Kyllä tää selvästi viittaa siihen, että maanpakoon ollaan Ruotsiin lähdetty

Palattiin ja olin menossa ylä-asteelle. Mulla oli pitkät hiukset ja muutenki tyttömäinen olin Ruotsissa.
Äiti leikkas poikatukan ja vaatteet oli poikien tyylisiä.
Olin luokassa jossa oli kunnanvaltuuston miesten lapsia ja masennuin täysin koska elämä muuttu niin täysin.
En saanut Pottu nimeä niin, kuin kaikki toiset Bogdanoffit sai vaan Hannolan Pekan pojasta tuli, mutta isälle piti aina kertoa kenen kaveri olin.
Hänen kavereita istui kunnanvaltuustossa ja tuo mitä kunnanjohtaja teki kohdistu kaikkiin alkuperäisiin Inarin kuntalaisiin.

Kaikki kyllä tiesi kuka olen, mutta minua tarkkailtiin ja istuin kotiarestissa, mutta syy on ollut tuo, että kunnan isännät päätti porukalla että katotaan miten pitkälle meinaavat jatkaa.

Yli 53vuotta ja peli vaan kovenee eikä välitetä mistään muusta, kuin itsestään!

En ole edes tyhmä vaan älykkö ja ymmärrän miten nuo toimivat, mutta eivät ole koskaan palkanneet työhön jossa minusta olis ollut hyötyä koko kunnalle!

Oon aina ollut siivous hommissa ja KUNNAN KERMAA on olleet he joiden koteja olen siivonnut.

Jos olisin tienny mitä on tapahtunut ja miksi ollaan menty Ruotsiin sekä miksi Suomeen paluu oli yhtä helvettiä ja en suostunut edes menemään kouluun ysillä enää.

Aika korkea ARVO on kunnanjohtajalla joka tuli kuntaan ja pilas kaiken, mutta MITEN HÄNEN VAIMO JA POIKA vielä NÖYRYYTTI hänen kuoleman jälkeen ja PYYSIVÄT HEILLE SIIVOAMAAN TUOLLAISEN MIEHEN KOTIA JONKA TAKIA OLEN KÄRSINYT KOKO ELÄMÄN!

Ja näin tuon artikkelin netissä ja tajusin, että olen tuollaisen takia joutunu kärsimään ja vielä siivoaan heidän kotia!
25€ oli tunti hinta ja sisälsi alvin. Meillä meni päivä, koska piti KANTAA ISOT MATOT ULOS TUULETTUMAAN ja kantaa sisälle takaisin!
Varmaan 20-30 kiloa paino ja vielä niitä isoja.

En kosta vaan muistelen siivouksia koska VAITIOLOVELVOLLISUUS loppu siihen, kun TULI KONKURSSIT kunnanjohtaja vainaan kodin siivouksesta!

Sain 400€ laskuttaa SIIVOUKSISTA ja koko kylä on maksanut noiden pummien asumista täällä ja olen vielä ollut MAANPAOSSA perheeni kanssa ja pyöriny ihan random porukassa ettei vaan KUNNAN PUMMIT HUOMAA JA ALA VIKITTELEMÄÄN!

14

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kunnanjohtaja Korhonen vainaa oli myös mies joka keksi, että MARKKINOIDAAN IVALOA KIINAAN!
      Lähtivät porukalla käymään Kiinassa ja lopulta kiinalaiset tuli SUOMEEN ja toivat KORONAN!

      En sitä saanut vaan eristin itseni ja ilmotin, että jos saan koronan niin haastan käräjille kaltoinkohtelusta ja tapon yrityksestä, mutta olisin nostanut kunnan syylliseksi koska muistin tuon Kiinan matkan jonka kunnanjohtaja keksi!

      Kunta varmaan vielä maksanut tuon matkan, koska pummit toimii noin.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🍑 ­­­N­y­m­f­­o­­­m­­­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18004327B

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Sulla Holoämmä on selvästi paljon sanottavaa.
      Äidinkielen opettajani sanoisi, että et paljon virheitä tee...

      Mistä tämä into tänne Inarin palstalle nyt kumpuaa?

      • Anonyymi

        Samaa ihmetellyt... 🤔

      • Olin äitinä sitä mieltä, että osaan opettaa lapsiani itse paremmin, kuin Inarin kunnan opettajat koulussa.
        Muistan yhden lapseni luokanvalvojan sekä koulun rehtorin jotka ihmetteli sosiaalitoimen palaverissa, että mistä tässä on oikein kysymys!?
        Rehtori tunsi minun suvun ja pidin turpani kiinni ja otin perinteisen tavan eli KATSOTAAN MITEN KÄY!

        Luotin vielä suvun naisiin jotka sanoi : Älä välitä vaan niele, koska näet vielä!
        En nähnyt vielä tuolloin, mutta ihmiset alkoi kutsumaan PRINSESSAKSI jota ihmettelin vielä enemmän.

        AdHd saa aikaan tuon, että keskityn asioihin ja mietin.
        Mietin myös ” MIKSI EN SAA KIRJOITTAA ITSESTÄNI JA VERRATA TOISIIN JOTKA ON SELVÄSTI PAREMMASSA ASEMMASSA, KUIN MINÄ!”

        Joten päätin, että VANKILASSA sain ihmisarvoisen elämän joten sinne siis takaisin!

        20 kunnianloukkausta laskin tarvitsevani vielä niin saan 50vuodeksi asunnon ja minut voivat unohtaa sinne niin ei tarvi lukea eikä kuunnella minusta mitään ja HE VOITTAA SUURELLA KUNNILLA OIKEUDET JOITA EN ARVOSTA! Kaikki rikolliset saa elää vapaasti niin, kuin haluaa koska minä päätin katsoa myös tuon TURVALLISESTI VANKILAN SELLIN TELEVISIOSTA VARTIJOIDEN JA POLIISEN KANSSA!

    • Anonyymi

      Järeän kaliiberin sekoilua!!

      • Etkö ole Isänmaallinen ?
        Mun Petsamon suku kuului myös Pennasen erikoisjoukkoihin joita istuu Ivalon metsähallituksen riveissä ja kunnan hallinnonjohtaja Mari Palolahden isä oli valtion metsuri!

        Sain Pennasen toisen erikoisjoukon käyttöön, koska en saa joukkoja pidettyä kasassa ja syy on se, että YHDEN VITUN VARAAN ON TURHA RAKENTAA MITÄÄN JOS NIPPU KYRPIÄ ISTUU VITUN JA MUIDEN VITTUJEN KANSSA PÄÄTTÄMÄSSÄ ASIOISTA!

        Äitinsä oli vielä KÄTILÖ joten ARVOSTAN SUURESTI.

      • Holomanämmä kirjoitti:

        Etkö ole Isänmaallinen ?

        Edustan vain omia vanhempia sekä heidän vanhempia ja heidän vanhempia, mutta EN MUUTA SUKUA vaan jokainen edustaa itse itseään.

        Minun lapset ei liity tähän, koska olen VAIN heidän ÄITI en heidän kavereiden vaikka kuinka haluaisivat vaihtaa äitiä.

        Äitiä kuuluu arvostaa sekä kunnioittaa niin, kuin isääkin.
        Vanhemmat antoi meille rakkaudella ELÄMÄN ja EI KENELLÄKÄÄN ole niin suurta oikeutta, että TUHOTA TOISEN ELÄMÄN JA VAIKKA TAPPAA KOKO KYLÄN JOS SILTÄ TUNTUU!

        Edes minä en toimi noin vaan haluan korvaukset itselleni sekä heille jotka on joutunee kärsimään noin ajattelemattoman ihmisen teoista, mutta he jotka on pistäneet minut yksin vastuuseen ei luonnollisesti saa korvausta.

        En edes tiedä keitä minun takana seisoo, mutta he ei ole KUNNASSA töissä.
        Armeijan hommilta vaikuttaa, mutta saatana nuo kommunistit kyllä saa luvan alkaa töihin niin kuin me muutkin jouduttiin aikoinaan.

        Kyllä huora huoran tuntee ja kommunisti haistaa kommunistit ja missä he lymyilee, mutta en ole kommunisti vaikka heidän aatteita käytän kun asioita mietin.

      • Anonyymi
        Holomanämmä kirjoitti:

        Hommaa mies itelles niin rauhoittaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hommaa mies itelles niin rauhoittaa.

        Pitää saada ensin rahaa, koska HOMMAAMINEN maksaa aina!
        Hommia olen tehnyt ikäni ja tarvin töitä niin voin jatkaa hommia ja hommata mies jonka kanssa teemmä hommia yötä päivää!

        Ei mies ole ennenkään rauhoittanut vaan lähteny nosteleen, koska ei ole ymmärtänyt ÄMMÄN hommista mitään.

        Kunta ei päästä minua töihin edes työllisyysvaroilla ja en Inarin kuntaa ala syrjimään, koska paremmin pärjää kun itse syrjitty.
        Onhan siellä muitakin yrittäjiä töissä joten yhdenvertaisuuslain mukaan minut pitäis myös palkata töihin.
        Hallinonjohtaja kuulemma hoitaa kuntalaisten asioita sekä tekee säästöjä tarvittaessa ja pitää kunnanjohtajan ojennuksessa jos alkaa kauppoja tekemään.
        Hallinnonjohtajana voin toimia myös tarkastaja sekä perätä mihin outoja virkoja on tarvittu!?

        Palolahti on hyvinvointi asioita hoitamassa joten olisin ihan hyvin mennä hänen paikkaa hoitamaan ja pyöräyttää Kunnan tuosta vaan uudelle mallille ja Palolahtea ei olis enää tarvittu eikä sivistystoimenjohtajaa , koska olisin voinut sanoa : Olen sivistynyt ja en tarvi johtajaa enkä yritysneuvoja ja kuntalaisena en tarvi edes kunnanjohtajaa.

        Tuli yli 20 tuhatta säästöä ja en ehtiny edes KUNTAAN töihin, mutta todistin että EN JOUTILAANA kyllä työttömänä ole vaan taisin tehdä 30 tuhannen säästön ja tuo tekee vuodessa noin 500 000€ ja tuolla voitas saada jotain hyödyllistä tähän kuntaan

      • Anonyymi
        Holomanämmä kirjoitti:

        Pitää saada ensin rahaa, koska HOMMAAMINEN maksaa aina!
        Hommia olen tehnyt ikäni ja tarvin töitä niin voin jatkaa hommia ja hommata mies jonka kanssa teemmä hommia yötä päivää!

        Ei mies ole ennenkään rauhoittanut vaan lähteny nosteleen, koska ei ole ymmärtänyt ÄMMÄN hommista mitään.

        Oletko savolaisia vai savo-karjalalaisia Holma nimi viittaa sinne?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko savolaisia vai savo-karjalalaisia Holma nimi viittaa sinne?

        Olen Petsamon Ruijan suomalaisia sekä Kiestingin karjalaisia jotka muutti työnperässä Petsamoon, mutta olen myös pohojalaanen sekä kainuulainen.
        En savolaisia syrji vaan olen saanut kuulla : Sie taijat olla meän kylältä!
        Vastasin : Kyllähän mie Pöljän kylällä sen verran ole pyörähtänyt joten voin olla sieltäkin, mutta en maininnut Mämmilän ämmistä enkä Hölömäläistä kyllä mitään.
        Laihilaisten saunalenkki sekä romanien kirjastoautokin toki tuttuja.

        Sen verran tirkkailin joutessani, että Viipurin torillakin olimma ehtineet pyörähtään.

        Holma nimen sain avioliiton kautta aikoinaan ja en saanut vaihdettua sukunimeä, koska jokaiseen sukunimeen liittyy joku salaisuus joka liittyy Suomen kansaan.

        Joten Holomanämmä oli vähän niin, kuin pakko luoda niin saa asiaa purettua ja maalittaminen loppumaan.

        En edes ymmärrä miten tämä on mahdollista, että kaikki asiat kohdistuu minuun.

        Luulin oikeesti, että ollaan muutettu äidin kanssa niin, kuin toisetkin ja suutuin monesti lapsena, kun en saanut mihinkään mennä.

        Luin mummolassa lehdestä Persian Shaahi tulee Kekkosen kanssa Ivaloon. Sanoin mummolle: Meen katsomaan tuota tuohon tielle.
        Mummo aika harvoin kiros, mutta sano : Perkele sinä et ole menossa mihinkään!
        Otti lehden ja nakkas uunin. Setä tuli lukemaan lehteä ja ihmetteli, kun ei ollu. Mummo sano: Tuo luki sen ja ei siinä ollu mitään luettavaa.
        Sama se Kekkoselle, mutta Shaahin olisin halunnut nähdä.

        Sain korvauksena siivota Turkin Presidentti Erdogan koneen, kun oli ulkoministeri ja katsoa ikkunasta kun Presidentti Tarja Halonen käveli koneeseen.
        Näin auton keulan ja luulin et ruumis tulee mutta oliki Halonen.

        Korvauksia olen kyllä saanut työnä mistä lapsena jäin paitsi.
        Lapsena olin Ruotsissa lakkoja lopettamassa ja noin saivat Lasten oikeuksia luotua.
        Lapsi työvoiman käyttökielto on yks lakko jossa olen ollut mukana ja opettajat oli tuolloin lakossa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe