Oletteko kuulleet Tuukkasen merkittävimpiin orkesteriteoksiin kuuluvaa Vuorten laulua?
Kun areenasta tuli aikoinaan Tuukkasen upeaa musiikkia, kuten esim. mainitsemani sinfoninen runo Vuorten laulu tai Runolaulaja ym., niin enhän minä tietenkään juuri silloin osannut, älynnyt tai hoksannut vielä käyttää laisinkaan areenaa, josta en ollut juuri vielä kai kuullutkaan ja menetin mahdollisuuden kuulla vaikuttavaa ja kiehtovaa musiikkia, jota ei ole sen jälkeen areenassa soitettu, vaikka olen sitä kiihkeästi toivonutkin.
Eräs ansioitunut sotahistorioitsija Sibelius-kirjassaan mainitsi tämän Vuorten laulun ja hiukan ihmetteli miksei RSO ottanut sitä mukaansa vieraillessaan taannoin Edinburghin musiikkifestivaaleille, sillä tuo teos on inspiraationsa ammentanut juuri Skotlannin jylhistä maisemista ja on osa suomalaista musiikkiperintöä.
Teos kuuluu suurin piirtein siihen sävellyskauteen, jolloin Tuukkanen kirjoitti Meri sinfoniansa. Klamin musiikkiestetiikassa ilmenneiden arvioiden mukaan Tuukkasen 1. sinfonia lienee kuitenkin säveltäjänsä merkittävin.
Tuukkasen viimeisen sinfonian avausosa operoi mm. rytmikuvioilla ja kenties erilaisilla rytmisiillä variaatioilla, avausosan perustuessa heti alussa kuullun rytmikuvion koko osan läpivievään käsittelyyn.
Patarumpu esim. lyö: Tam ta ta tam ta tam tam. Kiehtovaa. Uskon kuitenkin, että Tuukkasen merkittävimmät sinfoniat ovat ne, jotka kuuluvat säveltäjän nimeämään ensimmäiseen sinfonia trilogiaan, mukaan lukien palkittu 4. sinfonia
Musiikissa on muuten yleensä tietenkin tärkeintä se tunnelma tai tunne, jonka teos kuulijassaan herättää. Kuunnellessa ei kannata liikaa kohdistaa huomiota teoksen yksityiskohtiin, olkoon ne miten kiehtovia tahansa tai eivät ole. Sen sijaan yleistunnelma ratkaisee teoksen arvon ja merkityksen. Se pitää vain oppia kuulemaan ja tavoittamaan teoksen soivasta sointivirrasta.
Kalervo Tuukkasen Vuorten laulu?
7
643
Vastaukset
- Anonyymi
Ajattelin, että mikäli joku tälle palstalle kirjoittava on joskus kuullut tuon upean ja suomen merkittävintä säveltaidetta edustavan massiivisen Vuorten laulun, niin voisiko hän mahdollisesti hieman luonnehtia tuota kiehtovaa teosta omin sanoin ja antaa siitä jonkun arvion?
- Anonyymi
Mikä vuori hän kirjoittaa, kun ei finnjävel ole edes vuorta nähnyt. Parempi on Lindströmin "vuorineuvosten laulu". Nuotitkin ruotsiksi. Javisst!
- Anonyymi
Ei hänen ylevä ja melodiikaltaan pakahduttavan kaunis musiikkinsa piirrä tietenkään graafisen käyrän tavoin nimeämättömän vuoren tarkkaa profiilia, jota tuskin sävelin voisikaan piirtää, vaan loihtii sävelin taiteilijan visiolla niiden jylhän ulkoisen olemuksen herättämän tunnelman, jonka vuorta katseleva aistii, tuntee ja kokee sisimmässään.
- Anonyymi
Mikään olematon ei voi olla parempi kuin jokin olemassa oleva. Ja vaikka teoreettisesti tai hypoteettisesti olettaisimmekin, että "vuorineuvosten laulu" olisi todellinen sävellys, niin tuskinpa se voisi kilpailla niin etevän säveltäjän kuin olympiamitalisti Tuukkasen suuren orkesteriteoksen kanssa.
- Anonyymi
Harmi, että Tuukkanen oli mies. Jos hän olisi ollut nainen, nyt hänen musiikkiaan esitettäisiin kilvan. Ohjelmakommenteissa lukisi, että aiemmin hänet unohdettiin vain koska hän oli nainen.
- Anonyymi
Tuukkanen ei voinut sukupuolelleen mitään, eikä seksuaalisen identiteetin tai ihmisen sukupuolen pitäisi missään tapauksessa olla muutoinkaan kriteerinä hänen musiikkinsa esittämiselle, jos se on kvalitatiivisesti korkeatasoista, kuten Tuukkasen musiikki usein on. Tosiasiassa Tuukkasen unohtaminen säveltäjänä joitakin levytyksiä lukuun ottamatta ei johdu varsinaisesti niinkään siitä, että hän oli sukupuoleltaan mies, vaan pikemminkin siitä, että häntä anakronistisuutensa takia pidetään tyyliaikakausien väliinputoajana, sillä aikaansa nähden hänen musiikkinsa ei ollut tyylillisesti riittävän modernia herättääkseen nykypäivänä huomiota. Klami kutsui Tuukkasen 1. sinfoniaa tämän parhaaksi teokseksi, mutta esim. myös karhunpyynti, vuorten laulu ja jotkut muutkin sinfoniat, kuten Meri ovat vaikuttavia teoksia. Tuukkasella on myös paljon kaunista näytelmämusiikkia, kuten musiikkia näytelmään Sakuntala ja esittämätön ooppera etc.
- Anonyymi
Tuukkasen upea sinfoninen runo, Vuorten laulu, on nyt kuultavissa Yle areenasta voimaklassista podcastista. Se synnyttää mielikuvan jatkuvasta kiipeämisestä vuoren rinnettä ylöspäin ja vihdoin kumisevien patarumpujen jylyn myötä vuoren huipulta alas laaksoon avautuvista valtavan huikeista näköaloista, jotka välittyvät musiikin henkeäsalpaavan kuvausvoimaisuuden myötä. Teoksen keskitaiteessa voi kenties aavistella myös paimenten kaitsevan lammaskatrastaan vuoren rinteellä paimenpillin vihellyksin. Teoksessa voi kuulla joitakin lyhyitä muistumia säveltäjän Meri sinfoniasta ja eräs aihe tai motiivi, jonka jos oikein muistan Sallinen on lainannut 4. sinfoniaansa, mutta tämä on tarkistusta vailla oleva epävarma muistikuva, niin tutulta kuin tuo musiikillinen aihe tuntuikin. Saattaa myös olla, että ravel on himpun verran antanut joitakin vaikutteita erään motiivin myötä, mutta teos on valtavissa mittasuhteissaan kokonaisuutena aitoa ja ehtaa tuukkasta persoonallisessa ilmeessä ja merkittävä suurteos suomalaisessa musiikissa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745129Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025941SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229687Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369041Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla808445Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri566068