Lyhyesti vain, kyllä nyt pitäisi hyvinvointijohtajan herätä jotain näkyvää tekemään , kun kuulee jo yltiöpositiivisen kuntalaisen sanovan: "Ei tässä auta muu, kuin ruveta ilkeäksi ihmiseksi!"
Pahoinvointi-hyvinvointi?
75
4643
Vastaukset
- Anonyymi
Kertoo hyvin paljon kuntalaisten yleisestä ilmapiiristä. Kaikki tökkii ja kunnanpäättäjiin ei voi luottaa pätkän vertaa.
- Anonyymi
Vapaaehtoiset yrittävät vielä tosissaan pitää yllä joulun sanomaa ja yhteiseloa. Nyt alkaa heillä tulla vastaan jaksaminen. Tuntuu, että kunnan puolelta vain asioita hankaloitetaan. Tiedottaminen on "sinnepäin", virheitä kun tulee syy on tietenkin muissa! Eikö todellakaan aiota tehdä mitään asioiden eteen, meillä on ollut luulo, että hyvinvointijohtaja jotenkin pitäisi lankoja käsissään. Kenenkä esihenkilö hän on, ketä on hänen alaisuudessaan kunnan työntekijöistä? Tuntuu, että sitäkään ei tiedetä, puhutaan vain että esihenkilö päättää, mistä päättää? Esihenkilöt ovat kyllä niitä, joilla on isoin palkka kunnassa. Pitäisi se jossain näkyäkin. Mitä sitten, jos vapaaehtoiset "pistävät hanskat tiskiin", sittenkö vasta huomataan heidän panoksensa? Nyt olisi kyllä korkein aika alkaa tekemään jotakin tämän asian kanssa, Kohta se on myöhäistä!
- Anonyymi
Toivottavasti selviää asia, onko se totta vai huhua, että meidän kunnan päättäjissä on "rikoksesta epäilty" päättämässä kunnan asioista? Lapsetkin jo tästä puhuu, opeta sitten rehellisyyttä ja oikeuden mukaisuutta lapsille ja nuorille, jos tässä on perää? Lapsi kysyy, saako ottaa rahaa toiselta luvatta, jos löydän lompakon maasta, tai huomaan sen saunan pukuhuoneessa vaikka? ? Et todellakaan, vaan pitää lompakko palauttaa ja kysyä aikuiselta vaikka, kenen tämä on? Mutta kun, joku on ottanut yhteisiä rahoja, jota on kerätty ja ostanut sillä "karkkia", tai en minä ihan varma ole, mitä on ostanut? Tätä keskustelua käytiin pitkään ja hartaasti, että se on väärin! Miksi, ei ole senkään tarvinnut antaa niitä takaisin, joku setä kertoi! Meidän aikuisten pitäisi olla se malli, ei ainakaan olla se hyväksyjä vääryydelle!
- Anonyymi
Lapset puhuu,koska täällä läyhätään kaikki asiat ja asiaankuulumattomat asiat naamattomana.Ja lapsetkin näitä lukee.Kyllä on peiliin katsomisen paikka.Lapset eivät voi tietää,mikäli aikuiset eivät asioita heille kerro. Mutta se kotikasvatus, se on vinossa jos siellä lasten kuullen läpätetään kaikki aikuisille kuuluvat asiat. Jokuhan ne asiat heille tuo tiedoksi??? Haloo??
- Anonyymi
Kyllä se totta on. Asia on edennyt sovitteluun, mutta rikollinen joutuu maksamaan sekä kavaltamansa rahat että vahingonkorvaukset ellei sitten halua linnaan istumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se totta on. Asia on edennyt sovitteluun, mutta rikollinen joutuu maksamaan sekä kavaltamansa rahat että vahingonkorvaukset ellei sitten halua linnaan istumaan.
Joutuu se lusimaan joka tapauksessa. Siitä tulee vielä hyvä morsian, kun venkulat sen siellä opettaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapset puhuu,koska täällä läyhätään kaikki asiat ja asiaankuulumattomat asiat naamattomana.Ja lapsetkin näitä lukee.Kyllä on peiliin katsomisen paikka.Lapset eivät voi tietää,mikäli aikuiset eivät asioita heille kerro. Mutta se kotikasvatus, se on vinossa jos siellä lasten kuullen läpätetään kaikki aikuisille kuuluvat asiat. Jokuhan ne asiat heille tuo tiedoksi??? Haloo??
Olisiko aika alkaa puhumaan totta, kunnan asukit, päättäjät ja työntekijät? Puhuttaisiin miten asiat on, ikuisen valehtelun, suhmuroinnin, ja juoruilun sijaan. Lapset puhuvat totta, mutta kasvaessaan tässä porukassa, alkavat aikuisena valehdella...jos me niin opetetaan. Tosiasia on, että rikoksesta epäilty on kunnan päättäjänä. Se on totta se. Ei siinä valehtelu auta. Rehellisyyttä kiitos.
- Anonyymi
Lue Lapin kansasta, siellä se kerrotaan.

Oman edun tavoittelu keinolla millä hyvänsä , ei voi olla ikävämpää asiaa. Oikeudenmukaisuus on hakusessa, eikö kuntalaisilla ole velvollisuuskin tehdä tiettäväksi, että meillä on päättäjissä henkilöitä, jotka eivät nauti kuntalaisten luottamusta. Mitä asianomaiset ovat tehneet luottamuksen palauttamiseksi? Onneksi on niitä rohkeita, jotka tuovat esille vääryyttä, heille pitää kyllä hattua nostaa. Totta kai on asioita myös kärjistetysti tuotu esille, mutta jos muuten ei saa vastausta, niin pinna palaa ihan jokaisella,
rajansa kaikella. Tästä on ollut myös se seuraus, että vapaaehtoistyö on menettänyt merkityksen, se on ollut pienen kunnan suuri voimavara. "En lähe enää tekemään niihin rosvovirmoihin ilmasta työtä"!!!Kuka on antanut tästä esimerkin, että ajatus on nyt tätä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oman edun tavoittelu keinolla millä hyvänsä , ei voi olla ikävämpää asiaa. Oikeudenmukaisuus on hakusessa, eikö kuntalaisilla ole velvollisuuskin tehdä tiettäväksi, että meillä on päättäjissä henkilöitä, jotka eivät nauti kuntalaisten luottamusta. Mitä asianomaiset ovat tehneet luottamuksen palauttamiseksi? Onneksi on niitä rohkeita, jotka tuovat esille vääryyttä, heille pitää kyllä hattua nostaa. Totta kai on asioita myös kärjistetysti tuotu esille, mutta jos muuten ei saa vastausta, niin pinna palaa ihan jokaisella,
rajansa kaikella. Tästä on ollut myös se seuraus, että vapaaehtoistyö on menettänyt merkityksen, se on ollut pienen kunnan suuri voimavara. "En lähe enää tekemään niihin rosvovirmoihin ilmasta työtä"!!!Kuka on antanut tästä esimerkin, että ajatus on nyt tätä?Kaikki johtuu siitä, että ei ole tarpeeksi viinaa.Sitä tämä paikka tarvii,viinaa ja kaljaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue Lapin kansasta, siellä se kerrotaan.
On se mainio lehti
- Anonyymi
Kyllä tässä ihmisen pitää vihoitella syytön sielunsa verilihalle ja synninrikkiin paljaastaan toisten ihmisten tähden, ja paista kuin kiristimellä.
- Anonyymi
Dlrngp.mfoemw pgll lpdö?! Öglföf oenxö söhpptiien!
- Anonyymi
Kyllä se alkaa pistellä vihaksi ite kelläkin! Nyt äkkiä pitää jotain rehellistä tapahtua kunnassa,, huolestuttavaa luettavaa, että väki on vähentynyt, eikö tavoite ollut, että lisääntyy! Ei voi enää vedota, että "kun se iso perhe muutti pois", ei se nyt niin iso ollut, mitä numerot näyttävät! Totta kai se oli menetys, mutta ei tähän voi vain tuudittautua!
- Anonyymi
Kumma, että väki oli vähentynyt selvästi myös Kittilässä ja Kolarissa? Mitäkähän lie...
- Anonyymi
Sepalus on ollut kiinni!!Aukaskaa välittömästi ne!
- Anonyymi
Lähti kuin Hulkon Antti Pelkosenniemeltä.
- Anonyymi
Kukapa sitä haluaa työttömiä vempuloita tänne? Hyvä kun eivät lisäänny.
- Anonyymi
Sitä vain miettii, että melkein joka keskustelutilaisuus antaa ymmärtää, että henkilöt, jotka tulevat tänne muualta, ette arvosta yhtään täällä asuvien kuntalaisten arvoja. Annatte ymmärtää, että näin on hyvä, tällaista oli entisessä paikassa meillä. Todellakaan, te ette tiedä, mikä täällä on hyvää ja mikä meille on tärkeää. Hyvin ala-arvoisesti puhutte niistä asioita, joita haluaisimme säilyttää! Uusia tuulia totta kai saa tulla ja esittää , mutta tuoda siihen rinnalle. Säilyttää ne hyväksi todetut entiset asiat, eikä niitä mollata ja aliarvioida. Yhdessä tekemistä ja yhteen hiileen puhaltamisesta puhutaan, mutta ei sitä näin rakenneta. Ei kyllä huvita enää nämä tällaiset tapahtumat
ja keskustelutilaisuudet, aika moni on todennut tämän!- Anonyymi
No mitä siellä puhuttiin? Ja mitä kansa oli vailla? Ja mitä kansa haluaa? Ei ainakaan ainainen valtuuston mollaaminen tuo yhteistyötä. Kolmen kopla säestää toinen toistaan ja nälvii milloin ketäkin ja milloin mistäkin.Onkohan siellä omassa pesässä kaikki ihan kunnossa? Ainainen Pyhätunturin panettelua ei tiedä hyvää. Ei tämmöistä sisällissotaa ole aiemmin nähty. Onko nämä muutamat edes kysyneet halutaanko syrjäkyliin tapahtumia, vieraita,kulkijoita? Onko tullut mieleen,että joku on valinnut juuri sen takia syrjäkylän asuinpaikaksi ,koska siellä ei ole mitään!! Painakaa se jo kalloonne!!

Aaltoliike-Auvinen tietää, hyviä puhuttu, vaikka ei paikalla oltu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä siellä puhuttiin? Ja mitä kansa oli vailla? Ja mitä kansa haluaa? Ei ainakaan ainainen valtuuston mollaaminen tuo yhteistyötä. Kolmen kopla säestää toinen toistaan ja nälvii milloin ketäkin ja milloin mistäkin.Onkohan siellä omassa pesässä kaikki ihan kunnossa? Ainainen Pyhätunturin panettelua ei tiedä hyvää. Ei tämmöistä sisällissotaa ole aiemmin nähty. Onko nämä muutamat edes kysyneet halutaanko syrjäkyliin tapahtumia, vieraita,kulkijoita? Onko tullut mieleen,että joku on valinnut juuri sen takia syrjäkylän asuinpaikaksi ,koska siellä ei ole mitään!! Painakaa se jo kalloonne!!
Kyllä yli puoli kuntaa panettelee pyhää. Saatanan muualta tulleet, vie meidän kaikki rahat sinne itselleen.
Menisivät sosiaalipummit töihin, eikä kuppaisi kuntaa. Se lauluakka muka yrittäjä, se on sosialisti, sosialisoi kunnan rahat firmojen tukemiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä yli puoli kuntaa panettelee pyhää. Saatanan muualta tulleet, vie meidän kaikki rahat sinne itselleen.
Menisivät sosiaalipummit töihin, eikä kuppaisi kuntaa. Se lauluakka muka yrittäjä, se on sosialisti, sosialisoi kunnan rahat firmojen tukemiseen.Eikun ne vie meidän naiset!! Vaikka kuinka yritetään olla mieheviä niin naista ei saa.Semmoista kunnon naista. Kunnolla pitäis naista saada.
- Anonyymi
Niin mitä siellä tilaisuudessa puhuttiin?
- Anonyymi
Vauhkonen valehteli ja näytti viattomalta, kuka uskoi...
- Anonyymi
Meidän ei täällä kairalassa tarvitse erikseen kertoa koko kylälle,minkälaisia kokemuksia meillä on .Me emme kerro. Me vain olemme,emmekä mitenkään kerro emmekä paljasta .Asia on sillä tavalla.Aivan varmasti on.
- Anonyymi
Se on aivan vaikka päällään seisoisi hyvinvointijohtaja. Jos ei kunnanhallituksen toopet lopeta työntekijöiden haukkumista ja kyttäämistä niin loppuu koko kunta. Siinä ei paljon hyvin vointia tarvitse johtaa.
- Anonyymi
Mitä meinataan tehdä täällä hyvinvoinnin eteen? Ikäihmiset ovat yksinäisiä, hinnoittelut palveluista on aivan liian korkeat pienellä eläkkeellä kitkuttelijalle , ainoa mahdollinen säästää on lääkkeet ja ruoka! No ei ole edes varaa käyttää palvelua niitä hakemaankaan, kun itse ei voi!! Nuorisotyötä muutetaan, muutetaanko mihin suuntaan, ei ainakaan parempaan, kun nuoria kuuntelee! Maailmalla soditaan, eräänä iltana täälläkin hävittäjät lensivät pimeässä tosi alhaalla, meteli oli melkoinen, se tuntuu yhä puhuttavan varsinkin juuri tätä ikäihmisten ja nuorten joukkoa! Suorastaan pelkoa kovasti herättänyt!
- Anonyymi
Omaisten täytyy auttaa. Yleensä omistetaan maata tai asunto,jota säästellään perillisille.Niistä kannattaa pyrkiä ajoissa eroon. Ne katsotaan tuloksi,joten mitään tukia yhteiskunnalta silloin ei tule saamaan.Harvempi vapaaehtoinen lähtee omin kustannuksin ketään auttamaan.

Omaiset varmasti taitojensa ja voimiensa mukaan auttavat, mutta ei heiltäkään voi mahdottomia vaatia. Monesti he itsekin ovat jo ikäihmisiä ja kaikilla ei edes ole omaisia, suurempi joukko tulevaisuudessa ovat niitä yksinäisiä vanhuksia. Niitä auttavia vapaaehtoisiakin kyllä on, mutta heitäkin pitäisi huomioida, edes järjestää jonkinlaista "työnohjausta" ja virkistystä! Siinäkin olisi hyvinvointijohtajalla yksi huomioitava juttu! Niin ja kun kaikilla ei ole nettiä, sitä viestiä viedä yhteistyössä, esim. kotipalvelun kautta! On mahdotonta asiaa edistää, jos vastaus on, ei kuulu minulle, voisi pikkusen niitä "silmälappuja" avata, olla ystävällinen kohtaamisissa! Miettiä, että mitä minä voisin tehdä omalta osaltani asian hyväksi? Huomioida myös, että paljon on heitä varattomia, jotka yrittävät pienellä eläkkeellä tulla toimeen joka päivä!
- Anonyymi
Mietin, että miten kunta voisi auttaa minun hyvinvointia. Lapset ovat maailmalla. Totesin, että eipä juuri mitenkään. Hyvinvointi lähtee mielestäni itsestä. Toinen taho ei voi muuttaa juurikaan hyvinvointia, vaikka sitä usein saamattamuutta huudellaan apuun. Se voi ainoastaan mahdollistaa.
Luonnosta ja liikunnasta saa hyvinvointia! Ja sitä meillä riittää! Eikä maksa mitään! Meillä on maailman parhaimmat olosuhteet nauttia puhtaasta ilmasta ja luonnonantimista tässä kunnassa.- Anonyymi
Äläppä muuta. Voisi sen hyvinvointijohtajajan palkkarahan 80 000€ käyttää paremminkin? Mitä sillä rahalla saa, kun ei mitään tarvita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläppä muuta. Voisi sen hyvinvointijohtajajan palkkarahan 80 000€ käyttää paremminkin? Mitä sillä rahalla saa, kun ei mitään tarvita?
Totta tuo on kunnalle tuleva kustannus sivukuluineen eikä palkka?
- Anonyymi
Koulussa kiireinen päivä tietää mitä pitää tehdä oikeat numerot peräkkäin kolme yksi törisijä ja sitten lisätään hintaan ja palautetaan vanhaa tietoa sekä tavata muita vaihtoehtoja kohteesta Hyderabad Intia.Selhu viedyistä on go ja kieli pitkällä kynnellä varustettu vesikuppi.
- Anonyymi
"...ykköspaahtokahvit ¹/¹⁰ pakollisiksi kauppoihin, se oli suomi ja saludo joka tiesi sen miten ihmiset saadaan hyvälle tuulelle[(punaista maitoa myös)]
- Anonyymi
Nyt pitäisi kommarin jo alkaa jonakin olemaan. Nauruakka ja tossu mukaan nii jopa se alkaa hommat hoitua!
Nyt pitäisi kommarin jo alkaa jonakin olemaan. Nauruakka ja tossu mukaan nii jopa se alkaa hommat hoitua!
Nyt pitäisi kommarin jo alkaa jonakin olemaan. Nauruakka ja tossu mukaan nii jopa se alkaa hommat hoitua!- Anonyymi
Asiaa!
- Anonyymi
Kyllä niemessäkin on ihmiset luokitelleet köyhät ja rikkaat omiin osastoihinsa.
Ihminen joka elää omaa elämää eikä vouhota omilla rikkauksillaan haluaa rauhaa ja ystävyyttä ympärilleen.
Joku olevinaan oleva saa sekasortoa aikaan, kun hän yrittää tuoda itseään esille häiriköiden samalla muiden elämää.
Kaikki perusjutut joita elämässä tarvitaan nykyisin eivät ulotu kaikkien saataville.
Jos joku kävelee -80 luvun ulkoilupuvussa lenkkinsä, mitä se kenellekään kuuluu.
Joku sai suuren mateen ja lahjoitti sen naapurille, kateelliset keksi siitäkin sensaatiojutun.
Jos kerrot vitsin olet hauska, mutta älä osoita sitä väärään osoitteeseen.
Älä koskaan mainitse naapurille, kun hänellä on uudet kengät jalassaan; onhan sinulla näköjään parempiakin kenkiä. - Anonyymi
Muistelkaapas 1960-luvulta vaikka 1970-luvun alkupuolelle. Punainen oli pop ja marssit jutasi. Nykyaikana, kun on paljastunut kommareiden manttaalit, ovat suurimpia maanomistajia täällä. Paitsi kairalaiset, joilla kyllä manttaaleja, ovat kepuleita.
- Anonyymi
Mutta ei siellä viinaa ole
- Anonyymi
Pyhäläiset on sosialisteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei siellä viinaa ole
Ei ole, ei. Kirkossa kuljetaan, Herran sanaa kuulemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhäläiset on sosialisteja.
Just juuri Yle kerto, että pyhäläiset ovat hyvätuloisia, kouluttuneita ja perheellisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just juuri Yle kerto, että pyhäläiset ovat hyvätuloisia, kouluttuneita ja perheellisiä.
Hissipojasta, Akua lukemalla, suureksi yritysjohtajaksi.
Siitä tie vie kaljahanan takaa, jouluksi tontun tehtäviin.
Kavaltajan muijasta ei viitsi puhua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hissipojasta, Akua lukemalla, suureksi yritysjohtajaksi.
Siitä tie vie kaljahanan takaa, jouluksi tontun tehtäviin.
Kavaltajan muijasta ei viitsi puhua.Mikäs vika hissi tai baarityöntekijöissä on kun noin alas lyöt ? Muista sit seuraavalla kerralla ku menet palveluita mistä tahansa vinkumaan.. typerä tyyppi.
- Anonyymi
Olisi kiinnostava tietää, mitä uutta kunnan uudet johtajat ovat tuoneet kuntalaisille. Mistä hyvästä me palkat niille maksetaan kun terveydenhuollon palvelutkin siirtyi kunnalta pois. Kirjoittaisivat vaikka sanomalehteen jutun ja kertoisivat mitä tekevät. En ole muutosta huomannut
- Anonyymi
Uutta paskaa. Se on ainut, jota kykenevät luomaan.
Syövät kuntalaisten leipää ja muuttavat sen paskaksi. Siitä kasvatetaan kolhoosissa kurpitsoja! - Anonyymi
Nyt vain kuntalaiset odottavat, mitä on päälliköt kehitelleet kuntalaisille joululahjaksi? Olisi paljon nyt mahdollisuuksia tarjota ja yllättää, kääntää "kelkka" ja kuunnella ja tehdä joku yllättävä siirto, joka ilahduttaisi kunnan asukkaita! Jakaa iloista joulumieltä! Jouluhan on hyvän tahdon juhla!!!!
- Anonyymi
Tätä voi edelleen kysyä? Missä näkyy heidän "käden jälki", missä he yleensä näkyvät? Outoa on myös, että keskustelemaan kutsutaan vasta sitten, kun henkilöt ovat päättäneet jättää hommat! Eikö pitäisi olla koko ajan kartalla, kysyä mitä kuuluu, miten menee? Tähän on tultu, kukaan ei voi hyvin, kuntalaiset voivat tosi huonosti, ikävä on todeta. Keskusteluissa heijastuu, että luotto on mennyt kuntaan, että joku tekisi jotakin kuntalaisten hyvin voinnin eteen! Ei taitaisi "Möttösetkään" enää laulaa: "Pelkosenniemi - itä-Lapin helmi"?
- Anonyymi
Nyt tuntuu olevan suuri huoli kunnan henkilökunnan hyvinvoinnista, ei sanallakaan n.900 kunnan asukkaiden hyvinvoinnista, kunnanjohtajakin sen ilmaisi! Eikö palkatun hyvinvointijohtajan tehtäviin kuulu se hyvinvointi kokonaisuudessa? Miksi tähän on tultu, siinäpä kysymystä kerrakseen mietittäväksi?

Nyt, jos koskaan, on mahdollisuus paneutua valintoihin, kun on hyvinvointijohtajan paikka auki , myös kunnanjohtajan paikka! Päättäjät hyvät paneutukaa nyt huolella asiaan. Vt. hyvinvointijohtaja on näyttänyt kykynsä, kunnassa on vain voitu huonommin ja huonommin! Nyt tarvitaan henkilö, joka "lukee" kunnan tarvitsemia muutoksia, että saavutetaan se yhteisöllinen, sydämellinen ilmapiiri, "savotta" on iso, mutta se saavutetaan, kun yhdessä sen eteen yritetään! Esimerkki: Viikonloppuna jäi ilman eväitä, jos ei ollut käteistä rahaa! Kaupasta ei saanut kuin käteisellä ostoksia, kun pankkikortit eivät siellä toimineet! Käteistä ei saanut, kun ei ole sitä nostoautomaattia! Monia asioita on ihan pielessä, toivottavasti "Kyliltä taas kuuluu" tapahtumassa näitäkin punnitaan!

Älä huuda

Kyvykäs jakaa makkaraa torilla, menkää sieltä hakemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyvykäs jakaa makkaraa torilla, menkää sieltä hakemaan.
En mene,mikäli ei hevosen kuivalihavelliä jaeta!! En halua mitään makkaraa! Etkö sitä tajua,vai oletko pöntön vessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt, jos koskaan, on mahdollisuus paneutua valintoihin, kun on hyvinvointijohtajan paikka auki , myös kunnanjohtajan paikka! Päättäjät hyvät paneutukaa nyt huolella asiaan. Vt. hyvinvointijohtaja on näyttänyt kykynsä, kunnassa on vain voitu huonommin ja huonommin! Nyt tarvitaan henkilö, joka "lukee" kunnan tarvitsemia muutoksia, että saavutetaan se yhteisöllinen, sydämellinen ilmapiiri, "savotta" on iso, mutta se saavutetaan, kun yhdessä sen eteen yritetään! Esimerkki: Viikonloppuna jäi ilman eväitä, jos ei ollut käteistä rahaa! Kaupasta ei saanut kuin käteisellä ostoksia, kun pankkikortit eivät siellä toimineet! Käteistä ei saanut, kun ei ole sitä nostoautomaattia! Monia asioita on ihan pielessä, toivottavasti "Kyliltä taas kuuluu" tapahtumassa näitäkin punnitaan!
Miksi lairalassa on laitettu eduskuntavaaliehdokas kyltti nurinpäin pää maata vasten? Kauheaa.
- Anonyymi
Kolhoosi on kommareiden keksintö eli rosvoja kaikki tyyni.
- Anonyymi
PA uudeksi kunnanjohtaksi niin alkaa sattumaan ja tapahtumaan
- Anonyymi
Ainakin osaa rahaasiat hoitaa hyvin.
- Anonyymi
Jokos kirkonkylän joulutori on avattu.
- Anonyymi
Toivottavasti on! Olin näkevinäni valojen asennuksen siellä eilen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti on! Olin näkevinäni valojen asennuksen siellä eilen.
Onko siellä hevosen kuivalihavelliä saatavana?
- Anonyymi
Pyhällä oli paljon vauhkoontuneita joulu avajaisissa.
- Anonyymi
Torilla tapahtu kauheita Ändy jäi lumityökoneen alle.Kuka oli niin huolimaton.
- Anonyymi
Kuka lienee... Ainakin aika soseessa on saanut olla, että on unohtanut kyseisen patsaan kököttävän keskellä toria kuten se on tehnyt jo vuosia. Ei sitä aamulla ainakaan niin paljoa lunta tuiskuttanut, että olisi sen takia vahingossa patsasta päin ajanut.

Ehkä sun pillusta oli vaahto pursunu vitostiele?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä sun pillusta oli vaahto pursunu vitostiele?
Todennäköisesti näin mehevästi on käynyt. Kylältä ja vielä naapurikylistä löytyy..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todennäköisesti näin mehevästi on käynyt. Kylältä ja vielä naapurikylistä löytyy..
Mehevää? Mistä löytyy mehevää? Alkavat olla aika vanhoja jo .Kerro kerro kuitenkin kuka on kunnassa mehevin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mehevää? Mistä löytyy mehevää? Alkavat olla aika vanhoja jo .Kerro kerro kuitenkin kuka on kunnassa mehevin?
Mitäpä mie sitä tietoa kaikille jakamaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todennäköisesti näin mehevästi on käynyt. Kylältä ja vielä naapurikylistä löytyy..
Mistä? Pitääkö kauas kirkolta kulukea?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä? Pitääkö kauas kirkolta kulukea?
ja onko mehevää ja luisevaa? Erikseen? Onko näin onko?
- Anonyymi
Hyvinvointialueen väki saa todeta työhyvinvoinnin kukoistavan kun johtava hoitaja valittiin kunnan virkaan. Älkää nyt vaan edes miettikö palauttamista, ei huolita, pitäkää hyvänänne.
- Anonyymi
Entäs se entinen työhyvinvointi?? Mites silloin ? Älkää edes ajatelko palauttaa takaisin.
- Anonyymi
Ei mennyt valitus läpi!
- Anonyymi
Eiköhän siihen haeta valituslupaa korkeimpaan oikeuteen. Ja hyvä jos haetaan! Tulee joku roti kunnan rahojen tuhlaukseen.
- Anonyymi
Jos vaikka vaihtaisi toiminimikkeen pahoinvointijohtajaksi?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845