Tiedätkö mitä eroa on Pietarin trollitehtaalla ja Persujen trollitehtaalla?

Banaani:
Meissä on kuitenkin se ero, että minä myönnän, että kyse oli tahallisesta valheesta ja trollauksesta
13196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Entä myöntääkö vasuri menneensä omaan ansaan kun luuli "Maaseudun tulevaisuuden" gallupia oikeaksi?

Äänestä
  • Banaani kertoi valehdelleen ja trollaavansa Persujen puolesta. Ei se ole uskon asia vaan banaanin tunnustama fakta.

    Äänestä

Ihanaa. Olet ensimmäinen rehellinen kommunisti maan päällä.

Äänestä

Banaani kertoi TOTUUDEN valheistaan ja trollaavansa Persujen puolesta palstalla.

Äänestä

Banaani tunnusti julkisesti valehdelleen ja Pursujen trollitehtaan olemassa olon.

Äänestä

Googlaa Pietarin trollitehdas

Äänestä

Banaani lopetti kirjoittamisen ja kas kummaa ilmestyi heti Anttiristus....

Äänestä

Perussuomalaisilla ei ole mitään trollitehdasta. Vihervasemmistolla sen sijaan tuntuisi olevan ja trollaus vaikuttaa hyvin samankaltaiselta kuin putinisteilla. Ettei vain kyseessä olisi Pietarin trollitehtaan haaraosasto, joka teeskentelee puolustavansa suomalaista liberaalia vasemmistolaisuutta, mutta todellisuudessa tekee Suomessa hajotustyötä Putinin Venäjän hyväksi?

Äänestä
  • Persuilla on oikeistoliikemiesten rahoittama trollitehdas.

    Äänestä

  • Persut ovat olleet tunnetusti venäjän ja Putinin ystäviä ja saaneet sieltä mm. Vaalirahoitusta, mutta persutrolleillahan muisti on tunnetusti yhtä lyhyt ja totuutta vääristelevä kuin venäläistrolleilla.

    Venäläistrollit ovat myös maailmanlaajuisesti pyrkineet edistämään äärioikeistoa ja profiloitumaan äärioikeistona koska he tietävät että persujen kannattajat ovat keskimäärin typerämpää kansanosaa joka ei ymmärrä monimutkaisia poliittisia asioita.

    Äänestä

Nyt kiukuttaa 😂🤣

Äänestä
  • Pietarin trollitehdas ja Persujen trollitehdas kiukkuaa molemmat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Banaani:
Meissä on kuitenkin se ero, että minä myönnän, että kyse oli tahallisesta valheesta ja trollauksesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu