Tuttavani on saanut kerättyä ihan sievoisen summan. En tiedä paljon, mutta hän sanoi alkaneensa kesällä hallitusohjelman tultua julki alkaneen siirtää rahojaan paypalliin. Siinähän koittaa KELA löytää piilossa olevaa "sataa tonnia".
Rahat piiloon
65
1045
Vastaukset
- Anonyymi
Minulla on lähelle 80 000 "riihikuivana". Paypalilla on vajaa tonni mutta se on shoppailurahaa. Paypalilla isommatkin rahat olisivat "turvassa" mutta ongelmia voi syntyä kun "kotiuttaa". No, ulkomaalainen pankkitili ja siihen kortti varmemman vakuudeksi olisi pakollinen.
- Anonyymi
Ulkomaisista pankkitileistä menee tieto Suomen verottajalle
- Anonyymi
"Verottaja saa tietää ulkomaisen tilin haltijan, sen saldon ja sinne maksetut tulot – korot, osingot ja muut sijoitustulot."
"Jos on halunnut välttää varojen paljastumisen, ne on esimerkiksi voinut nostaa käteisenä tai muuttaa kiinteäksi omaisuudeksi, kuten kiinteistöiksi tai kultaharkoiksi. Niistä ei vaihdeta tietoja."
https://yle.fi/a/3-9434032 - Anonyymi
Eduskunnan väki on oikeutettu asumislisään saavat jopa pari tonnia kuussa jo ovat ahneita rahalle. Eduskunta on liian iso ja kallis laitos miksi ei sieltä koskaan esitetä säästöjä. Siks kun herrat on pirun ahneita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Mikä olisi säästö, jos ao. tuki poistettaisiin? Entäpä työllisyysvaikutus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomaisista pankkitileistä menee tieto Suomen verottajalle
Ulkomaiset pankit jotka toimii Suomessa saa tilitiedot heillä tutkitaan rahanpesua varkauksia pimeää rahaa ja laitonta.
- Anonyymi
Ulkomaille tehdään tilisiirtoja kyllä pankit ne huomaa ja tutkii itse. Mutta kelasta kuolleiden nimissä siirrettyä rahaa on tullut ihmisten tileille toisinaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Verottaja saa tietää ulkomaisen tilin haltijan, sen saldon ja sinne maksetut tulot – korot, osingot ja muut sijoitustulot."
"Jos on halunnut välttää varojen paljastumisen, ne on esimerkiksi voinut nostaa käteisenä tai muuttaa kiinteäksi omaisuudeksi, kuten kiinteistöiksi tai kultaharkoiksi. Niistä ei vaihdeta tietoja."
https://yle.fi/a/3-9434032Euroopan unionin pankit toimii yhteen mutta ulkopuoliset ei
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euroopan unionin pankit toimii yhteen mutta ulkopuoliset ei
Uskontolahkoissa on yleistä nämä muiden pankkikorttien käyttämiset rahahuijaukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euroopan unionin pankit toimii yhteen mutta ulkopuoliset ei
Valehtelet. Sopimuksen on allekirjoittanut tällä hetkellä 120 maata:
https://www.oecd.org/tax/automatic-exchange/international-framework-for-the-crs/crs-mcaa-signatories.pdf
- Anonyymi
Kela huijareita on suuri joukko ja eurot valuvat lähi-itään ja Afrikkaan!🎉🎊
- Anonyymi
Ilmankos kun kaikki ovat niin rikkaita just noissa maanosissa!
- Anonyymi
Eniten täällä on huijattu turkkiin Iraniin Venäjälle Viroon Latviaan Albanian Thaimaa
- Anonyymi
Minäkin tiedän monia jotka on aloittaneet tilien sukittamisen, satku kerrallaan sukan varteen kun on melko varmaa että joutuvat hakemaan toimeentulotukea lähi aikoina.
- Anonyymi
Täytyy vaan tottua siihen . ettei mitään voi enää ostaa netistä, kun käytettettävissä on ainoastaan käteistä. Kai senkin käyttö kohta keksitään kieltää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyy vaan tottua siihen . ettei mitään voi enää ostaa netistä, kun käytettettävissä on ainoastaan käteistä. Kai senkin käyttö kohta keksitään kieltää.
Mitäpä sitä netistä ostaisi, kun kaiken tarpeellisen voi varastaa kaupasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä sitä netistä ostaisi, kun kaiken tarpeellisen voi varastaa kaupasta.
Tarvisin kävelymaton, että tässä samalla tulis liikuttua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarvisin kävelymaton, että tässä samalla tulis liikuttua
Koira on parempi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koira on parempi
Ei kannata. Koirasta on kuluja niilläkin rahoilla saa olutta. Ja kaljanhaussa saa verenkierron elpymään.
- Anonyymi
Kyllä laki määrää että kaikilla pitää olla käteistä poikkeus oloihin ja ruokaa sekä vettä jos ette ole yhteiskunnan jäseniä ette tiedä tietysti mitä täällä kuuluu tehdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koira on parempi
Meiltä varastettiin koira valkoinen varkaat palaa helvetin tulessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meiltä varastettiin koira valkoinen varkaat palaa helvetin tulessa
Koira myös
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyy vaan tottua siihen . ettei mitään voi enää ostaa netistä, kun käytettettävissä on ainoastaan käteistä. Kai senkin käyttö kohta keksitään kieltää.
Kyllä, käteinen tehdään pian arvottomaksi. Tilalle otetaan digitaalinen maailmanvaluutta. Voidakseen käyttää sitä, on pian otettava merkki oikeaan käteen tai otsaan; ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä. Lukekaa Raamattu. Älkää ottako sitä merkkiä. Vielä viisaampaa on uskoa Jeesukseen nyt, niin pääsette pian täältä pois. Jeesus tempaa kohta omansa turvaan antikristuksen ajaksi. Olethan mukana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarvisin kävelymaton, että tässä samalla tulis liikuttua
Osta crosstrainer, niitä saa halvalla torista ja saat kokonaisvaltaisempaa liikuntaa kuin pelkällä kävelymatolla. Itse maksoin muutaman kympin kotiin tuotuna. Nyt on helppo harrastaa liikuntaa sadepäivinäkin ja samalla voi vaikka katsoa telkkaria :)
t. eläkemummo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, käteinen tehdään pian arvottomaksi. Tilalle otetaan digitaalinen maailmanvaluutta. Voidakseen käyttää sitä, on pian otettava merkki oikeaan käteen tai otsaan; ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä. Lukekaa Raamattu. Älkää ottako sitä merkkiä. Vielä viisaampaa on uskoa Jeesukseen nyt, niin pääsette pian täältä pois. Jeesus tempaa kohta omansa turvaan antikristuksen ajaksi. Olethan mukana?
Kerro osoite jonne ihmiset voivat postittaa kaikki tarpeettomat käteisvarantonsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osta crosstrainer, niitä saa halvalla torista ja saat kokonaisvaltaisempaa liikuntaa kuin pelkällä kävelymatolla. Itse maksoin muutaman kympin kotiin tuotuna. Nyt on helppo harrastaa liikuntaa sadepäivinäkin ja samalla voi vaikka katsoa telkkaria :)
t. eläkemummoSyö vähemmän ja jumppaa matolla
- Anonyymi
kannattaa käräyttää lainrikkoja.
- Anonyymi
Suurimpia lainrikkojia löytyy asumistukiuudistuksen takaa. Siellä rikotaan nimittäin omaisuudensuojalakia.
- Anonyymi
Lisää poliiseja ja valvontaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurimpia lainrikkojia löytyy asumistukiuudistuksen takaa. Siellä rikotaan nimittäin omaisuudensuojalakia.
Ihmisoikeuksia
- Anonyymi
Nostin kesällä paljon käteistä tililtä ja pankki alkoi kysellä mihin olen rahat käyttänyt. Siis omat rahani!! Vastauksessani ilmaisin hienovaraisesti että mitä vittua se pankille kuuluu mutta tuli uusi kysely johon vastain että ilmoitin jo aikaisemmin että varoille on yksityinen käyttötarkoitus, muuta en tule ilmoittamaan vaikka mieleni tekisi sanoa että pyyhin rahoilla persettäni ja vetäisin ne sitten vessan pytystä alas mutta en sano koska en tehnyt niin. Jos ilmoittamani käyttötarkoitus ei kelpaa niin esittäkää laki- ja asiaperustelut miksi se ei kelpaa.
Viestin lähettäjä ei suostunut kertomaan nimeään edes sitä kahteen kertaan suoraan kysyttäessä. Yleensä nimettömiä viestejä lähettelee rikolliset vaikka tässä ei ehkä kyse ole sellaisista.
Jos esittelee itsensä niin voi saada ystävällisempiä ja asiallisempia vastauksia. Nytkin tekisi mieli vastata että HAISTA VIDDU!! mutta en vastaa kun se ei hyödytä mitään eikä lisää ymmärrystänne asiakaspalvelusta.- Anonyymi
"Nostin kesällä paljon käteistä tililtä ja pankki alkoi kysellä mihin olen rahat käyttänyt. Siis omat rahani!!"
Mummu siirsi kaikki säästönsä huijarille, mutta pankki toimi oikein, eikä kysellyt ulkolaisten tilisiirtojen perään. Mummu saa siirtää omat rahansa minne haluaa.
- Anonyymi
Miljoona euroa
- Anonyymi
Ei ihan niin paljoa tarvitse mutta sata tonnia ei riitä rehellisyyteen. Ei minua kiinnostaisi se64€ vuokraan ja rahat sähkölaskuihin. Sen sijaan kiinnostaa sitäkin enemmän jos iskee sanktiot säästöjen takia menetys olisi liian raskas.jos systeemi joskus muuttuu niin palautan rahat pikkuhiljaa tilille ja pärjään asumistuella ja mikä toinen tulimuoto sitten onkaan rinnalla. Siihen asti fyffet sukanvarressa ja otan kelalt tt-tuet veks.

Pankki kysyy koska huomaa jos tiliäsi käyttää joku rikollinen etkä sinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihan niin paljoa tarvitse mutta sata tonnia ei riitä rehellisyyteen. Ei minua kiinnostaisi se64€ vuokraan ja rahat sähkölaskuihin. Sen sijaan kiinnostaa sitäkin enemmän jos iskee sanktiot säästöjen takia menetys olisi liian raskas.jos systeemi joskus muuttuu niin palautan rahat pikkuhiljaa tilille ja pärjään asumistuella ja mikä toinen tulimuoto sitten onkaan rinnalla. Siihen asti fyffet sukanvarressa ja otan kelalt tt-tuet veks.
Kyllä rahaa säästöön jää jos ei käy missään ei tee mitään ei syö kuin ale tuotteita ja käyttää kirppis vaatteita niin opiskelijat elää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä rahaa säästöön jää jos ei käy missään ei tee mitään ei syö kuin ale tuotteita ja käyttää kirppis vaatteita niin opiskelijat elää.
Tai jos alivuokraa asunnon ja muuttaa Espanjaan
- Anonyymi
Vinkkasin.
Saavat sitten selvitellä kukatekimitähäh?.- Anonyymi
Aivokääpiö🐷
- Anonyymi
Apina🙊
- Anonyymi
Älä itke ruma pentu, ota🍌
- Anonyymi
Löytyisiköhän täältä joku työtön, joka haluaisi myydä oman asuntonsa asuntosijoittajalle ja jäädä siihen itse vuokralle. Pitäisi olla jossain kasvukeskuksessa sijaitseva asunto, mutta periaatteessa mikä vaan kaupunki käy. Vielä on vähän selvittely ja visiointivaiheessa tämä idea.
Eli kuvitteellinen esimerkki. Otetaan 55-v pitkäaikaistyötön, jolla on vaikka 100 000e myytävä asunto. Siitä tehdään kauppakirjat ja samalla myös vuokrasopimus. Sijoittaja maksaa työttömälle käsirahan 10 000e. Siitä 3kk vuokraa vastaava summa jää sijoittajalle vuokravakuudeksi.
Tällöin työttömän tilillä on rahaa koko ajan alle 10 000e.
Sen jälkeen työtön alkaa maksamaan vuokraa ja sijoittaja alkaa lyhentää velkaansa asunnon myyjälle esimerkiksi 20 vuoden maksuajalla. Tästä voisi saada win-win diilin näille kahdelle.
Ehkä itsekin pystyisin ainakin yhden asunnon ostamaan, jos numerot saataisiin hiottua kohdilleen.- Anonyymi
Eikä sen pakko ole olla työtön vaan riittää, että on niin pienituloinen, että saa nykyään asumistukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä sen pakko ole olla työtön vaan riittää, että on niin pienituloinen, että saa nykyään asumistukea.
Juu, ei mikään vaatimus. Käy myös hyvin vaikka vanhempi ihminen, joka haluaa omat asuntoonsa sidotut rahat käyttöönsä.
Vaihtoehtona voisi olla käyttää myyjän rahoitusta tai sitten maksaa vaikka koko kauppasumma pankkilainalla. Tosiaan vähän kehittelyssteella tämä ajatus. On se sijoittajankin intressi saada pitkäaikainen ja luotettava asuntoa hyvin pitävä vuokralainen. Toisaalta sijoitushorisontti on tyypillisesti se yli 20 vuotta. Ei ole itsellä kokemusta vielä niistä tilanteista, joissa myyjä jää vuokralle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ei mikään vaatimus. Käy myös hyvin vaikka vanhempi ihminen, joka haluaa omat asuntoonsa sidotut rahat käyttöönsä.
Vaihtoehtona voisi olla käyttää myyjän rahoitusta tai sitten maksaa vaikka koko kauppasumma pankkilainalla. Tosiaan vähän kehittelyssteella tämä ajatus. On se sijoittajankin intressi saada pitkäaikainen ja luotettava asuntoa hyvin pitävä vuokralainen. Toisaalta sijoitushorisontti on tyypillisesti se yli 20 vuotta. Ei ole itsellä kokemusta vielä niistä tilanteista, joissa myyjä jää vuokralle.Kuinka tuossa kuviossa asunnon myyjä varmistuu siitä, että hän saa asua kelvollisin ehdoin asunnossa/talossa vielä 5 tai 10 vuoden kuluttua? Ostaja eli tuleva vuokranantajahan voi koska vaan laittaa irtisanomislapun postilaatikkoon ja sitten on kuusi kk aikaa lähteä.
Tehtäisiinkö tuossa joku kassakaappisopimus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka tuossa kuviossa asunnon myyjä varmistuu siitä, että hän saa asua kelvollisin ehdoin asunnossa/talossa vielä 5 tai 10 vuoden kuluttua? Ostaja eli tuleva vuokranantajahan voi koska vaan laittaa irtisanomislapun postilaatikkoon ja sitten on kuusi kk aikaa lähteä.
Tehtäisiinkö tuossa joku kassakaappisopimus?Ja miten säännölliset tulot eli ostajan maksamat kuukausierät vaikuttavat mahdollisesti muihin tukiin. Työttömän asunnonomistajan ei kannata missään nimessä tuollaista sopimusta tehdä vaan kertakorvaus ja sitten tekee rahoilla mitä tekee. Vaikka "polttaa" jotta aikanaan tukiviidakko normalisoituu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka tuossa kuviossa asunnon myyjä varmistuu siitä, että hän saa asua kelvollisin ehdoin asunnossa/talossa vielä 5 tai 10 vuoden kuluttua? Ostaja eli tuleva vuokranantajahan voi koska vaan laittaa irtisanomislapun postilaatikkoon ja sitten on kuusi kk aikaa lähteä.
Tehtäisiinkö tuossa joku kassakaappisopimus?Minä näkisin, että siinä kuviossa olisi järkevää periä markkinavuokraa. Jos asunnon myyjä irtisanoo vuokrasopimuksen, niin asunnon saa vuokrattua suunnilleen samalla vuokralla jollekin toiselle. Vastaavasti, jos vuokranantaja irtisanoo sopimuksen, niin myyjä saa vuokrattua vastaavanhintaisen jostain muualta. Tai voidaanhan jotain muutakin sopia.
Kun vuokra vastaa markkinahintaa kummallakin osapuolella on kannustin pitää pitkäaikainen vuokrasopimus. Ain
- Anonyymi
Vain patjan alla rahoista ei ole missään merkintää . Muualla on aina sähköinen tieto tulleesta fyrkasta ja kenen ne ovat . Ei kantsi leikitellä tyhmää .
- Anonyymi
Aloittaja on trolli tai hänen frendin älykkyys on jotakuinkin palstan tupauunon tasoa. Paypal ei ole mikään pankki vaan maksuvälityspalvelu ja kyllä heitä kiinnostaa myös rahaliikenne jos summat ovat suuria tai trafiikki epäilyttävää. Pahimmillaan laittavat tilin jäihin odottaessaan käyttäjältä lisäselvitystä.

PayPal ei ole pankki, joten ainakin toimeentulotukea hakiessa jätän sen ilmoittamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PayPal ei ole pankki, joten ainakin toimeentulotukea hakiessa jätän sen ilmoittamatta.
PayPaliin voi kuitenkin tallentaa varallisuuttaan, josta sen saa myös takaisin pankkitililleen jos niin haluaa.
Enpä lähtisi huijaamaan Kelaa tuolla tavoin, varmasti haluavat että PayPal tilillä olevat varat selvitetään ennenkuin Kela antaa tuista päätöstä.
Jos PayPalia käyttää vain maksunvälitykseen, ei tuosta mitään ongelmaa tule, ilmoittaa vaan Kelalle että käyttää PP:iä siksi että ostotapahtumat helpompi tehdä sillä, ja että PP:hen ei jää varallisuutta. Ei ole vaikeaa ottaa muutama ruutukaappaus asiasta ja Kela ei sen jälkeen enää asiasta kysele jos ei ole ilmaantunut syytä epäillä asiaa.
- Anonyymi
Nythän on sekin tilanne, että perintövero korvataan ehkä luovutusvoittoverolla. Ruotsissa on näin, mutta siellä asunnon myyntivoitto menee verolle. Paitsi asunnon vaihtajilla eli niillä, jotka ostavat uuden asunnon tietyn ajan sisällä edellisen myymisestä. Ajatellaanpa perheetöntä ihmistä, joka on ostanut asunnon Helsingin kantakaupungista 80- tai 90-luvulla. Jos hänellä ei ole suurta motiivia jättää perintöä, niin asunnosta kannattaa hankkiutua eroon hyvän sään aikana.
Uskon ainakin itse niin, että jos perintövero poistetaan, niin asunnon luovutusvoitto ei ole enään verovapaa vaikka siinä olisi asuttu 2 vuotta. Ellei sitten osta uutta asuntoa tilalle. Saa sitten nähdä, että ostaako jotut muuttotappioslueilta tilalle jonkun parin tonnin murjun ihan vaan sen takia. - Anonyymi
"Tuttavani on saanut kerättyä ihan sievoisen summan. En tiedä paljon, mutta hän sanoi alkaneensa kesällä hallitusohjelman tultua julki alkaneen siirtää rahojaan paypalliin."
Kyse on ilmeisesti useista kymmenistä euroista?- Anonyymi
Ei kai tuollaisia summia voi kelan rahoilla olevilla jäädä säästöön?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai tuollaisia summia voi kelan rahoilla olevilla jäädä säästöön?
Totta. Kaikki menee kurkusta alas.
- Anonyymi
Pitkä siirtoprojekti edessä. Kela nimittäin ottaa kolmen vuoden aikana takautuvasti mystisesti "haihdutetut" rahat ja varat huomioon päätöstä tehdessään
- Anonyymi
Mistä tieto peräisin, jos omaisuusraja ei vielä edes käytössä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tieto peräisin, jos omaisuusraja ei vielä edes käytössä?
Tuo on pelkkää palturia.kela ottaa huomioon maksimissaan edellisen vuoden verotuksen, pidemmälle ajalle he eivät nuuski.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on pelkkää palturia.kela ottaa huomioon maksimissaan edellisen vuoden verotuksen, pidemmälle ajalle he eivät nuuski.
Eihän Kelalla mitään asiaa penkoa omaisuustietoja ajalta, jolloin omaisuusrajaa ei ole ollut.
- Anonyymi
Jos rahat ei ole käytettävissä omaan elatukseen, silloin Kelan on maksettava toimeentulotukea, se taataan perustuslailla.
Oma selvitystyönsä tulee tietenkin varmasti siitä, onko varallisuutta piiloteltu tarkoituksella tai ei, mutta jos varat on käytetty niin eipä siinä nokankoputtamista ole, rahat voi hävitä monenlaisiin huonoihin kauppoihin helposti.
- Anonyymi
Jos käyttäisi 10 000 euron ylittävät säästönsä esim. vapaa-ajan asunnon kunnostamiseen, katsottaisiinko se tarkoitukselliseksi taloudellisen tilanteen heikentämiseksi. Jolloin maksettu asumistuki perittäisiin takaisin tai sitä ei maksettaisi.
- Anonyymi
Kela saattaisi katsoa mutta silloin päätöksestä kannattaisi valittaa ellei pelkää norsunvitulla olevia virkanilkkien naamoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela saattaisi katsoa mutta silloin päätöksestä kannattaisi valittaa ellei pelkää norsunvitulla olevia virkanilkkien naamoja.
Jep. Onhan kunnostamisella työllistävä vaikutus ja yrityksen tukeminen, joten siinä mielessä tuen evääminen olisi ristiriidassa hallituksen työllistämistavoitteiden kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Onhan kunnostamisella työllistävä vaikutus ja yrityksen tukeminen, joten siinä mielessä tuen evääminen olisi ristiriidassa hallituksen työllistämistavoitteiden kanssa.
Lainkohta
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070571#L2P18
18 §
Asumistuen epääminen tai alentaminen
Jos henkilö on lahjoittanut omaisuuttaan tai muulla tavalla heikentänyt taloudellista asemaansa siten, että se vaikuttaa hänen oikeuteensa saada asumistukea tai olennaisesti asumistuen suuruuteen, asumistukea ei myönnetä tai se myönnetään sen suuruisena kuin se olisi ollut ilman tällaista menettelyä. Asumistuen epääminen tai alentaminen voi kestää enintään kolmen vuoden ajan laskettuna epäämisen tai alentamisen alkamisesta.
"muulla tavalla heikentänyt taloudellista asemaansa"
Tiukkapipoinen tulkinta tuossa voisi olla se että jos on syönyt, juonut tai ostanut vessapaperia tai muuta turhaa kuten lääkkeitä tai käynyt bingossa niin noihin käytetyt rahat otettaisi omaisuutena huomioon takautuvasti 3 vuoden ajalta.
Kelan tuntien tuollainen laintulkinta olisi täysin mahdollinen ja jopa todennäköinen kun Kelalla on pitkät perineet lain sisällöstä ja tarkoituksesta valehtelusta.
Kelan perseily jatkuu ja pahenee.
Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet
https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/ - Anonyymi

https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/Huh huh...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kohunäyttelijä Aku Hirviniemi täyttää tänään pyöreät 40 vuotta. Onnea kaikesta huolimatta!
Näyttelijä, juontaja Hirviniemi on ollut otsikoissa ja hänen keikkojaan sekä tuotantojaan on peruttu julkisuuteen nousse1202433- 1402367
Tunnut niin oikealta kuin osa minua
Olenko oikeassa? Eihän tässä puutu kuin samat tuntemukset sinulta. Nainen, mitä tämä on? Jotain todella outoa tässä on,921916Miten sinä juhlistat Suomen itsenäisyyttä 6.12. - Onko millaisia perinteitä?
Itsenäisyyspäivä on näinä aikoina entistä tärkeämpi osa suomalaisuutta ja merkittävä juhlan aihe meistä monelle. Miten s3461557Nainen, täällä minä vain sinua ikävöin
Joka päivä riudun ja ajatus sinusta viiltää syvälle, se, miten ihanaa olisi kokea sinut lähelläni. Mieleni askartelee si621369Vaatii kaupungilta kuusinumeroista summaa
Onko ahneudella ja kieroudella rajaa? Itse tekee väärin, saa oikeutetusti potkut ja on nyt etukäteen suunnitellusti käsi771231En mä vaan ymmärrä miten noin kaunis voi olla sinkku
Sähän olet uskomattoman upea nainen kaikinpuolin.591078Ikävä sinua, voimmeko tavata?
Anteeksi se minun viestini aikoinaan. Perun (jos se on vielä mahdollista) viestini sisällön ja olen pahoillani, jos se l461038Voitko ystävällisesti
Vastata siihen mitä kirjoitin Oletko valmis kasvotusten puhumaan vai kidutatko lopunelämäsi minua941027Jos joskus pääsen halaamaan sinua
niin voi olla, että en päästä enää ollenkaan irti. Sitten on hankala mm. käydä töissä, mutta eipä voi mitään.59925