Se minkä takia olen nyt lihonut 4 kiloa nyt vajaassa kahdessa kuukaudessa johtuu VAIN ruisleivän syömisestä.
Sytytin siitä ensin karkkia mutta todellinen syy on tämä ruisleivän syöminen.Söin sitä keiton kera,leivän päälle laitoin margariinia ja palvikinkkua mitkä lihottaa myös erittäin paljon.
Kyllä sekin on totta että karkki lihottaa jos sitä syö liikaa.Ainakin minulla leivän syömisen lopettaminen vaikuttaa niin että syön samaan aikaan vähemmän karkkia. Ja olo on muutenkin pirteämpi ja jaksaa harrastaa liikuntaa mikä sekin laihduttaa.
Myös päänsärky mitä on ollut paljon johtuu melko varmasti tästä ruisleivän syömisestä.
Aina kun olen laihtunut ja paino on pysynyt samassa en ole syönyt paljon yhtään leipää ja olo on ollut hyvä ja energinen.
Monet ruokalajit pystyy syömään aivan hyvin ilman leipää.
Mistä tiedän VARMUUDELLA
Minulla on seurantataulukko mihin pistän mitä ruokaa olen syönyt,siitä tietää tarkasti miten eri ruokien syöminen on vaikuttanut.
- olen ennenkin todennut tuon saman asian että KAIKKI viljatuotteet lihottaa eniten.
Leipä lihottaa eniten,lihomiseni todellinen syy
59
997
Vastaukset
- Anonyymi
Leivässä on paljon kaloreita, mutta myös laihduttajan kannattaa syödä täysjyväruisleipää vähintään 100 g mutta enintään 200 g tai mieluiten sama määrä viljaa hiutaleina. Jos katsotaan taulukosta kalori- ja hiilihydraattimääriä, niin 100 g:aa ruisleipää vastaa 75 g ruishiutaleita.
”Tutkimusten mukaan täysjyväviljan kulutus suojaa lihavuudelta, tyypin 2 diabetekseltä, sydän- ja verisuonisairauksilta ja joiltakin syöpätyypeiltä, etenkin ruoansulatuskanavan syövältä. Vahvinta tutkimusnäyttö on tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä. Täysjyväviljan käytön lisääminen on yhteydessä suolistoterveyteen, pienempään painoindeksiin, veren rasva-arvojen parantumiseen, insuliinin parempaan tuottoon. Lisäksi käyttö vähentää joitakin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä. Mahdollisimman vähän prosessoidun täysjyväviljan käyttö voi lisätä kylläisyyden tunnetta, mikä on tärkeää painonhallinnassa.”
https://www.leipatiedotus.fi/leipa-ravitsemuksessa/taysjyva/taysjyvaviljan-terveysvaikutukset.html- Anonyymi
Täysjyväleivän tulee olla joko täysjyväruisleipää tai täysjyväkauraleipää. Täysjyvävehnäleipää ei juurikaan ole olemassa, vaikka nimestä voisi sellaista päätellä. Älkää päätelkö leivän terveellisyyttä värin tai nimen perusteella. Vehnäleivästäkin saa tumman ja terveellisen väristä sopivilla tummentavilla ainesosilla, joilla ei ole mitään tekemistä täysjyvän kanssa. ”Rouheleipä” tai ”moniviljaleipä” on enimmäkseen puhdistettua vehnää. Ihmiset tykkäävät kokeilla leivän tuoreutta sormillaan, siksi vehnäleipään ei voi laittaa paljoa tyäysjyvää, koska ihmiset jättäisivät sellaiset leivät hyllylle, kun luulevat sen olevan vanhaa.
- Anonyymi
Ei näköjään kannata.Täysjyväleipää se olikin.
Viimeiset 10 vuotta painoni on pysynyt aika hyvin samassa kun en ole syönyt paljon yhtään leipää.
Välissä on tullut vain pieniä herkuttelukuureja joilla olen syönyt paljon kaikkia herkkuja ja lihonut niistä pieniä määriä,mutta nyt tämä tuli aivan normaalilla syömisellä kun söin leipää keiton kanssa ja lyhyessä ajassa.
Karkkia kestää aivan hyvin syödä pieniä määriä,ei niistä liho. - Anonyymi
"Leivässä on paljon kaloreita, mutta myös laihduttajan kannattaa syödä täysjyväruisleipää vähintään 100 g mutta enintään 200 g tai mieluiten sama määrä viljaa hiutaleina."
Katsoppa uudestaan kuka sinua neuvoo tai oikeammin sanottuna johtaa harhaan.
- Anonyymi
"Se minkä takia olen nyt lihonut 4 kiloa nyt vajaassa kahdessa kuukaudessa johtuu VAIN ruisleivän syömisestä.
Sytytin siitä ensin karkkia mutta todellinen syy on tämä ruisleivän syöminen."
Vähän samaan tyyliin kuin se että lihot veden juomisesta koska vedät veden kanssa niin paljon karkkia ja kadanossia?- Anonyymi
Jos leipää syö,niin se pitäisi sitten luopua kokonaan kaikista herkuista aivan kokonaan.Esim kahvit pitäisi juoda ilman kahvikakkuja ja karkkia ja mitään muitakaan herkkuja ei saisi syödä yhtään.
Ennemmin jätän pois leivän kuin luovun kokonaan kaikista herkuista.
Laihtuu sitä niinkin että syö vain leipää,mutta silloin ei saisi syödä mitään muuta,ja sitäkään en halua tehdä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos leipää syö,niin se pitäisi sitten luopua kokonaan kaikista herkuista aivan kokonaan.Esim kahvit pitäisi juoda ilman kahvikakkuja ja karkkia ja mitään muitakaan herkkuja ei saisi syödä yhtään.
Ennemmin jätän pois leivän kuin luovun kokonaan kaikista herkuista.
Laihtuu sitä niinkin että syö vain leipää,mutta silloin ei saisi syödä mitään muuta,ja sitäkään en halua tehdä.Siinä on kyse valinnoista.Kvaikkia ei voi syödä,niin se vain on.MUUTEN LIHOO
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos leipää syö,niin se pitäisi sitten luopua kokonaan kaikista herkuista aivan kokonaan.Esim kahvit pitäisi juoda ilman kahvikakkuja ja karkkia ja mitään muitakaan herkkuja ei saisi syödä yhtään.
Ennemmin jätän pois leivän kuin luovun kokonaan kaikista herkuista.
Laihtuu sitä niinkin että syö vain leipää,mutta silloin ei saisi syödä mitään muuta,ja sitäkään en halua tehdä.Sinun piti syödä karkkia vain 3 g päivässä, mutta olet taas langennut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos leipää syö,niin se pitäisi sitten luopua kokonaan kaikista herkuista aivan kokonaan.Esim kahvit pitäisi juoda ilman kahvikakkuja ja karkkia ja mitään muitakaan herkkuja ei saisi syödä yhtään.
Ennemmin jätän pois leivän kuin luovun kokonaan kaikista herkuista.
Laihtuu sitä niinkin että syö vain leipää,mutta silloin ei saisi syödä mitään muuta,ja sitäkään en halua tehdä.Pelkkä leipä ei riitä juur kellee. Mull on ainja kauraryynii ja rasvatonta maitoo jotka sekootan lautasella.
Siit vaan mikrouuniin runsaan Besel-annoksen verran.
Aromat-suolaa ripottelen puuron päälle.
Voileipää, umpilihhaa ja jotaa kalaa siehen päälle.
Siit wanhajätkä painuu klo 05 tietämillä vielä aamupimeen aikana.
jatkounelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkä leipä ei riitä juur kellee. Mull on ainja kauraryynii ja rasvatonta maitoo jotka sekootan lautasella.
Siit vaan mikrouuniin runsaan Besel-annoksen verran.
Aromat-suolaa ripottelen puuron päälle.
Voileipää, umpilihhaa ja jotaa kalaa siehen päälle.
Siit wanhajätkä painuu klo 05 tietämillä vielä aamupimeen aikana.
jatkounelle.Mitä kieltä tuo oli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kieltä tuo oli?
Omaperäistä keskusteluun osallistumista!
Tervetuloa toistamiseen!
- Anonyymi
Hyvä aloitus! Mikä on parempaa kuin tuore reikäleipä!
Päälle banaanin siivuja ja vahvaa juustoa, luumua ja pähkinää...
Vahvaa kahvia "kauramaidolla" ja nauttia sen syysraikkaudessa.
Tosin olen joutunut siirtymään täysjyväruisnäkkileipään ja
hapankorppuihin, kun tuore ruisleipä LIHOTTAA!
Löytämissäni pehmeissä rouheruisleivissä, mitkä saavat
suolen toimimaan, on pilattu lisäämällä valtavasti sokeria.
On kuin kaakkua söis! Joten ne ovat jääneet.
Luumu auttaa ja manteleissa on rasvaa, mikä pitkittää
kcal:n vaikutusta.
Kiehautan hiukan luumuja ja soseutan makean mielitekoon.- Anonyymi
Juusto pois ja paino tippuu. Paljon piilorasvoja. Oli lääkärin ohje. Kyllä tippui eikä ole verenpainelääkkeitä. Ruisleipää, ilman rasvaa söin ennen sitä. Ei ollut edes ns ylipainoa nimeksikään, vaan nousi verenpaineet.
- Anonyymi
Minä laihduin kun leipää söin. Reippaasti 6-8 siivua vähintään päivässä joskus enemmänkin.
- Anonyymi
Silloinhan et saa syödä herkullista ruokaa etkä mitään herkkuja jos syöt leipää.
Minä olen itsekkin joskus laihduttanut leipää syömällä.
Se ei ollut mikään herkullinen ruokavalio ja ruokamäärät oli hyvin pieniä.
- Anonyymi
Syön laihduttamalla 400 - 500 grammaa päivässä täysjyväleipää, siemenleipää, näkkileipää sekä hapankorppuja.
Päälle juustoa ja leikkeleitä.
Vain suola rajoittaa tuotteiden laatua ja niiden valikoimaa.- Anonyymi
Tuo on HYVÄÄ ja herkullista ruokaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on HYVÄÄ ja herkullista ruokaa.
Mutta lihottavaa.
- Anonyymi
Mie syön pelkästään kauraleipää, vaikka tiedänkin, ettei se pelkkää kauraleipää ol. Hyvää kuiten...
Voin käytön lopetin leivän päällä ja vaihtasin sen Beseliin rasvapitoisuuden takii. - Anonyymi
veku lukee ja kääntyy kiukussaan - mopedillaan! ;-DDD
- Anonyymi
Kaikki missä on vähänkään viljaa pois.
Niin laihtuminen alkaa välittömästi
Siatkin lihottaan viljalla. - Anonyymi
ja sen pituinen se.
Mistä näitä mopoilijoita ja jojoilijoita sikiää?? - Anonyymi
On taas naurettavaa tekstiä naurettavilta pelleiltä.
- Anonyymi
Kuvottavin kommentti vastenmieliseltä ihmiseltä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvottavin kommentti vastenmieliseltä ihmiseltä!
"Kuvottavin kommentti vastenmieliseltä ihmiseltä!"
Totuus tekee kipeää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvottavin kommentti vastenmieliseltä ihmiseltä!
Kyllä se pitää olla TÄYSIN VILJATON RUOKAVALIO RUOKAVALIO MUUTEN LIHOO
Niitä ei kestä syödä edes painonhallinnan aikaan MUUTEN LIHOO - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se pitää olla TÄYSIN VILJATON RUOKAVALIO RUOKAVALIO MUUTEN LIHOO
Niitä ei kestä syödä edes painonhallinnan aikaan MUUTEN LIHOOKyllä se totta on HETI kun aloin syömään leipää ALKOI LIHOMINEN
Pastaa ja riisiä kestää kuitenkin syödä jonkin verran.
- Anonyymi
Muutama pala leipää ei taatusti ketään lihota. Ja vie tilaa vatsassa muulta minkä sinne pitäisi koskaan päätyä. Turhilta kaloreilta maun vuoksi. Siltä millä addiktoidaan ihmiset jotta saadaan rahat parempiin käsiin.
- Anonyymi
Kyllä lihottaa.Siinä on samat kalorit kuin hillomunkeissa
Ja pitsassa
KOSKA leivän päälle laitetaan aina rasvaa +kinkkua taivjuustoa yms
Se pelkkä leipäkin on itsessään lihottavaa 100 g sisältää 350 kaloria.
Aivan turhaa ravintoa.Ne tarpeelliset hiilihydraatit mitä ihminen tarvitsee saa muusta terveellisesti ruuasta esim peruna,kasvikset,pieni määrä riisiä tai pastaa.
-pastassa on vehnää,mutta sitä voi kuitenkin syödä jonkin verran.Myös riisi on lihottavaa mutta sitäkin voi syödä jonkin verran pääruoan mukana.
- Anonyymi
Viljalla kasvatetut siat.Ei niille mitään kasviksia syötetä joissa on vain 15-30 kaloria VAAN viljaa jossa on 350 kaloria
https://pohjosahontila.fi/
Oikein lihavat ihmiset syö erittäin paljon viljaa eri muodoissa.Monissa tuotteissa on viljan lisäksi vielä paljon rasvaa tai sokeria,esim
Muroissa sokeria
Pitsassa rasvaa.- Anonyymi
Minulla alkoi jo näkymään vatsalihakset veitsenterävästi kun kesällä laihdutin 2 kiloa ,mutta HETI kun aloin syömään kaikenlaisia leipiä lihoin 4 kiloa.
Rieskaa,karjalanpiirakoita,keiton kanssa ruisleipää.
Suurinpiirtein lihoin leivistä 3 kiloa ja karkista vain 1 kilo
Ja jos en olisi syönyt leipää en olisi syönyt karkkia niin paljon. - Anonyymi
Tämä oli hyvä!:-DDD
- Anonyymi
Idiootti: "Kyllä se pitää olla TÄYSIN VILJATON RUOKAVALIO RUOKAVALIO MUUTEN LIHOO."
Täysjyvävilja on paras kuidun lähde. Vatsa ja kroppa tykkää kuidusta.
Valkoisen jauhon tuotteet kannattaa jättää vähemmälle, mutta se ei ole lähellekään sama kuin viljaton.
Ihminen on sekasyöjä.- Anonyymi
Leipää voi syödä vain vähän herkuttelumielessä.
En anna periksi,tiedän tarkasti miten pitää syödä että ei liho
NE KUIDUT JA MUUT HIVENAINNET SAA AIVAN VARMASTI MUISTAKIN RUOKAAINEISTA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leipää voi syödä vain vähän herkuttelumielessä.
En anna periksi,tiedän tarkasti miten pitää syödä että ei liho
NE KUIDUT JA MUUT HIVENAINNET SAA AIVAN VARMASTI MUISTAKIN RUOKAAINEISTA.Sinähän olet joko pilailija tai se pikkuruinen käsipuoli käppänä, kuitenkin mies. Suositusten mukaan sinun pitäisi saada noin 30 grammaa kuitua päivässä.
Mistä saat tuon kuidun, jos haluat noudattaa suositusta? Oluesta ja Nallekarkeista, niinkö? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän olet joko pilailija tai se pikkuruinen käsipuoli käppänä, kuitenkin mies. Suositusten mukaan sinun pitäisi saada noin 30 grammaa kuitua päivässä.
Mistä saat tuon kuidun, jos haluat noudattaa suositusta? Oluesta ja Nallekarkeista, niinkö?MKH ei tarvitse kuitua, hänelle riittää sokeri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän olet joko pilailija tai se pikkuruinen käsipuoli käppänä, kuitenkin mies. Suositusten mukaan sinun pitäisi saada noin 30 grammaa kuitua päivässä.
Mistä saat tuon kuidun, jos haluat noudattaa suositusta? Oluesta ja Nallekarkeista, niinkö?Nallekarkeissa on paljon hivenaineita!
Hoitelin niillä mielenterveyttäni koko kouluajan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nallekarkeissa on paljon hivenaineita!
Hoitelin niillä mielenterveyttäni koko kouluajan!Aivan. Koulussa opetettiin aina ja mediassakin, että valitse terveellisyyden vuoksi värikäs ruoka-aine. Nallekarkeissa värejä riittää, samoin kuin limussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leipää voi syödä vain vähän herkuttelumielessä.
En anna periksi,tiedän tarkasti miten pitää syödä että ei liho
NE KUIDUT JA MUUT HIVENAINNET SAA AIVAN VARMASTI MUISTAKIN RUOKAAINEISTA.No ei saa.
"Kasvisten terveellisyydestä on kuitenkin vallalla myös yleinen harhaluulo:
– Ravitsemusneuvonnassa kuulee usein ihmisten sanovan, että he syövät niin paljon kasviksia, että saavat taatusti riittävästi kuitua ruokavaliostaan, kertoo laillistettu ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnia kirjassaan Irti sokerikoukusta 2 viikossa (WSOY)."
"Mutta riittävätkö kasvikset tuomaan ruokavalioon kuidut, jos vaikkapa täysjyväviljatuotteet puuttuvat siitä?
– Valitettavasti eivät, ainakaan useimmissa tapauksissa, eikä ilman täysjyväviljatuotteita kuituja saada myöskään riittävän monimuotoisesti, Saarnia vastaa kirjassaan."
https://www.is.fi/terveys/art-2000008707182.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei saa.
"Kasvisten terveellisyydestä on kuitenkin vallalla myös yleinen harhaluulo:
– Ravitsemusneuvonnassa kuulee usein ihmisten sanovan, että he syövät niin paljon kasviksia, että saavat taatusti riittävästi kuitua ruokavaliostaan, kertoo laillistettu ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnia kirjassaan Irti sokerikoukusta 2 viikossa (WSOY)."
"Mutta riittävätkö kasvikset tuomaan ruokavalioon kuidut, jos vaikkapa täysjyväviljatuotteet puuttuvat siitä?
– Valitettavasti eivät, ainakaan useimmissa tapauksissa, eikä ilman täysjyväviljatuotteita kuituja saada myöskään riittävän monimuotoisesti, Saarnia vastaa kirjassaan."
https://www.is.fi/terveys/art-2000008707182.htmlKyllä sen tarpeellisen kuidun saa kun syö jonkin verran täysjyväriisiä ja loput tulee sitten kasviksista ja juureksista.
Kuidun lähteeksi ei tarvitse syödä mitään lihottavia voileipiä,pitsoja ja hampurilaisia Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sen tarpeellisen kuidun saa kun syö jonkin verran täysjyväriisiä ja loput tulee sitten kasviksista ja juureksista.
Kuidun lähteeksi ei tarvitse syödä mitään lihottavia voileipiä,pitsoja ja hampurilaisia30 g kuitua tulee kun syö 1.2 kg kaalia tai 400 g keittmätätöntä täysjyväriisiä.
Riisi on myös vilja.- Anonyymi
"Ihminen on sekasyöjä."
Minä siitä paras todiste.Minä syön sekaisin hedelmätoffeeta ja fasupaloja, olen siis ihminen.
- Anonyymi
Upeaa logiikkaa. Teki niin tai toisin, niin lopputulos on tuhkapurkki tai lautalaatikko! Oblivion Stout...
- Anonyymi
En syönyt leipää juuri koskaan ennen. Kun aloin syömää ruisleipää aamupalalla 2 leipää ja lounaalla 1, olen laihtunut 5 kg.
- Anonyymi
Sinä et ole silloin muuta syönytkään .JOS SYÖT JONKIN VERRAN KARKKIA ja muita herkkuja sekä herkullista ruokaa LIHOT varmasti jos syöt leipää.
Kyse on siis valinnoista mitä haluaa syödä.Kalorit KASVAA vähintään puolella jos syöt kaikkia JA LIHOT
- Anonyymi
Jos karkki ja leipä on ruokavalio niin miks rääkätä vaakaa
- Anonyymi
Massiivikalorihöpöukko kirjoitti: "Kuidun lähteeksi ei tarvitse syödä mitään lihottavia voileipiä, pitsoja ja hampurilaisia."
Hvp kirjoitti: "30 g kuitua tulee kun syö 1.2 kg kaalia."
Jos höpöukon tiedot ja taidot ovat tuota luokkaa, niin ei ole ihme hänen jojoilunsa ja pihtimittatarinansa. 1,2 kiloa kaalia tai 120 kiloa Nallekarkkeja on mahdollista korvata 250 grammalla täysjyväleipää, -riisiä ja -pastaa, papuja ja herneitä.
Kaiken ei tarvitse olla valkoista vehnäjauhoa ja sokeria.- Anonyymi
Tuossa aloituksessa sanoin lihomisen TODELLISEN SYYN.
Nyt kun en ole syönyt yhtään muutamaan päivään leipää enkä mitään muutakaan viljatuotteita turvotus on alkanut laskemaan ERITTÄIN NOPEASTI
Alavatsan pihtimitta pienentynyt 4 jään päivän aikana 4 mm ja olo on erittäin hyvä ja energinen,eikä päänsärkyä ole ollut ollenkaan.
Päänsärky johtui VAIN TÄSTÄ leivän syömisestä.Lihominen aiheuttaa päänsärkyä,maksa ei pysty puhdistamaan liikaa tärkkelystä.
Ei herkullisesti syömiseen mitään leipää tarvitse.
Karkkia olen vähän syönyt eikä se hidasta yhtään minulla laihtumista,päinvastoin siinä pysyy vain pää ja mieli kunnossa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa aloituksessa sanoin lihomisen TODELLISEN SYYN.
Nyt kun en ole syönyt yhtään muutamaan päivään leipää enkä mitään muutakaan viljatuotteita turvotus on alkanut laskemaan ERITTÄIN NOPEASTI
Alavatsan pihtimitta pienentynyt 4 jään päivän aikana 4 mm ja olo on erittäin hyvä ja energinen,eikä päänsärkyä ole ollut ollenkaan.
Päänsärky johtui VAIN TÄSTÄ leivän syömisestä.Lihominen aiheuttaa päänsärkyä,maksa ei pysty puhdistamaan liikaa tärkkelystä.
Ei herkullisesti syömiseen mitään leipää tarvitse.
Karkkia olen vähän syönyt eikä se hidasta yhtään minulla laihtumista,päinvastoin siinä pysyy vain pää ja mieli kunnossaMaksa puhdistaa kehon,sillä on 500 muutakin tehtävää.
http://terveyskirjat.fi/maksan-elintarkeat-tehtavat/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa aloituksessa sanoin lihomisen TODELLISEN SYYN.
Nyt kun en ole syönyt yhtään muutamaan päivään leipää enkä mitään muutakaan viljatuotteita turvotus on alkanut laskemaan ERITTÄIN NOPEASTI
Alavatsan pihtimitta pienentynyt 4 jään päivän aikana 4 mm ja olo on erittäin hyvä ja energinen,eikä päänsärkyä ole ollut ollenkaan.
Päänsärky johtui VAIN TÄSTÄ leivän syömisestä.Lihominen aiheuttaa päänsärkyä,maksa ei pysty puhdistamaan liikaa tärkkelystä.
Ei herkullisesti syömiseen mitään leipää tarvitse.
Karkkia olen vähän syönyt eikä se hidasta yhtään minulla laihtumista,päinvastoin siinä pysyy vain pää ja mieli kunnossaSä olet niin sekaisin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä olet niin sekaisin!
Kyllä tuo on se karu totuus MIKSI ihmisistä YLIVOIMAISESTI suurin osa LIHOO.
Syö vaan reissumiestä,pitsoja ja hampurilaisia yms mutta minä en syö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuo on se karu totuus MIKSI ihmisistä YLIVOIMAISESTI suurin osa LIHOO.
Syö vaan reissumiestä,pitsoja ja hampurilaisia yms mutta minä en syö.Sinä et tunnista totuutta vaikka se taottaisiin lekalla päähäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuo on se karu totuus MIKSI ihmisistä YLIVOIMAISESTI suurin osa LIHOO.
Syö vaan reissumiestä,pitsoja ja hampurilaisia yms mutta minä en syö.Mistä saat sen 30 g kuitua päivässä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä saat sen 30 g kuitua päivässä?
Suositus on muuten 3 g kutakin ravinnon megajoulea kohden
1 MJ = 1 megajoule = n. 240 kcal.
Näin ollen monen miehen tulisi saada 40 g kuitua päivittäin. Ja se on vähimmäisarvo, ei suositusarvo. Mutta 2400 kcal:n tasolla vähimmäismäärä on tuo 30 g.
Tavoitteeseen on vaikea päästä ilman täysjyväviljaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa aloituksessa sanoin lihomisen TODELLISEN SYYN.
Nyt kun en ole syönyt yhtään muutamaan päivään leipää enkä mitään muutakaan viljatuotteita turvotus on alkanut laskemaan ERITTÄIN NOPEASTI
Alavatsan pihtimitta pienentynyt 4 jään päivän aikana 4 mm ja olo on erittäin hyvä ja energinen,eikä päänsärkyä ole ollut ollenkaan.
Päänsärky johtui VAIN TÄSTÄ leivän syömisestä.Lihominen aiheuttaa päänsärkyä,maksa ei pysty puhdistamaan liikaa tärkkelystä.
Ei herkullisesti syömiseen mitään leipää tarvitse.
Karkkia olen vähän syönyt eikä se hidasta yhtään minulla laihtumista,päinvastoin siinä pysyy vain pää ja mieli kunnossa"Päänsärky johtui VAIN TÄSTÄ leivän syömisestä."
Eikun se oli VAIN SALMIAKISTA.
- Anonyymi
Sama tällä.Täytin leivällä vatsani.Joten leipää ei ole enää käytössä lounalla, ei päivälisellä ja näkyy vyötärössäni.
- Anonyymi
Eikö se ollutkaan kahvi joka lihottaa?
- Anonyymi
"Se minkä takia olen nyt lihonut 4 kiloa nyt vajaassa kahdessa kuukaudessa johtuu VAIN ruisleivän syömisestä.
Sytytin siitä ensin karkkia mutta todellinen syy on tämä ruisleivän syöminen."
Joo ruisleipä varmasti, karkki EI VOI OLLA syyllinen vaikka vetäisi päivässä 500g. 😆
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972