En näe enää mitään järkeä tässä mun elämässä. Olen yrittänyt ja sinnitellyt jo pitkään ja olen todella väsynyt. En jaksa, kuin itkeä enää. En jaksa mitään, mikään ei jaksa kiinnostaa.
Voisiko joku hyvä ihminen rukoilla mun puolesta?
Anonyymi-ap
20243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mikä sinulla on hätänä?
Jatkuva huono olo. En osaa sieltä enää päästä ulos.
Miksi et näe? Kuinka nyt tällä hetkellä elät elämääsi, mitä siihen kuuluu/on kuulunut viime vuodet?
Masennusta on ollut. Olen taistellut sitä vastaan, mutta mistään en ole saanut apua. Olen hakenutkin siihen apua. Nyt on varmaan jo myöhäistä, kun tämä tila on muuttunut krooniseksi. Aivot jotenkin muuttuneet pitkäaikaisen väsymyksen johdosta. Tuntuu ettei kaikesta vaan voi toipua, liian isoksi kasvanut möykky.
Olitko se sinä joka eilen kertoi olevansa masentunut, ja kovasti monet yritti neuvoa mistä voisi olla apua?
En ollut minä. Masennus on todella yleistä, varsinkin tässä ajassa. Heikot sortuu jalkoihin.
Koitas etsiä se ketju, siellä jaettiin hyviä neuvoja masentuneelle ja ahdistuneelle, olikohan se nyt tunteissa, sinkuissa vai ikävä-osiossa se keskustelu...? Modet varmaan vois jeesata!?
En ole Jumalaan uskova, joten en myöskään rukoile puolestasi. Mutta voin toivottaa oikein paljon voimia ja jaksamista. 🤗
Masennus on vaikea vaiva. Olen sen myös käynyt läpi. Melkein kuolinkin siihen. Se ei tule olemaan helppoa, mutta selviät kyllä. Hiljalleen se valo alkaa jossain vaiheessa paistamaan taas ja värit palaavat.
Joku halpa harrastus vaikka. Piirtely, lukeminen, kirjoittaminen tai kävely esimerkiksi. Jos pystyt vaikka tekemään yhden pienen asian päivässä, se on jo hyvin. Pikkuhiljaa enemmän lisää. Ei elämässä kuitenkaan ole kiire. Ehtii sitä ehtoopuolellakin vielä tekemään paljon.
Nyt sulla on aikaa miettiä ja läpikäydä asioita. Mitä toivoisit elämältä ja mitä pitäisi tehdä saavuttaaksesi näitä toiveita.
Ammattiapu ja lääkkeet myös auttavat. Joku ihminen kenen kanssa jutella, vaikka ihan mistä vain. Pyydä kelalta jos voisit päästä kuntoutukseen. Sieltä sain apuja, kun mietittiin mitä tulevaisuudessa tekisi. On myös muita osallistujia samassa elämäntilanteessa.
Jaksamisia ison ja lämpimän halin myötä. 🤗
Terapiasta voi olla enemmän haittaa, kuin hyötyä jos saa väärän terapeutin. Kokemusta on siitäkin. Lääkkeet ei käy. Kolme vuotta söin SNRI-lääkkeitä, ne turrutti tunteet, muttei hoitanut kuin oireita ei itse sairautta. Kun lopetin ne, tajusin että olen pysyvästi sairastunut. Geenitesteissä todettiin, että juuri tuota lääkettä en olisi missään nimessä saanut syödä. En edes kyseenalaistanut sitä silloin kun niitä tarjottiin, olin kokenut juuri elämäni pahimman takaiskun. Muutkaan lääkkeet ei sovi, eivätkä siis auta. Välillä kun on monta huonosti nukuttua yötä takana, on vaan toivoton olo. Niin kuin nyt tänään. Ja teen mielekkäitä asioita, silloin kun jaksan. Väsyn vaan monesti, vaikka ihan ihmisten seurasta. Mukavatkin asiat kuormittaa ja vie energiaa. Olen siis täysin ihmisraunio, se näkyy jo päällepäinkin. Siitäkin tulee jo paineita, kun en haluaisi näyttäytyä riutuneena missään. Itkettää, kun herää uuteen päivään, kun on jo valmiiksi ihan loppu.
Minä rukoilen sinun puolestasi.
AIna ei elämässä ole järkeä kenelläkään mutta monet pienet asiat tekevät elämästä siedettävän, jopa mukavan. Ulkoilu ei maksa mitään ja on kaikin puolin hyväksi ihmiselle. Kirjastot ja lukeminen on myös ilmaista.
Kerta rysäyksellä ei tarvitse elämäänsä muuttaa vaan voi nauttia esim. vapaa-ajasta jos sillä hetkellä ei ole työelämässä; kukaan ei kiellä poimimasta omasta elämästä niitä asioita, mitkä ovat hyvin ja jos tosiaan on työttömänä kannattaa nauttia ylimääräisestä vapaa-ajasta. Jos taas olet työelämässä, opettele nauttimaa siinä ja työtehtävistäsi sekä arjen säännöllisyydestä
Jokaisen elämässä on jotain hyvää ja jotain huonoa, ne pitää vain itse hoksata ja itse päättää kumpaan suuntaan kallistuu
Kiitos, että rukoilet. Masentuneen syvintä olemusta vaan ei voi ymmärtää, jos ei siitä ole omaa kokemusta. Kirjastoon ja ulkoilmaan ei mennä huonojen yöunien jälkeen itkuisena. En jaksa/pysty ruokkimaan itseäni edes kunnolla. Ruokahalu ja energiat kateissa. Syön toki henkeni pitimiksi, mutten siitä nauti. Siis kun ihan kaikki toimet vaatii jotain voimia, niin ei sitä terve ihminen voi oikein käsittää, miten paljon se vaatii. Ei ihmiset ymmärrä sitä, että joskus vaan ei ole yhtään voimia lihaksissa, kun oikein paha olo iskee. Kaikki tämä elo vie ihan käsittämättömän paljon voimia. Jostain niitä voimia haluaisin myös ammentaa.
Voi sua 😔 ymmärrän tuon voimattomuuden, koska itsellänikin on sama. Mutta jos jotenkin voisin, antaisin ne viimeisetkin omani sinulle. En vain keksi, miten se olisi mahdollista. En ala toivottelemaan mitään lämpimiä haleja tai tsemppejä, koska niillä ei tässä tilanteessa tee mitään. Voin kuitenkin lähettää "yläkertaan" hyviä ajatuksia sinun puolestasi toivoen, että siitä olisi apua sinulle. Itselläni on lähinnä iso, ehkä liiankin iso toive siitä, että saisin halata minulle tärkeää ja rakasta ihmistä, ja tiedän, että se lohduttaisi minua kenties juuri sen verran, mitä tarvitsisin kaikesta selviämiseen. Samalla kuitenkin tiedän sen olevan mahdotonta. Ajattelen nyt hetken sinua ja lähetän vilpittömät ajatukseni jonnekin tuonne sinun puolestasi. Sen jälkeen kerään voimia ja teen sen uudelleen.
Kiitos sinulle! Itkettää entistä enemmän, kun luen jotain noin kaunista. En taida sittenkään olla ihan toivoton tapaus, kun tunnen vielä vahvasti, vaikka tästä herkkyydestä ei ole tuntunut olevan niin kauheasti apua tässä maailmassa. Kaltaisiasi voisi olla enemmän. Kiitos.
Illalla yritän mennä metsään kävelylle ja maadottua siellä. Valmistaudun, että heräisin vähän pirteämpänä huomiseen. Huomaatkos, yksi anonyymi voi pelastaa paljon. Kun tiedostaa, että tässä maailmassa on hyvyyttä ja rakkautta vielä, silloin on jäljellä toivoakin.
Yritetään säilyttää usko Jumalaan kaiken kaaoksen keskelläkin. Muuten ei missään ole mitään järkeä. Moni luovuttaa ja lähtee väärään suuntaan eksytettynä.
Kiitos. Itsekin menossa just sinne väärään suuntaan, mutta yritän vielä saada itseni pysymään sillä oikealla polulla, vaikka äärimmäisen vaikeaa se onkin.
Pitää muistaa säilyttää se usko myös siihen omaan itseen. Kaaostenkin keskellä ja ilman kaaoksiakin. Silloin, kun on helpompi ajanjakso, on hyvä ladata itseään eli niitä omia akkuja ja tuo metsäily ja yleensäkin luonto tarjoaa lähes loputtomiin sitä varavirtaa, kun sen oikein oivaltaa. Kuka milläkin tavalla, mutta jokaiselle löytyy varmasti se oma tapa. On tässä tullut jopa puita halailtua ja vesi on yksi rauhoittava ja palauttava elementti. Aiemmin minulla oli tapana mennä jonkin lammen tai järven rannalle, tehdä nuotio ja ajatella siinä kaikkea. Kun olin saanut tehtyä tuon ajatustyon, jäin usein fiilistelemään ja lohtuvaahtokarkkeja paahtamaan. Nyt en saa itsestäni sitäkään irti, että lähtisin. Työn alla, työn alla.
Aina ei tarvitse mennä kauas metsään tai lammen rantaan, olotila paranee, kun lähdet vähäksi aikaa ulos kävelylle.
Katso luonnon ja taivaan värejä, lintuja ja huomaa erilaisia luonnon kukkia tai kasveja.
Tärkeää on myös tehdä päivän rutiinit joka päivä. Silloin ei jää niin paljon aikaa vatvoa asioita. Voit varmasti olla tyytyväinen itseesi, kun huomaat, että sait jotain aikaan.
Kaikki eivät usko näihin, mutta jos kokeilet, et mitään menetä.
Tässä ajassa koetellaan. Ja kyllä, välillä on tuntunut että voisiko jokin toinen polku olla helpompi. Ainakin niitä "tyrkytetään" ja sitten voisin kelvata muille ihmisille. Mutta kun se on justiinsa tuo, että haluan kelvata itselleni. Elää omassa totuudessani.
Se on juuri niin, että menetän uskoni itseeni välillä kokonaan. Vaikka uskon Jumalaan, mietin välillä etten kelpaa Hänellekään. Ehkä pyydän asioita joita itse toivon elämääni, sen sijaan että pyytäisin Hänen tahtonsa tapahtuvan. Vaikeaa, ehkä ei mahdotonta.
Joskus huomasin, että niinä hetkinä kun kykenin olemaan asioista kiitollinen, voin paljon paremmin. Kiitollisuudessa olisi hyvä elää, mutta miten siihen voisi päästä? Kun nyt olen elänyt siinä vain joskus satunnaisesti kai vahingossa.
Mä teenkin noi kaikki. Toisena päivänä enemmän, toisena vähemmän. Nyt en oo päässy ees minnekään rannalle, koska on sen verran matkaa, ettei onnistu. Joka päivä oon kuitenkin käyny kävelemässä ja metsäähän täs on ympärillä, joten en oo kaukana metsästä lähestulkoonkaan ikinä. Jopa omalta terassilta voin koskettaa puuta halutessani. Kiitti vinkistä kuitenkin.
Minä uskon rutiineihin ja ne ovat omalla kohdallani tärkeät. Siis että joka päivällä on struktuuri ja olen jossain kiinni ja hallitsen elämääni. Se varmaan on yksi lannistavimmista tekijöistä, kun en tällä hetkellä tunne hallitsevani elämääni. Mutta pikkuhiljaa, ilman kiirettä. Vain vähitellen tehdyt muutokset jäävät pysyviksi, sen olen huomannut.
Sinulla on sellaista elämänkokemuksen perustuvaa viisautta, jota ihailen. Huomaa sen, ettei ole tullut ihan ilmaiseksi mikään. Kiitos sinulle.
Ja 15.01 ei aloittajalta. En lähde välillä yhtään minnekään, kun en pysty siihen. Tämä kesä ollut sellainen.
Rukoilut ovat turhapäiväisiä jäänteitä jostain menneestä.