Mirs ei halua - paitsi huoria

Anonyymi-ap

Mies on käynyt ennen meidän suhdetta 20-30 vuotta Thaimaassa panemassa huoria. Mun kanssa ei ole ikinä ollut minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta. Ensimmäiset 4 vuotta seksiä oli kun minä talutin sänkyyn, että nyt pannaan. Itse ei ole ollut mitenkään aloitteellinen kertaakaan. Sitten kyllästyin tuohon ja ajattelin, että katson mitä tapahtuu kun en "taluta". No, se tapahtui että nyt ollaan oltu tasan vuosi ilman minkäälaista seksiä tai läheisyyttä. Tosi hyvä mies muuten. Mutta eihän sitä voi näin elää. Mitä itse tekisit?

8

451

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi olette sitten vielä yhdessä?

    • Anonyymi

      Koska on muuten todella ihana mies, hoitaa asiat ja tekee kaiken. Henkinen yhteys on loistava.

    • Anonyymi

      Mutta olen kyllä samaa asiaa todella usein miettinyt. Että miksi. Tilanne asunnon ja omistuksien kanssa on vaan sellainen, ettei noin vaan lähdetä. Mutta, eihän sitä kukaan voi pakottaa toista ihmistä elämään selibaatissa. Seksualisuus on iso osa koko elämää ja ihan hyvinvointia suurimalle osalle ihmisistä. Mutta mistä sitten löytäisi muuten noin hyvän miehen? Kokemusta on aika paljon, en ole ihan teini enää. Todella vaikea ja ahdistava on tilanne.

      • Anonyymi

        Kai te olette puhuneet tuosta asiasta perinpohjaisesti keskenänne? Makuuhuoneen puolella kannattaa kokeilla uusia, erilaisia juttuja ja testata klikkaavatko ne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai te olette puhuneet tuosta asiasta perinpohjaisesti keskenänne? Makuuhuoneen puolella kannattaa kokeilla uusia, erilaisia juttuja ja testata klikkaavatko ne.

        Olen kyllä yrittänyt puhua, mies keksii vain syitä. Eivät ole todellisuutta. Makuuhuoneessa voisi todella keksiä vaikka mitä, mutta kun ei ole tilaisuutta. Jotenkin tullut fiilis, että hän odottaa että asiat tehdään hänelle, ei ymmärrystä vastavuoroisuudesta tai siitä yhteydestä joka kuuluu rakasteluun,tai on jotenkin "pakko pullaa". Siksi kai ne huorat olleet jees. Luulen, ettei edes ymmärrä mitä rakastelu on.


    • Anonyymi

      Se seksi mitä oli, oli sellaista "tule nyt jo kun sormetan" (ei sanonut mutta kyllä sen osaa lukea. Ja sitten kun itse sisällä, 20 sek.päästä AINA " mä tuun kyllä ihan kohta". Ja kun yritin puhua miten voi harjoitella ejakulaation pitkittäimistä - en usko että kiinnosti oikeasti tippaakaan. Hänelle yhdyntä on varmasti yhtä kuin runkkaus vähän paremman tuntuista vaan. Koko se muun homman tunteminen tai ymmärrys puuttuu.

      • Anonyymi

        Hmmm. Jos se kerran nopeesti saa erektion ja laukee niin ainaki se on sillon kiihottunut sinusta. Mystinen juttu.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      246
      4502
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      78
      1689
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1532
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1251
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      89
      1185
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      46
      1017
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    Aihe