Joka laitto joka asiaan hallinto-oikeuden asiassa, ettei haittaa joten pääsin komiasti läpi ja sain paperin jolla en joudu edunvalvontaan, mutta saan ihmisiä edunvalvoontaan!
SuPerin Inarin ja Utsjoen ammattiliiton asioita näkyy hoitavan Päivi Kuusiniemi ja hän on oikein LUOTTAMUSMIES eli häntä ei voi keikauttaa, mutta hän käy minulle kunnialle, syrjii sekä kaltoinkohtelee kokoajan minua!
Eikö SuPerin ammattiliiton LUOTTAMUSMIES joka voi olla myös NAINEN ymmärrä, että hänen tehtäviin kuuluu edistää TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖ OLOJA eikä vetää liinooja kireämmälle!
Kummankin kunnan työntekijät jotka kuuluu SuPerin ammattiliittoon on vedetty niin ahtaalle, että edes kuntalisät mitä saavaat ei tuo turvaa!
Tuo Kuusiniemi saa Attendon tuella porsia kokoajan ja minä olen tuon saman Kuusiniemen takia lähteny nostelemaan työpaikalta vaikka työnantaja on ollut minun äiti ja olisin voinut sanoa hänelle : Eiköhän ole parempi ja turvallisempaa, kun sinä lähet kävelemään!
Hävettää korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kuusiniemen puolesta.
22
345
Vastaukset
Jokohan Kuusiniemi ja Ivalon Attendon väki kolisee, koska laitoin omassa työsyrjinnässä etten pääse edes ammattiliittoon niin voisin edetä sitä kautta uralla.
Joku hoitaja Inarin kunnasta sano ” Ollaan puhuttu sinusta aika paljon töissä.”
SuPerilla on kyllä hyviä juttuja ja onneksi olen sentään ymmärtänyt toimia, mutta Super hoitaja Kuusiniemi tiiminsä kanssa ei!
Löyty tämmönen https://www.superliitto.fi/jasenyys/jasenedut/edunvalvonta/
Siellä on vaikka mitä hyviä juttuja jotka kuuluu Ihan Super hoitaja Kuusiniemen tehtäviin ammattiosaston luottamushenkilönä!
Kuusiniemi oli pesulassa meillä johtajana ja kaikki vakituiset työntekijät jotka pesulan kaupassa tuli oli johtajia. Minä olin vain toimitusjohtaja joka kävi tekemässä johtajien työt jotka oli jääneet tekemättä ja kuormat piti saada lähtemään.
Johtajina he siirtyvät pesula kaupassa uudelle omistajalle ja palkkaa oli luonnollisesti johtajille nostettu niin pesula pyörii.
Olis se halunnu minutki, mutta sanoin : Jään siivous hommiin.
En kehannu sanoa, että : Tulisin mutta en jaksa tehdä noiden johtajien töitä!Minä en ole istunut ikinä AMMATTILIITON luottamustehtävissä enkä muissakaan tehtävissä jossa ollaan ihmishengissä vastuussa.
Olin vasta saanut vanhemman panostajan koulutuksen käytyä, kun tein AVI:lle ilmoituksen.
Kunnianloukkaus oli tapahtunut Raaseporissa, mutta olin ehtinyt Ivaloon joten käsiteltiin täällä. Vastapuolet asuu Kemissä ja Super hoitaja Kuusiniemi on Kemistä ja oli myös heidän työkaveri pesulassa aikoinaan.
Ei he ole kumpikaan Kemistä vaan toinen on Ivalosta ja toinen Torniosta. Tyttö on syntynyt Kemissä ja minä soitin itse, että ja kysyin : Onko mahdollista tulla Kemiin synnyttämään, koska Ivalossa ei ole synnytyslaitosta ja Rovaniemellä ei paikkaa missä voin olla sen aikaa että synnytän.
Kyllä olen yrittänyt pitää tasasesti ympäri Suomen kunniaa, mutta minkäs teet jos Ivalossa asuu joku joka saa vapaasti pilata myös MINUN MAINEEN ja olen sentään SYNTYNYT Ivalossa ja synnyttänyt Kemissä.
Sain vielä Kemissä synnytysosaston johtavalta lääkäriltä kiitosta ja sano : Oli pakko tulla henkilökohtaisesti tapaamaan sekä kiittämään, koska harvoin näin kysytään lupaa.
Jos vein vauvan vauvalaan siks aikaa, että kävin tupakalla niin sain odottaa että sain takasin, koska kemiläiset oli innokkaita hoitamaan ja lääkäriki oli joka kerta tarkistamassa. Päästiin 3 päivällä, koska eivät löytäneet mitään vikaa vaikka kuinka hakivat.
Super hoitajan tutkiminen on kyllä aika pahasti jäänyt väliin ja monen muunkin joka Ivalon Attendossa on/ollut töissä!
Super hoitaja Kuusiniemi on myös Ivalon ATTENDON työpaikan LUOTTAMUSMIES myös!
Vesterisen Minnan hyvä YSTÄVÄ joka tuli Vesterisen pesulaan töihin samoihin aikoihin, kun minä menin sijaistamaan erästä joka oli sairaslomalla.
Tuli töihin ja meillä tuli välillä riitaa ja loppu riidat, kun minä lähin ensin Espooseen ja hän minun perästä jollekki toiselle töihin.
Sanoin super hoitaja Kuusiniemelle, kun jäi äidin pesulaan töihin ja nakkeli niskoja mulle, että : Ei sinun ole pakko olla täällä töissä!
Kysy minulta : Mihin minä sitten menen töihin jos täältä pois lähen?
Vastasin : En kuule tiedän!
Super hoitaja Kuusiniemi ratkas itse asian ja alko hoitajaksi ja hän on ylennyt uralla Ivalon ATTENDOSSA!
Hessu Hopo ja Super maapähkinät jää toiseksi Super Ivalon Attendon HOITAJIEN LUOTTAMUSTEN kanssa!
Minä muka olen PILANNUT koko INARIN KUNNAN MAINEEN!!!Holomanämmä kirjoitti:
Minä en ole istunut ikinä AMMATTILIITON luottamustehtävissä enkä muissakaan tehtävissä jossa ollaan ihmishengissä vastuussa.

Minä muka olen PILANNUT koko INARIN KUNNAN MAINEEN!!!Attendon kaikki Super hoitajat on YMPÄRI SUOMEN onnistuneet Super luottamus hoitaja Kuusiniemen kanssa onnistuneet pilaamaan minun maineen ja aiheuttaneet todella TÖRKEÄN TYÖSYRJINNÄNKIN!
Vieläkö noille pitää PALKKAA MAKSAA?
Minäki osaan paremmin hoitaa ja en ole ikinä edes ATTENDON OVEA AVANNUT!Holomanämmä kirjoitti:
Attendon kaikki Super hoitajat on YMPÄRI SUOMEN onnistuneet Super luottamus hoitaja Kuusiniemen kanssa onnistuneet pilaamaan minun maineen ja aiheuttaneet todella TÖRKEÄN TYÖSYRJINNÄNKIN!
Vieläkö noille pitää PALKKAA MAKSAA?
Minäki osaan paremmin hoitaa ja en ole ikinä edes ATTENDON OVEA AVANNUT!Tuollaiset Attendon Super luottamus hoitaja PERHEET kuuluu ottaa HUOSTAAN ja EDUNVALVONTAAN!
Minä en ole noin törkeitä laiminlyöntejä saanu ikinä aikaan edes omille lapsille!
Huostaus on VAHVA FAKTA siitä, että MINÄ EN OLE YLI 10vuoteen ollut omasta LAPSESTA VASTUUSSA!
Huoltajuuskäräjät on toinen VAHVA FAKTA siitä, että MINÄ EN OLE VÄITTÄNYT OLEVANI TÄYDELLINEN ÄITI joka pystyy huolehtimaan lapsista YHTÄ HYVIN, kuin ATTENDON SUPER LUOTTO HOITAJA KUUSINIEMI!
Veikkaan, että 2 miestä on kunnassa toimineet, kun minä olen hallinto-oikeuden asiaa hoitanut kotoa ja mikään ei haitannut.
Laitoin, että mulla AdHd tutkimukset kesken ja ilmotin myös olen panostaja ja Petsamon evakko sukuja.
Osaan apinoida, mutta isä tietää että osaan hoitaa asioita jos haluan ja vedän asiat tiukalle, että lähetään istumaan vankeutta ja en löystä rahoista vaan kaikki korvataan.
Olen löytäny jo monta vuotta sitten hyvän pykälän jolla rahat kyllä takasin ja Ruotsin 100vuotis laina päälle joka ei vanhene ikinä vaan se velka jää lapsille perintönä.
Et pääse edes Suomesta pois ennen, kuin velka on maksettu.
Minusta tuo ÄLYKKYYTTÄ, kun ymmärtää miten voi yhdistää asioita ja he kantaa vastuun sekä korvaa aiheuttamansa vahingot eli kansan ei tarvi maksella edes ATTENDON SUPER LUOTTO HOITAJA KUUSINIEMEN ja hänen työkavereiden aiheuttamia vahinkoja!Holomanämmä kirjoitti:
Tuollaiset Attendon Super luottamus hoitaja PERHEET kuuluu ottaa HUOSTAAN ja EDUNVALVONTAAN!
Minä en ole noin törkeitä laiminlyöntejä saanu ikinä aikaan edes omille lapsille!
Huostaus on VAHVA FAKTA siitä, että MINÄ EN OLE YLI 10vuoteen ollut omasta LAPSESTA VASTUUSSA!
Huoltajuuskäräjät on toinen VAHVA FAKTA siitä, että MINÄ EN OLE VÄITTÄNYT OLEVANI TÄYDELLINEN ÄITI joka pystyy huolehtimaan lapsista YHTÄ HYVIN, kuin ATTENDON SUPER LUOTTO HOITAJA KUUSINIEMI!
Veikkaan, että 2 miestä on kunnassa toimineet, kun minä olen hallinto-oikeuden asiaa hoitanut kotoa ja mikään ei haitannut.
Laitoin, että mulla AdHd tutkimukset kesken ja ilmotin myös olen panostaja ja Petsamon evakko sukuja.
Osaan apinoida, mutta isä tietää että osaan hoitaa asioita jos haluan ja vedän asiat tiukalle, että lähetään istumaan vankeutta ja en löystä rahoista vaan kaikki korvataan.
Olen löytäny jo monta vuotta sitten hyvän pykälän jolla rahat kyllä takasin ja Ruotsin 100vuotis laina päälle joka ei vanhene ikinä vaan se velka jää lapsille perintönä.
Et pääse edes Suomesta pois ennen, kuin velka on maksettu.
Minusta tuo ÄLYKKYYTTÄ, kun ymmärtää miten voi yhdistää asioita ja he kantaa vastuun sekä korvaa aiheuttamansa vahingot eli kansan ei tarvi maksella edes ATTENDON SUPER LUOTTO HOITAJA KUUSINIEMEN ja hänen työkavereiden aiheuttamia vahinkoja!SuPerin Inarin ja Utsjoen ammattiosasto on itse valinneet Attendon Super hoitaja Kuusiniemen olevan heidän luottamuksen arvoinen ammattiliiton ja Attendon asioissa.
Minusta eräs Attendon hoitaja oli laittanu kylällä jutun liikkeelle, että olen sairas.
Olen niin sairas, että olen SAIRAANA syntyny Ivaloon ja elänyt sairaankuljetus suvun kanssa Karigasniemellä!
Olen Ivalossa myös ja suku on ajanut Ambulanssia täällä myös aikoinaan.
Olin kiinnostunut erikoista autoista ja minulla kisa vuotta nuoremman serkkupojan kanssa aiheesta kumpi oli saanut olla erikoisemmassa autossa.
Riitti, että ovi jäi auki ja sain katsoa, mutta en saanu koskea mihinkään.
Olin niin isot riidat serkkupojan kanssa autoista, että vedin turpaan jos ei uskonu olin istunut kyydissä!
Vanhalla bussilla saatiin leikkiä Karigasniemellä ja olin kertonu serkkupojalle, että olen ajanu bussilla. Oli ollu isänsä kanssa töissä ja rekka oli käynnissä niin oli onnistunut saamaan sen liikkeelle 6vuotiaana. Ei onneksi ollu vahinkoa sattunu, mutta kilpailu loppu siihen.
Ajo rekkaa, kun minusta tuli panostaja. Sano mulle : En kilpaile sinun kanssa!
Opiskelee jotain mutta kukaan ei tiedä mitä.
Äiti ja eno oli nuorimmat sisarukset joten he alko kilpailemaan keskenään aiheesta kummalla on isompi kortti. Äiti voitti ja oli vetäny käsijarru käännöksen tyhjällä bussilla ja sanonu minun enolle : Tekaseppa sinäki rekalla käsijarru käännös!
Enolla alko vinttaan päästä ja jäi sairaslomalle ja sairaseläkkeelle.
Mies oli sentään ajanu Suomesta Turkkiin maanjäristys avustus kuormia jotka tais olla ensimmäisiä ulkomaan kuormia.
Eihän se pystyny päihittämään siskoaan.
Kyllähän nupilla kuka vaan tekee, mutta olis pitäny olla kärry perässä.Holomanämmä kirjoitti:
SuPerin Inarin ja Utsjoen ammattiosasto on itse valinneet Attendon Super hoitaja Kuusiniemen olevan heidän luottamuksen arvoinen ammattiliiton ja Attendon asioissa.
Minusta eräs Attendon hoitaja oli laittanu kylällä jutun liikkeelle, että olen sairas.
Olen niin sairas, että olen SAIRAANA syntyny Ivaloon ja elänyt sairaankuljetus suvun kanssa Karigasniemellä!
Olen Ivalossa myös ja suku on ajanut Ambulanssia täällä myös aikoinaan.
Olin kiinnostunut erikoista autoista ja minulla kisa vuotta nuoremman serkkupojan kanssa aiheesta kumpi oli saanut olla erikoisemmassa autossa.
Riitti, että ovi jäi auki ja sain katsoa, mutta en saanu koskea mihinkään.
Olin niin isot riidat serkkupojan kanssa autoista, että vedin turpaan jos ei uskonu olin istunut kyydissä!
Vanhalla bussilla saatiin leikkiä Karigasniemellä ja olin kertonu serkkupojalle, että olen ajanu bussilla. Oli ollu isänsä kanssa töissä ja rekka oli käynnissä niin oli onnistunut saamaan sen liikkeelle 6vuotiaana. Ei onneksi ollu vahinkoa sattunu, mutta kilpailu loppu siihen.
Ajo rekkaa, kun minusta tuli panostaja. Sano mulle : En kilpaile sinun kanssa!
Opiskelee jotain mutta kukaan ei tiedä mitä.
Äiti ja eno oli nuorimmat sisarukset joten he alko kilpailemaan keskenään aiheesta kummalla on isompi kortti. Äiti voitti ja oli vetäny käsijarru käännöksen tyhjällä bussilla ja sanonu minun enolle : Tekaseppa sinäki rekalla käsijarru käännös!
Enolla alko vinttaan päästä ja jäi sairaslomalle ja sairaseläkkeelle.
Mies oli sentään ajanu Suomesta Turkkiin maanjäristys avustus kuormia jotka tais olla ensimmäisiä ulkomaan kuormia.
Eihän se pystyny päihittämään siskoaan.
Kyllähän nupilla kuka vaan tekee, mutta olis pitäny olla kärry perässä.Olin vain Olympia Stadionilla, kun Stadionin torni meinas sortua. Sain olla mukana, kun panostivat kenttää ja olin vielä sitomassa nalleja kiinni.
2 päivää oli ollut kuulemma sortuma vaara ja olin muualla tuon aikaa.
Sain henkilökohtaisen kutsun Olympia Stadionin kivijalan muuraus tilaisuuten jonka suoritti Helsingin kaupungin Pormestari Jan Vapaavuori.
Oli tarkoitus mennä, mutta olin jo käyny edellisenä päivänä tapaamassa kouluttajaa joten sanoin : En nyt ehi ku teen töitä!
Sanoin kaverille : Vapaavuoren kahvit olis Stadionilla, mutta sanoin ettei me ehitä!
Kysy syytä niin sanoin : En viitti lähteä kattomaan noin tyhjän päivästä hommaa jossa Pormestari laittaa nokareen laastia ja toisten pitää seisoa vieressä lakki kourassa ja arvostaa Pormestaria joka ei suostunu edes antamaan lisärahoitusta vaikka oli itse laskenu koko Olympia Stadionin remontin päin helevettiä!Holomanämmä kirjoitti:
Olin vain Olympia Stadionilla, kun Stadionin torni meinas sortua. Sain olla mukana, kun panostivat kenttää ja olin vielä sitomassa nalleja kiinni.
2 päivää oli ollut kuulemma sortuma vaara ja olin muualla tuon aikaa.
Sain henkilökohtaisen kutsun Olympia Stadionin kivijalan muuraus tilaisuuten jonka suoritti Helsingin kaupungin Pormestari Jan Vapaavuori.
Oli tarkoitus mennä, mutta olin jo käyny edellisenä päivänä tapaamassa kouluttajaa joten sanoin : En nyt ehi ku teen töitä!
Sanoin kaverille : Vapaavuoren kahvit olis Stadionilla, mutta sanoin ettei me ehitä!
Kysy syytä niin sanoin : En viitti lähteä kattomaan noin tyhjän päivästä hommaa jossa Pormestari laittaa nokareen laastia ja toisten pitää seisoa vieressä lakki kourassa ja arvostaa Pormestaria joka ei suostunu edes antamaan lisärahoitusta vaikka oli itse laskenu koko Olympia Stadionin remontin päin helevettiä!Vapaavuori oli niin pihi, että kaikki jotka oli Olympia Stadionilla töissä joutu maksamaan 5€/ tunnilta parkkimaksua vaikka yleensä pysäköinti maksuja ei peritä heiltä jotka on töissä.
Kuuluu antaa lappu joka laitetaan auton ikkunaan ja koskee vain sitä aluetta missä työmaa on!
Olin aina aamu 7 jonnekki 17 tai 18 töissä Stadionilla ja en saanu palkkaa vaan Kelan työmarkkinatukea.
Edes minä en saanut parkkilappua vaikka olin noudattanut Hallituksen määräystä ja hakeutunut koulutukseen.
Hyvä, että sentään ole käynyt auttamassa Kelan työttömyyspäivärahalla Helsingin kaupungin Pormestari Vapaavuorta niin ei menny KONKURSSIIN vaan vielä tuo Helsinki pysyy pystyssä!
En saanut edes ikuista VAPAA LIPPUA niin, kuin NORMAALISTI saa jos TALKOILEE!
Helsinkiläiset tykkää syrjiä vaikka Jan Vapaavuori on Tampereelta ja OIKEIN KOKOOMUSLAINEN!Holomanämmä kirjoitti:
Vapaavuori oli niin pihi, että kaikki jotka oli Olympia Stadionilla töissä joutu maksamaan 5€/ tunnilta parkkimaksua vaikka yleensä pysäköinti maksuja ei peritä heiltä jotka on töissä.
Kuuluu antaa lappu joka laitetaan auton ikkunaan ja koskee vain sitä aluetta missä työmaa on!
Olin aina aamu 7 jonnekki 17 tai 18 töissä Stadionilla ja en saanu palkkaa vaan Kelan työmarkkinatukea.
Edes minä en saanut parkkilappua vaikka olin noudattanut Hallituksen määräystä ja hakeutunut koulutukseen.
Hyvä, että sentään ole käynyt auttamassa Kelan työttömyyspäivärahalla Helsingin kaupungin Pormestari Vapaavuorta niin ei menny KONKURSSIIN vaan vielä tuo Helsinki pysyy pystyssä!
En saanut edes ikuista VAPAA LIPPUA niin, kuin NORMAALISTI saa jos TALKOILEE!
Helsinkiläiset tykkää syrjiä vaikka Jan Vapaavuori on Tampereelta ja OIKEIN KOKOOMUSLAINEN!Minä haluan nähdä miten ite elävät 700€:lla ja tekevät YÖTÄ PÄIVÄÄ 6 vuotta töitä!
Siivoavat vielä pakolaisten vessoja!
Attendon Super luotto hoitajat hoitaa samalla palkalla myös ja ei auta lapset eikä Kela, koska ei minuakaan ole auttanut kukaan!Holomanämmä kirjoitti:
Minä haluan nähdä miten ite elävät 700€:lla ja tekevät YÖTÄ PÄIVÄÄ 6 vuotta töitä!
Siivoavat vielä pakolaisten vessoja!
Attendon Super luotto hoitajat hoitaa samalla palkalla myös ja ei auta lapset eikä Kela, koska ei minuakaan ole auttanut kukaan!Minä kyllä voitan tämän TYÖSYRJINNÄN!
Minä tein vasta ilmoituksen ja minua kuullaan vielä ja Hallitus LUPAS töitä kun kouluttautuu 2017 ja en ole saanut vielä joten 6vuotta ovat syrjineet.
Unohtamatta niitä SDP:n pakolaisen paskoja.
Helsingin Pormestarin orjana oloa.
Vantaalle piti ORJANA veden ottamoa olla tekemässä!
Raavaita jätkiä Espoo, Helsinki, Vantaa täynnä niin vielä piti Ivalosta lähtiä ILMASEKSI lähtiä pakolaisille vittu vettä luomaan niin eivät huku paskaan!
AINA MINUN PITÄÄ NOITA PAKOLAISIA ja muita ULKOMAALAISIA olla passaamassa!
Tekisitte itekki joskus jotain minun hyväksi, mutta ei muuta hyvää tehdä kuin vaaditaan KUNNIOTTAMAAN!- Anonyymi
Holomanämmä kirjoitti:
Minä kyllä voitan tämän TYÖSYRJINNÄN!
Minä tein vasta ilmoituksen ja minua kuullaan vielä ja Hallitus LUPAS töitä kun kouluttautuu 2017 ja en ole saanut vielä joten 6vuotta ovat syrjineet.
Unohtamatta niitä SDP:n pakolaisen paskoja.
Helsingin Pormestarin orjana oloa.
Vantaalle piti ORJANA veden ottamoa olla tekemässä!
Raavaita jätkiä Espoo, Helsinki, Vantaa täynnä niin vielä piti Ivalosta lähtiä ILMASEKSI lähtiä pakolaisille vittu vettä luomaan niin eivät huku paskaan!
AINA MINUN PITÄÄ NOITA PAKOLAISIA ja muita ULKOMAALAISIA olla passaamassa!
Tekisitte itekki joskus jotain minun hyväksi, mutta ei muuta hyvää tehdä kuin vaaditaan KUNNIOTTAMAAN!Etkö sinä Holoma ole jo eläkkeellä?
Holomanämmä kirjoitti:
Minä kyllä voitan tämän TYÖSYRJINNÄN!
Minä tein vasta ilmoituksen ja minua kuullaan vielä ja Hallitus LUPAS töitä kun kouluttautuu 2017 ja en ole saanut vielä joten 6vuotta ovat syrjineet.
Unohtamatta niitä SDP:n pakolaisen paskoja.
Helsingin Pormestarin orjana oloa.
Vantaalle piti ORJANA veden ottamoa olla tekemässä!
Raavaita jätkiä Espoo, Helsinki, Vantaa täynnä niin vielä piti Ivalosta lähtiä ILMASEKSI lähtiä pakolaisille vittu vettä luomaan niin eivät huku paskaan!
AINA MINUN PITÄÄ NOITA PAKOLAISIA ja muita ULKOMAALAISIA olla passaamassa!
Tekisitte itekki joskus jotain minun hyväksi, mutta ei muuta hyvää tehdä kuin vaaditaan KUNNIOTTAMAAN!Onneksi olin ilmaseksi auttamassa Vantaalle saamaan vettä niin ulkomaalaiset voi huoleti pärskiä veden kanssa.
Vantaallahan ei asu ulkomaalaisia yhtään..Holomanämmä kirjoitti:
Onneksi olin ilmaseksi auttamassa Vantaalle saamaan vettä niin ulkomaalaiset voi huoleti pärskiä veden kanssa.
Vantaallahan ei asu ulkomaalaisia yhtään..Kyllä olen auttanut kaikkia ja hoitanu hommat niin, että kyllä olis pitäny maksaa eikä syrjiä.
Ensin Rovaniemellä diplomaatti pakolaisten asunnon siivous ja vielä paskataudissa olivat.
Ivalossa venäläisten kotisiivouksia jotka Inarin kunnan sosiaalitoimi makso.
Espoossa päiväkodissa ulkomaalaisten lasten jälkiä ja vielä vessat sekä paska vaipatki piti kantaa roskiin.
Helsingissä Olympia Stadion remppaa niin ulkomaalaiset pääsee URHEILEMAAN kentälle.
Vantaalle vielä vettä niin eivät ULKOMAALAISET huku sentään paskaan!
Työsyrjintää saa palkaksi vaikka minä olisin kyllä sanonu : Pistetään vesilaitokselle tuo töihin niin saadaan periä ulkomaalaisilta syrjintä korvausta veden käytöstä, kun laitetaan se vaihtamaan joku muutaman euron tiiviste tai klemmari. Ei se niin tyhymä voi olla, ettei opi käyttämään työkaluja ja vaihtamaan tuollaista osaa. Tienaa paremmin, kuin jollain hotellilla ja saadaan hyvät maksut vielä ulkomaalaista matkustajista.Holomanämmä kirjoitti:
Kyllä olen auttanut kaikkia ja hoitanu hommat niin, että kyllä olis pitäny maksaa eikä syrjiä.
Ensin Rovaniemellä diplomaatti pakolaisten asunnon siivous ja vielä paskataudissa olivat.
Ivalossa venäläisten kotisiivouksia jotka Inarin kunnan sosiaalitoimi makso.
Espoossa päiväkodissa ulkomaalaisten lasten jälkiä ja vielä vessat sekä paska vaipatki piti kantaa roskiin.
Helsingissä Olympia Stadion remppaa niin ulkomaalaiset pääsee URHEILEMAAN kentälle.
Vantaalle vielä vettä niin eivät ULKOMAALAISET huku sentään paskaan!
Työsyrjintää saa palkaksi vaikka minä olisin kyllä sanonu : Pistetään vesilaitokselle tuo töihin niin saadaan periä ulkomaalaisilta syrjintä korvausta veden käytöstä, kun laitetaan se vaihtamaan joku muutaman euron tiiviste tai klemmari. Ei se niin tyhymä voi olla, ettei opi käyttämään työkaluja ja vaihtamaan tuollaista osaa. Tienaa paremmin, kuin jollain hotellilla ja saadaan hyvät maksut vielä ulkomaalaista matkustajista.Ehkä kannattaa vaan odotella mitä työsyrjintä tuottaa, koska mulla on sen verran pitkä CV niin voin keikauttaa vaikka työvoimatoimistosta virkailijan jos ne syrjintä johtuu myös sieltä.
En minä ainakaan roikottas työttömänä ihmistä jolla on työkokemusta enemmän mitä virkailijalla.
Enkä varsinkaan jos tuo olisin minä ja työnantajat vielä tietäs että olen tehnyt töitä joten voin sanoa : Nyt niin iso vika päässä, että Attendon Super luottamus hoitajat saa alkaa hoitamaan sinua!
Pukkaisin kaikki sinne ja vanhukset vois palata kotia ja heidän hoito järjestää toisella tavalla!
Meilläkin olis kotona semmonen joka kuuluu Attendon Super luotto hoitajien huolen pitoon!Anonyymi kirjoitti:
Etkö sinä Holoma ole jo eläkkeellä?
En ole vaan työtön ja ei ole semmosia sairauksia jotka estää työnteon.
Ainut mitä en saa tehdä on raskaat työt jossa pitää nostella sekä kiikkua.
Kunta kyllä paperin jonka mukaan olen muka 3 ihmisen omaishoitaja, mutta ei siitä ole koskaan tehty sopimusta että kunta maksaa palkan joka omaishoitajalle kuuluu.
2 olis vielä lisää joiden omaishoitajaksi alkamisesta on keskusteltu, mutta en tiedä saanko siitäkään omaishoitajan palkkaa.
Töitä kyllä olis ja yksin pärjää oikein hyvin näiden 5 kanssa, mutta omaishoitaja palkat saada kunnan kautta niin, kuin kuuluu.Anonyymi kirjoitti:
Etkö sinä Holoma ole jo eläkkeellä?
Minun äiti on eläkkeellä ollu jo 4vuotta, mutta kunta oli antanut sille töitä kun jäi virallisesti eläkkeelle.
Olivat soittaneet kunnasta ja tarjonneet niin oli ottanut työn vastaan.
Samalla tavalla se on saanut seurakunnan siivoukset.
Postin siivooja on ollu vissiin 2vuotta sairaslomalla niin äiti tekee hänen sijaisuutta,
Utsjoella äiti käy poliisi aseman siivoamassa.
Välillä yks soittaa, että voisko tehdä hänen vapaa päivän sijaisuuden niin äiti siivoaa omien siivousten lisäksi Ivalon poliisin ja mitä virastoja siinä talossa on, Kelan, Nordean, katsatuksen, Destian, Verotoimiston ja oli siellä jotain muita mitä en muista.
En voi mennä kaveriksi, koska sain Eezyltä lopputilin ja äiti tekee heidän kautta, mutta kaikki soittaa sille ja kysyy voisko se…
En voi tuohon lähteä, että mulle soitetaan koska olen joutunu puhelinhäirinnän kohteeksi ja numeroa joutunu vaihtamaan toistuvasti. Mulle pitää laittaa viesti ja ilmottaa kuka soittaa, mitä asiaa ja milloin soittaa.Holomanämmä kirjoitti:
Minun äiti on eläkkeellä ollu jo 4vuotta, mutta kunta oli antanut sille töitä kun jäi virallisesti eläkkeelle.
Olivat soittaneet kunnasta ja tarjonneet niin oli ottanut työn vastaan.
Samalla tavalla se on saanut seurakunnan siivoukset.
Postin siivooja on ollu vissiin 2vuotta sairaslomalla niin äiti tekee hänen sijaisuutta,
Utsjoella äiti käy poliisi aseman siivoamassa.
Välillä yks soittaa, että voisko tehdä hänen vapaa päivän sijaisuuden niin äiti siivoaa omien siivousten lisäksi Ivalon poliisin ja mitä virastoja siinä talossa on, Kelan, Nordean, katsatuksen, Destian, Verotoimiston ja oli siellä jotain muita mitä en muista.
En voi mennä kaveriksi, koska sain Eezyltä lopputilin ja äiti tekee heidän kautta, mutta kaikki soittaa sille ja kysyy voisko se…
En voi tuohon lähteä, että mulle soitetaan koska olen joutunu puhelinhäirinnän kohteeksi ja numeroa joutunu vaihtamaan toistuvasti. Mulle pitää laittaa viesti ja ilmottaa kuka soittaa, mitä asiaa ja milloin soittaa.Tuollaiset joutaa maksaa jotka eläkeläisen kautta vielä kyykyttää ja ISS tietää, että olen samaa perhettä.
Olen tehny alihankkijana ISS:lle siivouksia.
Inarin seurakunta oli jo siihen aikaan ottamassa siivousta seurakunnalle takasin, kun minä tein sitä.
Heistä varmaan mukava, kun eläkeläinen siivoaa nuorten ihmisten jälkiä.
Olen joutunu menemään ilmaseksi auttamaan, kun ollu lattian vahauksia koska huonekalut pitää nostella pois ja taas takasin paikalleen.
Vaikka nuo huonekalujen nostelut kuuluu suntiolle niin, kuin siivoukset kuuluu seurakunnan emännälle.
Ohan se hyvä pumpata seurakunnan rahat pihalle viroilla jossa ei tarvi tehdä mitään ja palkkaa eläkeläisen jonku firman kautta hoitamaan siivoukset.- Anonyymi
Holomanämmä kirjoitti:
Tuollaiset joutaa maksaa jotka eläkeläisen kautta vielä kyykyttää ja ISS tietää, että olen samaa perhettä.
Olen tehny alihankkijana ISS:lle siivouksia.
Inarin seurakunta oli jo siihen aikaan ottamassa siivousta seurakunnalle takasin, kun minä tein sitä.
Heistä varmaan mukava, kun eläkeläinen siivoaa nuorten ihmisten jälkiä.
Olen joutunu menemään ilmaseksi auttamaan, kun ollu lattian vahauksia koska huonekalut pitää nostella pois ja taas takasin paikalleen.
Vaikka nuo huonekalujen nostelut kuuluu suntiolle niin, kuin siivoukset kuuluu seurakunnan emännälle.
Ohan se hyvä pumpata seurakunnan rahat pihalle viroilla jossa ei tarvi tehdä mitään ja palkkaa eläkeläisen jonku firman kautta hoitamaan siivoukset.On paljon eläkkeellä olevia jotka haluavat tehdä töitä.
Anonyymi kirjoitti:
On paljon eläkkeellä olevia jotka haluavat tehdä töitä.
On ja kyllä äiti saa tehdä minun puolesta töitä, mutta EI SAA KALTOINKOHDELLA, SYRJIÄ eikä PAKOTTAA MINUA OTTAMAAN HÄNEN PERHEESTÄ VASTUUTA, koska KUKAAN MUU EI HALUA TEHDÄ TÖITÄ JOITA HÄN TEKEE!
Jos äidillä olis yritys niin kyllä tekisin töitä hänelle niin, kuin aikoinaan tein. En tee enää ja maksan veroja 1,3% joka kuukausi kirkollisveroja josta maksetaan seurakunnan työntekijöiden palkat, matkakulut ja matkapäivärahat sekä yöpymiset jos joutuu olemaan yön reissussa ja seurakunnan tilojen lämmitykset, vedet, siivoukset ja pihojen haravoinnit, ruohonleikkuut, lumityöt ja jätemaksut!
Varmaan vuokraa pitää maksaa Helluntai seurakunnalle, kun Ukontuvalla pitävät leirejä. Seurakunta möi Pajakosken jossa olivat ennen leirillä!Holomanämmä kirjoitti:
On ja kyllä äiti saa tehdä minun puolesta töitä, mutta EI SAA KALTOINKOHDELLA, SYRJIÄ eikä PAKOTTAA MINUA OTTAMAAN HÄNEN PERHEESTÄ VASTUUTA, koska KUKAAN MUU EI HALUA TEHDÄ TÖITÄ JOITA HÄN TEKEE!
Jos äidillä olis yritys niin kyllä tekisin töitä hänelle niin, kuin aikoinaan tein. En tee enää ja maksan veroja 1,3% joka kuukausi kirkollisveroja josta maksetaan seurakunnan työntekijöiden palkat, matkakulut ja matkapäivärahat sekä yöpymiset jos joutuu olemaan yön reissussa ja seurakunnan tilojen lämmitykset, vedet, siivoukset ja pihojen haravoinnit, ruohonleikkuut, lumityöt ja jätemaksut!
Varmaan vuokraa pitää maksaa Helluntai seurakunnalle, kun Ukontuvalla pitävät leirejä. Seurakunta möi Pajakosken jossa olivat ennen leirillä!Mitä minä olen Ivalon kirkossa käynyt siellä pitää tehdä putkiremontti ja pitää varmaan uusia lämmitysjärjestelmä.
Alakerran lattiat pitää uusia.
Yläkerrassa ei tarvi, kuin tehdä pintaremonttia.
Hioa lattia ja puupintoja jotka lakataan uudelleen, mutta ei ole varmaan laskettu edes varoja, että voi vaikka lämmitysputki pamahtaa ja se aiheuttaa vesivahingon.
Vakuutusyhtiö ei välttämättä edes korvaa jos putkisto on niin vanha, että olis kuulunut jo muutenkin uusia putkisto.- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18024489V
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
On kyllä hyvä mielikuvitus !
Oliski totta niin oltas kaikki miljonäärejä, mutta minkäs vittu teet kun köyhällä ei ole muuta kuin helevetin hyvä mielikuvitus
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768