Joskus elokuvaa katsoessani olen huomannut neuvovani niitä henkilöitä siinä. Toinen on, jos jokin menee pieleen. Saatan huomata raivoavani esim. vaikeasti aukeavalle kahvipaketille samalla haukkuen pakkaajan.
Nooh, jos muut eivät ikinä tee niin laitetaan aivovaurion piikkiin. Kerran isäni tuumasi väkevästi minulle:
-Poika, et sinä kaikkea voi aina laittaa aivovamman piikkiin. 🤣
>simiti<
Nooh, jos muut eivät ikinä tee niin laitetaan aivovaurion piikkiin. Kerran isäni tuumasi väkevästi minulle:
-Poika, et sinä kaikkea voi aina laittaa aivovamman piikkiin. 🤣
>simiti<
Vastaukset 20
Vanhimmat
Joskus oon ääneen sanonut elokuvaa katellessa tai vaikka teen jotain ja nakkisormistani lipsahtaa jotain, että älä nyt perkule sinne mee.
Mihkäs helvettiin se nyt meni. 😁
Kuulostaa varmaan hölmölle.
Viimeksi kun ajoin nurmikkoa viikonlopulla, niin nurmi pakkasi liian pitkänä ja vetisenä kasaantumaan terään ja poistovippaselle tukkeeksi ja leikkuri sammui tämän tästä. Niin tuli lopulta kirottua ja nyittyä leikkuria yhtenään käyntiin ja putsailtua nurmea pois, että terä pyörii taas.
Looulta kirosin ääneen, että voi vittu saatana vitun leikkuri, älä nyt saatana taas sammu. Oli ehkä huvittavan näköistä kun meltosin leikkurille ja temmoin sitä ärjynä perässäni ja viskoin edelläni.
Tuokin on tuttua ja yllättävän yleistäkin. 👍
>simiti<
Joskus liikenteessä saatan antaa toisille kulkijoille rakentavaa palautetta.
Yksi juttu on myös.. Joskus minä, yleensä tapahtuu autossa, käyn mielessäni uudelleen läpi jotakin hauskaa tilannetta, missä olen ollut mukana. Saatan sanoa ääneen "omat vuorosanani", mutta myös siihen osuneen jonkun toisen henkilön toteamuksen ja kenties nauran ääneen sitä tilannetta.. Tai hihitän.
Enkä ole koskaan saanut aivovauriota, onneksi.
Ei tämä nyt niin kamalaa ole kun on oppinut elämään omien rajoitteiden (muisti, tasapaino ja hienomotoriikka) kanssa.
Nyt kun oikein pinnistelen muistia, niin työparini aikoinaan ihmetteli, kun robotti pysähtyi.
Näytöstä luimme ilmoituksen:
-olisi kiva jos olisi tekemistä...
Työpari suivaantui ja huusi sille robotille: "Olishan siinä tekemistä jos vaan tekisit jotain!"
Kyllä sitä taitaa jokainen mölistä enemmän tai vähemmän itsekseen.
>simiti<
Kyllä, juurikin näin. 😄
Elokuvissa eikä peleissäkään kannata ikinä vastata puhelimeen jos soi.
Kahvipaketti aukeaa helpommin kun pistää siihen reiän aluksi.
Hahaa. Minulla oli avaamaton paketti. Kävin kokeilemassa. Toimii!!!!
>simiti<
Joskus tarkoituksellakin. :o)
On helpompi jäsentää jotain ajatuksiaan, kun puhuu ne ääneen itselleen. Tänään juuri siitä mainitsin eräälle.
Tänään kun tulin töihin, manailin edessä ajavaa karavaanaria, joka ajoi Nissanin mittarin mukaan 35 km/h, eli jotain 27 km/h 40 km/h alueella. Lauleskelin hampaita kiristellen sitä Samuli Edellmanin kipaletta ja sit imitoin mahdollista Suomen kesästä nauttivaa haahulijaa....
Lopullinen niitti tuli risteyksessä. Itse olin kääntymässä vasemmalle ja tämä "siilinsyöjä" oikealle. Kun hän katsoi minua vieressä, minä osoitin etu ja keskisormella hänelle tarkoitettuun vihreään nuolivaloon ja hän moikkasi ja laittoi karavaaninsa liikkeelle. :oD Nauratti kyllä aikamoisesti. :oD
Hah. Sille kävi kuin minulle sillä saabilla. 🤣
>simiti<
No mua nauratti ihan simona kun se lähti siitä risteyksestä. Se mun osoittaminen liikennevaloon oli varmaan jostain ulkopuolisesta siinä tilanteessa huvittava...näin koko tilanteen ulkopuolisen silmin ja se oma teko tuli niin puskista, että se oli kuin se tonnin seteli-kohtaus....varmaan mun ilme ei värähtänytkään. :oD
Vaikea ehkä sanoin kuvailla. :oD
Joo kai sitä joskus tulee jotain itsekseenkin höpötettyä välillä sekä kirottua kun ei joku asia oikein meinaa onnistua tai menee pieleen.😄.
Jopa ruuvimeisselille voi huutaa pää punaisena.
>simiti<
Juu ihan helposti.😄.
Det händer och fötter, eller sker, emellanåt, oftast då i plural.
Vaikka höpöttääkin itsekseen, niin kannattaa tosiaan olla realistinen. Kaikki sitä tekevät.
>simiti<
Man kan ju förstås vara orealistiskt realistisk, eller rentav surrealistisk, fast det blir jobbigt. Det är väl helt enkelt bara trevligt ibland, att vissla lite för sig själv, eller att tala lite för sig själv. :)
Jatkuvasti. Itelle ja kaikelle muullekin. En kyllä leffojen kohdalla juuri höpise, vaan keskityn siihen leffaan, mutta se on toisen tarinan paikka se. Mutta kaikkinaiset esineet päätyvät keskustelun kohteiksi, oma itse myös ja niin edelleen. Suu käy aktiivisesti, kai se kertoo siitä ettei enää olekaan niin nuori kuin kuvittelee, tarttee alkaa neuvomaan itteensä jo ääneenkin 😂
Joka päivä, ja mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Nauran myös ääneen yksinäni, paljon, sillä tilannekomiikka elää, olin yksin tai seurassa. Joskus pitää muistuttaa itseään, ettei yksin saa nauraa, jos muita lähellä, sillä muut ihmiset eivät välttämättä tätä käsitä...No, sekin alkaa naurattamaan, että mielikuvitus ja huumorintaju voitaisiin rinnastaa psykoosiin, mutta itse tykkään vaan, ettei ole tylsää. Toiset pitää täysin normaalina, muut ihmettelee...
nyt toimii aika nopsasti tuokin juttu joo nimirtrelijä-juttu, kun lisäsin vän muistia kone-tietoon, kokeilen mitä kkksii nimiä muutaman.
Yksi
Napirnobud
Rak