Olen melko yksinäinen tyttöihminen, muutama kaveri löytyy joiden kanssa voin joskus viettää aikaa, silloin kun heillä aikaa riittää.
Uusia ystäviä en löydä, sillä ongelmani on, että en voi luottaa uusiin ihmisiin kunnolla. Löytäisin tästäkin lukijakunnasta varmasti paljon mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia ihmisiä, mutta en uskalla. Kuulostaa naurettavalta, eikö?!
Voin tietysti kirjoitella muilta paikkakunnilta olevien ihmisten kanssa ilman huolenhäivää, jopa vaikeista asioista. Mutta kun koitan tutustua lähellä asuvan henkilön kanssa, siitä ei tule mitään.. En tiedä mitä pelkään..
Yksinäisyyteenkin tottuu, mutta välillä kaipaa kaveria jonka kanssa voisi jakaa asioita puolin ja toisin kasvokkain.
Se on aivan eri asia, kuin kotona miehen kanssa.
Uusia ystäviä en löydä, sillä ongelmani on, että en voi luottaa uusiin ihmisiin kunnolla. Löytäisin tästäkin lukijakunnasta varmasti paljon mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia ihmisiä, mutta en uskalla. Kuulostaa naurettavalta, eikö?!
Voin tietysti kirjoitella muilta paikkakunnilta olevien ihmisten kanssa ilman huolenhäivää, jopa vaikeista asioista. Mutta kun koitan tutustua lähellä asuvan henkilön kanssa, siitä ei tule mitään.. En tiedä mitä pelkään..
Yksinäisyyteenkin tottuu, mutta välillä kaipaa kaveria jonka kanssa voisi jakaa asioita puolin ja toisin kasvokkain.
Se on aivan eri asia, kuin kotona miehen kanssa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsellä oli ujouden kanssa ongelmia alle parikymppisenä. Sitten työpaikan kautta jouduin tilanteisiin joihin en olisi kirveelläkään mennyt ellei työtehtäväni olisi sitä edellyttänyt. Siis asiakaspalaveriin firman ainoana edustajana tms. Huomasin olevani muutaman onnistuneen kokemuksen jälkeen aivan eri ihminen, luotin itseeni erilaisissa tilanteissa ja tunsin että minullakin on sanottavaa.
Ja mitä tällä yritin sanoa on että ylittämällä itsensä jollakin tavoin löytää itsestään uusia puolia. Aion tätä pikku jutskaa käyttää vielä moneen asiaan itsessäni.. :)
Juu.. Tuttua minulle myös, vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin kun vaistomaisesti aina laitan ns. suojakuoren päälleni, ettei vain kukaan näkisi todellista minääni. En tiedä tarkalleen mitä pelkään, ehkä sitä ettei kukaan pitäisikään minusta sellaisena kuin olen ja ettei kukaan pystyisi satuttamaan. Ainoa henkilö joka tuntee minut täysin on poikaystäväni, joka onkin hyvä ystäväni. Mutta olisi ihanaa jos olisi myös naispuolinen, sellainen todella hyvä ystävä, jonka kanssa voisi puhua ihan kaikesta, ei olisi mitään mistä emme voisi puhua toisillemme.
..Se olisi mahtavaa.. Vaikea vain löytää tuolta "ulkomaailmasta" uusia tuttavuuksia :(
Olen nyt ja tulen olemaan erittäin ihmisläheisessä työssä terveysalalla(opiskelut hieman kesken). Tulen työssäni kohtaamien ihmisten kanssa erittäin hyvin toimeen, ei mitään vaikeuksia. Heihin minulla on tietysti tosin vain ns. asiakas-suhde.
Oman ikäiset ihmiset ovat ongelma.. En vain kykene luottamaan :(
Tämähän nyt ei välttämättä liity mitenkään aiheeseen.
Jossain oli joskus juttua, että koulukiusatut eivät välttämättä kykene myöhemmin luottamaan samanikäisiin ihmisiin kiitos kipeiden kokemusten. Pitääkö mahdollisesti kohdallasia paikkansa?
Itse tajusin luettuani kyseisen jutun asian olevan juuri niin. Luottamusta oman ikäluokan ihmisiin ei löydy, vaikka kuinka haluaisi.
en ole koulukiusattu.. pientä nälvimistä ehkä, mutta siinä kaikki.
Ehkä vain pelkään, että minulta viedään kaikki mitä on..?.. itsekseni pähkäillessä päädyin siihen..