”Syyskuun alussa Inkerin kirkon piispa vihki suomalaisia teologeja papeiksi Pietarissa. Nämä teologit ovat Evankeliumiyhdistyksen, Kansanlähetyksen ja Raamattuopiston työntekijöitä. He ovat oman Suomessa tapahtuvan työnsä ohella jo auttaneet Inkerin kirkkoa ja tekevät niin myös jatkossa. Tämä itsessään iloinen asia on saanut arkkipiispa Tapio Luoman sanomaan, että tapahtuma tuo särön Inkerin ja Suomen kirkkojen suhteisiin ja herättää kysymyksen edellä mainittujen kristillisten järjestöjen suhteesta Suomen kirkkoon.
Asiassa on monta erikoista piirrettä. Arkkipiispa on ensinnäkin antanut ymmärtää, että vihkimys tuli hänelle yllätyksenä, vaikka siitä oli puhuttu hänen kanssaan etukäteen. Hänelle ei myöskään ole voinut tulla yllätyksenä em. järjestöjen perinteinen virkakanta. Hän on hyvin tiennyt perinteisellä virkakannalla olevien vaikeudet saada pappisvihkimys Suomen kirkossa.
Asian ytimessä on siis kysymys papin virasta.
Evankeliumiyhdistys, Kansanlähetys ja Raamattuopisto ovat pitäytyneet kirkon perinteiseen virkanäkemykseen, joka on ollut kaikille kirkoille yhteinen lähes 2000 vuotta ja joka edelleen on kristikunnan enemmistön näkemys. Siitä huolimatta, että Suomen luterilainen kirkko hyväksyi naispappeuden vuonna 1986, mainitut järjestöt ovat halunneet pysyä kirkon yhteydessä ja palvella sitä. Arkkipiispa tietää aivan hyvin, ettei niillä ole mitään aikeita erota kirkosta. Hänen lausuntonsa herättää kysymyksen, onko hän ajamassa perinteisellä kannalla olevat ulos kirkosta.
Kirkon johto näyttää unohtaneen, että kun naispappeus hyväksyttiin, kirkolliskokous päätti lähes yksimielisesti, että myös perinteisellä virkakannalla olevilla on kotipaikkaoikeus kirkossa ja mahdollisuus päästä kirkon virkoihin. Vuonna 2009 piispat ja perinteisellä virkakannalla olevat järjestöt vahvistivat yhteisessä ns. tahdonilmauksessa lausuman, ettei ketään syrjitä hänen virkanäkemyksensä tähden, ja vedottiin seurakuntiin, että erilaisista virkanäkemyksistä huolimatta pystyisimme toimimaan samassa kirkossa.
Kun Tapio Luoma toimi aiemmin Espoon hiippakunnan piispana, hän kävi usein Raamattuopistolla. Hän toivotti sen työlle siunausta, vaikka hyvin tiesi järjestön virkanäkemyksen. Mikä lienee nyt muuttunut?
On kummallista, ettei Suomen luterilaisessa kirkossa haluta antaa tilaa perinteisellä kannalla oleville. Tanskassa heidän on mahdollista perustaa kirkon sisällä omia seurakuntia ja Norjassakin vihitään pappisvirkaan perinteisellä kannalla olevia.
Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkko on siellä, missä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti toimitetaan. Kun tällaisia toimia varten vihitään pappeja, tulisi siitä iloita. Erityinen ilon aihe on, että uudet papit voivat vahvistaa meidän kirkkomme työn lisäksi myös Inkerin kirkkoa. Onko Suomen luterilaisen kirkon määritelmäksi tullut, että kirkko on siellä, missä toimitaan uuden virkakäsityksen mukaan?”
-seurakuntalainen-
Asiassa on monta erikoista piirrettä. Arkkipiispa on ensinnäkin antanut ymmärtää, että vihkimys tuli hänelle yllätyksenä, vaikka siitä oli puhuttu hänen kanssaan etukäteen. Hänelle ei myöskään ole voinut tulla yllätyksenä em. järjestöjen perinteinen virkakanta. Hän on hyvin tiennyt perinteisellä virkakannalla olevien vaikeudet saada pappisvihkimys Suomen kirkossa.
Asian ytimessä on siis kysymys papin virasta.
Evankeliumiyhdistys, Kansanlähetys ja Raamattuopisto ovat pitäytyneet kirkon perinteiseen virkanäkemykseen, joka on ollut kaikille kirkoille yhteinen lähes 2000 vuotta ja joka edelleen on kristikunnan enemmistön näkemys. Siitä huolimatta, että Suomen luterilainen kirkko hyväksyi naispappeuden vuonna 1986, mainitut järjestöt ovat halunneet pysyä kirkon yhteydessä ja palvella sitä. Arkkipiispa tietää aivan hyvin, ettei niillä ole mitään aikeita erota kirkosta. Hänen lausuntonsa herättää kysymyksen, onko hän ajamassa perinteisellä kannalla olevat ulos kirkosta.
Kirkon johto näyttää unohtaneen, että kun naispappeus hyväksyttiin, kirkolliskokous päätti lähes yksimielisesti, että myös perinteisellä virkakannalla olevilla on kotipaikkaoikeus kirkossa ja mahdollisuus päästä kirkon virkoihin. Vuonna 2009 piispat ja perinteisellä virkakannalla olevat järjestöt vahvistivat yhteisessä ns. tahdonilmauksessa lausuman, ettei ketään syrjitä hänen virkanäkemyksensä tähden, ja vedottiin seurakuntiin, että erilaisista virkanäkemyksistä huolimatta pystyisimme toimimaan samassa kirkossa.
Kun Tapio Luoma toimi aiemmin Espoon hiippakunnan piispana, hän kävi usein Raamattuopistolla. Hän toivotti sen työlle siunausta, vaikka hyvin tiesi järjestön virkanäkemyksen. Mikä lienee nyt muuttunut?
On kummallista, ettei Suomen luterilaisessa kirkossa haluta antaa tilaa perinteisellä kannalla oleville. Tanskassa heidän on mahdollista perustaa kirkon sisällä omia seurakuntia ja Norjassakin vihitään pappisvirkaan perinteisellä kannalla olevia.
Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkko on siellä, missä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti toimitetaan. Kun tällaisia toimia varten vihitään pappeja, tulisi siitä iloita. Erityinen ilon aihe on, että uudet papit voivat vahvistaa meidän kirkkomme työn lisäksi myös Inkerin kirkkoa. Onko Suomen luterilaisen kirkon määritelmäksi tullut, että kirkko on siellä, missä toimitaan uuden virkakäsityksen mukaan?”
-seurakuntalainen-
Vastaukset 309
Vanhimmat
Luoma tosiaan pelkää menettävänsä vallan kirkossa.
Yrittää työntää konservatiivit vielä enemmän marginaaliin,
Se on huomattu.
Sillä on oikein hätä.
Kyllä, niin tekee.
Ja menettääkin.
Luoman puheissa ei ole mitään "ihmeteltävää".
Hän on tyypillinen, sivistymätön suomalainen psykopaatti, jolta puuttuu kaikki aito empatia, oikeudentunto.
Tämä on suomalaisten yleinen henkinen taso tänä päivänä. Koulutusta on, mutta hengen sivistys puuttuu. Tätä on edesauttanut pinnallinen, sivistymätön, amerikkalainen kulttuuri.
Päämediamme ovat laskeutuneet jonnekin kivikaudelle, koulukiusaajien henkiselle tasolle, toimittajat ovat alkaneet käyttää tökerön maalaista katukieltä. Joku aina "kuittaa" jollekin, "täräyttää suorat sanat". Roskaväen käytöstä, josta olisi jokaisen jo ainakin aikuisiälle päästyään, traktorilla maailmalle lähdettyään, pitänyt itse itsensä vieroittaa. Amerikoissa tällainen on yleistä.
IS:
>>IL: Salama iski Finnairin koneeseen – matkustajat alkoivat kiljua<<
- Käytös kuin Jenkkilässä jossa yhteiskunta ei ole vieläkään kasvanut aikuiseksi.
>>Tero ja Nina rakensivat 800 000 euron talon, joka muuttui painajaiseksi – lopulta he tekivät käsittämättömän ratkaisun
Tehän olette ihan sekaisin, toteaa juontaja Samppa Lappalainen<<
- Hyvä, Samppa! Latasit ja täräytit kunnon kuitit!
>>Riku Nieminen latasi mielipiteensä kansanedustajien palkasta, ja raivo leimahti – jopa ministeri puuttui peliin<<
- Kansanedustajat kuittasivat täräyttämällä takaisin?
>>Ellie järjesti seksisaalistajille ansan – ”humalainen ja yksinäinen” nainen huomasi vartissa hätkähdyttävän asian.
Piilokameroiden ja kätkettyjen mikrofonien avulla tehty tv-ohjelma tekee näkyväksi vaarallisen ilmiön, jota naisille tapahtuu todistetusti Suomessakin.<<
- Ooooh! Ohhoh. Hahhaaa, siitä saivat!
>>Akateeminen huijaritarina
Vilpin määrä on lisääntynyt korkeakouluissa. Yhteiskuntatieteiden tohtorin mukaan opiskelijat eivät osaa enää kunnolla lukea ja kirjoittaa. Parikymppinen Arttu paljastaa nyt härskit taktiikat, joilla hän keplotteli itsensä maisteriksi.<<
- Ja niin edelleen.
Esikuvia Jenkkilästä:
>>Hillary Clinton ilkkui Putinille – Suomi mainittu<<
Clinton valehtelee aivan kylmästi:
>>– Harmi, Vladimir. Aiheutit sen [Naton laajeneminen] itse, Clinton sanoi palatessaan Yhdysvaltain ulkoministeriöön virallisen muotokuvansa paljastustilaisuuteen tiistaina.
– Olemme aina sanoneet, ettei ketään pakoteta liittymään Natoon. Ihmiset itse valitsevat ja haluavat liittyä Natoon, hän jatkoi.<< Ovat siis aina valehdelleet.
- Muistan aivan selvästi, että ihmiset eivät halunneet liittyä NATO:oon, NATO:n kannatus oli vähäinen, mutta meiltä kiellettiin vaadittu kansanäänestys ja alettiin jopa tappouhkailla meitä, jotka jo jonkinlaisella elämänkokemuksella tiesimme mitä väkeä jenkit ovat. Sabnanvapautemme kiellettiin tuolloin täysin. Monet natovastustajat vaikenivat "etsimme teidät ja viemme saunan taa!"-uhkailujen edessä. NATO:oon liittyminen oli Niinistön, Haaviston ym. päättäjäkunnan, sekä muun, pienen lahtarijoukon oma valinta, ilman kansanäänestystä.
Samanlainen sivistymätön käytös on Suomen päättäjillä, ulkoministerillä, jonka pitäisi jo tuntea eurooppalaiset tavat. Viettänyt au pairina pitkiä aikoja Harlemissa?
Clinton:
>>– Pelkään, että venäläiset ovat nyt osoittaneet olevansa taitavia sekaantumaan [vaaleihin]. Jos hänellä [Putinilla] on tilaisuus, hän tekee sen uudestaan, Clinton sanoi Valkoisen talon entisen lehdistösihteerin Jen Psakin ohjelmassa uutiskanava MSNBC:lla.<<
- Minä en tuota pelkää. Mitä itse olen nähnyt, he ovat käyttäytyneet meitä kohtaan varsin maltillisesti. Kunnes Suomi "teki jenkit" ja etenkin Sanomatalon äänitorvella aloitti sivistymättömän koulukiusaamisensa kaikkea suomalaisuutta ja venäläistä kulttuuria vastaan. Mikä on USA:n oma historia? Mitään kulttuuriahan heillä ei edes ole. Eivät ole vieläkään opetelleet syömään lautaselta, veistä ja haarukkaa käyttäen.
- Myös ilman mitään epäilyksiä olemme nähneet minkälaista, totalitaristista painostusta itse Jenkit ja NATO, kannattajineen käyttävät, säikytelläkseen kansoja, ilman demokraattisia vaaleja, liittymään heihin. Maanpetoksellinen presidenttimme, ministereineen ja eduskuntineen, luovutti isänmaamme tuon roskajoukon tallattavaksi.
Luoma inkeriläisvastaisine vihapuheineen on kuin jenkit, maan alkuperäisväestöään, intiaaneja teurastamassa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Wounded_Knee_Massacre
*
On menettänyt jo.
En ole ihan varma…..
Junkkaala kirjoittaa asian ytimen.
Eikäs tämä Junkkaala ole itse niitä "kadesssa pesässä" häärääjiä mitä nimen omaan nuo Luoma moittii. No eiväthän nuo tietenkään sitä koskaan itse näe mutta Luoman kirjoitus on merkki siitä että asiat ovat muuttumassa. Ne herätysliikkeet jotka aikova pysyä kirkossa + hyötyä kirkosta taloudellisesti saavat kohta osoittaa kuuliaisuutta kirkolle ;) tavallaan tuossa on ironiaa ei sille mitään voi.
Ööö mikä on kaadesssa pesässä?
Herätysliikkeet tekevät evlut kirkon lähetystyötä jota evlut kirkko ei itse tee. Kenen se pitäisi rahoittaa jos ei kirkon?
Eikös Luoma itse ole vaikeuttamassa herätysliikkeiden toimintaa?
Kahdessa pesässä. Pahoittelen.
Vaikka tosin sinulla ei ole varaa sanoa kirjoitusvirheistä yhtään mitään, yleensä lainaat tekstin kokonaan ja ryssit otsikon. 😸
Voiko antaa tästä pari esimerkkiä?
Etkö kestä virheidesi esiin tuomista?
Helposti en koskaan ole väittänyt olevani täydellinen.
Älä nyt kuvittele että alan katsomaan tuolta sinun vanhoja kirjoituksia. Ei Ziisus sentään siinäkin on ihan ristiä että ne joutuu kerran oikolukea.
Huutelet, muttet tiedä mitö huutelet. Niin tyypillistä sinulle.
Ei tuo kovin helpolta vaikuttanut. 😂
Mitä tarkoitat vaikeuttamisella että kirkon pitäisi loputtomiin elättää pieniä kuppikuntia jotka eivät edes jaa samoja näkemyksiä vaikka kirkossa ovat ja ovat juurikin rahan takia . Tuo vaan on kapinen fakta. Raha noille tahoille on aina kelvannut mutta jo vuosikymmeniä jatkunut räksytys ja narina . Menkööt omilleen ja hommatkoon leipänsä itse sillä ruokkivaa kättä tuskin kannattaa purra.
Missaat pointin, Luoma rikkoo sopimusta, josta Junkkaala kirjoittaa, eli perinteistä virkakantaa edustaville luvattiin tilaa, jota Luoma ja evlut kirkko kaventaa, ellei pyri kokonaan estämään sillä, ettei vanhan virkakannan pappeja enää vihitä Suomessa ja tilaa ei jätetä.
Ihan itse saavat melko varmasti rahoitella tästä lähtien.
Pitäisi olla edes hiukan tilanne tajua . Eihän nyt mikään uskonnollinen yhteisö elättele sellaista porukkaa joka ihan aktiivisesti pyrkii tuon yhteisön hajottamiseen.
Sitä mitä sinä sanoit heidän kirkolta tarvitsevan.
Kirkko voi tehdä noiden kanssa ihan kuten haluaa.
Kirkko on se joka määrää ei herätysliikkeet.
Minusta on älytöntä, että sinä vaadit. Herätysliikkeiden tekevän kirkon työt ilmaiseksi.
Vai etkö ymmärrä niiden suhdetta?
Kyllä herätysliikkeet ovat vain ja ainoastaan rahan takia. Eikä kirkko ole oikeastaan niitä koskaan tarvinnut.
Tottakai ja eivät sillon tee kirkkon töitä.
Kuka silloin tekee kirkon lähetystyöt?
Lähtee muuten myös kymmeniä tuhansia jäseniä….
Eivät ole. Pysyvät rahoittamaan omat tekemistensä jäsentensä toimesta. Nyt maksavat verot kirkolle.
Kirkko itse heidät halusi tekemään työtä.
Älä puhu taas paskaa!
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on herätysliikkeiden kirkko.
Herätysliikkeet rikastuttavat kirkon elämää sekä hengellisesti että toiminnallisesti.
Niiden vahva hengellisyys antaa virtaa monille seurakunnille, niiden vireä toiminta lisää uskonnollisen tarjonnan määrää moninkertaiseksi.
No se oli silloin joskus kun eivät vielä purreet ruokkivaa kättä.
Älä nyt viitsi edes esittää että kirkko muka taloudellisesti hyötyisi heistä.
Kyllä valheillakin on rajansa.
Kertotko miten sen ovat tehneet?
Miten hyödytön kun työt tehdään?
Etkö näe kirkon toimimassa oikeasti mitään muuta kuin rahan? Sekö on sinulle kirkon tarkoitus?
Huoh..vähemmän mitä Räsänen sai aikoinaan puheineen lähtemään.
Edelleenkään lestadiolaiset ei lähde messiin, eikä liioin kirkon aidot konservatiivit.
Vaikutus jäänee noin max 30 000 tuhanteen. No kait nyt ymmärrät , ei ole mikään neuvotteluvaltti ottaen vielä huomioon että jos kaikki herätysliikkeisiin kuuluvat työntekijät lähtevät menettävät he virkansa kirkossa.
Voitko vastata siihen mitö sinulta kysyin ja säästää tuon muun molotuksesi muille?
Työpaikat siirtyvät herätysliikkeisiin kuten jäsenten ja vapaaehtosetkin.
Mistä kirkko ottaa tilalle sadat evankelistat ja lähetystyöntekijät?
En minä mitään vaadi mutta Luoman kannanotosta on selvästi luettavissa että rahahanat alkavat mennä kiinni. He jotka ovat kirkon viroissa saavat tietenkin taulukonmukaista palkkaa mutta eihän nyt kirkko ala mitään ikuisia räksyttäjiä hyysäämään rahalla ja tiloilla ja niin edelleen. Jos nyt oikein ajattelet niin ei kait sellaista katsottaisi hyvällä siellä sinun herätysliikkeessäkään että pitäisi elättää porukkaa jolle ei mikään käy, eikä mikään koskaan kelpaa.
Onhan tuo nyt ihan simppeliä jos tuota ajattelee.
Kuka tekee ne työt?
Rahalla ei voikaan uskovia ostaa.
Mistä muka räksyttävät kuten sinä?
Aika outoja kommentteja kirkon jäsenistä, joilla ihan tasan tarkkaan on yhtäpaljon sanottavaa, kuten sinulla, mikäli edes kuulut kirkkoon, jos
kuulut, sitä oudompia..
Herätysliikkeet ovat osa evlut kirkkoa.
Hyvin on toiminut tähän asti.
Pidätkö muka itseäsi uskovana?
Vihaat herätysliikkeitä koska ne edustavat kristinuskoa.
Kyllä se kirkon pärjääminen on nähty. 😂
Kuinka kehtaat?!
Sadat evankelistat ja lähetystyöntekijät ? Jotka muka ilman palkkaa tuota tekevät.
Melkoinen rinnakkaistodellisuus siellä. Kirkon omat lähetystyöntekijät ovat olleet jo 80- luvulta lähtien sairaanhoitajia, lääkäreitä, insinöörejä , toki osa myös teologeja eli pappeja ja tiedän asian koska aikoinaan heitä kuskasin. He olivat kaikkea muuta kuin ns. höyrypäitä . Toki uskonnollisuus oli yksi asia mutta sillä ei vielä asioita muuteta,
Maailman köyhimmät ihmiset eivät kaipaa mieleltään järkkynyttä hurmoslaista paasaamaan viereen kun lapsi on kuolemassa nälkään. Ja ok, myönnän , että karskisti sanottu mutta tosiasia .
Ei ollenkaan. Ensinäkin vihaan hyvin harvoja asioita en edes heitä mutta tunnen vastenmielisyyttä sitä rehottavaa kaksinaismoralismia joka heissä henkii.
Evlut kirkolla ei ole evankelistoja eikä lähetystyöntekijöitä.
Sinä vihaat uskovia koska he näyttävät miten mätä ”uskosi” on.
Voitko vastata, mikä sinä olet sanomaan toisesta kirkon jäsenestä mitään ?
Herätyliikeväki on kirkon jäseniä ja heillä on samat oikeudet kuin sinulla.
He maksavat myös kirkollisveronsa..
Sua korpii, kun kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi, siksi kai käyt heihin kiinni.
Tuo on kirkon liberaali . 😂
Yritä hillitä vihaasi! Olet mieleltäsi epätasapainossa.
Niin koeta nyt uskoa etten vihaa sinua. Viha on mahtava ja voimakas tunne ja sen synnyttämiseen tarvitaan paljon muutakin kuin tuo sinun touhu. Joka on tavallaan myötähäpeän ja huvittavuuden rajamailla , no joka tapauksessa ei ainakaan vihaa.
Mitkä ovat kirkonjäsenen oikeudet ?
Laitatko listan.
Itseasiassa minun pitäisi kiittää "teitä" pääsin oikeasti oikeiden sakkiin tai eihän teillä osuutta tuohon ollut mutta sittemmin olen ymmärtänyt se arvon ihan toisella tapaa . Toki se oli hiuskarvan varassa mutta kuitenkin pääsin.
Voitko vastata, mikä sinä olet sanomaan toisesta kirkon jäsenestä mitään ?
Herätyliikeväki on kirkon jäseniä ja heillä on samat oikeudet kuin sinulla.
He maksavat myös kirkollisveronsa..
Sua korpii, kun kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi, siksi kai käyt heihin kiinni.
Onko vaikea kysymys vai alkoiko hävettää?
Miten Kristuksen kirkko olisi sinun sakkisi?
No ei tietenkään ole tuota hurmosporukkaa kaikki ulkomaam komennukselle lähtijät olivatkin ammattilaisia. Ei vaan kokemuspohjaisia ojanpohjankulkijoita.
Ihmekös tuo olihan niin järkeviä.
Kuka sellaista on väittänyt. Täällä on oikein hyvä eteläpohjanmaalla synnyin pitäjässä.
No enhän nyt toki aina täällä asunut vuosia tai pari - kolme vuosikymmentäkin mahtui väliin mutta vaikka asiassa oli omat pulmansa niin muutto takaisin oli ehkä paras ratkaisu.
Senhän jo sanoinkin, samat kuin itselläsi, oikeudet ja velvollisuudet.
Kirjoitat erittäin halveksuen herätysliikeväestä ja nyt alat näsäviisailemaan listoillasi.
Lyhyesti rautalangasta;
Herätysliikeväki on kirkon sisäinen, usein vapaaehtoisista seurakuntalaisista koostuva joukko, sinustako heitä pitää kohdella eritavalla, kuin muita ?
Senhän jo sanoinkin, samat kuin itselläsi, oikeudet ja velvollisuudet.
Kirjoitat erittäin halveksuen herätysliikeväestä ja nyt alat näsäviisailemaan listoillasi.
Lyhyesti rautalangasta;
Herätysliikeväki on kirkon sisäinen, usein vapaaehtoisista seurakuntalaisista koostuva joukko, sinustako heitä pitää kohdella eritavalla, kuin muita ?
No oletko sitä mieltä että pitäisi kohdella eri tavalla ehkä vähän "helpommalla" vai pitäisikö heidän tavallaan noudattaa sen porukan sääntöjä josta leipansäkkin saavat tai kaikki muut aneet. Sano sinä voinko tulla herätysliikkeeseen tekemään lähetystyötä ja viis veisaan teidän jutuista, itse asiassa voisin suoraan vaikka mesessä veetulla teille . Kuinka kauan luulet ette teikäläiset haluaisi rahoittaa ?
Mitä jos evlut kirkko itse palaisi omaan oppiinsa ja lopettaisi vouhotusta homojen vihkimisestä !?
Tolkku on täällä vain haukkumassa uskovia ja esittelemässä vihaansa.
Kerrro toki miten sinä koet Jeesuksen rakkauden omalla kohdallasi.
Et kestä kirkossa olevaa tervettä oppia.
Siis kumpi oli ensin muna vai kana.
Eiköhän se liberaali uskonnon opetus tullut ja valtasi kirkon sen aikaisemmilta opeilta.
Nyt kun sitten olette saaneet kirkossa valtaa olette alkaneet työntämään Raamattu-uskollisia kirkosta ulos.
Voi sinua ressukkaa.
Mikäköhän tuo palaaminen oppiinsa olisi. Olen joskus kysynyt aikaisemminkin että kuinka kauas kirkkohistoriassa pitäisi palata jotta pitäisitte sitä paluuna. Koskaan kukaan ei ole antanut kunnon vastausta ja jos nyt tuota mietit niin kannattaa muistaa sellainen fakta että teillä lahkolaisillahan ei kovin historiaa olekaan joten palataanko aikaan ennen lahkoja :d
Kirkko on lisäksi aina muuttunut ajansaatossa hitaasti mutta on muuttunut kuitenkin. Tuo tietenkin johtuu siitä että kirkko koostuu seurakunnasta jonka ihmiset elävät kulloisessakin ajassa. Käsitykset asioista ovat myös aina muuttuneet aikojensaatossa. Ei tarvitse mennä kauas ajassa kun melko yleisesti ei valkoihoisia pidettiin jotenkin tyhmempinä mutta aika harva enää ajattelee niin että ihonväri määrittäisi älykkyyttä. Aikoinaan naisia ei pidetty juuri minkään arvoisina eikä heillä myöskään ollut oikeuksia mutta tänä päivänä kelpaa tasa-arvo jopa lahkolaisten naisille joista jotkut jopa intoutuneet varsinaisiksi uranaisiksi. Kovin kauan ei tarvitse mennä kun eronneiden vihkimisestä käytiin kädenvääntöä kirkossa mutta nykyään moinen toiminta kelpaa varsin hyvin lahkolaisillekin.
Kirkko ei tule ikinä enää palaamaan aikaan jossa se järjestelmällisesti syrjisi jotain tiettyä ihmisryhmää tai puheissaan "kehottaisi" seurakuntalaisia noin tekemään. Eikä se todennäköisesti tule enää kovin kauan katsomaan tupajumimaisia lahkoja jotka yrittävät aivan sumeilematta hajottaa kirkkoa sisältäpäin. Eivät noudata kirkon linjaa vaan suorastaan hyökkäilevät kirkko vastaan sen minkä nyt rahankerjuulta ehtivät.
Selvästi on unohdettu miten kävi Luther-säätiölle.
Niin, miten mielestäsi heille on käynyt ?
Tässä heidän toiminnastaan; https://www.luterilainen.net/keita-olemme/
Sä kirjoitat täyttä sontaa, nämä nykyiset helppoheikit hajoittavat kirkkoa eniten, mutta ethän sinä sitä edes ymmärrä, kun olet siinä mukana.
Kehtaatkin valehdella. hyi helvata, en paremmin sano.
No mitä jos keskittyisitte sen oman putiikin tekemiseen ja vaikka niihin tuleviin satavuotis juhliin ja sitten kun saatte sitä pyöritettyä muutama sata vuotta voi aiheeseen palata. Vai meinasitteko viettää iäisyyden porukassa itkeskellen sitä ettei kirkko suostu lahkojen sanelemaan marssijärjestykseen. Ihan kuin olisi loogista että rengit pääsevät isännän paikalle.
" Selvästi on unohdettu miten kävi Luther-säätiölle."
Mistä tämä sinusta kertoo; https://www.lhpk.fi/seurakunnat/
Mikäli minä olen lahkolainen, sitten sinäkin olet, olen nimittäin ikäni ollut evlut kirkon jäsen ja olen edelleen.
Silti se ei tarkoita, että hyväksyisin kaltaistesi paskan jauhajien kirkon alas ajoa.
En ole itkemässä tuollaisten urpojen pahaa oloa, jota sinä edustat kaikkine sateenkaari ideologioineesi.
Mistä *itun putiikista ylipäätään höpiset ?
Hyvin kirjoitit!
Mikä se sinun pitiikkisi on ja mitä siellä myyt? 😺
Jännää, että syytät niitä jotka nimenomaan pysyvät kristinuskon ja kirkon alkuperäisessä opetuksessa eivätkä lähde sinun liberaalilahkosi höttöön mukaan.
No siinäpä sitä taas oikein "kunnon uskovaisesta" mallia.
Näinkö sinä sen mittaat ?
Pysyisit asiassa, sinähän tämän aloitit haukkumalla lahkolaiseksi, mahdatko edes tietää, mitä se tarkoittaa ?
Sinulleko käy kaikki, mitä hapatetta vaan tarjotaankin ?
Onko sinusta Raamattu Jumalan sanaa ?
Pysyisitte tekin. Tuo kirjoitushan oli sitä silkkaa v*ttua ja p*skaa jota kyllä osaatte suoltaa mutta ei sitten muuta.
Tolkku myy samoja tuotteita kuin mummomuori.
Vihaa, katkeruutta, panettelua, valhetta, eksytystä jne…
Hyvä kuitti.
Ei sinussa ole mitään hyvää.
Ei se koskaan voi kun niitä ei ole,
Hyvä kuitti.
Tämä se pointti onkin.
Olet mieleltäsi sairas.
Se on kirkon loppu.
Niin minäkin ymmärsin.
Kai se omaan oppinsa palaaminen tarkoittaa, että palaa s Raamatun sanaan ja Luterilaisiin tunnus kirjoihin siis niihin oppeihin mihin evankelisluterilainen kirkko on perustettu, eikä liberaaliseen teologiaan, jonka oppi-isä on Heikki Räisänen joskus 1960-luvulta.
Ei se halua sitä ymmärtää.
Ei se voi kun se on trolli.
Kyllä on, paha piispa.
Se on ihan seko.
Älä naurata!
Ei se kestä!
Ota selvää ja häpeä jos osaat,
https://teologia.fi/2020/11/vaitos-inkerin-kirkko-oli-hauras-fenix-lintu-jonka-suomalaiset-auttoivat-nousemaan-tuhkasta/
Jeesuskin taisi sanoa että Hänen seuraajansa tulevat kaikkien vihaamiksi Hänen nimensä tähden.
No sitten kait pitäisi mennä Jeesuksen porukkaan jos tuota odottaa.
Älä hulluja puhu.
Onko herne nenussa?
Juuri näin tulee käymään.
"Kirkon johto näyttää unohtaneen, että kun naispappeus hyväksyttiin, kirkolliskokous päätti lähes yksimielisesti, että myös perinteisellä virkakannalla olevilla on kotipaikkaoikeus kirkossa ja mahdollisuus päästä kirkon virkoihin."
Junkkaala unohtaa erään merkittävän KKO:n päätöksen, joka aika tavalla sitoo kirkon mahdollisuuksia "puljata" enää asialla edes siinä tapauksessa, että se niin haluaisi tehdä.
Perinteisessä virkakannassa tiukasti pysyminen johti maallisten syrjimättömyyslakien rikkomiseen. Asia ei ollut siis enää vakaumuksellinen vaan juridinen, rikottiin maallisia lakeja ja niiden yläpuolella ei ole kirkkokaan. Eikä yksikään pappi.
Ennakkotapaus ja näin KKO totesi päätöksessään:
"KKO puolestaan katsoo, ettei uskonnon vapaus suojaa kaikkea sellaista toimintaa, jonka taustalla on henkilön uskonto tai usko. Rajoituksia tässä suhteessa asettavat muiden henkilöiden vakaumukset ja oikeudet sekä lainsäädännön määräykset.
- Vakaumuksen mukainen toiminta ei saa johtaa ihmisoikeusloukkaukseen kuten sukupuoleen perustuvaan syrjintään, korkein oikeus toteaa."
Tarkoitta siis, ettei vakaumus anna oikeutta loukata kenenkään laillisia oikeuksia, vakaumus on alisteinen oikeuksille, oikeudet ovat vahvemmat, eikä niitä voi vakaumuksen perusteella loukata.
Ja kun yhteistyöstä kieltäytyminen naispappien kanssa ja heidän pappeutensa kieltäminen aivan väistämättä johtaa työyhteisössä syrjintään. Tässä tapauksessa SLEY:n Ari Norro sai syrjinnästä sakkotuomion kieltäydyttyään hyväksymästä seurakunnan virkatehtävissä ollutta naispappia ehtoollisavustajaksi.
KHO on tenyt useita samansuuntaisia päätöksiä. Tässä yksi, jossa KHO vahvisti ettei hakija ole kelvollinen virkaansa, koska:
"Pekka Huhtisella olisi heikot edellytykset toimia esimiehenä työyhteisössä, jossa kahdeksasta papista kolme on naisia. Tuomiokapituli huomautti, ettei Huhtinen tunnusta ensinkään naispuolisten pappien oikeutta virkoihinsa eikä ole valmis mihinkään yhteistyöhön heidän kanssaan."
KHO vahvisti ettei hakija sovellu tehtävään.
-a-teisti-
Joku toki sanoo, että asia voidaan hoitaa työjärjestelyin. Voidaanko enää nykyisin naispappien runsaslukuisuuden vuoksi? Ja vaikka voitaisiinkin, ei se syrjivää käytäntöä poistaisi, joten se siitä.
Kuinka monen naispappeutta vastustavan työpaikalla menisi läpi, että esimies ei tunnustaisi oikeuttanne tehdä työtänne, kieltäytyisi yhteistyöstä kanssanne ja työpaikallanne olisi vielä pari muuta, jotka valikoisivat keiden kanssa tsuostuvat työskentelemään ja keiden eivät?
Ei onnistu kirkossa sen paremmin kun työpaikoissannekaan.
-a-teisti-
EVVK
Silloin, kun avioliittolakia (maallisella puolella) muutettiin, siinä myös luvattiin, ettei tämä koske kirkon autonomiaa, päättää omista asioistaan.
Toisin sanoen tuo, mitä Junkkaalakin kirjoittaa;
"Kirkon johto näyttää unohtaneen, että kun naispappeus hyväksyttiin, kirkolliskokous päätti lähes yksimielisesti, että myös perinteisellä virkakannalla olevilla on kotipaikkaoikeus kirkossa ja mahdollisuus päästä kirkon virkoihin."
Luoma nimenomaan rikkoo tuota päätöstä, joka naispappeuden hyväksymisen myötä päätettiin, eihän tässä ole mitään epäselvää, miksi pappisvikimyksiä haetaan muualta, koska suomen evlut kirkko ei enää vihi miehiä papiksi, jotka eivät suostu vakaumustaan vastaan palvelemaan naisten kanssa ja siihen heillä on täysi oikeus.
Onneksi luterilaisia piispoja on maailmalla enemmän, jotka pitävät Jumalan sanasta kiinni, eivätkä vihi naisia papeiksi vastoin sitä.
Tämä ei todellakaan ole tasa-arvo kysymys.
Vertasin siis noita kahta asiaa toisiinsa tuossa ylempänä, siis avioliittolakia ja naispappeus asiaa, se jäi pois, kun näitä ei voi jälkeenpäin korjailla.
Ei koskekaan, kirkon itsemääräämisoikeus asian suhteen on kirjattu lakiin.
Mutta kirkko ei kykene tekemään sitä päätöstä, ei puoleen, eikä toiseen kirkolliskokouksen 3/4 määräenemmistövaatimuksen vuoksi. Täydellinen pattitilanne siis.
Ja koska asiasta ei ole säädetty kirkkolaissa ja hiippakunnilla on hyvin laaja itsemääräämisoikeus, niin hiippakunnat voivat itse päättää miten asian suhteen toimivat. Arkkipiispakaan ei voi sanella hiippakuntien linjauksia, hiippakunnat tekevät miten tahtovat.
Asia ei siis liity lakiinkin kirjattuun kirkon oikeuteen päättää asiasta itse, vaan kirkon kyvyttömyyteen tehdä minkäänlaista päätöstä asiasta.
-a-teisti-
Edellinen siis koskien sateenkaariparien vihkimistä kirkossa.
-a-teisti-
EVVK sinun mielipiteesi.
"Tämä ei todellakaan ole tasa-arvo kysymys."
Nykyisin on, maailma on luonnollisesti muuttunut vuosikymmenten aikana paljonkin. Ja oikeus syrjimättömyyteen esimerkiksi sukupuolen perusteella on tietenkin tasa-arvokysymys.
Se mitä kirkko on luvannut vuosikymmeniä sitten on toisarvoista, laitkin ovat muuttuneet ja lainsäätäjä ja oikeuslaitos eivät ole luvanneet mitään.
Vanhakantaisen virkakäsityksen ylläpitäminen on yksinkertaisesti mahdottomuus tilanteessa, jossa papeista yli puolet on naisia.
Sehän tilanne on nykyisin ja tämä väistämättä johtaisi siihen, että käräjöitä käytäisiin jatkuvasti, sillä on mahdoton kuvitella ettei syrjintää tapahtuisi, jos työyhteisössä on henkilöitä, jotka eivät edes tunnusta toisten oikeutta harjoittaa ammattiaan.
Ei se niin mene, että tällaista tulisi kenenkään sietää kirkossa, ei tuota hyväksyttäisi missään muussakaan työyhteisössä, työt tehdään ja sen henkilön kanssa, jonka työnantaja osoittaa. Eikä kenenkään työnantajan työhön palkkaaman oikeutta tehdä työtä kyseenalaisteta.
Tuossa on aivan selkeät irtisanomisperusteet, mikäli joku noin toimisi.
-a-teisti-
Ev.lut.kirkko on itse, vastoin ortodoksikirkkoa, lähtenyt mahdollistamaan sen että osa papeista joutuvat syrjityiksi lähes 2000 vuotta kirkossa noudatettuihin periaatteisiin pitäytymisensä vuoksi.
En ihmettele yhtään Timo Junkkaalan ihmettelyä. Hänhän edustaa maassamme jyrkimmän kirveslinjan uskovaisuutta. Oikea kiihkouskovainen. Hänelläkin on omat kannattajansa.
Voiko muka Jeesukseen uskoa liikaa?
Minusta Timo edustaa sitä uskoa minkä voimin evkut kirkko on perustettu.
Timo Junkkaalalla on oma käsityksensä uskosta Jeesukseen samoin kuin muillakin ääriuskovaisilla. Mitään varsinaista luterilaista tunnustustakaan hän ei edustane.
OK. Timon on turha hakea tukea Jeesukselta omille uskomuksilleen. Sitä ei nimittäin löydy.
Älä valehtele, mitään ääriuskovia ei suomesta edes löydy, on vain uskovia ja teitä, jotka eivät usko, vai oletko ääri-ateisti ?
Minä olen luterilainen kristitty, mutta uskovaisia on maailmalla joka lähtöön. Arkkipiispan tehtävä onkin panna pahimmat hörhöt kuriin. Kirkko on jo aivan liian kauan sietänyt "vitoslaisten" hihhulointia. Painukoon vapaakirkkoihin joihin tunnustuksensa puolesta jo kuuluvatkin.
No noinkin sen voi sanoa. Kirkolle heistä on enemmän ongelmaa kuin hyötyä. Pahin juttu kirkolle on se että se saa olla selittelemässä aina jonkun änkyrän juttuja kuinka ne eivät ole kirkon linjaa. Onhan tuo melko sekavaakin että kirkon sisällä voi olla porukoita jotka eivät edes noudata kirkon linjauksia eikä taatusti jotkut "räsäset" toimi kirkolle minään mannekiinina vaan pikemminkin karkoittavat kirkkoa harkitsevat ihmiset mahdollisimman kauas.
Sinä voit olla luterilainen, kuten tolkkukin, mutta mitään kristittyjä te kumpikaan ette ole.
Olet ollut tällä foorumilla räkyttämässä jatkuvasti vitoslaisista milloin mitäkin, haukkunut Kalevi Lehtistä, Pekka Simojokea, vivamoa jne, minkälainen kristitty näin toimii ?
Itse Jumalako siellä taas kirjoittelee?
Tarkoitatko siis että vain sinulla on oikeus arvostella muita ja esimerkiksi kirkkoa mutta ei vastaavasti muilla.
Missä hän niin sanoi?
Ei tarvitse olla Jumala, kyllä jokainen osaa Tolkun vihan lukea.
Gamalielin sanat Apt. 5:35-39 sopivst tähänkin aikaan ja evlut kirkoon oikein hyvin.
Suomen kirkkoa ei kaada Inkerin kirkon Sanan palvelijatpalvelijat tai Räsänen vaan kyllä siihen syy löytyy jostain ihan muualta.
Kirkkohan ei kaada mikään mutta parhaanne yritätte.
Te evlut kirkon muotojumaliset kaadatte kirkon sisältäpäin.
Miten kirkko kaadettaisiin kristinuskolla ja opilla minkä varaan se on rakennettu?
Kuvittelet vaan. Ainoat jotka kirkossa aiheuttavat närää ovat lahkolaisia. He elävät suorastaan riitelystä ja epäsovun kylvämisestä ja nyt kun kirkko hiukan lopultakin alkaa laittamaan tuolle stoppia niin teistä ei ole muuhun kuin vanhojen uhkausten toistamiseen ja itkemiseen siitä kuinka muka kirkon pitäisi hyysätä mokomia kyykäärmeitä. Porukkaa joka ei edes noudata kirkon linjaa ja käytäntöjä mutta rahoitusta pidätte ilman muuta selvänä.
Palstallakin asia on tullut harvinaisen selväksi että muuhun ette kykene kuin matalamieliseen arvosteluun ja räksytykseen.
Ainoa kirkon lahko on liberaalit.
Heillä on täysin erilainen oppi kuin kristityillä.
Kirkossa on aina ollut laidasta laitaan väkeä toiset liberaalimpia kuin toiset jne.
Heitä on ollut siellä ammoisista ajoista lähtien mutta lahkolaiset ovat ilmestyneet vasta myöhemmin.
Liberaalit ovat nyt ottavat itselleen oikeuden maallistaa evlut kirkko.
Valitettavasti enemmistö papeista piispoista ovat myös itse tällä linjalla ja siksi mahdollistavat sen,
Nyt kirkon omasta opista kiinni pitävät halutaan pois tieltä, että voivat viedä työn loppuun saakka.
Sitten näiden liberaalien lahkolaisten tulee muuttaa kirkon sääntöjä roimasti ja purkaa pois kaikkinainen usko elävään Jumalaan joka loi kaikkeuden kuudessa päivässä.
Ei vaan heidän pitää perustaa oma kirkonsa jos kristillinen kirkko ei heille kelpaa.
Miksi ajavat muutosta eivätkä itse muuta/muutu?
Ei sitä mitenkään ole otettu. Kirkko on itse valinnut linjan jossa se haluaa olla helposti lähestyttävä ja sinänsä maallistunut että sinne uskaltautuu sellainenkin joka ei ole täydellinen . Täysin maallista laitosta siitä ei koskaan tule koska koko asiahan perustuu uskonnolle ja uskolle. Kirkko on myös sanoutunut irti aktiivisesti jo vuosikausia kaikenlaisesta ihmisten syrjimisestä sekä kiusaamisesta.
Kirkkohan ei voi ketään heittää ulos mutta lienee sanomattakin selvää että se voi vaatia noilta lahkoiltaan yhteisten pelisääntöjen kunnioitusta edes siinä määrin että avoin sonnanheitto kirkkoa kohtaan lopetetaan. Vastaava vääntö jouduttiin aikanaan käymään Luther- säätiön kanssa ja heille tehtiin varsin selväksi että lähtöä toivotaan.
"Heitä on ollut siellä ammoisista ajoista lähtien mutta lahkolaiset ovat ilmestyneet vasta myöhemmin."
Laitoskirkossa on ollut herätysliikkeitä alusta saakka kaikki nämä 2000 vuotta koska maalliset vallanhimoiset poliitikot ovat hyökänneet elävää uskoa vastaan koko ajan. Parhain esimerkki näistä sadoista herätysliikkeistä on varmaan meille Martti Lutherin perustama protestanttisuus. Näitä protesteja on sitten tullut joka vuosisata säännöllisin väliajoin kuten Vanhassa liitossa ikään Israelin usko heilahti laidasta laitaan. Sama kuvio on aina toistunut apostolien perustamassa uskon liikkeessä Jeesukseen.
Herätysliikkeet ovat evlut kirkon uskonpuhdistajia.
Kuule kun yhteisiä pelisääntöjä ei noudata ne liberaalit. Sadat papit ja piispat ovat vuosikaudet rikkoneet kirkon avioliittokäsitystä vastaan vihknällä homopareja, montako on erotettua?
Timo on Jeesuksen oma, oletko sinä?
Voitko valaista mikä se käsitys on?
Teikäläiset ja homous kuin majakka &perävaunu, tiukassa kuin sillit suolassa mitään muuta kuuppaanne ei mahdu.
Olisikohan noita pareja edes satoja tai pappeja ja piispoja .Rohkenen epäillä. No toki muutamia on ja onhan noita käsitelty. Tuomiokapituli päättää erottamisista kysy vaikka Juhana Pohjolalta.
Sanoppas mikä ryhmä ne homot haluaa kirkon alttarille?
Juuri näin!
Kysymys oli:
Sadat papit ja piispat ovat vuosikaudet rikkoneet kirkon avioliittokäsitystä vastaan vihknällä homopareja, montako on erotettua?
En ole missään tällaista väittänyt, sanoninpahan vain, etten pidä sinua, enkä tuota ilmeisesti evlut nimimerkkiä kristittyinä, teistä molemmista sen huomaa heti.
No jospa jätät tästä lähtien nuo taivaspaikkojen jakamiset sille jolle kuuluu.
Millä perusteella sinä muuten olet menossa taivaaseen????
Ei ole olemassa mitään tuollaisia mystisiä ryhmiä mitä te kuvittelette. On vain olemassa ihmisiä jotka ajattelevat asian tasa-arvon ja syrjimättömyyden kannalta. Ei tuosta kannata tehdä noin tunnepitoista asiaa kuten teette. Ei siinä ole kyse siitä että teille haluttaisiin pahaa mieltä aiheuttaa. Eikä kukaan tule jatkossakaan pakottamaan teitä homojen häihin osallistumaan. Ottakaa siis ihan rauhassa.
Liberaslitrologiassa ja Jumalan sanan hylkäämisestä ei todellakaan ole mitään mystistä,
Raamattu puhuu siitä luopumuksena, eksytyksenä ja maallistumisena.
Kyse ei oikeastaan ole teologiastakaan. Vaan tietystä kohtuullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Eihän edes lahkoissakaan enää karsasteta moneen kertaan eronneita, uudelleen naituja tai avopareja. Ei voida yrittää käyttää Raamatun avioliitto käsitystä argumenttina kun ei kestä tarkastelua.
Jos Jumalan sana ja kirkon 2000-vuotinen opetus korvataan synnin hyväksymisellä niin kyllä se pirullista teologiaa on.
Kerrotko nyt selvästi mikä sinusta tekee seurakunnasta lahkon.
Ovatko siis lahkot korvanneet Jumalan sanan pirullisella teologialla hyväksymällä nykyään eronneet, uudelleen naidut ja avoparit.
Kerrotko nyt selvästi mikä sinusta tekee seurakunnasta lahkon.
Minusta on väärin vihkiä niitä jotka ovat Jeesuksen sanojen mukaan syyllistyneet haureuteen.
Mutta sinä ilmeisesti perustelet tuolla evlut kirkon vääryydellä myös homojen vihkimistä?
Kyllä nuo eronneiden vihkimiset sopivat vallan hyvin myös viidesläisille.
Muistaakseni sinäkin puolustelit hyvinkin kirjavasti asiaa a-teistin tekemässä avioliitto ketjussa.
Minä vastasin mutta sinä valehtelet päälle.
Se lahko sinulla edelleen on määrittelemättä.
Huhuuuuu!
Se lahko sinulla edelleen on määrittelemättä.
Eikä määrittele. 🤣🤣🤣
Niin jaloja ajatuksia uin syrjimätyämyys, ihmisarvo ja tasa-arvo ovatkin ne nousee poliittisesta ideologiasta. Kirkko on hengellinen instituutti, missä sen pohja on hengellisyydessä ja sen arvomaailma nousee Raamatusta.
Niin ja siltä pohjalta, mitä ihminen pohjimmiltaan on. Ihminen itsessään ei ole miksikään muuttunut. Sama raadollisuus nousee pintään, vaikka kuinka hyvään pyrkisi. Tämä kyllä näkyy maailmassa hyvin selvästi. Ei tarvitse paljon ympärilleen vilkuilla.
Korjaus, kuin syrjimätyömyys
Kirkko ei olisi selvinnyt näihin päiviin mikäli se ei olisi lainkaan mukautunut kulloinkin vallitsevien käsitysten ja yhteiskunnan muuttumisen myötä. Esimerkiksi käy hyvin uudelleen vihkiminen joka hieman yllättäen sopii oikein hyvin lahkolaisille jotka eniten homoasiasta huutelevat. Tyypillisesti nuo lahkot eivät välttämättä itse vihi uusiin avioliittoihin mutta heille sopii mainiosti että nuo ihmiset vihitään kirkossa. Olen ollut muutamissa tuollaisissa häissäkin jotka eivät taatusti ole enää Raamatun mukaista avioliittokäsitystä noudattavia.
Eräs asia mikä lahkolaisten kannattaisi muistaa on se että teidän kuppikunnat on pitkälti perustettu protestiliikkeiksi ja siitä varmaan juontaa teidän riidanhaluisuuskin mutta se että saatte vielä nauttia kirkon suojasta johtuu taas siitä että tuossa kohtaa kirkko on mukautunut vallitsevaan tilanteeseen. Tosin nythän tuntuu puhaltavan hiukan jo eri tuulet mutta yhtä kaikki mikäli kirkko olisi tuossa kohtaa noudattanut tiukasti Raamattua niin ei herätysliikkeet olisi olleet hetkeäkään osa kirkkoa.
En tiedä missä pullossa olet kasvanut, mutta silloin tv,n homoilllan jälkeen, oliko se nyt 2010, niin eräs Tulkaa kaikki liikkeen pappi julisti oikeastaan täsmälleen sen, mitä nyt tapahtuu;
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2010/11/kirkon-sisallissota-vantaan-sanomista.html
Nyttemmin noita kirkon hajottamisliikkeitä on paljon enemmän ja sanonpa nyt suoraan, sielunvihollinen on tämän kaiken takana, se haluaa hajoittaa kirkkoa ja luoda kristittyjen keskuuteen eripuraa.
Jumala ei muuta sanaansa koskaan, joten soittelet nyt siellä hajoittajien kuorossa suutasi, kuten sulle on varmaan kerrottukin.
Nämä eivät ole mitään "mystisiä ryhmiä", vaan palvelevat sielunvihollista sokeudessaan.
Eli siis tasa-arvo ja syrjimättömyys ajatus on sinun mielestäsi hajottamista.
Eilen totesin erääseen ketjuun ja sanon saman sinulle että on se sääli kun ette olleet silloin "woke" eli heräillä kun kirkossa vallitsi melko yleisen paheksunnan piiri. Tuolloin ihan avoimesti syrjittiin ja karsastettiin eronneita, uudelleen avioituneita, jopa leskiä jotka avioituvat, yksinhuoltajia ei väliä vaikka olisit raiskauksen kautta siihen joutunut, äpäriä,
kuuroja, mykkiä, kehitysvammaisia tai muuten heikkolahjaisia , mielenterveysongelmaisia.....
Kyllä tuolloin olisi teidän kelvannut. Ajattele nyt olisitte saaneet paheksua koko rahalla aamusta iltaan mutta tietäähän teidät Itku-Iikat silloin olisitte varmaan rutisseet sitä että kun ei kaikkea ehdi.
Kirjoitat jatkuvasti "teistä", ketä muita ajattelit minun edustavan ?
Ei ole siis ketään meitä, edustan vain itseäni.
Taidat olla avuntarpeessa...
Kyllä, se on heidän roolinsa.
"ääriuskovaisilla"
Jeesuksestakin sanottiin että hän 'on suunniltaan'.
Muodollinen kirkko kaadetaan mädättävillä raamatunvastaisilla harhaopeilla.
En tiedä noista menneiden aikojen asenteista mutta tuo toteamus että jopa leskiä karsastettiin jos vielä avioituivat on siinä mielessä kiintoisa kun Raamatussa sanotaan ainakin naisleskien osalta että voivat avioitua kenen kanssa kukin haluaa.
No kysehän oli nimenomaan asenteista eikä liene mikään järkytys että vallalla oli hyvinkin kaksinaismoralistinen ajatusmaailma. Sama päti isäntiin jos ajatellaan että toinen oli merkittävä henkilö yhteisössä mutta armoton viinamäen mies niin ei häntä kuitenkaan paheksuttu samalla tavalla kuin köyhää duunaria joka eli vastaavaa elämää. Oli sitten kirkon nykymenosta ihan mitä mieltä tahansa niin meistä tuskin kaipaa noita aikoja takaisin.
Hänellä muuten on arkinpiispaa aidompi hymykin. Kyllästyttää tuo poliitikonomainen perusilme.
"On kummallista, ettei Suomen luterilaisessa kirkossa haluta antaa tilaa perinteisellä kannalla oleville."
Uhkaillaanko Luomaa terveyteen liittyvillä ongelmilla ja onko hän pelkuri ja on antanut periksi liberaaleille ja ateistisille voimilla näinkin lyhyellä ajanjaksolla??
Luoma ajaa omaa agendaansa joka on ääriliberaali.
Kun kirkolliskokous ei kymmenistä äänestyksistä huolimatta ole muuttanut avioliittokäsitystä Luoma käy niiden kimppuun jotka kirkossa pitävät kirkon omasta opista kiinni.
Enemmistö on kuitenkin samaa mieltä kuin arkkipiispa, ja kun vielä vähän aikaa jaksat odottaa myös 3/4
Synkät ajat ovat hihhuleille tulossa.
Mitä sen on väliä kun kristinusko eikä Jumalan ilmoitus muutu?
Kyllä ne liberaalit on jotka itselleen hallaa tekee.
Näinpä, olisivat konservatiivit iloisia kun tuon määräenemmistövaatimuksen ansiosta saavat väistämätöntä viivytetty kuitenkin.
-a-teisti-
Miksi kirkon pitäisi alkaa vihkiä homoja kun se ei ole Jumalan tahto?
Ei Jumala muuta sanaansa enemmistön mukaan.
"Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: Minä olen voittanut maailman."
Hyvä kirjotus!
Erinomainen kannanotto.
😈kiittää myös.
Junkkaala kirjoittaa asiaa!
Mikä sitä asiaa on?
Koko kirjotus.
Niin ihmettelee moni muukin.
Tämä on se fiksumpi Junkkaala.
Kyllä on.
”Suomen luterilainen kirkko hyväksyi naispappeuden vuonna 1986, mainitut järjestöt ovat halunneet pysyä kirkon yhteydessä ja palvella sitä. Arkkipiispa tietää aivan hyvin, ettei niillä ole mitään aikeita erota kirkosta. Hänen lausuntonsa herättää kysymyksen, onko hän ajamassa perinteisellä kannalla olevat ulos kirkosta.”
Siis nämä järjestöt ovat halunneet pysyä kirkossa, vaikka naispappeus on jo normaali asia. Nyt sitten aletaan hajottaa kirkkoa oikein vieraan vallan eli Venäjän avulla?
Miksi eivät hakeneet pappeutta Lähetyshiippakunnalta?
”On kummallista, ettei Suomen luterilaisessa kirkossa haluta antaa tilaa perinteisellä kannalla oleville.”
Kyseessä kun on muutakin. Noiden järjestöjen teologia näyttää kehittyvät koko ajan poispäin luterilaisuudesta.
Päinvastoin.
Nehän juuri yrittävät palauttaa alkuperäisen luterilaisuuden.
Kyllä.
"Nehän juuri yrittävät palauttaa alkuperäisen luterilaisuuden."
Oho! Eli venäläiset tuovat meille "alkuperäistä" luterilaisuutta, missä on sekoitettuna kalvinismia ja baptismia. :D Kiitos viikon nauruista.
Eihän Inkerin luterilaisella kirkolla ole mitään tekemistä venäjän kanssa, ottaisit selvää asioista, eikä muuten edes suomen ortodoksikirkko kuulu moskovan patriarkkaan, he ovat sanoutuneet siitä irti ja kuuluvat Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen.
Voit naureskella, mutta naurat tässä itsellesi.
Inkerin kirkko kuuluu maailmanlaajuiseen LML liikkeeseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luterilainen_maailmanliitto
Todellakin? Venäjällähän on niin helppoa irtisanoutua valtaapitävien linjauksista.
Liukkaat rappuset, korkealla auki olevat ikkunat korjaavat satoaan siellä.
Luomasta on tullut ääriliperaali Mäkisen ja Riekkisen pehvan nuolija. Miehet eroavat kirkosta nyt
Toden totta!
Kirkon lähtölaskenta käynnistyi.
Ihan ymmärrettävää on, että mainitsemasi miehet eroavat Kirkosta joka ei suostu vihkimään heitä avioliittoon ja suuntaavat sitten herätysliikkeisiin joissa heitä rakastetaan ja.kohdellaan lähimmäisenrakkaudella kuten kaikkia muitakin ihmisiä.
Syystä ihmetteleekin.
Kyllä, röyhkeä Luoma.
Koska Luomasta tuli luopio?
Vuosi valintansa jälkeen.
Ajoitus saattaa pitää paikkansa.
Oikeutetusti ihmetteleekin.
Kyllä sitä ihmettelee moni muukin, miksi Venäjän kirkko puuttuu Suomen ev.lut kirkon asioihin.
En tiedä oletko ihan tahallasi tyhmä mutta Inkerin kirkko on luterilainen kirkko. Ei Venäjän valtion kirkko.
Käytä nyt kerrankin sitä wikiäsi sivistääksesi itseäsi!
Se on Putinin trolli.
Venäjän kirkko on Putinin kirkko.
Inkerin kirkko on Putinin vainoama luterilainen kirkko.
"En tiedä oletko ihan tahallasi tyhmä mutta Inkerin kirkko on luterilainen kirkko."
Näin on - Venäjän kirkko on venäläistyyppinen ortodoksinen kirkko ja Inkerin on perusluterilainen, millä on vielä luterilaiset perinteet ja kirkkojärjestys, ei siis ole wokettaja!!
Mummo tosiaan on wokettaja.
Evlut kirkon trolli!
Juu, aina aamuvuorossa. 🤓
”En tiedä oletko ihan tahallasi tyhmä mutta Inkerin kirkko on luterilainen kirkko. Ei Venäjän valtion kirkko.”
Inkerin evankelis-luterilainen kirkko on Venäjän federaatiossa toimiva kirkko, sen hallinto on Pietarissa (siellä vihittiin nämä uudet papitkin). Se on siis venäläinen kirkko.
Se toimii ympäri venäjää ja siis kielenä on venäjän kieli.
Missouri-synodi (The Lutheran Church Missouri Synod) on amerikkalainen luterilainen kirkko. Missouri-synodin tekee erityiseksi ehkä juuri se, että se on profiloitunut puhtaan luterilaisen opin puolustajaksi ja edistäjäksi ja ns. tunnustuksellista luterilaisuutta.
Missourin synodi edustaa siis fundamentalismia, joka on niin Suomessa kuin Euroopassa uutta. Yhteydet Itä-Eurooppaan solmittiin 1998 ja 2001 se ui Latviaan ja Liettuaakin. Se on myös rahoittanut Inkerin luterilaista kirkkoa.
Inkerin luterilainen kirkko kuuluu Kansainvälinen luterilainen neuvostoon (ILC) eikä Luterilaiseen maailmanliittoon kuten Suomen ev. lut. kirkko. Eräs suurimmista on Missouri-synodi (engl. Lutheran Church–Missouri Synod). Se toimii pääsääntöisesti Yhdysvalloissa, suomessa sitä edustaa Luther-säätiö. Samoin Patmos-säätiö.
Missourin synodi on tehty kaikenlaisia julistuksia. Esimerkiksi Kapkaupungissa järjestettiin 2010 Lausanne III -kongressi. Siellä tehdyssä julistuksessa laadittiin mm. näitä antigender juttuja eli Kapkaupungin julistuksen tiimoilta, ja pohjana on ne aktivistiryhmät, jotka vastustavat abortteja yms. sekä LGBT-oikeuksia.
Sieltä löytyy myös silloinen Putinin YK-Venäjä-puolueen jäsen puolueen jäsen, joka oli merkittävissä määrin Venäjän homoseksuaaleja koskevien lakien laadinnassa.
Näin nämä kietoutuvat yhteen merkillisellä tavalla. Sen vuoksi kai Inkerin kirkko ei ole ainakaan julkisesti tehnyt muuta kuin hennosti rukoillut Jumalaa lopettamaan verenvuodatus. Tilannetta helpottaa myös se, että Pietarissa se on luokiteltu ”perinteiseksi” kirkoksi, eikä siis ole niitä ”vieraan vallan agentteja” kuten helluntailaiset tai baptistit.
Niin? Sinulla on hieno tapa ottaa asioista selvää jolloin jokainen lukija ymmärtää tekemiesi johtopäätösten olevan perusteltuja.
Erikoista, miten suomalaiset jotka esiintyvät uskovina, lähtevät osoittamasi kaltaiseen juonitteluun mukaan ja osallistuvat silloin omalta osaltaan Kirkon sekä Suomalaisen yhteiskunnan hajottamiseen.
Kiitos, että jaksat niskaasi satavasta loanheitosta huolimatta puolustaa jokaisen Suomalaisen oikeutta uskonnonvapauteen jota tälläkin palstalla esiintyvät herätysliikkeiden edustajat haluavat rajoittaa.
Hyvä vastine!
Koeta nyt kuitenkin ymmärtää, että vaikka Inkerin kirkon toimipiste on pietarissa, se ei silti ole venäjän kirkko, vaan venäjän kirkko on ortodoksinen, jota Kirill poppoineen johtaa.
Inkerin kirkko on myös Luterilaisen maailmanliiton jäsen, kuten suomen luterilainen kirkkokin;
"Inkerin evankelis-luterilainen kirkko Venäjällä perustettiin 1.1.1992. Sitä ennen Inkerin kirkko kuului osaksi Viron evankelis-luterilaisen kirkon rovastikuntaa. Inkerin kirkon juuret ovat 1610-luvulla. Nykyään kirkkoon kuluu noin 80 seurakuntaa ja 15 000 jäsentä ympäri Venäjää."
https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Inkerin+evankelis-luterilainen+kirkko
Nyt nämä siellä vihityt papit toimivat lähetysjärjestöissä, joten ei ole kummallista, että monet puhuvat myös venäjää.
Lähetysjärjestöt tekevät lähetystyötä ympäri maailman ja niissä pyritään mahdollisuuksien mukaan puhumaan kunkin maan omaa kieltä.
Sotket tuon Missouri-synodin mielestäni tahallisesti joka paikkaan, koska se liittyy lähetyshiippakuntaan ja näinollen trollaat, niputat j n e kaikki valheellisesti yhteen.
Täällä on aika helppo tehdä myyräntyötäsi, kun kukaan ei vaivaudu ottamaan selvää, kuka mihinkin kuuluu...
Eräässä keskustelussa väitit, että katolisessa kirkossa olisi toiminut naispappeja ja tämähän ei pidä paikkaansa, se ketju hävisi jonnekin bittiavaruuteen.
”Nyt nämä siellä vihityt papit toimivat lähetysjärjestöissä, joten ei ole kummallista, että monet puhuvat myös venäjää. ”
Toivottavasti osaavat, tosin olen jostain lukenut, etteivät he osaa oikeasti venäjää ollenkaan. Venäläisille tietysti puhtaan venäjää!
”Sotket tuon Missouri-synodin mielestäni tahallisesti joka paikkaan, koska se liittyy lähetyshiippakuntaan ja näinollen trollaat, niputat j n e kaikki valheellisesti yhteen.”
En sotke vaan tuo on ollut yksi tärkeä rahoittaja tuolla Venäjällä Inkerin kirkolle. Samoin Inkerin kirkko noudattaa Missourin synodin mukaista opetusta.
Inkerin evankelis-luterilainen kirkko kuuluu Kansainväliseen luterilaiseen neuvostoon (ILC), minkä suurin jäsen on Missourin synodi.
”Täällä on aika helppo tehdä myyräntyötäsi, kun kukaan ei vaivaudu ottamaan selvää, kuka mihinkin kuuluu...”
Tiedon hakeminen ja sen tarkastaminen ei ole mitään myyräntyötä. Totta on, että täällä on moni aivan liian laiska, että tarkastaisi nuo väitteensä.
”Eräässä keskustelussa väitit, että katolisessa kirkossa olisi toiminut naispappeja ja tämähän ei pidä paikkaansa, se ketju hävisi jonnekin bittiavaruuteen.”
Katolisessa kirkossa kylä yritetään tukahduttaa tätä naispappeus asiaa, vaikka siellä on jo satakunta naispappia. Taustalla on tilanne, kun aikoinaan Tšekkoslovakiassa 1970 vihittiin ensimmäinen naispappi. Tuolloin ”Taustalla oli valtion pyrkimys synnyttää maahan kansallinen tsekkiläis-katolinen kirkko…”
Ludmila Javorován ”vihki papiksi joulukuussa 1970 maanalaisen kirkon piispa Felix Maria Davidek. Javorová toimi vuoteen 1988 asti myös piispansijaisena.”
Nämä salaisesti papeiksi vihityt ovat olleet ongelma kommunismi luhistumisen jälkeen. Osalle naispapeista Vatikaani sentään suostui antamaan pappisoikeudet.
Eräs erikoinen naispappi on Irlannista kotoisin olevan Sinead O’Connor. Hänet vihittiin papiksi 1999 ja vihkijä oli virallisen katolisen kirkon ulkopuolella oleva irlantilainen piispa Michael Cox…”
Sen jälkeen on vihitty katolisiksi papeiksi yhä enemmän naisia. Vuonna 2002 vihki argentiinalainen piispa Romulo Braschi i seitsemän naista papeiksi. Ja vuodesta 2003 lähtien oli jo olemassa katolisia naispiispoja.
Nykyään katolisia naispappeja on jo yli 100 ja määrä kasvaa.
Mitä taas selität ihan muuta mistä puhutaan???
Mikä niistä Venäjän kirkoista ja millä tavalla???
Mummo wokettaa.
Tyhmä se on.
Yksikään näistä ei ole virallisesti katolinen pappi.
"Eräs erikoinen naispappi on Irlannista kotoisin olevan Sinead O’Connor" (r.i.p.)
Samanlaisia radikaaleja varmaan nuo toisetkin, joten älä ala yleistämään ja ota nyt huomioon katolisten osuus maailman väestöstä (1,25 miljardia), siellä ei todellakaan edes neuvotella naispappeudesta, sama kuin ort- kirkossa.
Inkerin kirkko kuulu kyllä missour synodiin (ILC), kuten monet muutkin luterilaiset maailmalla, suomen evlut kirkko taitaa olla poikkeus, kuinka ollakaan.
Mutta itse aiheeseen, nyt vihityt papit tekevät Inkerin kirkon kautta lähetystyötä, kuten Jeesus lähetyskäskyssään Matt. 28; 18- 20. kehottaa tekemään.
Lähetystyötä ei koske minkään valtakunnan rajat, vaan sitä tulee tehdä, kunnes evankeliumi on tavoittanut kaikki ihmiset maailmassa.
Matt. 24: 14.
Eihän nuo Ikerin kirkossakaan vihityt ole virallisesti suomessa pappeja.
Outoa, että Timokin ihmettelee julkisessa keskustelussa asiaa vaikka voisi keskustella asiasta suoraan arkkipiispan kanssa.
Eikö tämä asia ole julkinen?
Tottakai on julkinen, mutta ettei pappismies Timo uskalla keskustella asiasta kahden kesken vaan turvautuu julkiseen keskusteluun, vaikuttaa aika oudolta tavalta hengenmiehille.
Toisaalta, teillä herätysliikkeissähän ilmeisesti tuntuu olevan juuri tuollainen tapa selän takana puhumiseen.
No eihän noissa mistään keskustelusta ole kyse. Lähinnä siitä että päästään taas syljeskelemään kirkkoa. Herätysliikkeiden kannattaisi nyt kyllä herätä sen verran ja ottaa arkkipiispan kannanotoista vaariin . Nyt alkaa näyttämään siltä että kirkossa todella aletaan pohtimaan sitä että voiko sen sisällä toimia sellaisia erillisryhmiä jotka eivät edes noudata kirkon linjaa, tapoja tai käytäntöjä. Tuo asia on ollut kirkolle jo pidempään ongelmallinen. Nyt siihen lopultakin uskalletaan tarttua ja vähintäänkin kiristyvässä taloustilanteessa olisi herätysliikkeiden hyvä muistaa että se ruokkivan käden pureminen ei ole fiksuimpia ratkaisuja.
Liberaalit ovat saaneet aikaan sen, ettei evlut kirkkoa enää kukaan kunnioita.
Mitä kunnioitettavaa on siinä, että hyysää omaa oppiaan rikkovia ?
Vai ruokkiva käsi…
Eikö se ruokkiva käsi itse ole kieltänyt ruokkimista uskollisimpia työntekijöitään ja jäseniään?
Mistä sinä tiedät mitä on Luoman kanssa keskustellut?
Miksi sitten ihmettelee julkisesti, jos kerran on keskustellut?
Ei ihme, että ihmettelee.
Sanos muuta.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ristiriitainen-urho-muroma
Ristiriitainen Urho Muroma
Viidennen herätysliikkeen isä oli vaikuttava puhuja.
06.04.2011
Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala hoitaa työkseen opiston perustajan, herätyssaarnaaja Urho Muroman perintöä.
— Vaikka Muroma oli aika kiistanalainen ja jännitteinen henkilö, hän jätti hyvän perinnön seurattavaksi. Hänen työnäkynsä evankelioimisesta ja raamattuopetuksesta on edelleen ajankohtainen.
Vuonna 1890 syntyneen Urho Muroman isä Emil Murén oli pappi ja evankelisen herätysliikkeen kasvatti. Hän ei hyväksynyt nuoren Urhon haaveita näyttelijän ammatista. Niinpä poika lähti opiskelemaan oikeustiedettä, vaikkei se erityisemmin tuntunut omalta alalta. Hän oli innostuneempi kuorolaulusta kuin opinnoistaan.
Muroma joutui kriisiin, kun isä syksyllä 1912 äkillisesti kuoli hänen käsivarsilleen. Isä oli suositellut hänelle norjalaisen saarnamiehen Albert Lunden kokouksia, ja niihin hän nyt hakeutui. Lunden tilaisuudessa Muroma koki hyvin voimakkaan herätyksen. Usko täytti hänen koko elämänsä: hän saattoi lukea Raamattua 16 tuntia päivässä ja vaihtoi opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan. Kutsumus oli selvä.
— Muroma oli saanut näyn, että ihmisiä oli menossa kohti vaarallista putousta ja hänen tehtävänsä oli pysäyttää mahdollisimman moni joutumasta kadotukseen. Muromalla oli määrätietoinen pyrkimys auttaa ihmisiä uskon tielle, Junkkaala kertoo.
Pappisvihkimyksen jälkeen Muroma haki omaa paikkaansa. Hän ehti työskennellä monien yhdistysten kuten Suomen Lähetysseuran ja Helsingin NMKY:n palveluksessa, kunnes hän vuonna 1939 perusti oman järjestön ja tavallaan kokosi siihen elämäntyönsä. Nykyisin tuo järjestö on nimeltään Suomen Raamattuopiston Säätiö.
Vaikuttava puhuja Urho Murhoma oli jo nuorena. Hän sai aikaan herätyksiä ja häntä tultiin varta vasten kuuntelemaan. ”Hänestä puhutaan nyt kaikkialla. Hän saa joka paikassa kaikki ihmiset liikkeelle”, kertoo aikalaisarvio vuodelta 1922.
— Hänen puheitaan on tallella nauhalla. Hän oli epäilemättä karismaattinen puhuja ja retorisesti taitava. Hänellä oli tarve todella sanoa jotakin, hän oli hirveän tosissaan ja halusi vaikuttaa, Timo Junkkaala arvioi.
Hän huomauttaa, että Muroma oli kirkossa aikanaan niitä harvoja, jotka tarjosivat selvän vaihtoehdon helluntailaisuudelle. Hänen toimintansa ja julistuksensa puhutteli monia, jotka muuten olisivat etsiytyneet kirkon ulkopuolelle.
Herätyskristillistä liikehdintää oli ollut jo vuosisadan alussa, eikä Muroma siis tullut tyhjästä. Vastaavanlaisesta Timo Junkkaala mainitsee esimerkkinä niin sanotun Hannulan herätyksen, joka ei kuitenkaan järjestäytynyt omaksi liikkeeksi vaan sulautui Suomen Lähetysseuraan.
— On mahdoton tietää, olisiko nykyistä viidettä herätysliikettä syntynyt ilman Muromaa. Muroma oli liikkeelle tavattoman keskeinen. Toinen tärkeä vaikuttaja oli professori Osmo Tiililä. Kaikki nykyiset viidesläiset järjestöt kokevat olevansa Muroman työn hedelmiä, Junkkaala sanoo.
On Raamattuopisto säätiöineen, Kansanlähetys, Kansan Raamattuseura ja lisäksi lähetystyöhön ja opiskelijatyöhön vielä omia järjestöjään.
— Kullakin järjestöllä on oma historiansa. Ehkä niiden syntyyn vaikutti myös se, ettei Muroma ollut aivan johdonmukainen teologi, Junkkaala sanoo.
— Muroma oli ristiriitainen persoona, joka oli välillä täynnä tarmoa, välillä taas hyvin masentunut. Muromasta on sanottu, että hänen lähellään ei ollut helppo elää, mutta hänen lähellään oli helppo uskoa.
Junkkaalan mukaan Muroma ja hänen seuraajansa ovat lähempänä pohjoismaista herätyskristillisyyttä kuin kotimaisia vanhoja herätysliikkeitä. 1930-luvulla järjestettiin pohjoismaisia opiskelijakokouksia, joissa Muroma oli mukana. Hän myös luki paljon pohjoismaista herätyskristillistä kirjallisuutta.
Muroman suhde kirkkoon oli jännitteinen, Timo Junkkaala arvioi. Seurakunnassa Muroma työskenteli vain muutaman kuukauden jatkosodan aikana. Toisaalta hän halusi, että hänen perustamansa Raamattuopisto olisi kirkollinen laitos. Hän pyysi piispat sitä vihkimään ja koulutti siellä kirkon nuorisotyöntekijöitä.
— Toisaalta hän oli koko ajan kriittinen kirkon linjaa ja maallistumista kohtaan. Ajoittain keskustelu oli aika voimakasta. Pahimmillaan hän oli jo eroamassa pappisvirasta, mutta tuli sitten toisiin ajatuksiin, ehkä siksikin, ettei aiheuttaisi säätiölle hallaa.
Muromalla ja viidennellä herätysliikkeellä on kirkossa ollut myös protestiliikkeen rooli. Junkkaalan mielestä Muroman linjan voisi tiivistää: kirkossa ja kirkon puolesta, ja jos tarvitaan niin kirkkoa vastaan.
1950- luvulla Urho Muroma ajautui kiistaan Erkki Niinivaaran ja hänen edustamansa kansankirkkoajattelun kanssa, joka korosti kirkon sosiaalieettistä vastuuta. Uuskansankirkollinen suuntaus suhtautui kriittisesti muun muassa uskovien ja ei-uskovien erotteluun. Timo Junkkaalan mukaan kiistassa oli kyse paitsi teologisesta kahtiajaosta, myös siitä, että Muroma otti herätyskristillisyyteen kohdistuvan kritiikin henkilökohtaisesti.
”Meitä on lyöty!”, Muroma kirjoitti julkaisemassaan Herää Valvomaan -lehdessä. Hän lopetti kirjoituksensa: ”Mutta me tulemme lyömään takaisin. Ja tulemme armottomasti lyömään sitä suruttomuuden henkeä, joka huokuu näistä sanoista.”
1950-luvun taistelussa on yhtymäkohtia nykyiseen kirkon tilanteeseen ja kahtiajakoon, joka viime aikoina on kärjistynyt erityisesti suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen.
— Samankaltaista on halu puolustaa voimakkaasti Raamattua ja omaa ymmärrystä siitä. Muroman lailla olemme valmiita julkisestikin käymään teologista ja kirkon sisäistä rajankäyntiä. Kaikki asiat eivät ole yhtä oikein. Jos näyttää siltä, että uskon perustaa murennetaan, on syytä nousta puolustautumaan.
— Muromalla oli hätä siitä, kadottaako kirkko merkityksensä keskittyessään tämän maailman asioihin. Minusta sama vaara on edelleen olemassa. Siinä olemme Muroman perillisiä, Junkkaala sanoo.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/onko-tupakointi-syntia/
ELÄMÄNTAITO 28.04.2011 14:30 (päivitetty 14:30)
Onko tupakointi syntiä?
Seurakuntalainen.fi kertoi tiistaina, että muun muassa Maskun seurakunnassa on tiukennettu tupakointiin liittyviä sääntöjä.
Tupakointi onkin kiistatta vahingollista terveydelle, mutta harva osaa sanoa, onko se syntiä.
Kirkon herätysliikkeissä sauhutteluun suhtaudutaan yleensä varovaisen kielteisesti.
--------------
Sleyn sisälähetysjohtaja Heikki Haataja on laatinut aikanaan pro gradu -työnsä Suomen Raamattuopiston perustaneen Urho Muroman teologiasta.
Muroma tunnetaan muun muassa tupakointiin liittyvästä sutkautuksesta: ”mikä synti se on, jos minä vähän nenän alla heinää polttelen”.
Haatajakin näkee asian lähinnä terveyskysymyksenä.
-------------
– Kukaan ei lakkaa olemasta kristitty tupakointinsa perusteella, eikä kukaan tule kristityksi tupakoinnin lopettamisella.
Haataja sanoo, että Raamatun mukaan ruumis on kuitenkin Pyhän Hengen temppeli ja kaikki ihmistä orjuuttava on syntiä. Syntinä mainitaan esimerkiksi ylensyöminen, koska ”vatsa on heidän jumalansa”.
– Kaikki mitä ihminen tekee epäuskossa on syntiä, koska hän ei kysy Jumalan tahtoa.
Tupakasta irti
Haataja suosittelee, että sauhuttelija kääntyisi savukkeineen Jumalan puoleen.
– Tiedän monta, jotka ovat kokeneet saaneensa häneltä avun tupakoinnin lopettamisessa.
Haataja poltti itse tupakkaa viimeksi 1950-luvulla.
– Pikkupoikana kokeilut loppuivat siihen, kun muutimme uudelle paikkakunnalle ja tupakkakaverit jäivät vanhalle, hän muistelee huvittuneena.
Ruumiin täydellinen varjeleminen on mahdotonta
Kansanlähetyksen Tampereen seudun aluetyöntekijä Ilkka Päiväsaari tunnetaan entisenä tupakkamiehenä. Hän lopetti tupakoinnin monta vuotta sitten nikotiinipurkan avulla.
– Aloitin tupakoinnin ennen uskoontuloani ja ajattelin, että se nyt on vain epäterveellinen pahe, josta en pääse eroon. Minulle se ei ollut koskaan syntikysymys. Tuhoamme ruumistamme niin monin muinkin tavoin.
– Tiedän kuitenkin kristittyjä, jotka pitävät tupakointia syntinä. On se minunkin mielestäni huonon esimerkin antamista, Päiväsaari myöntää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Muroma
Urho Rafael Muroma (vuoteen 1919 Murén; 10. toukokuuta 1890 Helsinki – 25. kesäkuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen herätysliikejohtaja, Suomen Raamattuopiston perustaja ja rovasti.[1] Muroman isä Emil Murén oli tunnettu evankeliseen liikkeeseen lukeutunut pappi. Perhe asui Helsingissä.[2] 76-vuotiaana kuollut Urho Muroma on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[3]
Muroma valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1909.[4] Hän tuli uskoon Albert Lunden evankelioimiskokouksessa syksyllä 1912 ja vihittiin papiksi vuonna 1917. Muroma toimi ensin Helsingin Kaupunkilähetyksessä ja myöhemmin useissa eri kristillisissä yhdistyksissä.[4] Puhujana Muroma keräsi paljon kuulijoita ja monet tulivat uskoon hänen kokouksissaan. Toimiessaan Suomen kirkon seurakuntatoiminnan keskusliiton palveluksessa 1920- ja 1930-luvun taitteessa, Muroman on kuvattu olleen eräänlainen Suomen kirkon puolivirallinen evankelista. Muroma perusti Herää valvomaan -lehden syntyneen
hengellisen liikkeen yhdyssiteeksi.
Hengellinen elämä ja ura
Oman kertomansa mukaan Muroma oli vieraantunut uskosta opiskeluaikaan mennessä. Muroma koki voimakkaan hengellisen herätyksen norjalaisen Albert Lunden evankelioimiskokouksessa Helsingissä syksyllä 1912.[1] Tuohon aikaan Suomen kirkossa vieroksuttiin herätyskokoustoimintaa. Tällaisiin kokouksiin kuitenkin turvauduttiin, kun etsittiin apua kirkosta vieraantuneiden, työläisväestön, tavoittamiseen. Muromakin sai ensimmäiset kokemuksensa kiertävän evankelistan työstä nimenomaan tehdasseutujen evankelioimisessa, johon hän pian papiksi valmistumisensa jälkeen (1917) osallistui.lähde?
Muroma tuli 1910- ja 1920-lukujen taitteessa vakuuttuneeksi siitä, että vapaakirkollisten herätyskokoustoiminta saattoi paremmin auttaa ihmisiä kääntymykseen ja uskoon kuin luterilainen kirkko perinteisine jumalanpalveluksineen. Tästä lähti liikkeelle Muroman laaja evankelioimistoiminta vuosina 1921–1939, jolloin hän piti laajoja kokoussarjoja eri puolilla Suomea. Muroma alkoi julkaista Herää valvomaan -nimistä lehteä vuonna 1929. Lehden nimi muutettiin vuonna 1999 Elämään-nimiseksi ja vuonna 2015 Elämä-nimiseksi.[5][6] Muroman toiminta veti puoleensa suuria kansanjoukkoja – varovaistenkin arvioiden mukaan kokouksiin osallistui runsaasti yli 100 000 kuulijaalähde?. Noihin aikoihin Muroma toimi eri kristillisten järjestöjen palveluksessa, mutta vuonna 1940 hänen evankelioimistoimintaansa tukemaan perustettiin Suomen ev.lut. Sisälähetyssäätiö (nyk. Suomen Raamattuopiston säätiö), ja tältä pohjalta Kauniaisiin Suomen Raamattuopisto vuonna 1945.lähde?
Muroma sai rovastin arvonimen vuonna 1940.[4]
Muroman puoliso vuodesta 1920 oli Eva Johanna Topelius. Heille syntyi viisi lasta.[4]
Näkemykset
Kristinuskon oppi
Muroman evankelioimistyön sisällössä korostui henkilökohtaisen kääntymyksen ja uskoon tulon välttämättömyys. Muroma itse määritteli sananjulistustyön seuraavasti:
»Sen kautta pyritään määrätietoisesti herättämään Herralle vieraina olevia vakavasti huolehtimaan sielunsa pelastuksesta, luopumaan synnistä ja ottamaan vastaan vapaana lahjana heillekin jo valmistettu pelastus Jeesuksessa Kristuksessa.»
Opillisesti Muroma kävi rajankäyntiä suhteessa sekä helluntailaisuuteen että evankelisen liikkeen edustamaan luterilaisuuteen. Muromalla oli hyviä ystäviä helluntailiikkeessä,
mutta samaan aikaan hän kritisoi ankarasti helluntailaista oppia uskovien kasteesta ja henkikasteesta.
Yhtä voimakkaasti hän kritisoi evankelisten edustaman luterilaisuuden oppia kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä.
Muroman kastenäkemys korostaa sekä vesikasteen että henkikasteen merkitystä mutta voimakkaasti myös näiden kahden välistä eroa.
Muroman kastenäkemys selviää parhaiten hänen kirjassaan "Kristuskaste". Henkikasteesta ja Hengellä täyttymisestä Muroma opetti paljon, mikä näkyy hänen kirjoissaan ja äänitetyissä raamattuopetuksissaan.lähde?
Politiikka
Muroma suhtautui myönteisesti 1930-luvun fasistiseen liikehdintään Saksassa ja Suomessa, minkä hän toi esille IKL:n päivälehdessä Ajan Suunnassa. Hän tervehti ilolla "niitä jyrkkiäkin otteita, joiden kautta pyydetään lyödä maahan väärä ja turmiollinen vapaamielisyys." Berliinin kirjarovioita toukokuussa 1933 hän piti esimerkillisenä toimintana: "Olisiko se nyt niin hirveä tappio, jos kaikki huonot kirjat kaikissa maailman maissa jonakin määrättynä päivänä yhteisesti julkisesti poltettaisiin?"[7]
urho muroma
https://www.youtube.com/results?search_query=urho+muroma
https://www.joukopiho.fi/
17.11.2015
Hanna Castrenin saama ilmestys 1910- tai 1920 -luvulla
Hanna Castren sai ilmestyksen Jeesukselta Suomen herätyksestä. Herätys tulee koskettamaan merkittävällä tavalla luterilaista kirkkoa. Jeesus oli sanonut Hannalle:
’’Kestää aikansa ennen kuin tulee se viimeinen herätys, joka tulee olemaan tämän pohjoisen maan viimeinen toivo. Kaikkien siunauksien aallot tulevat ja menevät ja lopulta sinun kansasi täällä Suomenniemellä on kansa, joka kahlaa synnissä, jumalattomuudessa ja ateismissa. Minulla on hyvät ajatukset sinun kansaasi kohtaan ja minä kerron sinulle kuinka tämä viimeinen siunaus tulee Suomenniemellä.’’
Kirje Ensio Lehtoselle
Jumala on näyttänyt minulle, että hänellä on viimeisinä päivinä Suomessa 70 Suomen kirkon luterilaista pappia, jotka hän tulee täyttämään Pyhällä Hengellään ja Tulellaan. 70 pappia, jotka tulevat mullistamaan hengellisen maantiedon Suomenniemellä. 70 luterilaista pappia, jotka ovat ennen kaikkea Kristuksen pappeja ja tahtovat viedä sen Tulen minkä se saavat taivaasta ylitse kaikkien kirkkokuntien ja liikerajojen.
Kysymyksessä on Suomen viimeinen herääminen. Mutta nämä 70 pappia tarvitsevat sitä, että löytyy 6 tai 7 kristittyä, jotka vihkivät itsensä rukoustaisteluun ja rukoustyöllänsä tulevat nostattamaan Jumalan tahtoa palvellen nämä 70 pappia niin, että he pystyvät irtautumaan kahleista, jotka sitovat heitä luopumukseen, kirkkotaisteluihin ja tällaiseen niin, että heistä tulee vain Herrastansa riippuvaisia pappeja. Kahleet ovat kovat, mutta nuo 6 tai 7 kristittyä Suomenniemellä, heillä on kädessänsä avaimet, joilla he avaavat rukoustyöllänsä nämä kahleet.
Kun rukoilemme henkikastetta 70 Suomen papille, siinä on se rako, jonka kautta Jumala pääsee toimimaan. Ei pitäisi vain pitää rukouskokouksia, vaan kun nämä päivät ovat käsillä, kristittyjen Suomessa tulee oppia rukoilemaan niin kuin haaksirikkoon joutuneet rukoilevat, jotka käsittävät, ellemme saa laivaa, joka tulee lähelle tätä kalliota, niin tähän me kuolemme ja meri meidät vetää mukanaan.
1. Mooseksen kirja 18
20 Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.
21 Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."
22 Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen.
23 Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: "Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?
24 Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden?
25 Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?"
26 Ja Herra sanoi: "Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan".
27 Aabraham vastasi ja sanoi: "Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.
28 Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?" Hän sanoi: "En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi".
29 Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: "Entä jos siellä on neljäkymmentä?" Hän vastasi: "Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä".
30 Aabraham sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Hän vastasi: "En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä".
31 Mutta hän sanoi: "Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?" Hän vastasi: "Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä".
32 Ja hän sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" Hän vastasi: "Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä".
33 Ja Herra lähti pois, senjälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa.
Olisi hyvä, kun pelkän Raamatun kopioinnin sijasta käyttäisitte myös omia sanojanne, että mihin kopioinnilla viittaatte. Kyllä minun mielestäni on tärkeää luoda Raamattu -nimisest teoksesta kokonaiskuva, koska seuraavaksi joku kopioi tekstin, jossa Jumala käskeekin tappamaan ainakin kolme tuhatta, naisia ja lapsia säästämättä, eikä siltikään vielä synny mielikuvaa, että tarina kertookin kahdesta täysin eri Jumalasta -. Syntyy vain risririita ja alkaa hyttysten siivilöinti, kun on nielty kameli, Jeesusta lainatakseni.
https://www.joukopiho.fi/
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/40.htm
YKSI OSA PROFETIASTA!
---------
Profetia vuodelta 1985
" Profetia Ruotsille:
" Herra, Israelin Jumala, Jaakobin Jumala ja Aabrahamin Jumala. Näin sanoo Hän, joka on ja joka oli ja joka tuleva on Herra Jumala, kaikkivaltias.
Tänä päivänä, 7.5.1985 puhun Minä sinulle, pieni palvelijani Tukholmassa, sillä tänä päivänä Minä profetoin tälle kansalle, jonka parissa sinä asut. Tälle kansalle jonka keskuudessa sinä olet saanut olla nämä määrätyt vuodet ja määrätyt päivät ja määrätyt hetket, mutta ne ovat pääsemässä päätökseensä, sanoo Herra, Herra.
----------
Sinun ympärilläsi Ruotsi, on silloin muuri ja maassasi syttyvät Pyhän Hengen tulet ja Pyhän Hengen sanoma kaikuu yli Ruotsin rajojen.
Mutta Ruotsin kansa, sinä ja sinun julistajasi tulette itse sammuttamaan tämän pyhän tulen, joka palaa silloin Ruotsissa. Tämä tuli sammuu ja tapahtuu, että Ruotsin kansa itse pysäyttää sen herätyksen, jonka Minä levitän yli Ruotsin.
Kun tämä tapahtuu, tulee ympärilläsi oleva muuri sortumaan Tornionjokeen. Ja se suuri armeija, joka on kokoontunut Pohjois-Suomeen ja Pohjois-Norjaan, saa luvan tulla rajojenne yli.
Lukekaa tämä !
Niin ihmettelee moni muukin.
Nimimerkki ”Tolkun.Ihminen” 2023-09-18 18:26:50 nostaa tärkeän asian esiin; ”…kirkossa todella aletaan pohtimaan sitä että voiko sen sisällä toimia sellaisia erillisryhmiä jotka eivät edes noudata kirkon linjaa, tapoja tai käytäntöjä.”
Miten paljon kirkon sisällä voidaan opettaa eri teologiaa ja tehdä näitä ”eriseuroja”?
Niin, miksi kirkossa voi toimia liberaalit jotka eivät noudata kirkon avioliittokäsitystä? 😼
Eipä sitä noudata kukaan. Viidesläiset hyväksyvät uudelleen naidut kuten kaikki muutkin.
Ihan turhaan yrität jeesustella.
Ei Jeesus kieltänyt uudelleen avioitumista vaan antoi siihen ohjeet.
Niin, kirkon perinteiset konservatiivit ja sitten vähän liberaalimmat kyllä noudattavat ev. lut. kirkon teologiaa, vaikka osa ei hyväksy samansukupuolisten avioliittoja jne.
Vain nämä viideläiset ovat tuoneet muutakin amerikkalaisperäistä teologiaa opetuksiinsa.
Mummonmuori perustelee aina väitteitään jollain amerikkalaisperäisellä syytöksellä, ikäänkuin Raamattu olisi amerikkalaisperäinen.
Ei Jumalan sana muutu sillä, että jakaa ihmiset konservatiiveihin tai liberaaleihin.
Onko mummonmuorin teologia ateismiperäinen?
Kysymyksesi oli:’
Miksi kirkossa voi toimia liberaalit jotka eivät noudata kirkon avioliittokäsitystä? 😼
Voitko vastata siihen?
Mitä tarkoitat hyväksymisellä? 😺
Luukas 16
[18] Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee aviorikoksen, ja samoin tekee aviorikoksen se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.
On se tosiaan kummallista, että liberaalit, jotka noudattavat Kirkkoa koskevaa lainsäädäntöä, jossa tosin ei ole säädetty ettei samaa sukupuolta olevia ihmisiä saisi vihkiä avioliittoon Kirkossa.
Teille Uudestisyntyneille Jeesuksen seuraajille on varmasti helppoa saada aikaan Kirkolliskokouksessa lakimuutos, jolla saatte uskonne ytimessä olevan asian mieleiseksenne.
Meille ei ole tullut minkäänlaista harmia siitä, että samoissa tiloissa vihitään myös samaa sukupuolta olevia pareja. Entä sinulle, millä tavoin elämäsi on vaikeutunut sen vuoksi, että samaa sukupuolta olevia vihitään avioliittoon Kirkossa samalla tavoin kuin lisääntymiskyvyttömiä mies-nainen parejakin?
Palstalla ei vielä ole esitetty Raamatunkohtaa jossa kiellettäisiin samaa sukupuolta olevien välinen avioliittoon vihkiminen Kirkossa, miksi se siis pitäisi Kirkossa kieltää koska se suomalaisessa yhteiskunnassa on laintasoisesti hyväksytty?
Onko sinulla Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana kieltoon jokin Raamatullisesti hyväksyttävä peruste?
Huh huh. Taas tuo sama väite: "Palstalla ei vielä ole esitetty Raamatunkohtaa jossa kiellettäisiin samaa sukupuolta olevien välinen avioliittoon vihkiminen Kirkossa,"
Raamattu ei tunne edes tuollaista kirkko-käsitystä, jossa papit ja Kirkolliskokous määrää, mitä saa tehdä. Avioliittoon vihkinen ei edes kuulu UT:n mukaan seurakunnalle. Se on maallinen toimi.
Mutta Raamatun opetus, jos hiukankin vaivautuu ajattelemaan, tuomitsee samaa sukupuolta olevien toilailut::
Room 5
"Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. "
"Mummonmuori perustelee aina väitteitään jollain amerikkalaisperäisellä syytöksellä, ikäänkuin Raamattu olisi amerikkalaisperäinen."
:D Ei vaan sitä, miten jotkut ovat omineet tuon amerikkalaisperäisen teologian eivätkä tämä meidän luterilaista teologiaa.
Annatko joitakin esimerkkejä tästä?
Mummolle amerikkalaisperäinen on kirosana.
Saksalaisperäinen ei, vaikka siihen liittyy juutalaisten vainoaminen.
Fundamentalismi toi suomeen Saarnivaara joskus 60 luvulla ja sai kannatusta lähinnä viidesläisiltä. He ottivat tämän uuden suuntauksen oppeineen.
Saarnivaara ”…kutsuttiin vuonna 1967 Suomeen perustamaan uutta, viidennen herätysliikkeen hajaannuksen keskeltä syntyvää sisä- ja ulkolähetysjärjestöä, joka sai myöhemmin nimekseen Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL)”
”Modernismin nopea leviäminen eri kristillisiin kirkkoihin sai kirkkokuntien konservatiiviset piirit taisteluun tätä uutta kristinuskon tulkintaa vastaan. Fundamentalismin nimen alle asettui kuitenkin vain osa konservatiivikristityistä.”
Sitten tuli uusevankelikaalisuus, jota edusti Billy Graham. Hän esiintyi suomessa 1987, joka sai liikkeelle uutta näkyvyyttä. Liike alkoi vaikuttamaan myös konservatiivien keskuudessa. Billy oli demokraatti mutta kun hänen poikansa Franklin Graham asui johtoon 1995, niin jo 2000 vuodesta lähtien hän on vienyt liikettä fundamentalistiseen suuntaan, sekä myös nationalistisempaan suuntaa politiikallaan.
Joten fundamentalismi on vaikuttanut suomessa tuosta 2000 luulta voimistuen. Edelleenkään suurin osa konservatiiveista ei hyväksy näitä uusia oppeja.
Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen vättääkseen raskaaksi tulemisen tarjotessaan miehille seksuaalista tyydytystä.
Miehille osoitetaan ankarin sanoin ettei siementä saa omaehtoisesti panna paikkaan jossa sillä ei ole mahdollista kehittyä Jumalan tarkoittamaksi ihmiseksi.
Koskee siis aivan kaikkia miehiä, myös sinua Kultapieni.
Jos Jumala on kieltänyt homoseksuaaliset suhteet, miten luulet, että Hän hyväksyisi heidän avioliittonsa.
Ajatteletko, ettei Amerikasta voi tulla mitään hyvää, vai mistä tämä Amerikkavastaisuus?
Lue vastaus alempaa.
Eikä ole ainoa.
Enemmistö ihmettelee.
Uus Piispa Pius. Luomapius.
Voisitko itsevalkaa käyttämään oman rekatun nimimerkkisi lisäksi Uus Anonyymi Pius, Anonyymipius.
Luoma raatelee laumaansa.
Arkkipiispa ei nähdäkseni raatele laumaansa, vaan yrittää parhaansa mukaan suojella sitä teidän mielivaltaiselta terroriltanne.
Mitä tuo "mielivaltainen terrori" on?
Tarkoitatko Luoman yrityksiä?
Yhdistätte nykyihmisiä tuhansia vuosia sitten kerrottuihin ihmisiin ilman luotettavaa ja puolueetonta vertaisarviointia, terrorisoitte Jumalan antamia sanoja oman mielenne mukaan
Eikä ole suinkaan ainoa.
Mitenkähän meidän tulisi suhtautua Kiinan kristittyihin?
Pieniä vihreitä miehiä hekin?
Väristä en tiedä, mutta maanalaisen Kotikirkon mukaan Kiinassa on n 10 mijoonaa kristittyä ja sen lisäksi laillisen Kolmen Iitsen kirkon jäsenmäärä on joitkin satoja tuhansia.
Eli enemmän kuin Suomessa.
Ote Apu-lehden sivustolta: "Miikka Ruokanen täyttää 70 vuotta ja opettaa teologiaa Kiinassa – ”Viime aikoina valvonta on tiukentunut – Kukaan ei silti rajoita tai esitarkasta sitä, mitä opetan”
Miikka Ruokanen on päätoiminen Nanjingin teologisen seminaarin systemaattisen teologian professori. Oppilaitoksesta valmistuneista tulee pappeja, teologian opettajia ja kirkon johtajia. – Se, että tulin nimitetyksi ensimmäisenä länsimaalaisena teologina professoriksi kiinalaisiin yliopistoihin, oli ihme, Ruokanen sanoo."
Siellä valtio valvoo kirkon toimintaa. Voimmeko siis luottaa kiinalaisiin kristittyihin?
Valtio ei määrää kristittyjä.
Venäjä, Kiina ja Iran ovat nykyisin keskenään hyvää pataa.
"Siellä valtio valvoo kirkon toimintaa. Voimmeko siis luottaa kiinalaisiin kristittyihin?"
Tuota, on vähän eri asia se, mitä ovat yksittäiset kirkon jäsenet ja se kirkon hallinto, joka määrää toiminnasta ja teologiasta.
Onko se jotain sinulta pois?
Jos emme voi luottaa venäläisiin kristittyihin, niin miten sitten kiinalaisiin?
Hyvä kysymys!
Mutta missä vastaus
Tässä ei ole kyse mistään rivijäsenistä! Vaan kirkkojen hallinasta ja siitä että tuonne voidaan ujuttaa politiikkaa sekaan siten, ettei rivijäsenet sitä edes huomaa.
Kiinalaiset eivät ole hajottamassa lännen kirkkoja ja luomassa niihin sekasortoa.
Ymmärrän osittain kirjoittamasi perusteella, että maailmalla on menossa kova luterilaisuuden sisäinen kädenvääntö. Nuo inkerinkävijät halutaan niputtaa Venäjän-Kiinan-Iranin akseliin. Kyseessä ei siis olisi vain Suomen sisäinen asia vaan liittyy maailmanlaajuiseen jakoon vuohiin ja lampaisiin.
Ei noin, vaan amerikkalaisperäinen uuskonservatismi fundamentalismin muodossa valloittaa nyt kaikkia perinteisiä kirkkoja. Se tekee myös yhteistyötä Venäjän kanssa aatteen muodossa.
Kiinalla ja Iranilla ei tässä ole mitään tekemistä.
Koska lähimmänkin kirkkohistorian tuntemus on trolleille täysin tuntematonta, lainaan Helsingin Yliopiston avoimesta julkaisust osan:
"Neuvostoliitossa vuonna 1985 alkanut uudistuspolitiikka perestroika mahdollisti suomensukuisten inkeriläisten seurakuntaelämän vapautumisen vuonna 1988. Inkeriläiset ryhtyivät perustamaan uusia seurakuntia vanhoille asuinsijoilleen. Tutkimusajanjakson aikana seurakuntien määrä nousi kahdesta 26:een. Seurakunnat kuuluivat aluksi Viron evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja niistä muodostettiin vuonna 1990 Inkerin rovastikunta. Itsenäinen Inkerin kirkko aloitti toimintansa vuoden 1992 alussa, kun rovastikunta irtaantui Viron kirkosta. Oman piispan kirkko sai seuraavana vuonna.
Inkeriläisseurakuntien uusi nousu sai Suomessa suurta huomiota ja suomalaisissa heräsi voimakas avustusinto inkeriläisiä ja heidän seurakuntiaan kohtaan. Spontaania avustustoimintaa ryhtyi koordinoimaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon alainen Kirkon Ulkomaanapu (KUA). KUA perusti syksyllä 1988 Baltia-projektin, jossa työskenteli vuosina 1989-1993 3-4 projektisihteeriä. Projektin tärkeimpinä tehtävinä oli työvoiman kouluttaminen inkeriläisille seurakunnille. Sen lisäksi materiaalisen avun toimittaminen ja kirkkorakennusten kunnostaminen tai uudelleen rakentaminen olivat merkittäviä projektin hankkeita." HELDA-Helsingin yliopiston avoin julkaisuarkisto
Eli nyt pitää kyllä vihanne osoittaa ennemmin KUAlle, jos teillä on jotain vihattavaa tai edes kritisoitavaa.
”Koska lähimmänkin kirkkohistorian tuntemus on trolleille täysin tuntematonta…” ja ” ”Eli nyt pitää kyllä vihanne osoittaa ennemmin KUAlle, jos teillä on jotain vihattavaa tai edes kritisoitavaa.”
Taitaa sinulla olla nyt hukassa juuri tuo lähihistoria. Kun Inkerin kirkko perustettiin 1992, niin yhdysvaltalainen Missourin synodi levisi niin Venäjälle kuin Latviaan ja Liettuaan. Se tekee tiivistä yhteistyötä Inkerin luterilaisen kirkon kanssa.
Tästä on tehnyt väitöskirjan Kalle Kuusniemi: " Konfessionalismin ääni ja luterilaiset suhteet. Missourin synodin vaikutus Baltian ja Inkerin luterilaisessa kirkossa 1991-2001”
”Yhteistyön ja kumppanuusneuvottelujen seurauksena Inkerin, Latvian ja Liettuan kirkoista, sekä jossain määrin myös Viron kirkosta, kasvoi välimaaston kirkkoja, jotka kaikki olivat laajalti yhteydessä sekä Luterilaiseen maailmanliitoon että Missouri-synodiin.”
Eli KUA:sta ei taida kukaan käynyt ottamassa ev. lut. kirkon pappisvihkimystä?
KUA ei tarvitse pappeja kun tekee vain maalista avustustyötä.
Se tekee tärkeää diakoni työtä ja juuri kuten Jeesus on meitä kehottanut.
Jeesus kehoitti tekemään itselleen opetuslapsia!
Aiheesta ihmettelee.
Tuolla edellä nimimerkki ”Anonyymi” 2023-10-07 06:29:32 kysyy: ”Ajatteletko, ettei Amerikasta voi tulla mitään hyvää, vai mistä tämä Amerikkavastaisuus?”
Tämä koski siis Yhdysvalloista tulevaa uutta oppia eli fundamentalismia.
Johtopäätös on väärä, ei se ole Amerikan vastaista vaan toteamus siitä, että tuo suunta on syntynyt siellä ja moni siinä liittyy sikäläiseen kulttuuriin sekä politiikkaan. Meillä Euroopassa perinteet ovat olleet vähän toisenlaisia myös kristinuskon suhteen.
En siis ole millään tavalla Yhdysvaltojen vastainen, kyllä sieltä tulee myös ihan ok juttuja. Mutta sieltä tulee myös paljon kyseenalaista, etenkin arvoja. Ajatellaan vaikka kaiken kaupallistamista tai viihdeteollisuutta, mikä valtasi melkein koko maailman. Onneksi myös eri maiden kansallinen viihdeteollisuus valtaa alaa.
Pysy aiheessa!
Kannatamme Luomaa!
:O
Miten sen teet?
Totta:
" Meillä Euroopassa perinteet ovat olleet vähän toisenlaisia myös kristinuskon suhteen."
Täällähän on totuttu teurastamaan toisinajattelijat ja vainoamaan heitä, eikä täällä ole ollut sellaista vapautta itsenäiseen ajatteluun, kuin mitä on USA:ssa.
Tämä "perinteinen kristillisyys", mitä on ollut Euroopassa, on historian pahin ja suurin toisuskoisten vainoaja. Siinä jäävät Hitler ja Stalinkin toiseksi.
Mutta jostain syystä eräät kannattavat sitä kiihkeästi, koska muutoin heidän omat asemansa kirkossa heikkenisivät.
Tällaiselle toiminnalle on keksitty hieno nimi, liberaaliteologia. Se on liberaalia vain niitä kohtaan, jotka ajattelevat heidän tavallaan ja hylkäävät Raamatun opetuksen.
Olipas varsin sekavaa.
”…teurastamaan toisinajattelijat ja vainoamaan heitä, eikä täällä ole ollut sellaista vapautta itsenäiseen ajatteluun, kuin mitä on USA:ssa.”
Ehkä tarkoitat tuolla reformaation aikaa 1600 luvulta alkaen? Silloin syntyi useampia kristinuskon suuntauksia, joita ei kaikkia hyväksytty. Näin osa joutui pakenemaan joko muualle Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin.
Yhdysvaltojen perustuslaki perustui Ranskan vallankumouksen aatteelle, missä uskonnonvapaus ja valtion sekä uskonnon välinen ero tehtiin selväksi. Vaikka alun pitäen Yhdysvallat perustui liberalismiin eli siinä oli vapauksia, niin uskonnollisuus kehittyi lopulta aikamoiseksi poliittiseksi voimaksi.
”Tämä "perinteinen kristillisyys", mitä on ollut Euroopassa, on historian pahin ja suurin toisuskoisten vainoaja.”
Tuota, toki aikoinaan on ollut mm. muslimien vainoja jne. mutta kyllä täällä kristityt ovat enimmäkseen keskenään tapelleen. Perinteiseen kristinuskoon luetaan nykyään niin katolinen ja ortodoksinen kirkko mutta myös protestanttiset kirkot kuten luterilaiset, reformoidut (kalvinistit), anglikaanit, metodistit sekä myös batistit ja adventistit.
”Tällaiselle toiminnalle on keksitty hieno nimi, liberaaliteologia.”
Niin, tuo termi tuli 1700 luvulla valistuksen aatteen myötä.
"Täällähän on totuttu teurastamaan toisinajattelijat ja vainoamaan heitä, eikä täällä ole ollut sellaista vapautta itsenäiseen ajatteluun, kuin mitä on USA:ssa."
Täällä ei osata keskustellla siksi meidän uskovien tulee vaan julistaa evankeliumia keskustelujen sijaan koska aidolla tavalla meillä ei ole keskustelukumppaneita.
Se on hyvin totta.