Älkää pyöräilijät käyttäkö vilkkuvaa perävaloa, se on ärsyttävää, eikä edistä turvallisuutta. Ei teidän tarvitse olla joulukuusia. Tavallinen vilkkumaton punainen perävalo riittää. Ette ole maailman napa. Se että perävalossanne on pro ominaisuuksia, ei tarkoita että niitä kaikkia pitäisi käyttää.
Älkää pyöräilijät käyttäkö vilkkuvaa perävaloa
172
1074
Vastaukset
- Anonyymi
Sivusta lisäisin, että jos välttämättä haluatte käyttää vilkkuvaa, niin laittakaa edes rinnalle vilkkumaton. Pelkkä vilkkuvalo huonontaa huomattavasti katsojan kykyä arvioida valonlähteen etäisyyttä. Siksi maantienlaitaan kyykähtäneeseen autoonkin suositellaan laittamaan hätävilkkujen lisäksi huomiovalot päälle.
- Anonyymi
Vilkkuva valo ei ole lain mukainen polkupyörässä(kään).
Laissa sanotaan, että (muussa kuin moottoriajoneuvossa) "on käytettävä eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävää valaisinta ja taaksepäin punaista valoa näyttävää valaisinta, kun ajoneuvoa ajetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut."
Jos vilkku olisi sallittu, tuossa lukisi "näyttävää tai vilkuttavaa". Laki on kuten se on kirjoitettu. Sillä tavalla sitä pitää myös osata lukea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vilkkuva valo ei ole lain mukainen polkupyörässä(kään).
Laissa sanotaan, että (muussa kuin moottoriajoneuvossa) "on käytettävä eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävää valaisinta ja taaksepäin punaista valoa näyttävää valaisinta, kun ajoneuvoa ajetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut."
Jos vilkku olisi sallittu, tuossa lukisi "näyttävää tai vilkuttavaa". Laki on kuten se on kirjoitettu. Sillä tavalla sitä pitää myös osata lukea.Itse tulkitsen myös, että "näyttävää" on yhtäjaksoista/tasaista valoa. Joku toinen tulkitsee kenties sitten eri tavoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse tulkitsen myös, että "näyttävää" on yhtäjaksoista/tasaista valoa. Joku toinen tulkitsee kenties sitten eri tavoin.
Vilkkuva valo on pois päältä osan aikaa tai jopa suurimman osan aikaa.
On nähty vilkahtelevia valoja, jotka ovat päällä ehkä sekunnin kymmenesosan eli 0,1 sekuntia ja pois päältä 0,9 sekuntia. Jos pari vilkahdusta jää näkemättä, kun räpäytetään silmiä tai vilkaistaan hetki muualle, niin turha kuvitella, että pyöräilijällä olisi turvallista sellaisen vilkuttimen kanssa.
- Anonyymi
Eikä vilkkuvaa valoa kannata käyttää edessäkään. Joo, sen havaitsee paremmin, mutta miinuksena on sitten se, että sen etäisyyttä ja nopeutta on paljon vaikeampi arvioida kuin koko ajan palavan valon.
- Anonyymi
Voi kuvitella minkälainen vilkkuhärdelli olisi ruuhkaisella alueella, jossa on paljon pyöräilijöitä liikkeellä, jos kaikki käyttäisivät vilkkuvia valoja. Ei sellaisesta vilkkusirkuksesta ota Erkkikään selvää.
- Anonyymi
En tiedä mitä taikapapuja on pyöräilijän vilkkuvalon keksijä syönyt, mutta on kyllä erittäin typerä keksintö.
- Anonyymi
Samoja tuotteita myydään takuulla eri puolille maailmaa. Eivät poista vilkkuominaisuutta tuotteesta, vaikka se olisi jossakin maassa jopa kielletty. Se on kuljettajan tehtävä tietää, mitkä säännöt koskevat häntä ja käyttää tuotetta oikein.

Kieltääkö Suomen laki vilkkuvan perävalon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieltääkö Suomen laki vilkkuvan perävalon?
...kysyy aito Kyselijäpösilö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieltääkö Suomen laki vilkkuvan perävalon?
Tieliikennelaissa lukee seuraavaa: "Muuta kuin 1 momentissa tarkoitettua ajoneuvoa ajettaessa on käytettävä eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävää valaisinta ja taaksepäin punaista valoa näyttävää valaisinta, kun ajoneuvoa ajetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut."
Monen mielestä tuo "näyttävää" tarkoittaa yhtäjaksoista valoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieliikennelaissa lukee seuraavaa: "Muuta kuin 1 momentissa tarkoitettua ajoneuvoa ajettaessa on käytettävä eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävää valaisinta ja taaksepäin punaista valoa näyttävää valaisinta, kun ajoneuvoa ajetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut."
Monen mielestä tuo "näyttävää" tarkoittaa yhtäjaksoista valoa.Mutta ei tuo kiellä vilkkuvaa valoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei tuo kiellä vilkkuvaa valoa.
Jos haluaa käyttää omaa seksuaalisuutta korostavaa vilkkuvaa valoa, niin sen lisäksi pitäisi käyttää samanaikaisesti normaalia valoa. Vilkkuva valo onkin ehkä tarkoitettu merkiksi muille pyöräilijöille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei tuo kiellä vilkkuvaa valoa.
Kun siinä ei vilkkuvaa valoa sallituksi mainita, niin laittomana sitä on pidettävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun siinä ei vilkkuvaa valoa sallituksi mainita, niin laittomana sitä on pidettävä.
Eihän siinä mainita tomaattiketsuppiakaan eikä vihreää villapaitaa.
Lait ei mene niin, että jos joku ei ole mainittu, sitä on pidettävä kiellettynä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos haluaa käyttää omaa seksuaalisuutta korostavaa vilkkuvaa valoa, niin sen lisäksi pitäisi käyttää samanaikaisesti normaalia valoa. Vilkkuva valo onkin ehkä tarkoitettu merkiksi muille pyöräilijöille.
Saat käyttää. Ole ylpeästi oma itsesi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieltääkö Suomen laki vilkkuvan perävalon?
Tieliikennelaki kieltää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei tuo kiellä vilkkuvaa valoa.
Kyllä kieltää. Jos ei ymmärrä niin ei kannata kommentoidakkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kieltää. Jos ei ymmärrä niin ei kannata kommentoidakkaan.
Laitatko vielä sen kohdan laista missä se kielletään. Kiitos jo etukäteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitatko vielä sen kohdan laista missä se kielletään. Kiitos jo etukäteen.
Vilkkuvat valot ovat liikenteessä tarkoitettu huomioksi, kuten esim. työtehtävissä olevat työkoneet, virkatehtävässä olevat hälytysajoneuvo ja vastaavat. On siis jokin tavallisesta poikkeava tilanne. Auton suuntamerkki on myös vilkkuva, koska se on tarkoitettu huomioksi, että nyt tehdään kohta jokin toimienpide, joka poikkeaa aikaisemmasta. Autojenkaan valot eivät vilku normaalissa ajossa. Tavallisessa normiajossa ei siis pidä ajoneuvoissa käyttää mitään vilkkuvia valoja. Tämä pystytään loogisesti päättelemään, ilman mitään erillistä lain kieltoa.

Eli tieliikennelaki ei kiellä vilkkuvan punaisen valon käyttämistä polkupyörässä. Kiitos vastauksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli tieliikennelaki ei kiellä vilkkuvan punaisen valon käyttämistä polkupyörässä. Kiitos vastauksesta.
Kyllähän se kieltää. ole hyvä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se kieltää. ole hyvä
Olet siis itse keksinyt lakeja. Valitettavasti ne ei ole päteviä tieliikenteessä.
Tuolla mielikuvituksella voisit hakea töihin komedian käsikirjoittajaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis itse keksinyt lakeja. Valitettavasti ne ei ole päteviä tieliikenteessä.
Tuolla mielikuvituksella voisit hakea töihin komedian käsikirjoittajaksi.Älä selitä. Laita munamankeliis jokapuolelle vilkkuvat valot äläkä kitise.
Älä hae mihinkään töihin voit menettää sossuturvan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä selitä. Laita munamankeliis jokapuolelle vilkkuvat valot äläkä kitise.
Älä hae mihinkään töihin voit menettää sossuturvan.Hienoa että paljastit nahkasi, olet siis vain henkistä pahoinvointia kokeva palsta-aukoja.
Nämä on näitä jotka on lässyttämässä joka ketjussa, aihe ihan sama, pääasia että saa purkaa ahdistustaan.
Eiks kannattaisi hankkia vähän toisenlaista hoitoa itselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että paljastit nahkasi, olet siis vain henkistä pahoinvointia kokeva palsta-aukoja.
Nämä on näitä jotka on lässyttämässä joka ketjussa, aihe ihan sama, pääasia että saa purkaa ahdistustaan.
Eiks kannattaisi hankkia vähän toisenlaista hoitoa itselle.Sehän osui ;-)) älä välitä jos ahdistaa, vilkkuvalot auttaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän osui ;-)) älä välitä jos ahdistaa, vilkkuvalot auttaa
Kerrankin on rehti suomalainen, tunnustaa että kommenttini osui.
Tsemiä sulle, hienoa että olet ilmeisesti parantumaan päin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin on rehti suomalainen, tunnustaa että kommenttini osui.
Tsemiä sulle, hienoa että olet ilmeisesti parantumaan päin.Mitä on tsemiä, onko se sulla pyörässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin on rehti suomalainen, tunnustaa että kommenttini osui.
Tsemiä sulle, hienoa että olet ilmeisesti parantumaan päin.Vitt u mainen räkytt äjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieltääkö Suomen laki vilkkuvan perävalon?
Kieltää, ellei ole erikseen sallittu. Eli taaksepäin punainen valo. Vilkkuvalosta ei puhuta, joten sitä ei sallita. Sama muuten etuvaloissa. Vilkkuvaloa ei mainita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei tuo kiellä vilkkuvaa valoa.
Se kieltää sen sillä, että sitä ei mainita. Kaikki mitä ei ole erikseen sallittu, kielletään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli tieliikennelaki ei kiellä vilkkuvan punaisen valon käyttämistä polkupyörässä. Kiitos vastauksesta.
Kyllä kieltää. Ellet sitä tajua, että mikä ei ole erikseen mainittu sallituksi on aina kielletty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieltääkö Suomen laki vilkkuvan perävalon?
Meillä laki puhuu kyllä koko ajan palavista valoista, tiukan tulkinnan mukaan vilkkuvat siis laittomia. Toki hyvä yritys verrattuna niihin pösilöihin jotka ajavat kaikkia laitteitaan ilman valon valoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitatko vielä sen kohdan laista missä se kielletään. Kiitos jo etukäteen.
Tämä jänkkääjä jonka mielestä "ei ole kiellettykään" eli siten täysin laillinen on syypää hallituksen kokoonpanoon ja rattiraivoon ja vihapuheeseen ja ja ja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kieltää sen sillä, että sitä ei mainita. Kaikki mitä ei ole erikseen sallittu, kielletään.
Laki edellyttää tai sanelee miten pitää menetellä, ei laki salli asioita tai myöntele lupia. Ei kait ole epäselvää. Laki ei suorastaan kiellä hakkaamasta vasaralla itseään kaaliin mutta turha laista on sille lupaakaan hakea. Vittu mitä jänkkäämistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laki edellyttää tai sanelee miten pitää menetellä, ei laki salli asioita tai myöntele lupia. Ei kait ole epäselvää. Laki ei suorastaan kiellä hakkaamasta vasaralla itseään kaaliin mutta turha laista on sille lupaakaan hakea. Vittu mitä jänkkäämistä.
"Laki edellyttää tai sanelee miten pitää menetellä, ei laki salli asioita tai myöntele lupia. Ei kait ole epäselvää. "
Tämähän on ihan selvää.
Jos ns tiukka paikka tulee, asia käsitellään käräjillä lain sisällön mukaan, eikä sen mukaan mitä joku nettikiukuttelija olettaa tai miten hänen mielestään olisi kivempi asiat hoitaa.
Vilkkuvaa valoa ei ole kielletty, siellä on sanottu että pitää olla yhtenäistä valoa antava valaisin. Jos tuo asia on kunnossa niin sen jälkeen saat ajaa fillarillasi vaikka himmeli päässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laki edellyttää tai sanelee miten pitää menetellä, ei laki salli asioita tai myöntele lupia. Ei kait ole epäselvää. "
Tämähän on ihan selvää.
Jos ns tiukka paikka tulee, asia käsitellään käräjillä lain sisällön mukaan, eikä sen mukaan mitä joku nettikiukuttelija olettaa tai miten hänen mielestään olisi kivempi asiat hoitaa.
Vilkkuvaa valoa ei ole kielletty, siellä on sanottu että pitää olla yhtenäistä valoa antava valaisin. Jos tuo asia on kunnossa niin sen jälkeen saat ajaa fillarillasi vaikka himmeli päässä.Pakko lisätä vielä, että autojen kohdalla, vilkkuva valo on erikseen kielletty, kun siitäkin joku täällä alkoi jänkkäämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä laki puhuu kyllä koko ajan palavista valoista, tiukan tulkinnan mukaan vilkkuvat siis laittomia. Toki hyvä yritys verrattuna niihin pösilöihin jotka ajavat kaikkia laitteitaan ilman valon valoa.
"Meillä laki puhuu kyllä koko ajan palavista valoista, tiukan tulkinnan mukaan vilkkuvat siis laittomia."
Eihän se voi noin mennä.
Jos sinulla on lain kirjain täytettynä, eli koko ajan palavat valot, niin ei siellä ole fillarisäädöksissä kielletty etteikö sen lisäksi voisi olla sen lisäksi vilkkuvaa valoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laki edellyttää tai sanelee miten pitää menetellä, ei laki salli asioita tai myöntele lupia. Ei kait ole epäselvää. "
Tämähän on ihan selvää.
Jos ns tiukka paikka tulee, asia käsitellään käräjillä lain sisällön mukaan, eikä sen mukaan mitä joku nettikiukuttelija olettaa tai miten hänen mielestään olisi kivempi asiat hoitaa.
Vilkkuvaa valoa ei ole kielletty, siellä on sanottu että pitää olla yhtenäistä valoa antava valaisin. Jos tuo asia on kunnossa niin sen jälkeen saat ajaa fillarillasi vaikka himmeli päässä.Ei nämä vääntäjät ymmärrä sitä, että jos jotain on määrätty, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että kaikki muu olisi kielletty.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka se, että jalankulkijalla pitää olla tieliikennelain mukaan heijastin. No, näiden kieltovääntäjien mukaan kaikki muu on kiellettyä, eli jalankulkija kulkee sitten munasillaan mutta varustettuna heijastimella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nämä vääntäjät ymmärrä sitä, että jos jotain on määrätty, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että kaikki muu olisi kielletty.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka se, että jalankulkijalla pitää olla tieliikennelain mukaan heijastin. No, näiden kieltovääntäjien mukaan kaikki muu on kiellettyä, eli jalankulkija kulkee sitten munasillaan mutta varustettuna heijastimella.Tai sitten niin että jalankulkijalle kun on määrätty heijasin, hän ei saa kulkea taskulamppu kädessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten niin että jalankulkijalle kun on määrätty heijasin, hän ei saa kulkea taskulamppu kädessä.
Saa kulkea vaikka taskulamppu molemissa käsissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei tuo kiellä vilkkuvaa valoa.
Vilkkuvaa valoa saa käyttää vain suuntamerkkiin, hälytysajoneuvossa tai tienpidossa käytettävässä ajoneuvossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vilkkuvat valot ovat liikenteessä tarkoitettu huomioksi, kuten esim. työtehtävissä olevat työkoneet, virkatehtävässä olevat hälytysajoneuvo ja vastaavat. On siis jokin tavallisesta poikkeava tilanne. Auton suuntamerkki on myös vilkkuva, koska se on tarkoitettu huomioksi, että nyt tehdään kohta jokin toimienpide, joka poikkeaa aikaisemmasta. Autojenkaan valot eivät vilku normaalissa ajossa. Tavallisessa normiajossa ei siis pidä ajoneuvoissa käyttää mitään vilkkuvia valoja. Tämä pystytään loogisesti päättelemään, ilman mitään erillistä lain kieltoa.
Nykyiset ledivalot kyllä vilkkuu, mutta niin nopeasti ettei silmä huomaa sitä. Tällä vilkkumisella saadaan himmeämpi valo. Noissa polkupyörienkin valoissa voi olla tuollainen tiheä vilkkuminen, jolla säästetään akkua tai paristoa, mutta vilkkumista ei saa havaita silmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa kulkea vaikka taskulamppu molemissa käsissä.
Saa kulkea taskulamppu kädessä. Liikenteessä ei kuitenkaan saa häikäistä muita millään valon lähteellä. Tämä on syytä muistaa ja huomioida.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieliikennelaki kieltää
Saisi kieltää suojatiellä ajon polkupyörällä,oli se sitten minkä jatkeena tahansa. Joutavat taluttamaan.pysyväthän kauemmin hengissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisi kieltää suojatiellä ajon polkupyörällä,oli se sitten minkä jatkeena tahansa. Joutavat taluttamaan.pysyväthän kauemmin hengissä.
Millä tahansa ajoneuvolla saa ylittää ajorata suojatietä käyttäen. On mahdollistettu kevyenliikenteen väylän huoltoajo, kuten esim. lumen auraus tms.
Tieliikennelain 18 § lukee mm. näin: "Ajoneuvolla suojatiellä ajorataa ylitettäessä ei saa aiheuttaa vaaraa eikä haittaa jalankulkijalle."
- Anonyymi
Kaikista asioista saamme kyllä ongelman.
- Anonyymi
Sanoo pyöräilijä joka rakastaa vilkkuvia valoja.
- Anonyymi
Älkää ihmiset käyttäkö suomi24 palstoja valittamiseen, se on ärsyttävää, eikä edistä mitään. Ei teidän tarvitse olla äänessä. Tavallinen keskustelu riittää. Ette ole maailman napa. Se että päässänne on omituisuuksia, ei tarkoita että niitä kaikkia pitäisi kertoa.
- Anonyymi
Valkoisen heteroita syövän lihamiehen ei tarvitse olla mikään joulukuusi. Puhun juuri sinusta.
- Anonyymi
Jos se valittaminen ärsyttää niin voihan sellaisen viestin jättää lukematta.
Niin, juurihan sinäkin sen pääsi omituisuuden palstalle tiedoksi saatoit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se valittaminen ärsyttää niin voihan sellaisen viestin jättää lukematta.
Niin, juurihan sinäkin sen pääsi omituisuuden palstalle tiedoksi saatoit.Jos viestini ärsytti niin miksi luit? Ja vielä jaksoit valittaa siitä.
Outoa jengiä. - Anonyymi
Tietenkin olen maailman napa. Minähän olen parhaista parhain ja muut kumartavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos viestini ärsytti niin miksi luit? Ja vielä jaksoit valittaa siitä.
Outoa jengiä.Ei viestisi ärsyttänyt, siksi luin. Ei pääsi omituisuuden palstalle tiedoksi saattamistasi valitettu.
- Anonyymi
Laittakaa sivuunkin vilkkuvia ja ylöspäin myös. Olette niin söpöjä sukkahousuissanne ja liian pienessä kypärässä ja jokapuolella vaan vilkkuu ja vilkuu ja vilkkuu.
- Anonyymi
Hienoa että pyöräilijät ovat alkaneet käyttää valoja jotta niiden puuttumisesta ei voi enää valittaa.
Pyöräilyhän on teille rattiperunoille sellainen asia missä mikään ei käy vaan valitus jatkuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että pyöräilijät ovat alkaneet käyttää valoja jotta niiden puuttumisesta ei voi enää valittaa.
Pyöräilyhän on teille rattiperunoille sellainen asia missä mikään ei käy vaan valitus jatkuuLisää valoja, kypäräänkin voi laittaa eteen ja takkse ja sivuille. Aurinkolaseihinkin voi laittaa vilkkuvia ja tuikkivia. Kyllä se näyttää hirveelle kun aikuinen raavas uros painaa iso maha roikkuen tiukoissa trikoissa perse korkeemmalla kun ohjaustanko ja polkimet jumissa kengissä ja joka puolella vilkkuu ja vilisee. Pinnoihinkin on saatavana valoja ja vilkkuja. Laittakaa ihmeessä kaikki valot ja vilkut mitä markkinoilla on niihin haarovälihiertimiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää valoja, kypäräänkin voi laittaa eteen ja takkse ja sivuille. Aurinkolaseihinkin voi laittaa vilkkuvia ja tuikkivia. Kyllä se näyttää hirveelle kun aikuinen raavas uros painaa iso maha roikkuen tiukoissa trikoissa perse korkeemmalla kun ohjaustanko ja polkimet jumissa kengissä ja joka puolella vilkkuu ja vilisee. Pinnoihinkin on saatavana valoja ja vilkkuja. Laittakaa ihmeessä kaikki valot ja vilkut mitä markkinoilla on niihin haarovälihiertimiin.
Valot eivät saa häikäistä muita. Polkupyöränkin valot tulee suunnata siten, etteivät ne häikäise muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valot eivät saa häikäistä muita. Polkupyöränkin valot tulee suunnata siten, etteivät ne häikäise muita.
Valitettavasti joillakin pyöräilijöillä on otsalamppu jonka suuntausta ei mikään eikä kukaan määrää. Se ei ole osa polkupyörää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti joillakin pyöräilijöillä on otsalamppu jonka suuntausta ei mikään eikä kukaan määrää. Se ei ole osa polkupyörää.
Sillä ei ole väliä, missä se lamppu sijaitsee tai mihin on kiinnitetty. Liikenteessä ei saa valolla häikäistä muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti joillakin pyöräilijöillä on otsalamppu jonka suuntausta ei mikään eikä kukaan määrää. Se ei ole osa polkupyörää.
Jos sinulla on taskulamppu, niin et saa silläkään häikäistä vastaantulevaa liikennettä. Sama otsalampuissa.
- Anonyymi
Asoista kannattaisi olla perillä ennekuin alkaa valistamaan muita ja samalla tekee itsensä naurunalaiseksi tietävämpien silmissä.
Suomi ei ole maailman napa jonne valmistajat tekevät omat valonsa joista vilkkuominaisuus on poistettu vaan he tekevät ne maailmanlaajuisille markkinoille.
Useimmissa valoissa vilkkuominaisuus menee automaattisesti päälle kun virta on vähissa vaikka olisi lähtiessä laitettu palamaan jatkuvaa valoa.
Noin, nyt olette hiukan viisaampia ja tiedätte vähän enemmän aiheesta josta haluatte valistaa muita- Anonyymi
Se että jokin ominaisuus on jossakin tuotteessa, ei tee siitä yhtään laillisempaa käyttää. Suomen lait määräävät sen, miten asiat ovat tässä maassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se että jokin ominaisuus on jossakin tuotteessa, ei tee siitä yhtään laillisempaa käyttää. Suomen lait määräävät sen, miten asiat ovat tässä maassa.
Ei pyöräilijä huomaa jos takavalo menee automaattisesti vilkkutilaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pyöräilijä huomaa jos takavalo menee automaattisesti vilkkutilaan.
Ajoneuvo kuljettaja on vastuussa ajamastaan ajoneuvosta ja sen toiminnoista. Sama koskee pyöräilijöitä. Polkupyörä on ajoneuvo.
- Anonyymi
Ai ärsyttävää? Loistokeksintö ja lisää näkyvyyttä. Hei mopopoika, ei sitä vilkkuvaloa tuijottaa tarvi, kuten ei vastaantulevien valojakaan
- Anonyymi
Vilkkuva valo vaikeuttaa etäisyyden arvioimista. Lain mukaan ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä.
- Anonyymi
Itsellä käytössä takatutka joka ilmoitta tangossa olevaan pyörätietokoneeseen autoilijan lähestymisestä, vilkauttaa valoa autoilijalle lisävaroitukseksi auton ollessa liian lähellä oikealla pyöräilijää lähestyessään ja nappaa kuvan autosta rekisterinumeroineen.
Hienoa on nykytekniikka . Melko antiikkisia tuollaiset vilkkuvalot.- Anonyymi
VOI juma..... pitääkö kaikkea olla POLKUPYÖRÄSSÄ ??? TAKATUTKA !! naurettavaa. Tietääkö se takatutka vilkauttaa eri merkkisille autoille erilailla sitä valoa.?? nehän kaikki lähestyy pers ettäsi erilailla ja eri vauhtia.
- Anonyymi
Ottaako verenpaineen sinulta ja autonkuljettajalta samalla, ei sua usko kukaan
- Anonyymi
Tämä kirjoittaja on sairas. Hän kommentoi fanaattisesti jokaista onnettomuutta, jossa pyöräilijä on ollut mukana. Syyllinen on aina hänen mukaansa autoilija, vaikka pyöräilijä ajaisi päin punaisia. Hänellä on täysin oma tulkintansa liikennesäännöistä. Hänen tulkintansa mukaan mikään velvoite ei koska pyöräilijää, ja vaikka koskisikin, niin onnettomuustapauksissa tulkinta menee hänen mukaansa pyöräilijän eduksi. Tämä henkilö käyttää ihmisten loukkaantumiseen ja jopa kuolemaan johtaneita tapauksia oman propagandansa polttoaineena. Henkisesti sairas ihminen, jonka tarkoitusperiä voidaan vain arvailla.

Ja tuollaisenko tulkinnan teit aiheesta. Kuka mahtaakaan sen henkisesti sairas nyt oikeasti olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuollaisenko tulkinnan teit aiheesta. Kuka mahtaakaan sen henkisesti sairas nyt oikeasti olla.
Tuolla ihmisellä on varmasti oikein hyvä olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla ihmisellä on varmasti oikein hyvä olla.
Mites sinun hyvinvointi ?? Ota olut niin helpottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VOI juma..... pitääkö kaikkea olla POLKUPYÖRÄSSÄ ??? TAKATUTKA !! naurettavaa. Tietääkö se takatutka vilkauttaa eri merkkisille autoille erilailla sitä valoa.?? nehän kaikki lähestyy pers ettäsi erilailla ja eri vauhtia.
Kyllä tuon tutkan toiminta erittäin luotettavaa on. Miksi tuon pitäisi eritellä eri autoilijoita? Auto kuin auto.
- Anonyymi
Ja mitä sinä niillä kuvilla teet? Tai mihin niitä tarvitset?
- Anonyymi
Laittakaa pyöräiljät sanaa eteenpäin. Vilkkuvat takavalot eivät ole tarpeellisia liikenteessä.
- Anonyymi
Käytän ainoastaan vilkkuvaa takavaloa. Muu on turhanpäiväistä.
- Anonyymi
Vilkkuvat valot voidaan kokea häiritseviksi ja pahimmillaan voivat aiheuttaa sairauskohtauksen, kuten valoherkän epilepsia- tai migreenikohtauksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vilkkuvat valot voidaan kokea häiritseviksi ja pahimmillaan voivat aiheuttaa sairauskohtauksen, kuten valoherkän epilepsia- tai migreenikohtauksen.
Autojen pörinäkin voidaan kokea häiritseväksi. Ei niitä autoja silti olla kieltämässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vilkkuvat valot voidaan kokea häiritseviksi ja pahimmillaan voivat aiheuttaa sairauskohtauksen, kuten valoherkän epilepsia- tai migreenikohtauksen.
Eikö tuollaiseen ole estolääkitys? Parempi varmaan käyttää julkisia jos ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vilkkuvat valot voidaan kokea häiritseviksi ja pahimmillaan voivat aiheuttaa sairauskohtauksen, kuten valoherkän epilepsia- tai migreenikohtauksen.
Jos vilkkuvat fillaristin takavalot häiritsevät, niin olisikohan otettava harkittavaksi, onko enää autonajokunnossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vilkkuvat fillaristin takavalot häiritsevät, niin olisikohan otettava harkittavaksi, onko enää autonajokunnossa.
Liikenteessä liikkuu muitakin, kuin autoilijoita, joita asia saattaa häiritä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikenteessä liikkuu muitakin, kuin autoilijoita, joita asia saattaa häiritä.
Ennen kaikkea liikenneturvallisuus ei vaadi joulukuuseksi pukeutumista, vaan vähempikin riittää. Innostuneet pyöräilijät tykkäävät ostaa kaikenlaisia lisävarusteita ja tulee helposti tunne että niitä kaikkia on pakko käyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vilkkuvat fillaristin takavalot häiritsevät, niin olisikohan otettava harkittavaksi, onko enää autonajokunnossa.
Mitäs sitten pitäisi ottaa harkittavaksi, kun ne vilkkuvat pyörän takavalot häiritse sitä takaa tulevaa pyöräilijää jolla ei edes ole autoa?
- Anonyymi
Tasaisen/yhtäjaksoisen valon käyttö pyörässä puoltaa moni asia. Ensinnäkin vilkkuvilla valoilla on liikenteessä jo oma roolinsa. Vilkkuvia valoja käytetään liikenteessä varoitusvaloina tai huomiovaloina. Ruskeankeltaiset vilkut ovat käytössä varoitusvalaisimissa ja vilkkuva valkoinen valo puolestaan rautatien tasoristeyksissä. Vilkkuvat siniset tai punaiset valot on varattu hälytysajoneuvoille. Vilkkuvaa valoa käytetään myös suuntamerkkinä. Muussa yhteydessä käytetty vilkkuva valo saattaa jopa häiritä tai haitata tilanteen hahmottamista.
- Anonyymi
Mielipiteitä voi toki olla, mutta tieliikennelaki ei estä vilkkuvalon käyttöä polkupyörässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielipiteitä voi toki olla, mutta tieliikennelaki ei estä vilkkuvalon käyttöä polkupyörässä.
Toki, mutta palon on tietoa aiheesta ja mikä puoltaa jatkuvaa yhtäjaksoisen valon käyttöä. Jos kaikesta huolimatta käyttää vilkkuvaa valoa polkupyörässä, niin korvien välissä on silloin varmaan pelkkä tuulitunneli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielipiteitä voi toki olla, mutta tieliikennelaki ei estä vilkkuvalon käyttöä polkupyörässä.
Tieliikennelaki nimenomaan kieltää, siis ei estä, vilkkuvan valon polkupyörässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki, mutta palon on tietoa aiheesta ja mikä puoltaa jatkuvaa yhtäjaksoisen valon käyttöä. Jos kaikesta huolimatta käyttää vilkkuvaa valoa polkupyörässä, niin korvien välissä on silloin varmaan pelkkä tuulitunneli.
"Toki, mutta palon on tietoa aiheesta ja mikä puoltaa jatkuvaa yhtäjaksoisen valon käyttöä."
Miten tuo liittyy siihen että keskustelemme siitä, saako vilkkuvaloa käyttää vaiko ei?
Yhtäjaksoisen valon käyttöä puoltaa se, että se on tieliikennelaissa määrätty.
Väännetään nyt rautalangasta:
-sinulla on yhtäjaksoinen valkoista valoa tuottava valo fillarissa, kaikki OK
-sen jälkeen saat ripustaa siihen vaikka joulukuusen, discovalot tai kynttilän, kukaan tai mikään laki ei estä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toki, mutta palon on tietoa aiheesta ja mikä puoltaa jatkuvaa yhtäjaksoisen valon käyttöä."
Miten tuo liittyy siihen että keskustelemme siitä, saako vilkkuvaloa käyttää vaiko ei?
Yhtäjaksoisen valon käyttöä puoltaa se, että se on tieliikennelaissa määrätty.
Väännetään nyt rautalangasta:
-sinulla on yhtäjaksoinen valkoista valoa tuottava valo fillarissa, kaikki OK
-sen jälkeen saat ripustaa siihen vaikka joulukuusen, discovalot tai kynttilän, kukaan tai mikään laki ei estäEi varmaan estä, mutta määrää sen takavalon näyttävän yhtäjaksoista punaista valoa.
Sitä tavallinen tallaaja ymmärtää, että kun laki jotain määrää sitä on syytä noudattaa . Mikähän siinä lain määräämässä on niin ärsyttävää, että alkaa oman mutu tuntumansa perusteella jotain vilkkuhimmeleitä rakentelemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmaan estä, mutta määrää sen takavalon näyttävän yhtäjaksoista punaista valoa.
Sitä tavallinen tallaaja ymmärtää, että kun laki jotain määrää sitä on syytä noudattaa . Mikähän siinä lain määräämässä on niin ärsyttävää, että alkaa oman mutu tuntumansa perusteella jotain vilkkuhimmeleitä rakentelemaan.Siinä sulle onkin miettimistä. Palataan asiaan parin vuoden päästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toki, mutta palon on tietoa aiheesta ja mikä puoltaa jatkuvaa yhtäjaksoisen valon käyttöä."
Miten tuo liittyy siihen että keskustelemme siitä, saako vilkkuvaloa käyttää vaiko ei?
Yhtäjaksoisen valon käyttöä puoltaa se, että se on tieliikennelaissa määrätty.
Väännetään nyt rautalangasta:
-sinulla on yhtäjaksoinen valkoista valoa tuottava valo fillarissa, kaikki OK
-sen jälkeen saat ripustaa siihen vaikka joulukuusen, discovalot tai kynttilän, kukaan tai mikään laki ei estäNo et saa. Auton takaikkunallekin laitat joulukynttilät tms. discovalot, niin poliisit kyllä pysäyttää ja vähintää kehoittaa poistamaan. Näin on käynyt useammankin kerran. Mitään ylimääräisiä vilkkuvaloja ei sallita autossakaan, joten miksi pyörissäkään, jotka ovat myös liikennevälineitä. PS. ei muuten sallita moottoripyörissäkään, huomautus tuli ja poistokehoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toki, mutta palon on tietoa aiheesta ja mikä puoltaa jatkuvaa yhtäjaksoisen valon käyttöä."
Miten tuo liittyy siihen että keskustelemme siitä, saako vilkkuvaloa käyttää vaiko ei?
Yhtäjaksoisen valon käyttöä puoltaa se, että se on tieliikennelaissa määrätty.
Väännetään nyt rautalangasta:
-sinulla on yhtäjaksoinen valkoista valoa tuottava valo fillarissa, kaikki OK
-sen jälkeen saat ripustaa siihen vaikka joulukuusen, discovalot tai kynttilän, kukaan tai mikään laki ei estäMiksi sen pitää vilkkua? Mikä vika on yhtäjaksoisesti palavassa valossa? Autoilijan kuuluu huomioida pyöräilijä ihan joka tapauksessa. Myös itsemurhakandidaatti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No et saa. Auton takaikkunallekin laitat joulukynttilät tms. discovalot, niin poliisit kyllä pysäyttää ja vähintää kehoittaa poistamaan. Näin on käynyt useammankin kerran. Mitään ylimääräisiä vilkkuvaloja ei sallita autossakaan, joten miksi pyörissäkään, jotka ovat myös liikennevälineitä. PS. ei muuten sallita moottoripyörissäkään, huomautus tuli ja poistokehoitus.
"Mitään ylimääräisiä vilkkuvaloja ei sallita autossakaan, joten miksi pyörissäkään, jotka ovat myös liikennevälineitä. "
Ero on siinä, että autoille on todella tarkat E-valomäärykset, niiden numerot löytyy katsastusvaatimuksistakin.
Sen sijaan fillareille ei ole mitään vastaavia vaatimuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä sulle onkin miettimistä. Palataan asiaan parin vuoden päästä.
Jos sulla on asiasta tietoa, niin kai tuon nyt voi julkaista eikä vasta parin vuoden päästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mitään ylimääräisiä vilkkuvaloja ei sallita autossakaan, joten miksi pyörissäkään, jotka ovat myös liikennevälineitä. "
Ero on siinä, että autoille on todella tarkat E-valomäärykset, niiden numerot löytyy katsastusvaatimuksistakin.
Sen sijaan fillareille ei ole mitään vastaavia vaatimuksia.Onhan laissa fillaristeillekin, niin- etu kuin taka -valoista selvät määräykset. Ei se lain noudattamisen tärkeyttä poista vaikka fillarivalojen kohdalla ei numeroarvoisia määräyksiä olekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan laissa fillaristeillekin, niin- etu kuin taka -valoista selvät määräykset. Ei se lain noudattamisen tärkeyttä poista vaikka fillarivalojen kohdalla ei numeroarvoisia määräyksiä olekaan.
Kun autojen valoille on sata sivuinen tekninen esitys, että missä katselukulmassa valot tulee toimia, minkälainen valoteho niissä saa olla ym ym niin fillareissa se kaikki on kerrottu yhdellä lauseella.
Onhan noissa nyt aika paljon eroa noissa määrittelyissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun autojen valoille on sata sivuinen tekninen esitys, että missä katselukulmassa valot tulee toimia, minkälainen valoteho niissä saa olla ym ym niin fillareissa se kaikki on kerrottu yhdellä lauseella.
Onhan noissa nyt aika paljon eroa noissa määrittelyissä.On eroa on, silti polkupyöränkin valoista on määräykset olemassa, ei kai se määräysten määräävyyttä mitenkään vähennä vaikka ei monisatasivuista pumaskaa asiasta olisikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On eroa on, silti polkupyöränkin valoista on määräykset olemassa, ei kai se määräysten määräävyyttä mitenkään vähennä vaikka ei monisatasivuista pumaskaa asiasta olisikaan.
Mistäs ne sitten löytyy ja mitä pitää sisällään?
- Anonyymi
Mikä siinä pientä häiritsee, ainakin vilkkuvan huomaa paremmin ja onko se huono asia.
- Anonyymi
Riittävän hyvin huomaa tavallisestakin valosta. Pyörän ei tarvitse olla joulukuusi. Vilkkuvalla etu- tai takavalolla on haittapuolia, joita on tuotu tässä ketjussa aiemmmin esiin. Lisäksi se saattaa olla lainvastainen.

Mikään laki ei sitä määrää lainvastaiseksi.
Jos olet sitä mieltä että se on lainvastainen, kaivanet sen lakipykälän tähän esille.
Ei laki ole se, kun on mutu tuntuma että tämä nyt ei minulle maistu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään laki ei sitä määrää lainvastaiseksi.
Jos olet sitä mieltä että se on lainvastainen, kaivanet sen lakipykälän tähän esille.
Ei laki ole se, kun on mutu tuntuma että tämä nyt ei minulle maistu.Minunkin täytyy hankkia autooni vilkkuvat kaukovalot tehokkaamman efektin saamiseksi. Eihän se logiikkasi mukaan voi olla lainvastaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minunkin täytyy hankkia autooni vilkkuvat kaukovalot tehokkaamman efektin saamiseksi. Eihän se logiikkasi mukaan voi olla lainvastaista.
Tuo kyllä on lainvastaista. Autoihin nuo säädökset on paljon tiukemmat kuin mitä fillareihin, siinä se selitys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kyllä on lainvastaista. Autoihin nuo säädökset on paljon tiukemmat kuin mitä fillareihin, siinä se selitys.
Laki ei suoranaisesti kiellä vilkkuvia kaukovaloja, vai missä niin lukee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laki ei suoranaisesti kiellä vilkkuvia kaukovaloja, vai missä niin lukee?
Ajan usein lievää ylinopeutta, joten vilkkuvat kaukovalot olisivat hyödylliset liikenneturvallisuuden kannalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laki ei suoranaisesti kiellä vilkkuvia kaukovaloja, vai missä niin lukee?
Kyllä se tähän lakiin sisältyy se vilkkuvien kaukovalojen esto.
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1987/19870875 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se tähän lakiin sisältyy se vilkkuvien kaukovalojen esto.
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1987/19870875Linkkisi kohde on vuodelta 1987.
Se ei ole edes laki tai asetus vaan sitä alempi päätös. Joka tapauksessa vanhentunut.
Etsipäs parempi linkki tai lainkohta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkkisi kohde on vuodelta 1987.
Se ei ole edes laki tai asetus vaan sitä alempi päätös. Joka tapauksessa vanhentunut.
Etsipäs parempi linkki tai lainkohta.Kyllä tuo pätee edelleenkin. Vaatimus E-luokitelluista valoista ei ole poistunut mihinkään.
Tuossa E-luokiteltujen valojen vaatimukset:
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:42014X0930(01)
Fillareille ei ole vastaavia vaatimuksia olemassa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuo pätee edelleenkin. Vaatimus E-luokitelluista valoista ei ole poistunut mihinkään.
Tuossa E-luokiteltujen valojen vaatimukset:
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:42014X0930(01)
Fillareille ei ole vastaavia vaatimuksia olemassa...Vuoden 1987 jälkeen on tullut 2020-luvulla ajoneuvolain kokonaisuudistus. Kuten valtioneuvoston hankesivulla sanottiin, ”Uudelleen annettaviin asetuksiin tehdään autojen ja niiden perävaunujen puiteasetuksen (EU 2018/858) edellyttämät muutokset. Käytännössä asetuksista poistetaan EU-asetuksen kanssa ristiriitainen ja päällekkäinen sääntely, joka koskee ajoneuvojen tyyppihyväksyntää. Asetuksiin tehdään myös säädösteknisiä, rakenteellisia ja teknisiä korjauksia”
Kumpikaan linkkisi ei kelpaa. Googlaamalla saamasi tekstit ovat olleet umpimähkäisiä löydöksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuoden 1987 jälkeen on tullut 2020-luvulla ajoneuvolain kokonaisuudistus. Kuten valtioneuvoston hankesivulla sanottiin, ”Uudelleen annettaviin asetuksiin tehdään autojen ja niiden perävaunujen puiteasetuksen (EU 2018/858) edellyttämät muutokset. Käytännössä asetuksista poistetaan EU-asetuksen kanssa ristiriitainen ja päällekkäinen sääntely, joka koskee ajoneuvojen tyyppihyväksyntää. Asetuksiin tehdään myös säädösteknisiä, rakenteellisia ja teknisiä korjauksia”
Kumpikaan linkkisi ei kelpaa. Googlaamalla saamasi tekstit ovat olleet umpimähkäisiä löydöksiä.Aivan varmasti jälkimmäinen linkki on voimassaolevien E-luokiteltujen valojen EU määräykset.
Sama dokumentti löytyy kaikilla kielillä missä se on käytössä, eli Eurooppalaiset kielet.
Jos haluat nyt vielä vääntää niin väännä sitten, en jaksa kaltaiseesi suomi24-vääntäjäspedeen uhrata enempää aikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan varmasti jälkimmäinen linkki on voimassaolevien E-luokiteltujen valojen EU määräykset.
Sama dokumentti löytyy kaikilla kielillä missä se on käytössä, eli Eurooppalaiset kielet.
Jos haluat nyt vielä vääntää niin väännä sitten, en jaksa kaltaiseesi suomi24-vääntäjäspedeen uhrata enempää aikaa.Varmaan olet oikeassa, että auton valojen tulee olla tyyppihyväksyttyjä. Kannattaisi olla kuitenkin varovainen kun lukee noita EU-määräyksiä. Esim. direktiivit sitovat suomalaisia vasta, kun ne on Suomen lakiin EU:n velvoittamina otettu. Asetuksia voi tehdä vain, jos lakipykälä niin sallii. Jos koko laki on lakannut olemasta voimassa, niin ei sen nojalla annettu asetuskaan voi olla enää voimassa. Hirveän vaikea noita oikeita asetuksia on käytännössä löytää. Koskaan ei voi olla varma onko se jossain muualla kumottu. Pitäisi olla alan asiantuntija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan olet oikeassa, että auton valojen tulee olla tyyppihyväksyttyjä. Kannattaisi olla kuitenkin varovainen kun lukee noita EU-määräyksiä. Esim. direktiivit sitovat suomalaisia vasta, kun ne on Suomen lakiin EU:n velvoittamina otettu. Asetuksia voi tehdä vain, jos lakipykälä niin sallii. Jos koko laki on lakannut olemasta voimassa, niin ei sen nojalla annettu asetuskaan voi olla enää voimassa. Hirveän vaikea noita oikeita asetuksia on käytännössä löytää. Koskaan ei voi olla varma onko se jossain muualla kumottu. Pitäisi olla alan asiantuntija.
Meinaat että nyt Suomeen suosituksiin olisi laitettu että pitää olla vilkkuvat ajovalot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaat että nyt Suomeen suosituksiin olisi laitettu että pitää olla vilkkuvat ajovalot.
Ei vaan, kun palstalla on esitetty laintulkinta, että pyörillä olisi sallittu vilkkuva valo, niin ajattelin, etä tasapuolisuuden vuoksi myös autoilla olisi sallittu vilkkuva kaukovalo. Minulle ei toistaiseksi ole kerrottu selvää lainkohtaa, jossa jompikumpi olisi kielletty. Pidän kuitenkin uskottavana, että autojen vilkkuvat kaukovalot eivät ole sallittuja, koska en ole sellaisia liikenteessä vielä kertaakan nähnyt.

Älä ole hölmö.
Asia on selitetty jo useampaan kertaan. Tieto autojen valoista on annettu E-vaatimuksissa, joissa autoihin ei nimenomaan sallita vilkkuvia kaukovaloja.
Fillarin valoille ei ole muuta vaatimusta kuin että niiden on annettava yhtenäistä valoa. Mitään kieltoja laissa ei tuon lisäksi ole olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan, kun palstalla on esitetty laintulkinta, että pyörillä olisi sallittu vilkkuva valo, niin ajattelin, etä tasapuolisuuden vuoksi myös autoilla olisi sallittu vilkkuva kaukovalo. Minulle ei toistaiseksi ole kerrottu selvää lainkohtaa, jossa jompikumpi olisi kielletty. Pidän kuitenkin uskottavana, että autojen vilkkuvat kaukovalot eivät ole sallittuja, koska en ole sellaisia liikenteessä vielä kertaakan nähnyt.
https://yle.fi/a/3-7680500
Yle on tehnyt jutun fillarinvaloista jossa todetaan että laki ei kiellä vilkkuvalon käyttöä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://yle.fi/a/3-7680500
Yle on tehnyt jutun fillarinvaloista jossa todetaan että laki ei kiellä vilkkuvalon käyttöä.Kiitos, mutta en lue toimittajien kirjoittamia yleistajuisia tekstejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos, mutta en lue toimittajien kirjoittamia yleistajuisia tekstejä.
Sitä paitsi tuo Ylen juttu oli vuodelta 2014, ajalta jolloin pyörän takana ei tarvinnut olla takavaloa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos, mutta en lue toimittajien kirjoittamia yleistajuisia tekstejä.
Sun poikaystävällä on varmasti helppoa kanssasi
En halua ruokkia tyhmää ja huomionkipeää ihmistä joten minun osaltani joudut nyt harrastamaan verbaalimasturbointia ihan yksinäsi.
Toivotaan että saat tyydytyksen touhustasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun poikaystävällä on varmasti helppoa kanssasi
En halua ruokkia tyhmää ja huomionkipeää ihmistä joten minun osaltani joudut nyt harrastamaan verbaalimasturbointia ihan yksinäsi.
Toivotaan että saat tyydytyksen touhustasi.Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?
Minulla ei ole veljeä etkä sitä olisi voinut tietääkään vaikka minulla olisi. Silmässäni ei ole hirttä.
Sen sijaan näen kyllä että tarpeesi on vääntää ja vääntää vaikka olisit väärässä. Ei ole sellaista asiaa missä olisit väärässä, aina löytyy se "mutta kun" juttu jolla voi alkaa vääntämään.
En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, ilmeisesti tuosta saa jotain, liekö sitten seksuaalista vaiko mitä mielihyvää.
Kuten sanoin, en halua olla kanssasi missään tekemisissä joten tämä oli viimeinen kommentti minulta tähän ketjuun.
Mukavaa loppuelämää vääntämisen kanssa, olisihan niitä järkeviäkin asioita mitä voi tehdä mutta sinullehan sellainen ei näytä sopivan.
Hyvästi ja goodbye - Anonyymi

Hyvästi ja goodbye”joten minun osaltani joudut nyt harrastamaan verbaalimasturbointia ihan yksinäsi.”
Viittasin raamatunjakeella omaan kielenkäyttöösi. Värikästä kieltä olet käyttänyt nimenomaan sinä.
Helposti provosoidut väittelemään ja postaamaan tänne kiireellisellä Google-haulla ensimmäisen löytämäsi dokumentin. Helposti myös turhaudut, ja turhautuminen ilmenee säännönmukaisesti homoseksuaalisuutta ja masturbaatiota sivuavilla lauseilla.
Omat argumenttisi ovat olleet köykäisiä eivätkä ole tuoneet mitään lisäarvoa. Linkki johonkin kymmenen vuotta vanhaan Ylen juttuun, jokin satunnainen EU-dokumentti netistä Google-haulla, linkki vanhan lain mukaiseen määräykseen. Olisi ollut parempi että olisit sanonut jo alussa et tiedä asiasta enempää kuin minäkään. Nyt sen sijaan turhauduit totaalisesti.
Postasin jo eilen linkin tämän ketjun lopussa olevaan Liikenneturvan juttuun, jossa sanottiin, että laki ei suoranaisesti kiellä vilkkuvia polkupyörän valoja, eri asia ovatko ne sitten suositeltavia. Ja tänään sanoin, että todennäköisesti autojen vilkkuvat kaukovalot eivät ole sallittuja, koska niitä ei liikenteessä ole koskaan näkynyt. Muodollista syytä ei kuitenkaan kukaan ole vielä kertonut (linkki tai normin viitetieto). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”joten minun osaltani joudut nyt harrastamaan verbaalimasturbointia ihan yksinäsi.”
Viittasin raamatunjakeella omaan kielenkäyttöösi. Värikästä kieltä olet käyttänyt nimenomaan sinä.
Helposti provosoidut väittelemään ja postaamaan tänne kiireellisellä Google-haulla ensimmäisen löytämäsi dokumentin. Helposti myös turhaudut, ja turhautuminen ilmenee säännönmukaisesti homoseksuaalisuutta ja masturbaatiota sivuavilla lauseilla.
Omat argumenttisi ovat olleet köykäisiä eivätkä ole tuoneet mitään lisäarvoa. Linkki johonkin kymmenen vuotta vanhaan Ylen juttuun, jokin satunnainen EU-dokumentti netistä Google-haulla, linkki vanhan lain mukaiseen määräykseen. Olisi ollut parempi että olisit sanonut jo alussa et tiedä asiasta enempää kuin minäkään. Nyt sen sijaan turhauduit totaalisesti.
Postasin jo eilen linkin tämän ketjun lopussa olevaan Liikenneturvan juttuun, jossa sanottiin, että laki ei suoranaisesti kiellä vilkkuvia polkupyörän valoja, eri asia ovatko ne sitten suositeltavia. Ja tänään sanoin, että todennäköisesti autojen vilkkuvat kaukovalot eivät ole sallittuja, koska niitä ei liikenteessä ole koskaan näkynyt. Muodollista syytä ei kuitenkaan kukaan ole vielä kertonut (linkki tai normin viitetieto).Lässyti lässyti.
Mee viikonloppuna nakkikiskan jonoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”joten minun osaltani joudut nyt harrastamaan verbaalimasturbointia ihan yksinäsi.”
Viittasin raamatunjakeella omaan kielenkäyttöösi. Värikästä kieltä olet käyttänyt nimenomaan sinä.
Helposti provosoidut väittelemään ja postaamaan tänne kiireellisellä Google-haulla ensimmäisen löytämäsi dokumentin. Helposti myös turhaudut, ja turhautuminen ilmenee säännönmukaisesti homoseksuaalisuutta ja masturbaatiota sivuavilla lauseilla.
Omat argumenttisi ovat olleet köykäisiä eivätkä ole tuoneet mitään lisäarvoa. Linkki johonkin kymmenen vuotta vanhaan Ylen juttuun, jokin satunnainen EU-dokumentti netistä Google-haulla, linkki vanhan lain mukaiseen määräykseen. Olisi ollut parempi että olisit sanonut jo alussa et tiedä asiasta enempää kuin minäkään. Nyt sen sijaan turhauduit totaalisesti.
Postasin jo eilen linkin tämän ketjun lopussa olevaan Liikenneturvan juttuun, jossa sanottiin, että laki ei suoranaisesti kiellä vilkkuvia polkupyörän valoja, eri asia ovatko ne sitten suositeltavia. Ja tänään sanoin, että todennäköisesti autojen vilkkuvat kaukovalot eivät ole sallittuja, koska niitä ei liikenteessä ole koskaan näkynyt. Muodollista syytä ei kuitenkaan kukaan ole vielä kertonut (linkki tai normin viitetieto).Näin sivustaseuraajana kyllä ymmärrän mistä hän hikeentyi. Pikkasen on sellasta besserwisseriä nyt ilmassa, ettei sitä ehkä ihan jokainen jaksa ymmärtää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://yle.fi/a/3-7680500
Yle on tehnyt jutun fillarinvaloista jossa todetaan että laki ei kiellä vilkkuvalon käyttöä.Vaikka jotakin ei suoranaisesti kielletä, niin ei tee siitä järkevää. Jutussa todetaan siis myös, että vilkkuvaa valoa ei suositella. Jos on jotakin enemmän korvien välissä, kuin pelkkä tuulitunneli, niin ymmärtää sen, miksi ei suositella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka jotakin ei suoranaisesti kielletä, niin ei tee siitä järkevää. Jutussa todetaan siis myös, että vilkkuvaa valoa ei suositella. Jos on jotakin enemmän korvien välissä, kuin pelkkä tuulitunneli, niin ymmärtää sen, miksi ei suositella.
Tuo artikkeli on muuten yli 8 vuotta vanha. Takavalo on nykään pakollinen pyörässä, kun pyöräillään tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin sivustaseuraajana kyllä ymmärrän mistä hän hikeentyi. Pikkasen on sellasta besserwisseriä nyt ilmassa, ettei sitä ehkä ihan jokainen jaksa ymmärtää.
Sinä voit työntää sen sivustaseuraajan vaikka pärseeseesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo artikkeli on muuten yli 8 vuotta vanha. Takavalo on nykään pakollinen pyörässä, kun pyöräillään tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut.
”Paljon pyöräilevä kuitenkin tietää, että liikenteessä vastaan tulee täysin pimeitä pyöriä tai toisaalta monenlaisia eri väreissä vilkkuvia ja välkkyviä joulukuusia strobovaloineen, jotka lähes sokaisevat vastaantulijan.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Paljon pyöräilevä kuitenkin tietää, että liikenteessä vastaan tulee täysin pimeitä pyöriä tai toisaalta monenlaisia eri väreissä vilkkuvia ja välkkyviä joulukuusia strobovaloineen, jotka lähes sokaisevat vastaantulijan.”
Mitähän tässä nyt koitettiin sanoa
- Anonyymi
Pyöränvalot ovat nykyään led-valoja ja led valon toimintaperiaate on että se syttyy ja sammuu jatkuvasti. Tuo on niin nopeaa ettei ihmissilmällä vilkkumista erota mutta tiukan tulkinnan mukaan tämä tarkoittaisi että kaiki pyöränvalot tulisi silloin kieltää, mikäli vilkkuva valo ei olisi sallittu.
Tämä tuskin on toivottavaa.- Anonyymi
Tieliikennelain vilkkuvilla valoilla tarkoitettaneen vilkkuvia valoja, joiden vilkunnan ihmissilmä voi havaita.
- Anonyymi
Pyörät tulisi kieltää, maailma pelastuu...
- Anonyymi
Löysin tällaisen jutun netistä Liikenneturvan Liikennevilkusta https://liikennevilkku.fi/2020/12/10/pitaisiko-pyoran-valon-vilkkua/ .
”Pitäisikö pyörän valon vilkkua?”
”Pyörän valoille asetetut vaatimukset koskevat vain valojen väriä ja suuntaa. Siis vaaleaa eteen ja punaista taakse. Siihen, tuleeko valon olla vilkkuva vai tasaisesti palava, ei ole erikseen otettu pykälissä kantaa. Liikenneturva suosittelee yhtäjaksoisesti palavia polkupyörän valoja ja seuraavassa kerromme miksi.”
Suosittelen lukemaan koko tekstin, mutta sitaatti olennaisesta asiasta:
”Tasaista valoa pyörässä puoltaa moni asia.
Ensiksikin vilkkuvilla valoilla on liikenteessä jo oma roolinsa. Vilkkuvia valoja käytetään liikenteessä varoitusvaloina. Ruskeankeltaiset vilkut ovat käytössä varoitusvalaisimissa ja vilkkuva valkoinen valo puolestaan rautatien tasoristeyksissä. Vilkkuvat siniset tai punaiset valot on varattu hälytysajoneuvoille.
Vilkkuvaa valoa käytetään myös suuntamerkkinä. Polkupyöräänkin tai kypärään voi asentaa vilkut, vaikka perinteisempi tyyli suuntamerkin näyttämisellä tapahtuu kättä ojentamalla.
Toiseksi tasaista valoa puoltaa pyöräilijän oma näkeminen. Vilkkuva etuvalo ei tue pyöräilijän turvallisesta ajamista, sillä se valaisee huonommin pyöräilijän reittiä kuin kiinteästi palava valo.
Kolmanneksi vilkkuvat valot voidaan kokea häiritseviksi ja pahimmillaan voivat aiheuttaa sairauskohtauksen, kuten valoherkän epilepsia- tai migreenikohtauksen. Liikenneturvan viime vuoden joulukuussa toteuttamassa kyselyssä kaksi viidestä vastanneesta koki, että vilkkuva valo pyörässä häiritsee. Liikenteessä kulkiessamme on tärkeä ottaa myös muut liikkujat huomioon. Muiden tienkäyttäjien on myös helpompi arvioida kiinteästi palavan valon (ja pyöräilijän) etenemistä ja etäisyyttä kuin vilkkuvan valon.
Vilkkuvia valoja käyttävät usein kokevat, että vilkku auttaa erottumaan paremmin. Myös Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kaksi viidestä kokee, että vilkkuvalo lisää pyöräilijän havaittavuutta kiinteästi palavaa valoa paremmin. Ja näin voi hyvin olla, että vilkkuvalo liikenteessä erottuu ja herättää huomion – ovathan ne käytössä hälytystehtävissäkin.
Jos huolenaiheena on oma näkyvyys ja toisten huomaaminen, voisiko vilkkuvalojen sijasta ajatella kuitenkin huomiovaatetusta tai heijastinliivejä?”- Anonyymi
Laki on laki, siellä se on sanottu minkälainen valon tulee olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laki on laki, siellä se on sanottu minkälainen valon tulee olla.
Ajoneuvolaki kun ei sano mitään ajovaloista. Siellä on tosin 7. pykälän viimeisessä momentissa tällainen teksti: ”Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitetuista teknisistä vaatimuksista ja niitä koskevista poikkeuksista.” https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2021/20210082#L1P7
- Anonyymi
Ajoneuvolaki 15.1.2021/82
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2021/20210082
18.02.2021 TRAFICOM/46396/03.04.03.00/2020 - Tieliikenne: Kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen, nelipyörien, niiden perävaunujen sekä kevyiden sähköajoneuvojen rakenne ja varusteet
https://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/454001/46694
Noiden linkkien takaa löytyy jotakin kättä pidempää.- Anonyymi
Traficomin pdf suora linkki.
https://www.finlex.fi/data/normit/46694/01_L-luokan_rakenne_ja_varusteet.pdf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Traficomin pdf suora linkki.
https://www.finlex.fi/data/normit/46694/01_L-luokan_rakenne_ja_varusteet.pdfPolkupyörässä saa olla eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Näitä valaisimia saa olla useita.
Polkupyörässä saa olla yksi tai useampi taaksepäin punaista valoa näyttävä valaisin. Nämä valaisimet saavat olla sijoitettuina leveyssuunnassa polkupyörän keskilinjasta poiketen.
Missään ei puhuta vilkuttamisesta tai siitä etteikö saisi vilkuttaa.
Ja tämäkin on olemassa:
Valaisimet voidaan korvata ominaisuuksiltaan vastaavilla polkupyöräilijään kiinnitetyillä valaisimilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Polkupyörässä saa olla eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Näitä valaisimia saa olla useita.
Polkupyörässä saa olla yksi tai useampi taaksepäin punaista valoa näyttävä valaisin. Nämä valaisimet saavat olla sijoitettuina leveyssuunnassa polkupyörän keskilinjasta poiketen.
Missään ei puhuta vilkuttamisesta tai siitä etteikö saisi vilkuttaa.
Ja tämäkin on olemassa:
Valaisimet voidaan korvata ominaisuuksiltaan vastaavilla polkupyöräilijään kiinnitetyillä valaisimilla.”Nämä valaisimet saavat olla sijoitettuina leveyssuunnassa polkupyörän keskilinjasta poiketen.”
Saavatko ne sitten olla sijoitettuina pystysuunnassa polkupyörän keskilinjasta poiketen? Minulla on punainen takavalo pyörässä, lisäksi repussa toinen punainen valo (kumpikaan ei ole vilkkuva).
- Anonyymi
Kannattaisiko autoilijoiden ensin opetella laittamaan perävalot päälle hämärällä ennekuin tulevat muita neuvomaan?
- Anonyymi
Ap tässä. Twitterissä vai mikä sen nimi nykyään on, on käyty keskustelua, että maantiepyöräilijöiden kannattaisi pitää sitä takavaloa päivälläkin päällä. Täällä Helsingissä näkee paljon hämärän aikaan pyöräilijöitä, joilta puuttuvat valot sekä edestä että takaa. Ei ehkä pitäisi moittia pyöräilijää, joka yrittää vilkkuvalla valolla tulla nähdyksi, vaikka tavallinen vilkkumaton valokin riittäisi.
- Anonyymi
Vaikka jotakin ei suoranaisesti lailla kielletä, niin ei tee asiasta kuitenkaan järkevää. Vilkkuvaa valoa ei suositella. Voi vain kuvitella minkälainen vilkkuva härdelli olisi, jos kaikki käyttäisivät vilkkuvia valoja ja olisi paljon pyöräilijöitä liikkeellä.

Järkevyys ja laillisuus on kaksi eri asiaa.
Tännekin on laillista sinun kirjoittaa mutta onko se järkevää? Ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järkevyys ja laillisuus on kaksi eri asiaa.
Tännekin on laillista sinun kirjoittaa mutta onko se järkevää? Ei.Toki. Järkevästi saa toimia, kunhan ei riko lakia. Usein juurikin järkevästi toimiminen kannattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki. Järkevästi saa toimia, kunhan ei riko lakia. Usein juurikin järkevästi toimiminen kannattaa.
Saahan sitä toimia järjettömästikin kunhan ei riko lakia.
jos oikein alkaa elämään järjellä niin elämä on loppupeleissä aika saamarin tylsää touhua - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saahan sitä toimia järjettömästikin kunhan ei riko lakia.
jos oikein alkaa elämään järjellä niin elämä on loppupeleissä aika saamarin tylsää touhua"jos oikein alkaa elämään järjellä niin elämä on loppupeleissä aika saamarin tylsää touhua"
Voithan sitten tempaista itsesi vaikka jojoon, ainakin se tylsyys loppuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"jos oikein alkaa elämään järjellä niin elämä on loppupeleissä aika saamarin tylsää touhua"
Voithan sitten tempaista itsesi vaikka jojoon, ainakin se tylsyys loppuu.Kiitos asiallisesta vastauksesta, saatan tuon vielä tehdäkin.
Mutta kun elämä menee siihen että on rutiinit joita toistellaan ilman mitään extempore mahdollisuuksia niin on se minun mielestä aika tylsistyttävää touhua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos asiallisesta vastauksesta, saatan tuon vielä tehdäkin.
Mutta kun elämä menee siihen että on rutiinit joita toistellaan ilman mitään extempore mahdollisuuksia niin on se minun mielestä aika tylsistyttävää touhua.Vaikka mennään varsin kauas ketjun aiheesta niin,
kuten jo neuvottu tuo tylsistyminen on varsin helposti lopetettavissa.
Suurimmalle osalle ihmisistä juuri nuo rutiinit on se juttu joka pitää asiat raiteillaan.
- Anonyymi
Tosiaan, älkää käyttäkö.
Mutta käyttäkää aivojanne, jos teillä sellaiset on. Taitaa kireät trikoot puristaa niin että veri ei kierrä aivoihinne? - Anonyymi
Jos laittaa 100 vilkkuvaloa, sellaseen pahviseen tauluun ja selkäreppuun.
Ei se ole laiton, koska sen joka ikinen autoilija huomaa ja sehän on tarkoitus.- Anonyymi
Miksi pahviseen tauluun? En ymmärrä pointtiasi. Laki sallii pyöräilijälle useita vilkkuvia valoja. Valojen ei ole pakko sijaita pyörässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pahviseen tauluun? En ymmärrä pointtiasi. Laki sallii pyöräilijälle useita vilkkuvia valoja. Valojen ei ole pakko sijaita pyörässä.
Valto eivät myöskään saa häikäistä muita, sijaitsevat ne sitten pyörässä tai kuskissa, tai oli niitä yksi tai sata.
- Anonyymi
jotenkin se pyöräily kaikkine nyky välineineen on sellaista hom ppelien hommaa kaikkine tietokoneineen, vilkkuvaloineen ja trikoineen, aurinkolaseineen ja liian kireään kypäräresuun. naurettavaa kun aikaiset punnertaa naama punaisena ja maha roikkuen.
- Anonyymi
Kyse on eräänlaisesta keikistelystä. Vilkkuvilla valoilla yritetään tehdä vaikutus kanssapyöräilijöihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on eräänlaisesta keikistelystä. Vilkkuvilla valoilla yritetään tehdä vaikutus kanssapyöräilijöihin.
Katsokaa autoiljat peiliin jos vilkkuvalo närästää
- Anonyymi
Kyllä tuo naama punaisena, maha roikkuen on enempi autoilijoiden juttu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsokaa autoiljat peiliin jos vilkkuvalo närästää
Ärsyttää siksi, kun pyöräilijä ei välillä edes näy, kun takavalo on kokonaan pois päältä.
Kerran luulin, että yksi pyöräilijä ajoi sivussa olevalla pyörätiellä, eikä sen valo näkynyt puiden ja pensaiden takia. Sehän oli pian edessäni ja ajoin aika läheltä...
En todellakaan tiennyt, missä se pyöräilijä meni silloin, kun sen takavalo pois päältä. Ja se valo oli pois päältä suurimman osan aikaa kun vähän vain vilkahteli.
Pyöräilijä voi säästää takalampun akkua, mutta vaarantaa oman henkensä ajamalla enimmäkseen pimeänä.
Miksei sitten autoissa ole pelkästään vilkkuvia taka- ja ajovaloja jos se on mielestäsi hyvä?
- Anonyymi
Vilkkuvalosta viranomaisilla on täysin vastakkaiset näkemykset
https://yle.fi/a/74-20052620
"Viranomaiset eri mieltä
Liikenne- ja viestintäministeriö Traficomin erityisasiantuntija Timo Kärkkäinen pitää lain väljyyttä ongelmallisena.
– Tulkitsen niin, että se, mitä laissa ei ole kielletty, on sallittua.
Traficomin tehtäviin kuuluu muun muassa liikenteen turvallisuuden valvonta.
Poliisitarkastaja Heikki Kallio poliisihallituksesta kertoo, että poliisilla on asiasta täysin vastakkainen näkemys.
– Tulkinta on se, että pyörän valo ei saa vilkkua, koska sitä ei ole erikseen tieliikennelaissa sallittu. Esimerkiksi moottorikäyttöisten ajoneuvojen kohdalla on laissa sallittu tietyt vilkkuvat valot, ja ne on myös siellä lueteltu."- Anonyymi
"Tulkitsen niin, että se, mitä laissa ei ole kielletty, on sallittua." on hyvin outo tapa tulkita asiaa. Ei lakiin kaikkia maailman asioita voida erikseen kieltää. Laki olisi loputon luettelo kielloista.
- Anonyymi
Käyttäkää toki! Autoilija näkee jo kahden kilomerin etäisyydeltä, että tuollapa vilkkuu inhoittava punainen fillaristin perävalo.
- Anonyymi
Myönnät siis että vilkkuvan valon autoilija huomaa paremmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myönnät siis että vilkkuvan valon autoilija huomaa paremmin.
Vilkkuva valo ei sovi liikennekulttuuriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vilkkuva valo ei sovi liikennekulttuuriin.
Pyöräilijänä liikennekulttuurista kiinnostaa erityisesti oma turvallisuus. Riidelköön vilkuista keskenään jotkut muut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyöräilijänä liikennekulttuurista kiinnostaa erityisesti oma turvallisuus. Riidelköön vilkuista keskenään jotkut muut.
Tiesitkö sitä että vilkkuva valo vaikeuttaa etäisyyden arviointia, varsinkin jos se on kirkas? Tavallinen valo riittäisi kyllä aivan hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesitkö sitä että vilkkuva valo vaikeuttaa etäisyyden arviointia, varsinkin jos se on kirkas? Tavallinen valo riittäisi kyllä aivan hyvin.
Asian on juuri noin. Mitä enemmän on sitten vilkkuvia valoja samassa tilanteessa, niin sekavaksi menee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asian on juuri noin. Mitä enemmän on sitten vilkkuvia valoja samassa tilanteessa, niin sekavaksi menee.
Totta toki turiset. Noin yleisesti, on siinä tavallisella tallaajalla ymmärtämistä yllin kyllin, jopa yli ymmärryksen kun, yksi virallinen taho sanoo asiasta yhtä ja toinen viranomaistaho päinvastaista. eli kun yhtä noudattaa niin toiselle pyllistää.
Siinä sitä keskivertokansalainen on puun ja kuoren välissä, että mitä noudattaisi.
Miten olisi jos asentaisi taakse kaksi valoa, toisen vilkkuvan ja toisen vilkkumattoman, olisiko silloin kaikki asianosaiset, valvojia myöten tyytyväisiä?
- Anonyymi
Sovitaanko nyt niin, että kaikki jotka haluaa laittaa laittoman vilkkuvalon niin ne laittaa sen ja ne jotka haluaa laittaa kiinteän laillisen valon laittaa sen. Sopiiko ??
Aiheesta on turha keskustella kun joka kerta kun polkupyörä sana mainitaan täällä niin monelle nousee hirveä kiukku ja viha ja ahdistus. Onneksi tulee talvi ja aika moni polkupyöräilijä siirtyy turvallisiin autoihin ja julkisiin.- Anonyymi
Ei sovi. Vilkkuvat valot häiritsevät silloin turhaan liikenteessä. Lisäksi vilkkuville valoille on tieliikennelain mukaan omat tarkoituksensa liikenteessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sovi. Vilkkuvat valot häiritsevät silloin turhaan liikenteessä. Lisäksi vilkkuville valoille on tieliikennelain mukaan omat tarkoituksensa liikenteessä.
Sopi tai ei, niin ei kannata asiaa stressata vaan todeta, että jotkut toimivat väärin ja sen kanssa pystytään elämään. Nettikirjoittelusi aiheesta ei montaakaan vilkuttelijaa tavoita ja vielä harvemman toimintatapa kirjoittelusta muuttuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopi tai ei, niin ei kannata asiaa stressata vaan todeta, että jotkut toimivat väärin ja sen kanssa pystytään elämään. Nettikirjoittelusi aiheesta ei montaakaan vilkuttelijaa tavoita ja vielä harvemman toimintatapa kirjoittelusta muuttuu.
Silti monet tätä palstaa lukevat uskovat että liikennekäyttäytymisestä keskustelu ei ole koskaan turhaa. Kaikki tienkäyttäjät eivät sitä paitsi ole itsepäisiä, jos kuulevat hyviä argumentteja.
- Anonyymi
Pyöräilijät on itseän täynnä olevia maailmanpelastajia sukkahousuissaan ja aurinkolaseissaan. Lukkopolkimet kiinni kengissä eikä mikään sääntö koske heitä. Laittakaa mitä valoja tahansa niihin saakelin putkiinne mutta ajakaa sääntöjen mukaan.
Ja suojatiellä talutetaan sitä putkea. Tiedän pyörätien jatkot ym mutta suojatiellä talutetaan tai väistetään autoa jos ajetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851