Panacod aiheuttaa kovan ummetuksen. Suoli tukossa 4 päivää

Olin maaliskuulla polvileikkauksessa. Kotiutettaessa lääkäri kyseli, että mitäs kivunhoitoon, onko Panacod tuttu lääke? Sanoin että olen joskus johonkin kovaan kipuun siipalta saanut, mutta en muuten tunne lääkettä.

Sain 100 tabletin satsin Panacodia. Hoitaja antoi 6 nappia mukaan ja pari pussia Pegorionia, ja kysyin että mitä nuo ovat. Sanoi ohimennen että jos sattuisi tulemaan ummetusta niin noita voi liottaa 2 dl vesitilkkaan yhden päivässä. Koko 1,5 vrk sairaalassaolon aikana suoli ei toiminut kertaakaan, mutta laitoin sen selkäydinpuudutuksen sivuoireeksi.

Nappailin kotona Panacodeja ohjeen mukaan 2-3 kpl vuorokaudessa. Uloste ei vaan lähtenyt liikkeelle edes 3,5 vuorokautta kotiutuksen jälkeenkään. Söin Pregorionia ja jotakin toistakin ummetuslääkettä. Join paljon vettä, söin luumuja ja muuta vatsaa pehmittävää, ei mitään. Alkoi tulla aika epävarma olo, että mites nyt.

Lopulta kokeilin vaimon antamaa MicroLaxia, 5 cm pituisella kärjellä varustetun tuubin pusertamista peräaukkoon. Tämä olikin tehokasta, alle 10 minuutissa oli pakko mennä pytylle. Microlax-voiteen perässä tuli lopulta hiukan myös ulostettakin.

Jatkoin Panacod-kuuria noin 1..2 napin päivävauhtia. Seuraavanakaan päivänä uloste ei tullut. Illalla taas Microlaxia peppuun, ja jonkin verran sai ulostetta tulemaan. Nyt aloin lopulta epäilemään Panacodia, koska hoitaja oli ohimennen tyrkännyt ne Pregorionit ”mahdollisen ummetuksen” takia mukaan.

Lopetin Panacodit ja jatkoin pelkällä 1gramman Panadolilla. Hiukan yli vuorokauden kuluttua uloste alkoi tulla normaalin tuntuisesti ulos, mikä oli suurenmoinen helpotus.

Kolme päivää suoli toimi normaalisti. Sitten kipuilun lisäännyttyä päätin ottaa yötä vasten särkyä vastaan yhden Panacodin. Ei kai yksi tabletti mitään vielä ummeta. Mutta aamulla ei tullut uloste, eikä koko päivänäkään. Vasta seuraavana päivänä puolen päivän aikaan uloste tuli.
Se yksi ainoa Panacod sai suolen taas yli 30 tunnin täysjumiin.

Kerron Panacod-kokemukseni muille tiedoksi. Ummessa oleva vatsa ja suoli on viheliäinen asia. Kun on 3...4 päivääkin mennyt, koko ajan on syönyt normaalisti vatsaansa, eikä mitään tule ulos, niin alkaa olla kahden vaiheilla, lähteäkö lääkärille tai päivystykseen.
2656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sitä Pegorionia voi ottaa tarvittaessa enemmänkin kuin yhden pussin päivässä.
Pakkauksen selosteessa lukee ohjeet, kertasatsina voi ottaa aika monta pussia lyhyen ajan sisällä.

Kaikki vähänkin vahvemmat kipulääkkeet voivat aiheuttaa ummetusta, eli jotain ulosteen pehmennykseksi on hyvä ottaa samalla.

Äänestä

Nimenomaan opioidisiin kipulääkkeisiin liitetään tuo vahva ummetuksen sivuoire. Opioideja on laaja kirjo, alkaen codeiinista ja vahvimmasta päästä löytyvä Fentanyyli on aiheuttanut useita päihdekuolemia.
https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/laakkeet/opioidit

Ei-opioidisia lääkkeitä ei olekaan kovin monia. Ibuprofeeni ja Panadol-tabletista tuttu parasetamoli sekä minulle tuntematon Metamitsoli, joka ei kuulemma aiheuta suolisto-ongelmia.
https://askelterveyteen.com/ei-opioidiset-kipulaakkeet/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olin maaliskuulla polvileikkauksessa. Kotiutettaessa lääkäri kyseli, että mitäs kivunhoitoon, onko Panacod tuttu lääke? Sanoin että olen joskus johonkin kovaan kipuun siipalta saanut, mutta en muuten tunne lääkettä.

Sain 100 tabletin satsin Panacodia. Hoitaja antoi 6 nappia mukaan ja pari pussia Pegorionia, ja kysyin että mitä nuo ovat. Sanoi ohimennen että jos sattuisi tulemaan ummetusta niin noita voi liottaa 2 dl vesitilkkaan yhden päivässä. Koko 1,5 vrk sairaalassaolon aikana suoli ei toiminut kertaakaan, mutta laitoin sen selkäydinpuudutuksen sivuoireeksi.

Nappailin kotona Panacodeja ohjeen mukaan 2-3 kpl vuorokaudessa. Uloste ei vaan lähtenyt liikkeelle edes 3,5 vuorokautta kotiutuksen jälkeenkään. Söin Pregorionia ja jotakin toistakin ummetuslääkettä. Join paljon vettä, söin luumuja ja muuta vatsaa pehmittävää, ei mitään. Alkoi tulla aika epävarma olo, että mites nyt.

Lopulta kokeilin vaimon antamaa MicroLaxia, 5 cm pituisella kärjellä varustetun tuubin pusertamista peräaukkoon. Tämä olikin tehokasta, alle 10 minuutissa oli pakko mennä pytylle. Microlax-voiteen perässä tuli lopulta hiukan myös ulostettakin.

Jatkoin Panacod-kuuria noin 1..2 napin päivävauhtia. Seuraavanakaan päivänä uloste ei tullut. Illalla taas Microlaxia peppuun, ja jonkin verran sai ulostetta tulemaan. Nyt aloin lopulta epäilemään Panacodia, koska hoitaja oli ohimennen tyrkännyt ne Pregorionit ”mahdollisen ummetuksen” takia mukaan.

Lopetin Panacodit ja jatkoin pelkällä 1gramman Panadolilla. Hiukan yli vuorokauden kuluttua uloste alkoi tulla normaalin tuntuisesti ulos, mikä oli suurenmoinen helpotus.

Kolme päivää suoli toimi normaalisti. Sitten kipuilun lisäännyttyä päätin ottaa yötä vasten särkyä vastaan yhden Panacodin. Ei kai yksi tabletti mitään vielä ummeta. Mutta aamulla ei tullut uloste, eikä koko päivänäkään. Vasta seuraavana päivänä puolen päivän aikaan uloste tuli.
Se yksi ainoa Panacod sai suolen taas yli 30 tunnin täysjumiin.

Kerron Panacod-kokemukseni muille tiedoksi. Ummessa oleva vatsa ja suoli on viheliäinen asia. Kun on 3...4 päivääkin mennyt, koko ajan on syönyt normaalisti vatsaansa, eikä mitään tule ulos, niin alkaa olla kahden vaiheilla, lähteäkö lääkärille tai päivystykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu