Jälleen tulevana viikonloppuna on lasten jalkapalloturnaus ja se tietää sitä, että minä menen molempina aamuina sinne kentälle laittamaan muiden vanhempien kanssa 7 jälkeen kahviota yms kuntoon. Kun miestäni "ei vaan huvita" lähteä sinne talkoisiin. Joka kerta, kun jotain tällaista on (korkeintaan 3 päivää vuodessa) että tarvis johonkin osallistua, on meillä sama tappelu. Hän kyllä tuo mielellään poikia pelaamaan ja katsoo pelejä, mutta mihinkään ei halua osallistua. Ei tuo systeemi toimi, jos kaikki vanhemmat ajattelis noin. Viime vuonna sain pakotettua hänet tulemaan tappelun jälkeen, oli ihan innoissaan siellä, ei malttanut lähteä pois ollenkaan. Äkkiä se huuma unohtui.
Sama se on, jos on koulun vanhempainilta, minä siellä istun aina. "Eihän siellä ole kaikki muutkaan".
Aloitin vuoden alussa opiskelun työn ohella, kun mieheni lupasi ottaa osaa näihin lasten asioihin enemmän, tässä tulos. Odotan myös nyt sairaalasta soittoa ja kutsua leikkaukseen, sen jälkeen saan tietää, onko kaikki hyvin vai alkaako minulla elämästä kamppailu ?
Siitä en voi moittia, mieheni tekee kaikkia muita kotitöitä, paitsi ruokaa. Eli pesee pyykkiä, siivoaa yms. Mutta tämä, kun pitäisi lähteä kodin ulkopuolelle, se on kuin tervanjuonta. Joskus tuntuu, että hyvä kun uskaltaa käydä töissä..
Ja hän on aina vaatimassa, että tehtäis koko perhe lasten kanssa yhdessä kaikkea kivaa, eikö tämä sitä olisi? Lasten hyväksihän tämä on, että saavat harrastaa mieleistä lajia. Jos hän on kotona sairaan lapsen kanssa, minä tilaan hänelle monesti ajan lääkäriin, jotta hän saa lapun itselleen viedäkseen töihin.
Alan nyt pikkuhiljaa syyttämään itseäni, että olen liiaksi tupannut joka paikkaan, kun kommentti, jos pyydän jotain tekemään tai johonkin osallistumaan, on, että "kun se käy sinulta niin näppärästi, mitäs minä". On minunkin joskus pitänyt ne hommat opetella, ei niitä luonnostaan osaa. Ja minusta tuo jalkapallo voisi olla sellainen "miestenjuttu" meidän perheessä.
Nyt olemme olleet 3 päivää jälleen taas mykkäkoulussa. Ja en tiedä kauan jatkuu.
Minulla vaan tahtoo voimat loppua täysin selvitä kaikesta...yksin.
Sama se on, jos on koulun vanhempainilta, minä siellä istun aina. "Eihän siellä ole kaikki muutkaan".
Aloitin vuoden alussa opiskelun työn ohella, kun mieheni lupasi ottaa osaa näihin lasten asioihin enemmän, tässä tulos. Odotan myös nyt sairaalasta soittoa ja kutsua leikkaukseen, sen jälkeen saan tietää, onko kaikki hyvin vai alkaako minulla elämästä kamppailu ?
Siitä en voi moittia, mieheni tekee kaikkia muita kotitöitä, paitsi ruokaa. Eli pesee pyykkiä, siivoaa yms. Mutta tämä, kun pitäisi lähteä kodin ulkopuolelle, se on kuin tervanjuonta. Joskus tuntuu, että hyvä kun uskaltaa käydä töissä..
Ja hän on aina vaatimassa, että tehtäis koko perhe lasten kanssa yhdessä kaikkea kivaa, eikö tämä sitä olisi? Lasten hyväksihän tämä on, että saavat harrastaa mieleistä lajia. Jos hän on kotona sairaan lapsen kanssa, minä tilaan hänelle monesti ajan lääkäriin, jotta hän saa lapun itselleen viedäkseen töihin.
Alan nyt pikkuhiljaa syyttämään itseäni, että olen liiaksi tupannut joka paikkaan, kun kommentti, jos pyydän jotain tekemään tai johonkin osallistumaan, on, että "kun se käy sinulta niin näppärästi, mitäs minä". On minunkin joskus pitänyt ne hommat opetella, ei niitä luonnostaan osaa. Ja minusta tuo jalkapallo voisi olla sellainen "miestenjuttu" meidän perheessä.
Nyt olemme olleet 3 päivää jälleen taas mykkäkoulussa. Ja en tiedä kauan jatkuu.
Minulla vaan tahtoo voimat loppua täysin selvitä kaikesta...yksin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kannata jokaikisestä pikkuasiasta tapella, tai ehkä sittenkin paras tapella vaan tuollaisita jutuista, kenties.
Niin, miestä ei huvita lähteä mihinkään ja minulla on ihan tarpeeksi kotona oloa...
Jopa vauvauinnitkin saan kerjätä milloin ketäkin tyttökaveria sinne kun en voi yksin pitää ja uittaa kahta alle kaksivuotiasta lasta,
Mies käy omissa harrastuksissa ja saattaa olla viikonkin pois kotoa jossain kalalla, oikea erakko. Haluaisi muuttaa Lappiin jos olisi mahdollista, mutta eihän siellä töitä ole...
Aika monella on ikävä kyllä semmoinen mies joka ei millään lähde esim. kyläilemään talkoista puhumattamaan, mutta minä taas en siitä vedä stressiä teen sitten asioita yksin tai tyttökavereiden kanssa tai lasten kanssa ja jätän ihan suosiolla miehen pois laskuista.
Ainoa asia mikä minua masentaa joka ikinen päivä on se kun mieheni ei halua seksiä ja nyt on kulunut vuosi ja 4 kk siitä viimeksi kun ollaan harrastettu seksiä, niin, että ei se nainen se pihtari aina ole!!! On kai jonkinlainen tabu ettei siitä puhuta kun mies ei halua ja haukkuu vaimoaan vielä päälle, erota en jaksa on niin pienet lapset ja tiukilla rahat kun olen äitiyslomalla. Siitäkin saa kuulla kun en tienaa kuulemma tarpeeksi. Vaikka olen aikaisemmin asuntokaupoilla tehnyt huomattavasti mielle rahaa...
On aika matalla kynnys pettää, jos tapaa jonkun mukavan miehen kun omalta mieheltä ei saa mitään muuta kuin jokapäiväiset haukut vaikka itse TIEDÄN olevani hyvä äiti ja vaimo ja koti, vaatteet ovat aina puhtaat ja teen remonttiakin siinä missä miehetkin omaan kotiin, pitäisi ottaa uusi mies kun vielä olisin suht kauniskin(saisin ylipainon pois 10 kg) kaveri sanoo ettei vaihtamalla kummene mutta jos itsemurha- ajatukset minulla pyörivät mielessä niin kyllä minä luulen, että auttaa. Lasten takia jaksan, mutta miehen takia on voimat vähissä. Olen niin monet kerrat yrittänyt puhua mieheni kanssa ja minä pystyn puhumaan kaikesta mutta kun ei toisella kiinnosta parantaa mitään tai edes kuunnella niin kyllä tuntee olevansa loukussa...
Joskus harmittaa ettei lapset voi vaan harrastaa jotain ilman vanhempien osallistumista. Jos itse käy salilla, niin ei siinä tarvitse jäädä salia siivoamaan tai aerobictunteja vetämään.
Toki on joksu kiva kun voi osallistua mutta kun on monta lasta ja monia harrastuksia ja vielä koulun järjestämät pippalot niin kyläl siinä ollaan aika kovilla. Parhaimmillaan tänä keväänä 2 viikkoa peräkkäin 4 iltaa viikossa lasten harrastusten/koulun kahvitusten järjestäjänä.
Ei lasten harrastuksiin ole vanhempien pakko osallistua ja sillä siisti. Jotkut ovat sen huomanneet, toiset eivät. Jos joku haluaa järjestellä kahveja jalkapalloturnauksiin, niin sitten järjestelee, mutta kuka ei halua, ei tee sitä. Ja jos kukaan ei halua, ei siellä vain ole kahveja ja silloin keskitytään itse jalkapalloon. Pelaamisen takia niitä turnauksia on, eikä kahvittelun.
Kyllä lasten vanhemmilla saa olla muutakin tekemistä kuin osallistua lasten harrastuksiin. Jos mulla sattuu olemaan vähän omaa aikaa, niin käytän sen taatusti muuhun kuin lasten harrastuksiin. Eikä muuten mun lapsenikaan kovin mielellään tule vaikka tarjoilemaan ompeluseuran tilaisuuksiin ilmaiseksi.