Mä olen jotenkin tunnevammainen. Ihastun tosi huonosti. Olen ihastunut elämässäni 4 kertaa, toki ikääkään ei ole nyt niin hirveästi, mutta silti...
Mua alkaa ne ihastukset aina ahdistamaan. Toiset treffit on monesti ihan kamalat, kun sinne on melkein väkisin vääntäydyttävä ja on niin vaivautunut olo. Seksiä ei voi edes ajatella! Inhottaa koko ajatus.
Mikään "normaali" juttu mulla ei ole koskaan onnistunut. Siis nähdään ensi kerran, otetaan numero, mennään treffeille muutama kerta, ihastutaan ja vähän jälkeen mennään sänkyyn ja rakastutaan. Ei, kun aina alkaa ahdistamaan ja "jätän" miehen.
Ainoa pitempi suhteeni (kesti vuoden verran) alkoi yhden illan juttuna, siis seksillä. Sen jälkeen se mies oli hoito vähän aikaan, kunnes huomattiin että seurusteltiin. Ahdisti mua silloin alkuaikoina ("hoito" aikoina) vähän, mutta ei läheskään niin paljon kuin yleensä. Kolmen kuukauden kuluttua seksisuhteen alkamisesta huomasin, että tykkäsinkin kyseisestä ihmisestä aika paljon ja silloin oli ahdistus mennyt ohi.
Mä en tiedä, että ahdistaako mua mun kokemattomuus ihmissuhteissa. Ehkä seksissä. (eri seksikumppaneita on ollut 2½) Vai vaan sitoutuminen... Vai se uuteen ihmiseen tutustuminen.
Mutta normaali deittailu ei sovi mulle. Mä vaan ahdistun.
Mä olen ilmeisesti hoidon tarpeessa oleva yksilö! Onko toisia samanlaisia? Vai kuinka hullua tämä on...
Mua alkaa ne ihastukset aina ahdistamaan. Toiset treffit on monesti ihan kamalat, kun sinne on melkein väkisin vääntäydyttävä ja on niin vaivautunut olo. Seksiä ei voi edes ajatella! Inhottaa koko ajatus.
Mikään "normaali" juttu mulla ei ole koskaan onnistunut. Siis nähdään ensi kerran, otetaan numero, mennään treffeille muutama kerta, ihastutaan ja vähän jälkeen mennään sänkyyn ja rakastutaan. Ei, kun aina alkaa ahdistamaan ja "jätän" miehen.
Ainoa pitempi suhteeni (kesti vuoden verran) alkoi yhden illan juttuna, siis seksillä. Sen jälkeen se mies oli hoito vähän aikaan, kunnes huomattiin että seurusteltiin. Ahdisti mua silloin alkuaikoina ("hoito" aikoina) vähän, mutta ei läheskään niin paljon kuin yleensä. Kolmen kuukauden kuluttua seksisuhteen alkamisesta huomasin, että tykkäsinkin kyseisestä ihmisestä aika paljon ja silloin oli ahdistus mennyt ohi.
Mä en tiedä, että ahdistaako mua mun kokemattomuus ihmissuhteissa. Ehkä seksissä. (eri seksikumppaneita on ollut 2½) Vai vaan sitoutuminen... Vai se uuteen ihmiseen tutustuminen.
Mutta normaali deittailu ei sovi mulle. Mä vaan ahdistun.
Mä olen ilmeisesti hoidon tarpeessa oleva yksilö! Onko toisia samanlaisia? Vai kuinka hullua tämä on...
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei ole mitään vikaa päässä, jos ei joka jannuun hetkahda! Se osoittaa vaan sitä, että on tervettä arvostelukykyä.
Olet niin nuorikin, älä ota mitään paineita asiasta. Itse sinua kosolti vanhempana voin sanoa, ettei niitä välttämättä tule elämässä niin kovin monta, joista kovasti tykkää,ns. tosirakkauksia, mutta sellaiseen törmätessään kannattaa käydä kiinni kuin sika limppuun!
Mistä löysit puolikkaan miehen..
On ollut lapsi kai...
Minä olen ja olen ollut täysin samanlainen. Kun tapaan jonkun suht kiinnostavan miehen, ensimmäisen kahden kuukauden aikana ärsyynnyn ja ahdistun mieheen mikäli hän ei ole minulle sopiva. Miehiä, joihin en ole ensimmäisten kahden kuukauden aikana ärsyyntynyt on ollut kaksi, ja molempien heidän kanssaan on ollutkin sitten hyvä ja pitkä seurustelusuhde.
Mielestäni tämä on erittäin hyvä piirre itsessäni - ei mene aikaa hukkaan väärien miesten kanssa kun parin kk aikana peli on selvä. Jos ei sinä aikana ala ahdistaa, niin ei ala ollenkaan.
Mä laskin sen yhden miehen puolikkaaksi, kun varsinaista yhdyntää ei tapahtunut, "vain" suuseksiä molemmin puolin. Lasketaanko muuten suuseksi "kunnon" seksiksi? Jos joku kysyy monta seksikummpania sulla on ollut, niin lasketaanko siihen kaikki, jotka on myös vain nuollut sua tai sinä ottanut suihin?