. Mä en kiinnostu treffimielessä ihmisestä, jota en jo jotain muuta kautta jonkinverran tunne. Sori, jos se on sinulle täysin käsittämätöntä. Nyksänikin ehdin tuntea liki 5 vuotta, ennen kun eräässä tilanteessa opin tuntemaan hänestä täysin uuden puolen ja ihastuin ja rakastuin. Tietääkseni hänkään ei ollut ajatellut minua koskaan ennen tuota potentiaalisena kumppanina.
Mikä on niinsanottu nainen? kuten aloittaja kirjoittaa.
Naiset varmaan tarkoittavat treffejä kahden keskisessä paikassa jossakin huoneistossa tai hotellissa. En menisi sinne, mutta menisin muutaman kerran julkiseen paikkaan, ravintolaan, kahvilaan, elokuviin jne. Siinä jutellessa oppisi sen verran tuntemaan että myöhemmin uskailtaisi mennä.
Eikö noin ole koko ajan sanonut en ole sanonut tuntematon mies sanoo moi lähdetkö hotelliin tai metsään naimaan vaan olen sanonut tuntematon mies pyytää kahvilaan kahville kaupungille kävelemään tai vaikka isoon markettiin yhdessä shoppailemaan ja sit toiset kolmannet neljännet treffit tarvittaessa enemmänkin ja sit voi pyytää kahville kotionsa ja mennä toisen luo kylään ja jos vieläkin on kivaa niin siitä tutustuminen alkaa ja ollaan jomman kumman luona eli seurustelu ja tutustuminen alkaa
Yöseuralainen, joka on hänet onnistunut kerran jo puhumaan yökylään on sen jälkeen tuttu.
ELi siis exän kanssa treffeille? 🤔😂
No kai nyt valtaosa ihmisistä joitain muitakin tuntee kuin vain eksänsä? Ainakin mä toivon, ettei ihmisten elämä ole ihan noin rajoittunutta. 😀
No vot, tässähän tuntee itsensä oikein verkostoituneeksi, jos vertailukohta on, että tuntee ainoastaan eksänsä. Mä kun olen kuvitellut, että oma tuttavapiirini on pieni. 😁
Se kai riippuu siitä miten määrittelee sen kuinka hyvin joku pitää tuntea jotta treffit voisivat tulla kyseeseen. Yllättävän moni ei juurikaan tunne niitä tahoja jotka arjessaan useimmin kohtaa, kuten vaikkapa työkaverit, lähikaupan kassan, naapurin mukavan neidin/kollin jne. Sitten on ystävät, läheisimmät, mutta usein he ovat samaa sukupuolta ja noin yleisesti ottaen hiukan heikompaa saalistusmaastoa heteroille.
No valtaosa ihmisistä nyt ei tunne itseäänkään kovin hyvin. Itse voin myös todeta, että tokkopa tunnen eksääni enää nykyään kovinkaan hyvin
Välis tietenkin tapansa mukaan kärjistää. En mä nyt ainakaan ole koskaan nähnyt kenenkään sanovan, että toinen pitää ensiksi tuntea paremmin kuin omat taskunsa (joista niistäkin voi joskus löytyä yllättäviä asioita).
Ja ainakin itse ole aina sanonut, minun pitää jotain muuta kautta tuntea jonkin verran. Sen verran, että mulla on persoonallisuudesta kuva, joku käsityshuumorintajusta, käsitys älykkyydestä jne. Sen ihmisen pitää olla jo noilla tai jollain noista mun huomioni kiinnittänyt ja mielenkiintoni herättänyt. Mä en lähde treffeille selvittämään noita ja katsomaan, että voisinko kiinnostua. Lähden vain, jos olen jo kiinnostunut ja vähän ihastunut. Tuota ainakin minä tuolla tarkoitan.
Mä en usko, että ihmistä todella tuntee kokonaan koskaan ja ihminen vieläpä muuttuu koko ajan.
Se on totta. Olen valmis heti myöntämään, etten tunne itseäni ensinkään. Tiedän miten suunnilleen toimin/käyttäydyn ja miten päiväni keskimäärin etenevät, mutta ei se ole minä, se on vain se mitä teen.
En minäkään tuntisi useimpia exiäni enää juurikaan, aikaa välissä on jo sen verran. Eivätkä luonnollisestikaan exäni enää varsinaisesti tunne minua, normaalia elämän virtausta. Tottakai tuttujakin asioita olisi, mutta aika paljon jotain tuntematontakin. Mikä toki voisi johtaa taas johonkin, mistäpä sitä tietää.
Tutkitustihan suhdetta edeltävä ystävyys, toisen hieman moikkaa paremmin tunteminen, on hyvä juttu, joten sinällään on ymmärrettävää jos ihmiset pitävät ajatusta tutun kanssa treffeille menosta mielekkäämpänä vaihtoehtona.
"Tutkitustihan suhdetta edeltävä ystävyys, toisen hieman moikkaa paremmin tunteminen, on hyvä juttu, joten sinällään on ymmärrettävää jos ihmiset pitävät ajatusta tutun kanssa treffeille menosta mielekkäämpänä vaihtoehtona."
Noinhan se on tutkittu tosiaan, että rakkaudeksi syventynyt ystävyys/kaveruus/tuttavuus on sitä kestävintä laatua.
Kaipa se on yleisemminkin niin, että kiinnostusta pitää olla jotta on järkeä lähteä treffailemaan, harvempi kai lähtee vain katsomaan mitä tuleman pitää jonkun random-tyypin kanssa.
Toinen vaihtoehto on tehdä se siten kuin itse teen sen eli en ikinä lähde treffeille. Lähden vain tapaamaan uuden ihmisen, vailla mitään ajatuksia,odotuksia tapaamiselle. Se on toinen lähestysmistapa ja voi tuottaa yllättäviä tuloksia.
Ei varmaan ihan kokonaan pysty koskaan tuntemaan, oikeastaan muu kuulostaisi aika huolestuttavaltakin. Toisaalta luulen, että lukuun ottamatta tuota mainitsemaasi jatkuvaa muuttumista toisen voi ehkä tuntea todella, todella hyvin, vaikkei ihan kokonaan. Ja pam, sitten se toinen vähän muuttuu ja taas ollaan uuden edessä. Elämää vain.
No siis juuri tuosta syystä esim. nettitreffailu ei sovi minulle lainkaan. Mua ei kiinnosta rehellisesti pennin vertaa lähteä tapaamaan ketään parin viestin jälkeen. Siihen tarvittaisiin ensiksi tyyliin puoli vuotta viestittelyä ja ei sellaista taas kukaan muu katselisi. Mä en ole kiinnostunut uusien ihmisten tapaamisesta muuten vaan, oli se tapaaminen nimetty miten tahansa. Mulla on niitä vanhojakin ihmisiä jo ihan tarpeeksi, vaikka se ehkä vähän törkeältä kuulostaakin. Eri juttu tutustua jotenkin muuta kautta ja silleen muun elämän lomassa.
No ei tuo nettitreffailu sovi itsellenikään, mutta kahvilla voin kyllä aina käydä jos juttu tuntuu luistavan. Mutta ei siihenkään muutama viesti riitä, pitää sen jutun luistaa ensin ihan kunnolla virtuaalissa.
Ei se musta kuulosta törkeältä, kukin vetää omalla tavallaan. Itse en taasen kiinny ihmisiin perinteisemmin käsitetyillä tavoin, en varsinaisesti tarvitse muita ihmisiä elämääni, niin tilanne on... no hieman erilainen, sanotaan vaikka niin. Ja voin aivan hyvin tavata uusia ihmisiä enemmänkin, kylmästi sanoen kyse on aina vain yhdestä kahvittelusta, ei muusta.
Niin on en ole varam mitä sä tarkotat ihmisiin kiintymisellä perinteisemmin käsitetyillä tavoilla. Itselläni on lähiperhe, johon nyt kuulu keitä kuuluu ja sitten pari sellaista, joita voin ihan ystäviksi kutsua. En mä koe ihan lähelle juuri enempää tarvitsevani. sitten on sekalainen seurakunta työn ja harrastusten kautta, mutta en mä mitenkään ihmemmin koe heihin kiintyneeni, vaikka tietysti osaa heitä kohtaan tunnen vastuuta.
No minä katselin ja mieheni sen 6 kk viestittelyä ennen ekaa tapaamista. Minustakin on hyvä tutustua, vaikka kirjoitellen ensin.
Juu, löytyy varmasti jokunen, mutta aika vähemmistössä taidetaan olla. 🙂
No se on ehkä vähän hankalammin avattavissa asiana. Mutta siis esimerkiksi niin, että mulle ystävyys on sitä, että voidaan olla 5 vuotta olematta missään tekemisissä ja sitten jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Ollaan hetki tekemisissä tiiviimmin ja sitten taas voidaan olla vuosia olematta missään yhteydessä. Olen vanhempienkin kanssa hyvin läheisissä väleissä, mutta niidenkin kanssa voitaisiin vaivatta olla tekemisissä vaikka vain kerran vuodessa ja sekin puhelimessa.
Ja jos tuon vastuun kannalta ajattelee, niin kun ei ole omia lapsia, en juuri koe vastuun tunnetta kenestäkään ns. läheisestäni. Koen kaikista juuri sillä hetkellä lähelläni olevista vastuuta, mutta kun ovi sulkeutuu, on ihminen "poissa" elämästäni ellei sitten huomiselle, lähitulevalle tms. ole sovittu jotain yhteistä.
En tiedä saatko tuosta otetta, mutta jos kärjistää asiaa, niin voisi sanoa että muilla ihmisillä ei ole minulle mitään väliä silloin kun eivät ole välittömässä läheisyydessäni tai lähitulevassani.
Jaa tuon unohdin.
Kyllä siihen löytyy tahoja jotka jaksavat viestitellä pidempäänkin, se riippuu ihan siitä löytyykö sanottavaa ja kuinka tiiviisti. Jos on sanottavaa solkenaan, puolin ja toisin, niin ainakin se puoli hommasta toimii. Jos taas viestejä vaihdellaan satunnaisesti, ei ainakaan viesteillä löydy riittävästi yhteistä kannattelemaan.
Varmasti joo. Useilla on hoppu päästä näkemään. Mua taas kiinnostaa ensin se mitä ihminen elämästä ajattelee ja löytyykö yhteistä säveltä ajatusten tasolla.
Eikä sittenkään vielä lukita mitään lopullista ensinäkemältä. Siitä vasta saattaa alkaa tutustuminen kasvotusten. 😃
Hitaat ei varmasti ole monenkaan makuun, vaan 🤷🏼♂️😄
Minulle tuo kuulostaa ihan tavalliselta. En mä tunne ketään aikuista ihmistä, joka pyörisi ystäviensä kanssa mitenkään jatkuvasti teinityyliin. Nuo omat pari ystävääni ovat sellaisia, jotka mä olen tuntenut muksusta saakka, tai toisen teinistä. Joskus pyörittiin yhdessä kuin paita ja peppu, mutta kenellä aikuisella muka on sellaseen edes aikaa?
Mä olen joskus aiemmin ollut vanhempieni kanssa tekemisissä lähinnä vain puhelimitse. Tosin en kerran vuoteen. Sen verran olen elämässäni ihmisiä menettänyt, että en mä nyt ihan tollaseen rupea. Mikä tahansa päivä voi olla viimenen, joten jos nyt edes sen kerran viikkoon verran yrittäisin olla asiallinen. Isäni tosin on kuollut jo ja sattuneesta syytä asun lähellä äitiäni ja näen häntä turhankin usein. No mutta tilanteet muuttuvat ja nyt on näin ja joskus ehkä toisin.
Vastuusta sen serran, että kun on työntekijöitä, niin kyllä heistä kai on syytä edes vähän vastuutakin kantaa. Ja jos haluaa saada hommat tehtyä, niin heitä on pakko olla.
No siis nimenomaan noin. Mun pitää tutustua ensiksi, jotta voin edes kiinnostua tapaamaan. Ja toisaalta siinä ihmisessä pitäisi olla jo jotain supererikoista, että jaksaisin kuluttaa aikaa viestitellen. Tai sitten pitää tavata ympäristössä, jossa se viestittely on luonnollista. Itselleni se on esim. online pelit. Edellinen parisuhteeni alkoi sellaisesta.
Mä oon kaverien suhteen samanlainen. Vanhemmat ja oma perhe mulla kyllä pyörii mielessä päivittäin ja pidän yhteyttä vanhempiinkin pari kertaa viikossa. He soittelee uerammin mullepäin.
En jotenkin ripustaudu muihin, kun rakastamiini.
Näinpä mullakin. Täytyy tuntea joku veto jo mikä pitää mielenkiintoa yllä kirjoitella edes.
Tai oisko kiinnity kuvaavampi sana, kuin ripustautuminen.
Sama mulla, vaikka kyllä mä niitä paria ystävääni ihan rakastankin. Jos he tarvitsevat apua ja se on mulle mahdollista, niin sitä myös saavat. Vaan se on erilaista rakkautta, kuin mitä nyt lähiperheeseen kohdistuva. Ihan hyvin voidaan olla vuosia näkemättä ja sitten kun menen kylään tai toisin päin, niin vaihdetaan kuulumiset ja viihdytään yhdessä kuin aikaa ei olisi kulunut. Mutta ei kumpikaan osapuoli kaipaa sellasta jatkuvaa yhteydenpitoa ja yhdessä pyörimistä.
Perhe on sitten tosiaan eri juttu, mutta minulla se liittyy pitkälti siihen tosiasiaan, että äiti on enää jäljellä, eikä hänkään nyt enää nuori ole. Noin periaatteessa mä voisin ihan hyvin vain ottaa ja vaikka painua johonkin ulkomaille, kuten nuorempana, mutta siinä on se, että ei mun äitini enää nuorru ja se on vaan kylmä fakta, joka pitää ottaa huomioon. Ja tietysti en mä nyt muksuakaan noin vaan mihinkään repis, mutta noin tunnetasolla ihan hyvin voisin.
Eilen oli se alotus oman tiensä kulkijoista ja kyllä mä olen itse ainakin tietyllä tavalla irrallinen, jostain sellasesta sosiaalisesta kudelmasta. Tai ainakin koen niin. En mä tietenkään tiedä kokevatko kaikki samoin, mutta ainakin vaikuttaa olevan jotenkin tiukemmin jossain kiinni.
No se on kiva kuulla, vahvistaa käsitystäni siitä etten ole mitenkään kummallinen, vain sattunut osumaan toisenlaiseen porukkaan. Oikeastaan kaikki lähimpäni ovat tiiviimmin tekemisissä toistensa ja/tai joidenkuiden kanssa, ja pitävät minun irrallisuuttani erikoisena ja ilmeisen eksoottisena, mielenkiintoisena.
Aina jos on "lupaus huomisesta", on vastuutakin. On se sitten sukulainen, ystävä, työkaveri, alainen/pomo, lemmikkieläin jne. Näin se menee mun elämässä. Jos lupaus huomisesta on määrittelemätön, "katoaa" se ihminen elämästäni, tavallaan. Mm. työ ja parisuhde on sellaisia, että halusi tai ei, niin niissä on automaattisesti jatkuvana tilauksena se lupaus huomisesta kunnes itse tajuaa erikseen muuta haluta, ääneen.
On samaa, mutta on erikin. On porukat rakkaita ja käy mielessä, mutta vain käyvät mielessä, kyllä ne on yhteydessä sitten kun syytä ilmenee. Ja sama toisinpäin. On ehkä vähän toi veri mikä tossa näkyy, Pirkanmaalaista "ei tehä tästä ny mitää numeroo" -ajattelua.
Tuossa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17934176/miten-oman-tien-kulkijan-luonne
Kuulostaa hyvin tutulta sun ajatukset, koen funtsivani samalla tavoin asioita. Vanhempia ei viitsi jättää, kun on nyt nähnyt miten äkkiä tilanteetkin muuttuu. Tulee aivoinfarktia, tapaturmia ja miten paljon he hakee tukea minusta etenkin silloin, kun ovat yksin kotona. Puolison ollessa sairaalassa.
Muuten minäkin voisin muuttaa vaikka maailman ääriin perheineni, mutta en henno jättää vanhempiani keskenään ilman minua, olen ainoa lapsi, joten edes sisaruksia ei ole joille voisivat minun estyessä soittamaan ja pyytämään apua.
Huomaan perheen olevan iso vaikutin elämässäni ja siinä miten sitä muovaan ja missä vaikutan.
Heh, joo. Mun sukuni on asuttanut sitä seutua, että minunkin veri on sieltäpäin lähtöisin. 😄
Vesilahdelta aina savoon saakka jalkautuneet.
Mulla on hurjan voimakas vastuuntunto ja hoivavietti. Ne varmaan sanelee paljon miksi toimin kuten toimin. Mutta kavereihin en panosta, kuten moni muu.
Silti kaikista kavereistani tykkään, teistäkin palstalta löytyneistä. Sinusta myös. Olen vaan tämmönen voimieni perheeseen kohdistava yksilö. 😁
Jaa'a, sehän toi Vesilahti osui kovin lähelle, nääs sieltä Vesilahden rajalta se minunkin edeltävä polveni on lähtöisin. Riippuu vähän vuosiluvusta katsotaanko silloiseksi asuinpaikaksi Vesilahti vai Lempäälä, kun siitä rajalta on lähdetty. Edelleenkään ei ole ihan selvää kummalla puolen rajaa mökki nyt oikeastaan virallisesti sijaitsee, mutta seutukunnalla se on se ja sama, sanoo vain tien ja historiallisen kylän, niin aina on perille löytynyt, siirrelköön viskaalit niitä kuntarajojaan miten huvittaa 😂
Mennään 1600- ja 1700- luvuille. 😁
Mulla on kyllä noita samoja piirteitä voimakkaina, mutta ne edellyttävät joko läsnäoloa tai muuta "yhteiselon" tiedossa olevaa jatkumoa. Jos sellaista jatkumoa ei juuri sillä hetkellä ole tiedossa, lyö pääkoppani sen ihmissuhteen asiat toistaiseksi narikkaan tai kai oikeammin pakastimeen, niin se ihmissuhde ei näennäisesti happane ajan kuluessa yhtään.
Jeps, samoin, kyllä mä ystävistäni tykkään, mutta en tarvitse sitä yhteyttä jatkuvasti siihen tykkäämiseen. Se tykkääminen kyllä pomppaa sieltä esille kuin koho pintaan kun taas ollaan tekemisissä tai jos henkilö tulee muista syistä johtuen mieleen. Koskee myös sinua ja muita palstaystäviä, silloinkin kun ei palstalla aina keskenään turista.
Lähisuvun osalta meillä puhutaan vain 1900-luvusta, mutta kun en tiedä sitten isoisän suvun puolesta kuinka pitkälle menee sillä seudulla, mutta aika pitkälle tiettävästi, ei kuitenkaan varmaan noin pitkälle, luulen, muuten sen haaran sukunimi olisi ruotsalaista maailmaa tai ainakin selkeä väännös sellaisesta.
Okei, tuossa lähelläkin on tätä mun sukua ollut ja sieltä Vesilahdelta lähtenyttä jälkikasvua. Niinkin lähellä, kun Tuusulassa. Alle 100 km. Ja Loviisassa.
Ruotsalaista ja Saksalaista sukua isän puoli alunperin.
Ihmettelen kun usein puhutaan, että maassamme on veli venäläisten jälkeläisiä paljon, ei niinkään paljon kun vaikkapa ruotsalaisten. Jossa idässä ehkä on venäläisiä enempi.
Kyllä täällä enemmän on svedu geeniperimää, saksalaista perimää kun venäläistä.
No ruotsalaista taitaa olla heittämällä eniten, muistaakseni saksa ja venäjä ovat perimän osuudessa aika lähellä toisiaan. Venäjän osalta suuri "syy" on taannoiset sodat ja kaikki silloiset evakot, sieltä tuli melkoinen lisäys sitä perimää. Mutta kun aikaa kuluu, se kaikki menee suloisesti sekaisin ja on enää lähinnä suomalaista perimää, hiukan vivahteita sieltä täältä.
Juu, näinpä. Huvittavaa kuitenkin tämä ruotsalaisten kyykyttäminen ja heiltä suomalaisten kyykyttäminen, kun samaa geenipoolia kulkee mukana. 😁
Se kylläkin on totta, että ruotsalaisille on annettava aika paljon krediittiä suomalaisten sivistämisestä. Tosin siitä en mene takuuseen, oliko se lopulta hyvä asia, mutta niin nyt pääsi käymään ja tässä sitä ollaan 😂
Hups vaan sano. Tässä ollaan. 😜
Noiha se on vaik töihin menis sitte.
Olihan ennenkin treffipalstoja lehdissä, mutta tosiaan pääasiassa tavattiin se kiinnostava ihminen aivan muissa kuin tutustumisen merkeissä, oli hän sitten koulu- tai työkaveri, huoltamon tai grillikioskin kassa tahi vaikka naapurin tyttö/poika. Saattoi mennä aikansa, ennen kuin jompikumpi uskalsi ehdotella yhteisiä kaffeita tai jotain...