YU-kesästä tulossa hyvä

linssiluteet helvettiin!

Tieto Heli Koivula-Krügerrandin lopettamisesta oli parasta, mitä suomalaisessa yleisurheilussa on tapahtunut aikoihin. Vielä kun saisi virnunaama-Kolkkalan ja Pöyhösen savustettua ulos kentiltä, niin voisin itsekin harkita katsomoon menoa. Se tosin edellyttäisi, että kilpailuissa soitettavan musiikin ja selostusten volyymiä laskettaisiin 80 % ja siihen ei ilmeisesti pystytä.
Heli Koivulan julkisuushakuisuus on samaa luokkaa kuin haisevan kulttuuriministerimme. Vuosien ajan on joutunut katsomaan tätä pelleilyä ja mitta on täyttynyt. Toivottavasti Krügerrand-apartheidin kannattaja ei nyt ala esiintyä kommentaattorina tv-lähetyksissä.
Pullistelija-Pöyhönen ei onneksi ole kehittynyt pariin-kolmeen vuoteen, joten hänestä ei taida olla kiiltokuvapojaksi tänä vuonna.
Kiekonheittäjät kunnostautuivat eilen, kaksi miestä yli 63 metriä - toivotaan lajille parempaa näkyvyyttä.

11

1460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RunnerGirl

      Niin kuin monet muutkin lajit, yleisurheilu on nykyään niitä mediaseksikkäitä lajeja. Siihen kuuluu julkisuudessa pörrääminen ja muu. Jokaisella on tapansa jäädä ihmisten mieleen. Eikä esim. Heli Koivula ole mielestäni pyrkimällä pyrkinyt julkisuuteen. Lehdistö sen sijaan pyrkimällä pyrkii paljastamaan huippu-urheilijan elämän salat. Se on raakalaislehdistön asettama laki näinä päivinä. Pöyhönen kylläkin alkuhuumassa oli julkisuudessa aika tiuhaan tahtiin, mutta se loppui hyvinkin lyhyeen. Tietty julkisuus kuuluu yleisurheiluun, mutta siihenkin on asetettava rajat.
      Musiikki kuuluu nyky-yleisurheiluun. Kisoista puuttuu tunnelma, jos sitä ei ole. Ehkä se on liian kovalla jossain paikossa, mutta hiljennettäessä se ei kuulu joka paikkaan.
      Olet varmaan joku Paavo Nurmen aikainen "yleisurheilija", joka ei seuraa aikaa vaan kangistuu kaavoihinsa.

      • rata kaks

        70-luvun naisurheilijat olivat viehättäviä ja osasivat käyttäytyä. Nina Holmén, Pirjo Häggman, Tuula Rautanen, Sinikka Tyynelä, Riitta Salin, Monalisa Pursiainen ym. keskittyivät harjoitteluun ja poseerasivat kameralle sen verran kun oli tarpeen.
        80-luvulla kentille ilmaantui inhottavia, itsekeskeisiä ilveilijöitä, Ringa Ropo kaikista pahimpana. Ajan henki tietysti näkyy urheilijoissa, joten annetaan 80-lukulaisille vähän anteeksi.
        Nykyinen, todennäköisesti pian entinen kulttuuriministeri on hyvä vertailukohde Heli Koivulalle. Molemmat tuntevat kasvojensa mainosarvon ja käyttäytyvät sen mukaan. Ylimielisyys kostautuu molemmille aikanaan.
        Yleisurheilijoistamme tosin kaikkein pahimmat pullistelijat ovat olleet miehiä: Petri Keskitalon itseään täynnä oleva olemus puistattaa edelleenkin, onneksi häntä näkee tv:ssä nykyään harvoin.
        Ville Hautalan hannuhanhimainen olemus ärsytti siinä määrin, että suunnittelin kerran hänen päänsä irroittamista vartalosta. Miehellä oli se käsitys, että kun hän on maamme estejuoksun huipulla, muiden tulisi levittää punaista mattoa, kun hän saapuu starttipaikalle. Uransa loppuvaiheissa VH mm. pillastui, kun ei saanut Hunajahölkässä rahapalkintoa, kenialaiset kun voittivat hänen.
        Taina Kolkkalan virnistelyt ovat pahinta, mitä nykyisten yleisurheilijoiden naamoilta löytyy. Porin Leivän mainostyttö on ilmeisesti saanut joskus keihään suuhunsa, kun huulet ovat niin venyneet. Hänen uransa alkoi mediakeimailulla, muistammehan "Uppa-pipon", ja Tainan mielestä hänen paikkansa on edelleen sanomalehtien ja naisten juorulehtien etusivuilla.
        Mikaela Ingbergin rankkaan toiseksi inhottavimmaksi nyky-yleisurheilijaksemme. Kuka kaipaa tämän Lumene-huivipään kiljahduksia, kun keihäs tippuu 60 metrin huonommalle puolelle kerta toisensa jälkeen? Hänkin on myynyt itseään ämmien lehdille, naama on ollut meikattuna ties kuinka monessa jutussa, joiden sisältö on pelkkää paperiroskaa.
        Miesten puolella huolenaihe on se, että suurimman huomion vievät "mörssärit", hyppylajien ja kestävyysjuoksijoiden huomio jää pienemmäksi. Nykyään varsinkin alimman sosiaaliluokan miehet ovat olutvatsaisia, päänsä kaljuksi ajavia gangstereita, jotka talvisin imevät itseensä kaljaa jääkiekkokatsomoissa ja kesäisin vahtaavat formulaa - tai jopa yleisurheilua, jos näkevät naispituushyppääjän keikuttavan persettään tai mörssärin työntävän kuulaa ja pistävän sen jälkeen mainoslippiksen päähänsä.
        Positiivisin yleisurheilija tällä hetkellä on pituushyppääjä Tommi Evilä. Reipas, ehkä aavistuksen verran turhamainen mies, joka siirtää Steniuksen SE:n historiaan tänä tai ensi vuonna.

      • fiksuudelle
        rata kaks kirjoitti:

        Aika pimeetä porukkaa tää tietty yu-jengi, ku urheilijan naamalla oleva "virnistys" tekee hänestä kaikin puolin huonon.

        No, tosta 70-luvun naisluettelostasi pitää sanomani se, että eipä tytöt viitsineet olla julkisuudessa, ku oli hiukka hämärät eväät pelissä. Suomi, DDR ja Neuvostoliitto - siinä kolme kovaa naisyleisurheilumaata kekkoskaudelta.

      • Mummo, Pihtipudas
        fiksuudelle kirjoitti:

        Aika pimeetä porukkaa tää tietty yu-jengi, ku urheilijan naamalla oleva "virnistys" tekee hänestä kaikin puolin huonon.

        No, tosta 70-luvun naisluettelostasi pitää sanomani se, että eipä tytöt viitsineet olla julkisuudessa, ku oli hiukka hämärät eväät pelissä. Suomi, DDR ja Neuvostoliitto - siinä kolme kovaa naisyleisurheilumaata kekkoskaudelta.

        Ei 70-luvun alussa taidettu järjestää vielä näitä sukupuolitestejä. En ihmettele, että naiskuvia oli niin vähän. Harva (menestynyt) pystyi edes osoittamaan olevansa nainen. Eipä sitä totta totisesti vaadittukaan. Tulokset puhuivat puolestaan eivät kuvat. Muuta kuin ehkä jotain muuta.

      • ~Centaurea~
        rata kaks kirjoitti:

        70-luvun naisurheilijat olivat viehättäviä ja osasivat käyttäytyä. Nina Holmén, Pirjo Häggman, Tuula Rautanen, Sinikka Tyynelä, Riitta Salin, Monalisa Pursiainen ym. keskittyivät harjoitteluun ja poseerasivat kameralle sen verran kun oli tarpeen.
        80-luvulla kentille ilmaantui inhottavia, itsekeskeisiä ilveilijöitä, Ringa Ropo kaikista pahimpana. Ajan henki tietysti näkyy urheilijoissa, joten annetaan 80-lukulaisille vähän anteeksi.
        Nykyinen, todennäköisesti pian entinen kulttuuriministeri on hyvä vertailukohde Heli Koivulalle. Molemmat tuntevat kasvojensa mainosarvon ja käyttäytyvät sen mukaan. Ylimielisyys kostautuu molemmille aikanaan.
        Yleisurheilijoistamme tosin kaikkein pahimmat pullistelijat ovat olleet miehiä: Petri Keskitalon itseään täynnä oleva olemus puistattaa edelleenkin, onneksi häntä näkee tv:ssä nykyään harvoin.
        Ville Hautalan hannuhanhimainen olemus ärsytti siinä määrin, että suunnittelin kerran hänen päänsä irroittamista vartalosta. Miehellä oli se käsitys, että kun hän on maamme estejuoksun huipulla, muiden tulisi levittää punaista mattoa, kun hän saapuu starttipaikalle. Uransa loppuvaiheissa VH mm. pillastui, kun ei saanut Hunajahölkässä rahapalkintoa, kenialaiset kun voittivat hänen.
        Taina Kolkkalan virnistelyt ovat pahinta, mitä nykyisten yleisurheilijoiden naamoilta löytyy. Porin Leivän mainostyttö on ilmeisesti saanut joskus keihään suuhunsa, kun huulet ovat niin venyneet. Hänen uransa alkoi mediakeimailulla, muistammehan "Uppa-pipon", ja Tainan mielestä hänen paikkansa on edelleen sanomalehtien ja naisten juorulehtien etusivuilla.
        Mikaela Ingbergin rankkaan toiseksi inhottavimmaksi nyky-yleisurheilijaksemme. Kuka kaipaa tämän Lumene-huivipään kiljahduksia, kun keihäs tippuu 60 metrin huonommalle puolelle kerta toisensa jälkeen? Hänkin on myynyt itseään ämmien lehdille, naama on ollut meikattuna ties kuinka monessa jutussa, joiden sisältö on pelkkää paperiroskaa.
        Miesten puolella huolenaihe on se, että suurimman huomion vievät "mörssärit", hyppylajien ja kestävyysjuoksijoiden huomio jää pienemmäksi. Nykyään varsinkin alimman sosiaaliluokan miehet ovat olutvatsaisia, päänsä kaljuksi ajavia gangstereita, jotka talvisin imevät itseensä kaljaa jääkiekkokatsomoissa ja kesäisin vahtaavat formulaa - tai jopa yleisurheilua, jos näkevät naispituushyppääjän keikuttavan persettään tai mörssärin työntävän kuulaa ja pistävän sen jälkeen mainoslippiksen päähänsä.
        Positiivisin yleisurheilija tällä hetkellä on pituushyppääjä Tommi Evilä. Reipas, ehkä aavistuksen verran turhamainen mies, joka siirtää Steniuksen SE:n historiaan tänä tai ensi vuonna.

        Olen sen verran nuori, etten noista 70-luvun urheilijoista tiedä. Enhän ollut silloin edes pilkkeenä isän silmäkulmassa.
        Mutta musta tuntuu, että et kovinkaan hyvin tunne näitä tän päivän urheilijoita? Myönnän, en minäkään kaikkia ja todellakaan hyvin...
        Mutta sen verran enemmän uskon näkeneeni heitä, että voin sanoa kuvasi Kolkkalasta olevan aivan väärä. Ja Ingbergistäkin minulle on välittynyt oikein positiivinen kuva...

        Mutta mielipiteensä kullakin. *pyörittelee silmiään*

    • Pikahiihtäjä

      Toimittaja: Noniin tehdäänpä susta Pikahiihtäjä juttua lehteen.
      Pikahiihtäjä: Painu helvettiin, etkö sä näe että mulla on treeni kesken... Froooommmmm!

      Mielestäni voisimme palata takaisin antiikin Kreikan malliin: Mediaseksikkyys helvettiin, musiikki helvettiin, kamerat helvettiin, toimittajat helvettiin, naiset helvettiin, sponsorit helvettiin, doping helvettiin ja jos oikein lämmin on niin vaatteetkin helvettin! Miksi antiikin Kreikka? Antiikin ihminen palvoi kauneutta ja täydellisyyttä - asiassa kuin asiassa. Ihailtavaa oli yksilön taidokkuus useilla eri aloilla, atleettisuus ja kaunis ulkonäkö.

      Saatanan saatana synnyin aivan väärälle aikakaudelle...

    • Painukaan vittuun,jos ette ...

      Vituttaa, ku mitäänymmärtämättömät paskiaiset tule vinkuu tänne palstalle. Menkää ite urheilemaan. Ei teistä olis puolikskaan samaan mitä Koivulasta, Pöyhösestä, Inbergistä tai muista. Ootte vaan paskoja sohvaperunoita kaikki, jotka katkerana mussuttaa koneen äärellä, ku pokka ei oo koskaan riittäny mennä kokeilee kilparadoille. Ja jos onkin riittäny, ni sit ei oo riittäny lahjat.

      Syökää päänne paskiaiset!!!!

      • Pikahiihtäjä

        Aloitin tänään kilpailukauden treenit! Nyt on kunto niin kovassa nousussa ettei pysty liiemmälti tänne paskafoorumille kirjoittamaan - ilman että hakkaan näppäimistöni halki!

        Eläköön ruotsalainen pikajuoksu! Suomalainen pikajuoksu on pelkkä vitsi!! Hahhaahhaa...

    • ...

      Pöyhönen on alittanut jo MM-kisojen A-rajan. Taidetaampa poika nähdä siellä.

      • aapo

        Kannattais selvitttää mikä on A-raja ennenkuin alkaa kertomaan satuja.

    • Anonyymi

      80-luvulla oli tälläsiä nimiä
      päivi tikkanen
      tuija helander
      arto bryggare
      joista osa tuli jo 70-luvun puolella

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe