Vajaa vuosi takana,
ja tuntuu että "paras ja antoisin suhde" sitten ikinä.
Molemmilla on pitkät avoliitot (joista lapsia)
muutama muu vakava, pidempi suhde takana.
Tuntuu kuitenkin et "jokin puuttuu",
tai on liian erillasta meissä...
Sovimme ystävyydestä,
mutta nyt pahimpaan aikaan (just ero meneillään) sekin tuntuu niin sydäntä riipivältä,
vaikken missään nimessä halua häntä kokonaan menettää.
Mikä neuvoksi?
Aikalisäkin tuntuu ajatuksena kauhealta,
kun sydän itkee,
vaikka ero on järjellä (ja kokemuksella) sovittu ja tuntuu toisaalta oikeimmalta ratkaisulta...
Tosin siltoja ei ole poltettu takaa...
ja tuntuu että "paras ja antoisin suhde" sitten ikinä.
Molemmilla on pitkät avoliitot (joista lapsia)
muutama muu vakava, pidempi suhde takana.
Tuntuu kuitenkin et "jokin puuttuu",
tai on liian erillasta meissä...
Sovimme ystävyydestä,
mutta nyt pahimpaan aikaan (just ero meneillään) sekin tuntuu niin sydäntä riipivältä,
vaikken missään nimessä halua häntä kokonaan menettää.
Mikä neuvoksi?
Aikalisäkin tuntuu ajatuksena kauhealta,
kun sydän itkee,
vaikka ero on järjellä (ja kokemuksella) sovittu ja tuntuu toisaalta oikeimmalta ratkaisulta...
Tosin siltoja ei ole poltettu takaa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
liikaa....Varsinkin kun toinen on löytänyt jo uuden ja itse tiedän sydämessäni suurta pistoa. Aika näyttää miten käy!Itselle tällä hetkellä pois silmästä pois mielestä.