Kasvatus laukaisee isän lapsuustraumat

Sanokaa mitä meidän pitäisi tehdä.

Tyttäremme on koulussa menestyvä ja suosittu, meillä käy melkein joka päivä tyttäremme luokkakavereita kyläilemässä. Mieheni on siitä toki ylpeä, mutta tämä laukaisee varmasti hänen lapsuustraumojaan ja hän menee usein lukkoon, välttelee minua ja tytärtäni ja surffaa usein koko illan netissä. Tyttären synttärit ja muut iloiset juhlat laukaisee näitä kaikkein eniten.

Mieheni on kaikin puolin hyvä, huolehtivainen, vastuuntuntoinen ja kunnollinen ihminen, tekee kotitöistä oman osuutensa, vie minut usein teatteriin ja konserttiin, huolehtii paljon lapsen harrastuksesta. Meidän tyttäremme on 10 vuotta. Me olemme molemmat nelikymppisiä.

Mieheni lapsuus oli sillä tavalla vaikea, että vanhempien perhe oli tiukan uskonnollinen, hänelle ei hyväksytty kavereita muista kuin uskovista piireistä, äiti oli emotionaalisesti epävakaa, isä menestyi työelämässä ja oli kotona tossun alla. Perheessä oli ruumiillista kuritusta. Perhe oli kohtuullisen hyvätuloinen ja mies on nuorena ollut vaihto-oppilaana ja harrastanut musiikkia. Työelämässä mies on ollut viime vuodet yksinyrittäjänä asiantuntija-alalla.

Olemme olleet nyt 14 vuotta parisuhteessa. Koko aikana kukaan mieheni kaveri ei ole ottanut häneen yhteyttä millään tavalla muuten kuin työasioissa. Mies itse on kertonut, että häntä kiusattiin koulussa aika rankasti, eikä hän osannut olla muille lapsille mukava, kun kotona oli niin rankkaa ja hän oli koko ajan koulussakin hermostunut. Olen tutustunut yllättäen yhteen hänen lapsuusajan luokkatovereistaan, joka kertoi aivan saman asian. Yksi mieheni "kavereista" alkoi joskus parikymppisenä seurustelemaan erään tytön kanssa, jonka kanssa mieheni oli hieman tapaillut, ja tuo pari on edelleenkin naimisissa. Pari muuta toksista kaveruussuhdetta hänellä on ollut nuorena, ainakin kaksi hänen sen ajan tuttavuuksistaan on sittemmin tuomittu vaimojensa tai lastensa pahoinpitelystä. Mieheni varsinkin nuorempana veti kaikenlaisia typeriä ja ilkeitä ihmisiä puoleensa, joihinkin heistä minäkin olen valitettavasti joutunut tutustumaan.

Mieheni on kuitenkin perusluonteeltaan sosiaalinen ja viihtyy oikein hyvin esimerkiksi minun ystävieni ja heidän puolisoittensa seurassa ja keksii puheenaihetta kenen kanssa tahansa. Hän selvästi nauttii kun saa toiset viihtymään seurassaan.

Mitä minun ja mieheni kannattaisi tehdä, että tyttäremme nuoruus, murrosikä, kauneus ja sosiaalinen lahjakkuus ei laukaisisi miehessäni joka kerta nuoruusvuosien ikäviä muistoja?