työpaikkakiusaamisprosentti on niin suuri. Se on ihan tutkimuksilla todettu. Itsekin olen uhri,en tiedä miten kauan jaksan.
Miksi seurakunnassa...
Uuvutettu
182502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Aina kun ammattiin liittyy tietynlainen vakaumus, työpaikkakiusaaminen on yleistä. Näitä aloja ovat:
-seurakunnat (uskonnollinen vakaumus)
-koulut (opettajaksi ryhtyminen vaatii uhrimieltä)
-terveydenhuolto (vaatii myös uhrautumista)
Kaikki äskeiset ammattialat ovat sellaisia, että se vaatii uhrautuvuutta. Niissä ei ole taloudellisia vaikuttimia eli niihin ei ryhdytä rahan takia, koska palkat ovat yleensä pienet. Eli kaikki äskenmainituilla aloilla työskentely voidaan mieltää osittain hyväntekeväisyydeksi. Työntekijälle voidaan sanoa, että ei mitäs sitten tulit tänne töihin. Vakausta kyseenalaistamalla voidaan käydä kimppuun, eli et ole tosiuskovainen jne.
Kyseisille aloille hakeutuneilla on myös yleensä suurempi sosiaalinen omatunto ja vastuuntunto (ollaan heikkojen puolella), he ovat herkempiä syyllistämiselle. Eli vallankäyttäjän on helpompi käydä heidän kimppuunsa.
löytyy myös asiakaspalvelu ammateista, ei pelkästään vakaumus ammateista.
Jos oikeasti halutaan tehdä toimiva asiakaspalvelu suhde, niin se vaatii henkilökohtaista ajan luovuttamista asialle.
Ei riitä se tavallinen 8-16 asenne, vaan työt hoidetaan silloin, kun ne ovat ajankohtaisia 24h.
Sosiaalista omatuntoa löytyy ihan tavallisistakin ammateista, lukekaa profiilini ja käykää läpi linkit.
Hommasin itselleni potkut, kun ajoin asioita työyhteisön puolesta ja voin kertoa, että se työyhteisö ei halunnut niitä asioita ajettavan, vaan väheksyi ja jopa kyseenalaisti toimintani/uskoni asioihin.
Tiedän, että tein oikein ja se on asia, jonka takia ajan työpaikkakiusattujen asiaa nyt.
Enkä luovuta tai anna periksi uskoni on sen suhteen vahva, että heikompia täytyy puolustaa, riippumatta siitä miten se omaan asemaani vaikuttaa.
Läheltä, mutta jo aika kauan sitten seuranneena: seurakunnissa on poikkeuksellisen paljon sisäänrakennettuja jännitteitä. Muutama täälläkin kommentoinut on tosi lähellä asian ydinta, kutsumusta. Se on vahvuus, josta kiusaajat tekevät heikkouden olemalla toista parempia. Tai ainakin esiintymällä, kuin olisivat. Jessekin aikanaan kirjan mukaan tällaista ulkokultaisuutta ja kirjanoppineisuutta, farisealaisuutta, vastusti. Siihen en ota kantaa, onko kyseessä fakta vai onko tässä proosasta kyse.
Kirkon piirissä ja liepeillä pyörii kaikenlaisia ihmisiä. Jokainen on uskossaan oikeassa ja niinpä konflikteja tulee väistämättä. Periaatteista kun on kyse, sotimaan käydään herkästi. Ja sodassa on kaikki sallittua. Näin panettelua (jopa siitä kuka sai ja keneltä), näin mustamaalaamista, näin syrjintää.
Kerran oli "aikuisten oikeasti" mieleltään sairas työntekijä, joka alkoi ahdistelemaan teini-ikäistä tyttöä seurakunnan leirillä ja sen jälkeenkin, vielä aikojen kuluttua ja matkan päästäkin. Jätti varmaan jälkensä tytön mieleenkin lopuksi ikää.
Ehkä seurakuntiin valikoituu sekalaista väkeä; motiivejakin sinne hakeutumiseen on monenlaisia. Ja ihmisiä ne kaikki on niinkuin mekin, yhtä epätäydellisiä kuin kaikki muutkin. Ja periaatteiltaan tavanomaista jäykempiä, kenties. Silloin yhteentörmäyksiä tulee tavanomaista enemmän.
Lehdistökin on sen verran konservatiivista, että kirkon piirissä tapahtuneet asiat nousevat mediaan kuin itsestään. Eihän seurakunnissa pitäisi mitään pahaa tapahtua, ja taas kerran kävi niin, että ...
Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne jne. jne. Ei paha opetus, mutta isossakin kirjassa on viestejä yhtä paljon kuin niiden tulkitsijoitakin.
Voisi sen sanoa toisinkin. Tunne oma tilasi ja anna arvo toisellekin.
Usein uskonnollinen vakaumus ja erityisesti henkilökohtainen usko Jeesukseen on jo yksi syy kiusaamiselle tyhmissä työyhteisöissä.
Jeesus itse sanoo että minuun uskovat joutuvat kiusatuksi minun nimeni tähden.
Kun Jeesuta pilkattiin ja kiusattiin, niin myös Hänen seuraajansa ja Häneen uskovat oppilaansa joutuvat maailmassa ahtaalle.
Rakkaus lähimmäisiin ja toisiin ihmisiin joutuu tosi kovalle koetukselle.
Niin vain uskonto liittyy minunkin tapaukseeni. Esimies lestadiolainen, minä taas ihan "tavallinen" kristitty. Esimiehellä on muistaakseni 12 lasta, minulla vain kaksi.
Esimiehen uskonnollisuuden vuoksi kysyinkin häneltä, miten hän voi esittää suoranaisia valheita työsuojelupiirille ja uskoa kiusaajien valheisiin. Enpä saanut oikein muutakaan vastausta kuin että tässä on nyt menetelty aivan oikein (kun siis kiusattu irtisanottiin). Näin on kuulemma minulle parempi - eli työttömänä kortistossa, kuin työelämässä. Eipä täällä Varkaudessa näitä mahiksia mitenkään liikaa ole.
Itse olisin kyllä mieluiten työssä. No, tämähän ei tosiaankaan jää tähän...
Näinhän se käykin; usko saattaa myös olla auktoriteettiuskoa. Uskotaan ylempään olentoon ja esivaltaan - pelonsekaisella kunnioituksella? Silloin kaikki ne teot, jotka tehdään esivallan nimissä, ovat uskossa oikeutettuja.
Käännä siinä sitten toinen poski, kun raamatullakin löydään päähän. Minun mielestäni kiihkeästi uskovat (oli kyse asiasta tai uskonnosta) ovat jollain tapaa sokeita omille teoilleen ja niiden seurauksille. Tämä lienee ihan inhimillistä ja myös riippumatonta uskonnollisesta suuntauksesta. Vaikka muodollinen uskonto olisi mitä lahkoa tahansa, oman edun tavoittelu saattaa silti olla etusijalla - ja useimmiten onkin.
Ihmiset on ilvesheimo.
Löysin tällaisen tekstin psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta Hyvä itsetunto:
"Kiusaaja ei ole uhri vaan tavallisesti lapsi, joka on huomannut aikuistenkin maailmassa toimivan lainalaisuuden: jos haluaa saada valtaa ja herättää kunnioitusta ja pelkoa, nopein tapa saavuttaa tämä päämäärä on aggressio. Tämä lienee ihmisen myötäsyntyinen havainto, ja eräs kasvatuksen tehtävä on purkaa tämä lainalaisuus ja tuoda jotain sosiaalisempaa tilalle."
Mielestäni sama määritelmä sopii kaikkiin kiusaajiin iästä riippumatta. Yksi ottaa kiusattavaksi naapurin, toinen sukulaisen, kolmas julkkiksen, neljä oppilaan jne.
Olen pitkälle samaa mieltä Keltinkankaan kanssa. Nykypäivän yrityksissä aggressiivinen käytös on usein "hyväksyttyä". Jos aikoo pärjätä, on oltava valmis tuomaan itseään esiin ja puolustamaan itseään. Tämä aiheuttaa usein kierteen, jossa joku pärjää ja joku toinen jää jalkoihin. Väliin jää joukko sivustaseuraajia. Heillä on ehkä erityisosaamista joka turvaa työpaikan tai muuta vastaavaa. Kiusaamista tapahtuu eniten yrityksissä, joissa esim. irtisanomisvaara on suuri tai joissa on paljon määräaikaissuhteita. Aggressio on keino varmistaa oman työpaikan jatkuvuus. Se on siis puolustautumiskeino. Tästä aiheutuu kierre johon on vaikea puuttua. Jos aggressiivinen käytös voitaisiin leimata työyhteisössä täysin tarpeettomaksi ja uhata aggressiivisia työntekijöitä esim. irtisanomisella, aggressiot vähenisivät. Mutta yllättävän monissa työtehtävissä tietynlainen (piilo)aggressiivisuus on tarpeen. Kyky tuoda mielipiteet esille palavereissa voidaan nähdä tiettynä aggressiona yhtälailla...
Tutkimusten mukaan julkisen sektorin työpaikoissa kiusataan eniten.
Jos alettaisiin tutkia kunnolla työpaikkakiusaajien taustoja, todennäköiseti paljastuisi, että suurin osa heistä on kiusannut lapsuudesta lähtien. Sitten olisi turha selitellä, että epävarmuus tai huono työilmapiiri on syynä kiusaajan käytökseen. Kiusaajaksi ryhtyminen on aina täysin tietoinen ja vapaaehtoinen valinta. Jos kukaan ei alkaisi matkia kiusaamisen aloittajaa, kiusaaminen tyrehtyisi hyvin pian.
Mutta miksi joku on kiusannut lapsesta lähtien? Eikö tällainen käytösmalli ole aika sairas? Onko käytösmallia kenties kuitenkin vahvistettu koulussa ja myöhemmin töissä?
Ensimmäiseen kysymykseen saat vastauksen lukemalla uudelleen ajatuksen kanssa Keltikangas-Järvisen kommentin. Kiusaaja nauttii siitä, mitä saa aikaiseksi kiusaamalla.
Ihmeesti kiusaajalle löytyy aina suojelijoita ja puolustajia. Esim. työterveyslääkäri oli laittanut psykiatrin uskottelemaan minulle, että mitään kiusaamista ei ole tapahtunut. Psykiatri suuttui, kun en uskonut hänen valeitaan. Työterveyslääkäri ei ollut edes keskustellut minun kanssani ennen psykiatrille lähettämistä. Vastaavia kiusaajien paapomisjuttuja minulla on tiedossa useita.
Toisaalta kiusaamisen ja aggressioden synnystä on myös muita teorioita. Jokainen tapaus pitäisi aina ehtiä tutkia erikseen. Olen jo aiemmin maininnut "ihannemallin", jossa kiusaamiseen puututaan ennen kuin pysyvää vahinkoa on sattunut. Siis välittömästi. Ehkä työpaikoille pitäisi luoda koulun järjestyssääntöjä muistuttavat säädökset. Näiden perusteella sitten voitaisiin puuttua kiusaamiseen ennen kuin tilanne olisi ehtinyt sovittelun ulkopuolelle. On todella vaikeaa puuttua sovittelijana tilanteeseen, joka ei ole enää soviteltavissa.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. 80-luvulla työskentelin suuressa sairaalassa. Silloin jo puhuttiin, että samat ihmiset kiusaavat vuosikymmenestä toiseen, vaikka vaihtavat välillä työpaikkaa tai ammattia. Ja vieläkin siellä tuntuu olevan sama ongelma: jos kiusattu menee työterveysasemalla puhumaan asiasta, tilanne muuttuu hänen kannaltaan entistä pahemmaksi.
Oletko muuten katsonut torstaisin kakkoselta tulevaa Lapsityrannit-ohjelmaa? Siinä on mukana lapsia, joille vanhemmat eivät ole kyenneet tai halunneet opettaa normaaleja sosiaalisia taitoja.
kiusataan, alistetaan,puhutaan alentavasti.Puristellaan rintoja,pyllylle voi läpsiä... Kaikkea tällaista tapahtuu seurakunnassa. Lisksi saan päivittäin katsoa ja todeta, kuinka isossa virka-asemassa olevat käyttävät asemaansa hyväksi. Varastavat työpaikalta kaikin keinoin. Ja eihän korppi korpin silmää puhkaise. Kuka uskaltaisi käräyttää.Minut voidaan haukkua maan rakoon, minulle ei tarvitse puhua. Ei järjesty sijaista.Arvostusta ei tule muuta kuin sitten, kun sijaista tarvittaisiin. Sitten olen korvaamaton. Tulevista työtehtävistä voi ilmoittaa tuntiakin ennen. On opittu luottamaan, että kaikki hoituu. Se on mielestäni aliarvioimista, jos en voi valmistautua tehtävääni
kunnolla, olen kuitenkin sen onnistumisesta vastuussa.
No, juttua riittäisi, mutta on vain jaksettava jos aikoo saada olla töissä.
henkilöstöpäällikön kanssa.
olisi tietää,millä tavalla eri seurakunnissa nämä
asiat hoidetaan ja käsitellään. En ainakaan minä
uskalla mennä henkilöstöpäällikön puheille. Voisiko
häneenkään luottaa. Luulisin,että leimautuisin
ja sitten vasta ahtaalla olisin ja olisi pakko
lähteä talosta.
mieluusti vastaan neuvoja,miten toimia. Ja kuinka
uskaltaa toimia,ettei heti tuu kenkää. Ei päällikkö-
kään ole kiinnostunut.Toinen toistaan ylemmällä
tasolla olevista puolustelee toisiaan ja suojelevat.
Ja jos päällikkö ei esim. viihdy työmaallaan niin
voiko työntekijöidenkään odottaa viihtyvän.
puhumaan työterveyshuoltoon, niin sinulla ei ole mitään asiaa enää töihin, onneksi pääsin
( Luojalle kiitos) pois ko. Seurakunnasta.