elämä on valintoja täynnä ja mahdollisuuksia...mutta te jotka elätte perheväkivallassa,näyttäen lapsillenne roolimallin miten perheessä eletään niin olette todella syvältä ja lapset pitäisi teiltä ottaa huostaan!!jos haluatte oman elämänne pilata,niin ÄLKÄÄ PILATKO LAPSEN ELÄMÄÄ-siinäkin on jo kohta miten nähdään kuin nainen on itsekäs,ajattelee itseään-eivät sitä mitä lapset kokevat ja vielä vuosi kausia!täysin uskomatonta touhua!!!!!!ei muutakuin kamat kassiin ja turvakotiin ja sitä kautta elämä järjestykseen pikku hiljaa...MUISTAKAA MAAILMA ON MIEHIÄ TÄYNNÄ JA YKSIN OLO VOISI TEILLE TEHDÄKIN HYVÄÄ JA TASATA TEIDÄN AJATUSMAAILMANNE NORMAALIKSI =)
miksi alistutte,naiset
nainen itsekin ja en ymmärrä
221444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
liikaa
paskaan ja ryvettää parhaat vuotesi pelossa ja alennuksessa. Voi kuinka kadunkaan etten lähtenyt jo vuosia aiemmin...
Se joka rakastaa ei pahoin pitele toista.
.. kokemustako?
sallinet minun olla siis eri mieltä. Minä en koskaan ole syyttänyt äitiäni siitä, ettei hän pystynyt lähtemään väkivaltaisesta suhteestaan.
Nämä vuosia sitten tapahtuneet asiat ovat kasvattaneet minua ja muokanneet minusta sen ihmisen kuin nyt olen. Pidän kuitenkin itseäni aivan tavallisena nuorena naisena.
Enkä myöskään ole sinun kanssasi samaa mieltä, että kaikkien naisten olisi lähdettävä suhteestaan. Lyöminen on kyllä väärin, sen myönnän, ehdottoman väärin. Mutta entäpä jos mieskin ymmärtää sen..? Lyöminenkin voi olla sairaus. Ei sairasta ihmistä hylätä, vaan tuetaan ja keskustellaan asiasta.
Kun on löytänyt elämää suuremman rakkauden ei siitä pidä luopua taistelematta. On oltava vahva ja rohkea silloinkin kun toinen ei jaksa sitä olla. Se olkoon yksi suhteen kantavista voimista.
Lyöjällä on niin paha ongelma itsensä kanssa, että on väärin kumppania kohtaan odottaa tältä ammattiauttajan kykyjä. Parisuhde on kyllä tiettyyn pisteeseen asti toisen tukemista vaikeuksien edessä, mutta raja menee siinä kun toisella on selviä mielenterveydellisiä ongelmia, jotka vaatisivat terapiahoitoa.
Ei herranjestas parisuhde voi olla taistelua rakkauden puolesta!
Huh.
Tuollainen lässytys ei auta ketään.
Jokaisen pitää auttaa itseään ja yrittää elää elämäänsä niin kuin itse tahtoo.
Pitkään väkivaltainen ihminen ei muutu yössä, ei viikossa, ei ehä koskaan. Ei kannata jäädä odottamaan liian kauaksi aikaa.
ei tietenkään kannata pilata omaa elämää ottamalla turpaan joka päivä odottaen vain että toinen muuttuu.
Mutta ei pidä pilata toimivaa suhdetta tai avioliittoa ensimmäisen epäonnistumisen jälkeisellä luovutuksellakaan.
.. kumppani ole mikään ammatti auttaja, mutta kumppanin apu on todella tärkeää, oli sairaus sitten kuinka paha tahansa.
Itse olisin tappanut itseni nälkään ilman kumppanini tukea. Mielestäni se on väkivaltaisuuteen verrattava sairaus..
Tukekaa, älkää hylätkö. Puhukaa, älkää vaijetko.
Olisin voinut kirjoittaa tuon kaiken ja samalla nimimerkillä....
Jospa opettaisit miestä lyömään itseään, kun tekee mieli lyödä. Ehkä sairaus alkaisi parantua nopeammin.
En ole itsekään äitilleni katkera, ettei lähtenyt ajoissa suhteesta.
Sain itselleni aika lailla samanlaisen miehen kuin isänikin on..
En vihaa miestäni vaikka se lyö, rakastan. Heittelee pitkin katuja..., potkii, kuristaa...kipeetä se tekee, ei fyysisesti, mutta henkisesti.
Ettehän te jätä miestänne(luultavasti) jos hän sairastaa esim. syöpää...Vai??
Se todellakin on sairaus, luulen että se seuraa lapsuudesta perässä(ainakin yleensä)!!
Mies itsekin tietää että tekee väärin..
Mitäs sitten jos jätän miehen, asiat pahenee; alkoholisoituu, hakkaa muita..lisää ja lisää.
Yritän auttaa, en halua hyljätä ja jättää yksin ongelmiensa kanssa!
mies saisi itse turpiinsa yhtä kovaa joka kerta kun on lyönyt, voisi suurimmat lyöntihalut häipyä siinäkin.
...samoilla aalloilla liikutaan.
Mutta kai kaikella on rajansa jossain.. vai onkohan..?
... ivaako.. =) kyllä meitä löytyy näiden ruutujen takaa useampiakin.. =)
perheväkivallasta. Onni hänelle.
Et varmaankaan ole itse kokenut minkäänlaista väkivaltaa..?
Itse olen perheemme vanhin lapsi ja puhun nyt enemmänkin äitini puolesta.
Isäni on pahoinpidellyt äitiäni ja myös meitä lapsia jo vuosikaudet. Äitini on yrittänyt kyllä kaikki mahdolliset keinot päästäkseen eroon 'isästäni'. Olemme kiertäneet kaiken maailman turvakoteja ja terapioita (kiitokset tästä äidilleni), mutta missään ei tilannetta ole otettu täysin vakavasti. Turvakodit tarjoavat pari päivää turvaa, mutta minnekkäs sen jälkeen? Sosiaaliviranomaiset eivät paljoakaan ole tehneet. Itse olin todistamassa kun eräs sosiaalityöntekijä kertoi naama virneessä että "täällä teitä ei auta kukaan". Ja kun isäpappa menee nukkumaan veitsi tyynyn alla ja kertoo, että tappaa koko perheen, jos äiti yrittää ottaa eroa niin minkäs teet? Ja kun isä on sen verran sairas, että hän voisi sen tehdäkin, niin kuka äiti uskaltaisi riskeerata?
Itse kunnioitan äitiäni, koska hän on ollut meille se suojelusenkeli. Ehkä hän ei ole pystynyt antamaan meille täydellistä elämää, mutta aina on kuitenkin seisonut vierellämme ja kertonut, että kaikki kääntyy parhain päin. Samalla kuin isä on näyttänyt, millä tavalla paskamaiset ihmiset käyttäytyvät, niin äiti on ollut suuri esimerkki siitä, millä tavalla pitäisi käyttäytyä. Äitini on vahva ja kunnioitan häntä siitä, että hän on ollut osana elämän valoisemmalla puolella.
Olet onnellinen kun sinulla on hyvä äiti. Mutta entä sitten, kun äitikin menee samaan kaavaan pahan isän kanssa? Kun lapsilla ei ole mitään turvaa, molemmat huutavat, hakkaavat ja haukkuvat. Äiti ei ollut tällainen alunperin. Hän muuttui pelosta ja isän miellyttämisen halusta. Lojaalisuutensa oli miehelle, ei lapsille. Todellinen kauhuperhe. Toivon että lapset selviävat joten kuten hengissä. Itse olen sivusta seuraava lähisukulainen, jolla on porttikielto perheeseen, puututtuani asioihin ja nostettuani kissan pöydälle. Ei se kauan auttanut.
itse tietäisit mitä elämä on väkivaltaisessa suhteessa. En sitä sinulle toivo, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Enempää en jaksa tässä nyt selittää. Lue kirja, Päänavaus selviymiseen, tai Vailla omaa tuntoa. Ehkä sitten ymmärrät miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen, joskus pitkäksikin aikaa.
Ei se ole naisen halusta kiinni tai siitä että suostuu alistettavaksi. Se miehen julmuus, sairaus saa naisen sairaaksi, masentuneeksi, jopa itsemurhan partaalle. Ja jos on sairas, pystyykö kukaan tekemään järkeviä päätöksiä juuri silloin kuin pitäisi, ei.
Siksi ystävät onkin tärkeitä, jotka tulisi herättämään naisen todellisuuteen ja veisivät hoitoon (siihenkään ei itse pysty tuossa tilanteessa), ja sitten kun nainen on parantunut, ja saa edes hitusen sitä omaa itseään takaisin, on paljon vahvempi tekemään päätöksi itsensä ja toisten puolesta.
Nainen syyllistää itseään jo ihan tarpeeksi tuollaisessa suhteessa, ja ihan turhaan, niin noita lauseita, että "miksi alistut", ei kannata paljon heitellä jos ei tiedä mistä puhuu, ammatti-ihmisen sanomana se asia kuulostaa aivan erilaiselle, ja siitä voi jotain tämä nainen tajutakin.
Mutta siinä kaikki. Voimaa ja valoa niille naisille, ketkä ovat joutuneet perhehelvetin kokemaan, tai kokevat sitä juuri nyt.
Sanoit kaiken oleellisen. Nainen syyllistää itseään, mies syyllistää naista, ei siihen tarvita enää muita syyllistämään. Eikä varsinkaan, jos he eivät ole tilannetta kokeneet. Se on heille niin täysin käsittämätöntä, ettei kannattaisi huudella yhtään mitään. Perheväkivallassa on kysymyksessä manipulointi ja itsetunnon tallominen maan rakoon fyysisen ja samalla henkisen väkivallan avulla.
Jossain ketjussa sanottiin että ei kai mies monen avioliittovuoden jälkeen sentäs lyö, no kyllä lyö, joskushan se ensimmäinen lyönti tulee. Kenelle hääyönä, kenelle 10 vuoden jälkeen, tiedän sellaisenkin tapauksen. Ja siitä sanonnasta kuulsi ajatusmaailma että ”no varmaan oli naisessa vikaa, ei kai se muuten”. Näissä perheväkivaltajutuissa koko sananlasku ettei kukaan yksin riitele, joutaa romukoppaan. Kaksi siinä pitää olla, totta kyllä, mutta jos mies haluaa lyödä, kyllä se syyn keksii mistä vaan, toinen ei ole osapuoli, vain kohde. Myös minä toivotan jaksamista kaikille tilanteessa oleville, ja kahta enemmän voimia lähteä, usein henkensä kaupalla.
En ymmärrä miksi te jotka ette ole kokeneet väkivaltaista suhdetta voitte moralisoida?
Se ei todellakaan ole niin helppoa kuin te kuvittelette!
Onhan se tietenki helppo sivusta katsoa ja valittaa...
Ei ole ollenkaan helppoa katsoa sivusta kun omaa lasta ja lapsenlapsia hakataan. Ei ole ollenkaan helppoa käsittää miksi tytär ei jätä pahoinpitelevää ja raivoavaa miestään. Ei ole ollenkaan hauskaa kuulla lastenlasten pelokkaita kuvauksia isän raivokohtauksista. Ei se ole helppoa, se menee jo niin lähelle omakohtaista kokemusta että joskus toivoisi voivansa olla itse siellä sijaisena, että lapset säästyisivät potkuilta ja lyönneiltä. Kuitenkaan äiti ei lopeta liittoa, miksi, miksi??? Mitä hän ajattelee, miten oikeuttaa lapsiin kohdistuvan väkivallan? Lastensuojeluviranomaistenko puheille, kun tytär ei kuuntele?
Joo mutta jos itse olisit siinä tilanteessa niin voisin vaikka sanoa että ei se olisi sinullekkaan helppoa jättää miestä...!
lue "kaiken kokenut" puheenvuoro, ehkä vähän ymmärrät miksi. Kokonaan et asiaa voi ymmärtää, koska et ilmiselvästi ja onneksi ole sitä kokenut.