Elän tällä hetkellä etäsuhteessä, joka on pikapuoliin päättymässä. Kumppanini ulkomaan komennus päättyy vuoden yksinolon jälkeen. Ahdistun suunnattomasti tästä "paluusta arkeen". Mieltäni kalvaa mustasukkaisuus juhlinnasta ulkomailla, uusista ystävistä. Lisäksi olen vihainen viestintämme yksisuuntaisuudesta. Pelkään, että olen liian katkera tästä etävuodesta, jatkaakseni normaalisti siitä mihin jäimme.Pelkään, että yhteinen taipaleemme katkeaa siihen, kun totuttelemme taas toisiimme. Pelkään että vuoden koettelemus ja sen mukanaan tuoma selibaatti on ollut turha, eikä mistään tule enää mitään. Onko muilla ollut samansuuntaisia tuntemuksia?
Kun etäsuhde päättyy
Distance
32096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei,
En nyt voi täysin vastaavasta kokemuksesta kertoa. Kyseessä oli nimittäin Suomen sisäinen etäsuhde - mutta kaipaa niitä voi osittain verrata.
Itselläni etäsuhde alkoi vuoden seurustelun jälkeen, sitä kesti vuoden ja kolmantena vuonna etäsuhteen päättyessä muutimme yhteen.
Ensimmäistä kertaa yhteen muuttaminen oli meillä ehkä molemmilla ne isoin tekijä, mutta kyllä siinä oli lievästi totuttelemista ihan vaan siihen arkiseen seurusteluun / yhdessäoloon uudestaan.
Pelkotilat ovat normaaleja. Mielestäni on parempi, että olet miettinyt asiaa myös negatiiviselta kannalta, kuin että olettaisit kaiken olevan pelkkää ruusuillatanssimista hänen palattuaan.
Mainitsemasi juhliminen ulkomailla ja uudet ystävät on verrattavissa yhteiseloonne Suomessa. Jos sinulla on vaikeutta päästää miehesi Suomessa vieraaseen kaupunkiin baareilemaan (tai yleensä) on ymmärrettävää, että koet sitä myös hänen ollessaan pitempään poissa. Mutta Huom! Oletan
sinunkin käyneen baarissa, tai edes terassilla sen vuoden aikana ilman sen kummempaa merkitystä..
Yksipuolisen viestinnän hiljaisempi osapuoli on yleensä mies, varsinkin jos pitäisi kirjoittaa kirjeitä tai sposteja. (Älkää nyt taas suuttuko tästä, sanoin yleensä)
Toivon kovasti, että te molemmat tutustuisitte toisiinne uudestaan erossa olonne jälkeen, koska varmasti olette monta kokemusta rikkaampia - elämäntilanne menee väkisinkin eteenpäin vuoden aikana. Samoista henkilöistä on kuitenkin kyse, joten toivon, että pystytte jatkamaan yhteiseloanne hänen palattuaankin. Onnea matkaan!
No ei oo henk.koht. kokemusta, mutta örkkikin kuulee, että sun mieltäsi (ja siis myös käytöstäsi) hallitsee nyt PELKO.
Se sun olis viisasta käsitellä jotenkin "inhimillisemmälle" tasolle ennen kuin tapaat kumppanisi. Ei se ainakaan auta teitä uuteen alkuun jos syydät kaiken patoutuneen pelkosi ja ahdistuksesi raakana hänen niskaansa.
Sä olet elänyt pitkiä aikoja omien kuvitelmiesi varassa, jos kerran koet ettet ole saanut tarpeeksi tilannekuvauksia ja muuta "vakuuttelua" kumppaniltasi. (vrt. "viestien yksisuuntaisuus")
Kuvitelmat ei kuitenkaan oikeuta sua syyllistämään kumppaniasi automaattisesti.
Hän ei ole vastuussa sun omista kuvitelmistasi.
Te teitte kaiketi jonkun sopimuksen erottuanne ja se joko toimi tai ei, mutta se on nyt menneisyyttä eikä sitäkään kannata kaivella esille tätä hetkeä pilaamaan. Eli jos kumppanisi ei olekaan kyennyt olemaan esim. selibaatissa kokonaista vuotta niin kuin sinä olet, niin ei se silti tee hänestä rikollista, johon ei enää ikinä voi luottaa.
Nyt siis kysytään sitä inhimillistä ymmärrystä, joka sekin kuuluu rakkauteen...
Jos te siis olette halukkaita jatkaa elämäänne yhdessä, niin noin pitkän eron jälkeen on viisasta aloittaa rauhallisesti, tunnustellen ja jutellen. Jos asutte yhdessä, niin antakaa toisillenne aikaa ja tilaa tottua yhdessäoloon älkääkä vaatiko, että "arki" palaa tosta noin vaan takaisin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan.
Jos ette asu yhdessä niin alkakaa deittailemaan. Jutelkaa ja jutelkaa ja rakentakaan ne rakkauden siteet alusta uudelleen, hissunkissun.
Vuosi muuttaa ihmistä väkisinkin, joten tutustukaa toisiinne ennen kuin päätätte yhtään mitään. Puhu peloistasi kumppanillesi, mutta älä syyllistä häntä siitä, että sua pelottaa. Sen pelon takan on paljon epävarmuutta, arvailua ja kuvitelmaa, ja niiden hälventämiseen sun on annettava kumppanillesikin mahdollisuus.
Sun oloasi tuskin helpottaa se, että tulisit tietämään jokaisesta bileestä ja ystävästä erikseen. Nehän muuntuvat sun epävarmassa ja pelokkaassa mielessäsi nyt helposti uhkakuviksi ja se ei ainakaan lähennä teitä toisiinne.
Anna kumppanisi kertoilla sulle matkastaan omaan tahtiinsa ja kuuntele, niin kuin ystävä konsanaan, millaisia kokemuksia hän on reppuunsa saanut matkaltaan.
Jos epäilet häntä valmiiksi kaikesta mahdollisesta, tulet luultavasti syyllistämään hänet paljosta sellaisestakin, mitä ei ole koskaan tapahtunut.
Sä olet tärkeä ihminen sun kumppanisi elämässä, joten käyttäydy sen mukaan. Arvosta häntä aikuisena ja itsenäisenä ihmisenä, joka tietää mitä tekee ja kantaa vastuunsa kaikista valinnoistaan.
Jos hän on vaan iloinen siitä, että saa palata kotiin sun luo, niin mitä ihmeen väliä sillä silloin on mitä vuoden aikana on tapahtunut.
Ole säkin vaan iloinen siitä, että sun rakastamasi ihminen palaa sun rinnallesi omasta vapaasta tahdostaan.
Aivan uskomatonta miten jonkun teksti, jonka löysin sattumalta googlettamalla etäsuhteesta, voi koskettaa näin hirveästi. Ja että tämä teksti oli vielä vuodelta 2005 ja olen vissiin niin herkässä tilassa että sen takia tämä teksti sai minut itkemään.
Mutta paljon, PALJON fiksuja sanoja. En tiedä tuleeko tämän kirjoittaja näkemään tätä vastausta ikinä, mutta et usko millaisen kiven pudotit sydämeltä ja miten avasit silmäni.
Kiitos