Erosin viime syksynä poikaystävästäni. Syynä eroon olit mm. pitkä välimatka (samassa maassa kuitenkin asutaan), minulla vapaudenhalu ja tympääntyminen kundin epäitsenäisyyteen. Olemme olleet tähän asti satunnaisesti tekemisissä, lähinnä kyselleet kuulumisia, joskus tavanneet jne. Nyt hän on ilmaissut halunsa yrittää suhteessa uudestaan. Minua mietityttää kyllä kovasti. Yksi syy on se, että poika asuu 22-vuotiaana kotona, vaikka muutolle ei olisi taloudellistakaan estettä (käy työssä ja saa varsin hyvää palkkaa). Itse hän tykkää asua kotona, eikä ainakaan lähitulevaisuudessa näe tarvetta muuttaa. Olenko nillittävä ämmä, kun asia minua häiritsee?
Olen itse 19-vuotias ja asunut vuoden yksin. Minulle on tärkeää hoitaa ja oppia hoitamaan asiani. Välini vanhempiini ovat ihan hyvät.
Kundi tukeutuu äiskäänsä varsin paljon, myös ihan käytännön asioissa. Jotenkin tämä tilanne taitaa poikaa rassata, sillä välillä hän käyttäytyy nimenomaan äitiään kohtaan todella huonosti, soittaa suutaan kuin pahainen kakara. Minä tunnen lähinnä myötähäpeää, sillä mielestäni tuossa iässä pitäisi olla vanhempiin jo vähän kypsemmät välit. Varsinkin kun he ovat ihan tavallisia ihmisiä.
Kun seurustelimme, anoppi käyttäytyi minua kohtaan varsin viileästi. Ei paljon jutellut tai muutenkaan kysellyt kuulumisia (oma perheeni ja sukuni otti pojan hyvin vastaan, seurusteli tavatessa ja oli kiinnostunut). Näin nuorena sitä ei tietenkään mitään "milloinkas on häät?" - kyselyitä odotakaan, mutta kyllä sitä voisi kai olla edes kohtelias.
Joten olenko ihan kohtuuton?
Olen itse 19-vuotias ja asunut vuoden yksin. Minulle on tärkeää hoitaa ja oppia hoitamaan asiani. Välini vanhempiini ovat ihan hyvät.
Kundi tukeutuu äiskäänsä varsin paljon, myös ihan käytännön asioissa. Jotenkin tämä tilanne taitaa poikaa rassata, sillä välillä hän käyttäytyy nimenomaan äitiään kohtaan todella huonosti, soittaa suutaan kuin pahainen kakara. Minä tunnen lähinnä myötähäpeää, sillä mielestäni tuossa iässä pitäisi olla vanhempiin jo vähän kypsemmät välit. Varsinkin kun he ovat ihan tavallisia ihmisiä.
Kun seurustelimme, anoppi käyttäytyi minua kohtaan varsin viileästi. Ei paljon jutellut tai muutenkaan kysellyt kuulumisia (oma perheeni ja sukuni otti pojan hyvin vastaan, seurusteli tavatessa ja oli kiinnostunut). Näin nuorena sitä ei tietenkään mitään "milloinkas on häät?" - kyselyitä odotakaan, mutta kyllä sitä voisi kai olla edes kohtelias.
Joten olenko ihan kohtuuton?
Vastaukset 9
Vanhimmat
niin paha jos on 22v ja asuu vielä mutsin ja faijan helmoissa.Jos rehellisiä ollaan niin varmaan asuisin itsekkin jos se ois vielä jotenkin mahdollista,mikäs sen parempaa kun ilmainen vuokra,siivous,ruoka jne.Munkin liksalla vois viettää sikamaisen hulvatonta elämää kun asumiseen eikä ruokaan ei menis senttiäkään.Itseasiassa mulla on yks kaveri joka on 26v ja asuaa edelleen 'himasssa'.Kaiken kruunaa se että jätkä tuo sinne silloin tällöin jtn. baarihoitoja.Kerrankin vanerisesta sängystä oli mennyt kesken rytkeen 2 jalkaa poikki kertalakista ja koko komeus oli läsähtäny lattialle helvetillisellä ryminällä.Tottakai koko talon muu väki oli tullut ihmetteleen mikä helvetin mekkala kaverin huoneesta kuuluu ja oli siinä kuulemman ollu kohtuu kiusallista selitellä mistä on kyse.
Et ole kohtuuton. Älä edes kuvittele yhteiselämää tämän nyhverön kanssa. Äidiksi vaan joudut pojalle. Se jätkä ei muuta yksin asumaan, koska tietää ettei kykene huolehtimaan itsestään, koska ei viitsi/jaksa/osaa tehdä mitään. Hän toivoo nyt sinusta uutta äitiä, piikaa itselleen. Voittehan te seurustella, jos yhdessä viihdytte, mutta empä usko teillä olevan yhteistä tulevaisuutta joten miksi vaivaat itseäsi tällä entisellä. Koita löytää itsellesi MIES, joka jo osaa huolehtia itsestään.
Onhan tuo vähän, kun 22-vuotiaana asuu kotona mutta asui toisaalta omanikin vielä kaksykkösenä... Siihen sen sijaan kiinnittäisin huomiota, miten kättäytyy äitiänsä kohtaan, koska se sama käytös monesti myöhemmin tulee puolisoa kohtaan... Eli meinaten sitä että sitten kun susta tulee ns. "itsestäänselvyys" niinkuin äiti on, niin silloin voi sama käytös tulla sua kohti...
Jos se sun poikaystävän äiti luulee että saa susta toisen samanlaisen passattavan ku oma poikansa on.
Yleensä myöhemmässä vaiheessa tollasesta miehestä tulee armoton sohvapottu ku kaikki on tottunu saamaan hopetarjottimella eteensä.Ja vaimoke otetaan vaan äidin korvikkeeksi,palvelemaan.Ja minä en voisi kuvitellakaaan asuvani/syöväni yms.kotona ilmaiseksi jos siellä siis olisi pakko asua.Mutta jotkut äidit tuntuvat lellivän jo aikuisetkin pentunsa pilalle.Kyllä minusta jo yli kaksymppinen kuuluu maalimalle,eikä kotia.Ajaahan se lintukin poikaset puusta kun on aika.Jopa aikuisia lapsia pittää joskus rohkasta omilleen,niinku nyt olis hyvä tehdä.Ja todennäkösesti anoppi piti sua "uhkana" et nyt"se tulee ja vie äitin oman kullannupun".
Oletteko unohtaneet sen totuuden, että naisen tehtävä on huolehtia miehestä, jotta mies pystyisi tuomaan leipää pöytään.
unohtanut.Huolehdin miehestä mielellään,mutta koska käyn itsekin tienaamassa,toivon että myös mies huolehtii osaltaan kotitöistä,mistä nyt sitten itse haluaa.Meillä mies esim.pyyhkii pölyt ja imuroi.Mulle jää sit loput hommat.
Moikka!
Ikään puuttumatta... Miehen käytös kuullostaa siltä, että äitinsä on hänet yksinkertaisesti passannut pilalle.
Itse seurustelin (ensimmäiseni) 16-vuotiaana itseäni viisi vuotta vanhemman miehen kanssa. Molemmat asuimme vielä kotona. Hän asui ja eleli siellä ilman kustannuksia ja ilman velvoitteita. Minä maksoin heti ensimmäisestä kesätyöpalkastani alkaen kotiin ja osallistuin (ainakin käskettäessä) kotitöihin.
Miehen ei koskaan tarvinnut tehdä mitään kotona. Ihan oikeasti, ei yhtikäs mitään. Äiti teki ruoat aamupalasta lähtien ja iltapalankin usein kantoi sänkyyn, jossa mies makaili katsomassa telkkua. Äiti siivosi koko asunnon, siis myös miehen huoneen. Keräsi käytetyt astiat pöydiltä ja tiskasi ne, keräsi likaiset vaatteet lattioilta ja tuoleilta ja pesi ne. Pesi ikkunat ja tamppasi matot yksin. Kaiken se äiti teki yksin.
Mies käytti omat rahansa omiin tarkoituksiinsa (lähinnä kaljaan ja tupakkaan) ja kun ne eivät riittäneet ihan koko kuukaudeksi, lainasi äidiltään. Koskaan ei maksanut lainoja takaisin. Jos äiti ei olisi halunnutkaan lainata, haukkui mies tätä jopa h..raksi.
Tuli miehen aika muuttaa pois kotoaan ja kukas muukaan sen asunnon osti kuin äiti. Jos nyt saisin valita, en ikinä muuttaisi sen miehen kanssa hänen äitinsä maksamaan asuntoon, mutta silloin kuitenkin muutin (sitten jossain vaiheessa).
Vaikka mies ei minusta yrittänyt kouluttaa äidilleen korviketta, niin hänen äitinsä kyllä. Äidin mielestä kaikki vastuu perheen asioista on naisella. Koska äiti omisti asunnon, hänellä oli myös avain sinne. Äiti kävi siellä omilla avaimillaan aika usein ja siis ilmoittamatta ja jopa silloin kun me emme olleet siellä. Äiti määritteli sen, koska pitää siivota, miten pitää siivota, missä kaapissa mitäkin tavaroita säilytetään, minkälaisia kalusteita asuntoon ostetaan ja miten siellä ollaan... jne.
Tämä systeemi ei minusta silloin tuntunut niin omituiselta, kun ei muustakaan ollut kokemusta. Tavallaan olin hyvin vastaanottavainen kaikkien neuvojen osalta. Ja tavallaan minusta kasvoi eräänlainen äitihahmo tähän asuntoon. Kannoin vastuuni, mutta jossain vaiheessa kamelin selkä katkesi ja meille tuli ero, ja sen myötä muutin pois. (no liittyi siihen paljon muutakin...)
Vielä tänäkin päivänä, kun on kulunut noin kymmenen vuotta, koen inhoa ajatellessani kyseisiä ihmisiä. En ymmärrä kuinka viihdyin heidän kanssaan päivän vajaa neljä vuotta. Koen myös sääliä äitiä kohtaan, jota mies kohteli huonosti.
Jotenkin tuntuu että tuollaiseen lötväkkeeseen ei oikein voi luottaakaan. Että aina sitä pitäisi olla vahtimassa ja ohjaamassa. Eipä silloin toista voi kunnioittaakaan ... eli taitaa olla aika siirtyä eteenpäin.
Onko muilla kokemuksia, että kundi olisi itsenäistynyt ihan kunnon ihmiseksi?