Nyt vihdoin heräsin!

Anonyymi-ap

Minä olen harrastanut joogaa viitisentoista vuotta, nyt viimeisten viiden vuoden aikana vain harvakseltaan. Alkuvuosina joogasin noin kolme kertaa viikossa. Pyöräilin 10 kilometriä joka lauantai 90 minuutin rankkaan Hi-Joogaan ja silloin nautin näistä tunneista, jotka olivat dynaamisia, mutta ilman pitkiä asanoita. Tunnit menivät vaukdikkaasti liikkeestä toiseen hiki virraten ja niiden jälkeen olo oli kuin piestyllä ja vatsalihakset kunnossa. :D Vauhti oli huima ja tunneilla oli paljon esim käsillä- ja päällaseisontaa sekä muuta tasapainoa ja kehonhallintaa vaativaa, jossa olin aika hyvä. ;) Ohjaaja oli alansa pioneeri ja huippuhyvä siinä mitä teki ja nautin joka hetkestä.
Minulle kävi muutama vuosi sitten puistojoogassa niin, että revähdytin takareiteni, jonka jälkeen joogaamiseni siinä mittakaavassa kun tein sitä aiemmin oli tuskallista. Niinpä keskityin muihin ryhmäliikunnan muotoihin.
Nyt viime aikoina olen satunnaisesti käynyt joillain joogatunneilla, mutten ole löytänyt vastaavanlaista tuntia.
Nyt olin viime viikolla tunnilla, jossa oltiin todella pitkään eri asanoissa, enkä löytänyt tunnilta mitään liikettä josta olsin ollut kiinnostunut tai kokenut omaksi. Tunsin oloni epämielyttäväksi koko tunnin ajan epämiellyttävissä asennoissa. En pidä astanga- tai yinjoogasta juuri tästä syystä.
Seuraavana päivänä olo oli kipeän oloinen ja mietin jo saaneeni ensimmäisen koronani. Työnteosta ei ollut tulla mitään. Olo koheni päivän mittaan ja ymmärsin tuntemukseni johtuvan joogasta. Terveydelle ei voi olla hyväksi olla todella pitkään asennossa, jossa verenkiesrto on osittain estetty. Eräs ex-työkaverini kertoi kokeilleensa kessan Yin-jogaa ja olleensa sitä seuraavan päivän kipeänä. Minä olen saanut samoja tuntemuksia tästä joogasta. Todennäköisesti juuri siksi, että asanat kestävät pitkään ja verenkierto estyy.
Sain joulukuussa tietää, että minulla oli eteisvärinä päällä ja kardilogin tutkimuksissa selvisi, että minulla on läppävuoto, joka minulla on kenties ollut aina. Tämän tiedon saatuani luin ettei staattinen liikunta ole hyväksi läppävuotoa sairastavilla.
Tällainen pitkäkestoinen verenkierron estäminen ei voi olla sitä kellekään hyväksi.
Diagnoosin saatuani ymmärsin reaktioni niin astanga- kuin yinjoogaankin.
Nyt olen keskittynyt enemmän muihin liikuntamuotoihin ja nauttinut täysillä, eikä olo ole yhtään tunkkainen tuntien jälkeen.
Liikuntasaleja ja ohjaajia pitäisi ohjata ymmärtämään se, ettei se jooga ole aina niin terveellistä kuin annetaan ymmärtää.
Suoraan sanoen en itsekään ymmärrä, miksi tein sitä niin kauan kun muut liikuntamuodot aikaansaavat niin paljon paremman olon. Tähän lauseeseen ei kuitenkaan sisälly se em pioneeri, joka on alansa huippua ja hänen tunneilleen osallistuisin edelleen koska tunnit olivat niin vauhdikkaita. :D

0

1458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        58
        1091
      2. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        11
        820
      3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        75
        775
      4. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        624
      5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

        Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
        Kajaani
        83
        573
      6. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        45
        522
      7. Oletko nainen enää täällä?

        En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
        Ikävä
        36
        494
      8. Tietysti olen varovainen,

        ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
        Ikävä
        40
        487
      9. Hurmasit sitten minut

        kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
        Ikävä
        43
        483
      10. Sinun kanssasi

        Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
        Ikävä
        36
        476
      Aihe