Peli ei häikäissyt silmää. Panosta ei ollut, mutta peli oli yksittäisiä pelaajia ja pelejä lukuunottamatta melko huonoa. Sama kosketti myös tuomaristoa, siinä mielessä tasaista joka sektorilla.
Porvoon pelissä huolestuttaa tuo 4rissun spread, jossa peli kuolee jo linjan paineeseen, qwinnerin pelinlukuun ja sitten vielä juostaan kuvioita, jotka edellä mainitut asiat ovat jo tehneet mahdottomiksi. Puolustuksen suurin ongelma on vastuiden pitäminen tai epäselvyys mikä se vastuu on, joten runkosarjan viimeisen pelin jälkeen tuntuu, että paras kunto ei ole osunut ponnistuslaudalle. Ihmeitä tapahtuu ja niitä voi syntyä varsinkin kun hyvääkin peliä on tänä vuonna tullut seurattua ja kehuttua, joten kädet ristiin tulevalle viikolopulle palasten loksahtaa kohdalleen.
JVM
CRU-BUT 25.8 Lohja
2
524
Vastaukset
- Anonyymi
Roo on sen verran "kuuma" että betsit menee Helsinkiläisten puolelle. Toki heilläkin sulamista toisella puoliajalla ja siinä on But paikka iskeä.
MOI - Anonyymi
Por tykitti kun roo ja Kalakukot pohjalla tsäkän avustuksella joskin ansaittu 2. tila joka mittauttaa koko kauden kunnon.
Jo mainittu mikä mättää ja en ylläty mikäli viikon päästä punaset tekee pelistä lumierän.
Jotain suurempaa tarvittais , amerikan apu juoksee rb ja muutakin jne.
Linjoihin vaikee keksii mitään ryhtiliikettä.
Blitzaaminen ei tuo onnee.
Hyökkäyksen 4 laiturin käyttö tuhnuksi muuttumassa, linja ei pidä.
Punaisten Rb Hämeenhitaan vaikutus ei merkittävä , loukki . Mut sjoki kiittää.
Sjoki pelasi pöllösti, taivahan tosi että kautta urheiluhistorian lajista välittämäti junaillaan playoff vastustaja mahdollisimman heikoksi mikäli pelattavissa. Tiedä sitten kuin paljon sjoki otti pois jalkaa kaasulta edellisessä vaasa kohtaamisessa. Pöllöt voittaa ,kalakukot ihmettelee..
Mukava kausi , tasaisuus painanut päälle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1463217EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403012- 1101483
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1451227Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621087Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661067- 601027
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23873- 42837