Tuleeko koskaan

Anonyymi-ap

Haikealla tavalla joku ex mieleen? Että miksi kävikään niin.. kun suhde ei päättynyt riitoihin tai muuten tulehtuneisiin väleihin.

44

545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei tuu, ei exät eikä ex ihastuksetkaan. Jotenkin niin, että kaikelle on ollut syynsä miksi ei ole jatkettu yhdessä/päädytty yhteen. Yleensä vieläpä varsin järkevät syyt.

      Niitä aikansa pohdiskelee ja pyörittelee, sitten ne loksahtaa uomiinsa ja jää jonnekin hamaan menneeseen.

      • Anonyymi

        Eikö edes Kimmo?


    • Anonyymi

      Joo tulee. Ei mitään kunnon syytä eroon oikeesti ihmisten välillä niin vetää mielen matalaksi.

    • Anonyymi

      Ei nyt oikeastaan tuossa mielessä, että olisi jotenkin haikeaa. Eksäni, lapseni isän, kanssa me erottiin hyvässä sovussa, hyvissä väleissä ja ollaan sitä pääosin edelleen. Se suhde oli todella hyvä ja se suhde oli täysin perseestä. Hän on paras mies, jonka olen koskaan tavannut, mutta se parisuhde ei toimi ja se siitä.

    • Anonyymi

      Eipä tuu sellasia mieleen. Entinen on sitä syystä, olipa syyt mitkä vaan. Takana on ja pysyy.

    • Kyllä tulee. Mutta nyt pääsen niistä hetkistä jo nopeammin yli.

      • Kaikenlaiset vuosipäivät tuovat erityisesti tunteet vielä pintaan.


      • Anonyymi
        Xena-183 kirjoitti:

        Kaikenlaiset vuosipäivät tuovat erityisesti tunteet vielä pintaan.

        Lopeta tuollainen ja nosta ryhtisi hyvä ihminen!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta tuollainen ja nosta ryhtisi hyvä ihminen!

        Miksi noin sanot?


      • Anonyymi
        Xena-183 kirjoitti:

        Miksi noin sanot?

        Koska lyyhistelet. Elämäsi on tässä. Ei niissä menneissä. Menneitä ei enää ole.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska lyyhistelet. Elämäsi on tässä. Ei niissä menneissä. Menneitä ei enää ole.

        Kun mieheni haudattiin päivälleen vuotta myöhemmin kuin äitini, niin olin tosiaankin hetken aika polvillani. Pohdin kuinka helvtin vahvana minua oikein pidetään. Mutta siitäkin on nyt noustu ja elämä jatkuu. - Todellakin, elämä on tässä. - En silti näe siinä mitään väärää, että haikeita hetkiä tulee ajoittain, kun ne eivät enää lamaannuta, kuitenkaan.


    • Anonyymi

      Ei haikeutta tule, mutta kerron usein jonkin hauskan jutun. On jääneet muistossa päällimmäiseksi. Kerroin sopivan yhteneväisen tilanteen muistuttaessa yhden myös nyxälleni. Hän tokaisi, ettei ole tippaakaan kiinnostunut vanhasta suhteistani. Pyysin anteeksi ja lopetin sen vitsikkyyden tykkänään. En tosin oikein häntä ymmärtänyt, miksi siitä suivaantui.

    • Tulee mieleen, kuitenkin vain pelkkänä muistona ilman haikailuja

    • Anonyymi

      Toisinaan kyllä. Eron jälkeen tuli ensin vaihe missä halusi olla yksin, aika pitkä suruaika. Pitkän suhteen jälkeen tarvitaan siltä uudelta ihmiseltä paljon. Uusi ihminen voi myös auttaa ja antaa paljon, eheyttää. Sellaisen minäkin kohtasin, erosimme molempien oman elämäntilanteen vuoksi. E n ole nähnyt häntä pitkään aikaan, itselleni tuli uusi suhde, en edes yrittänyt etsiä naista käsiini, enkä lasta jonka hän minulle synnytti.
      Haikein ero on sellainen missä molemmat haluaisivat, tiedostavat samalla, ettei se ole mahdollista.

      AV

      • Anonyymi

        Kai sä elarit kuitenkin maksat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai sä elarit kuitenkin maksat.

        Taitaa lapsi olla kohta jo aikuinen, en ole maksanut, en tiennyt edes äidin oikeaa nimeä, enkä asuinpaikkaa. Näin lapsen kerran, oli jo vuoden vanha. Sitä se muutama kiihkeä järjetön yö teettää, sellainen jossa kummallakaan ei ole enää järkeä päässä. On vain se toinen, ja sen toisen keho.

        AV


    • Anonyymi

      No suhde päättyi niin, että ukko lähti h*oraamaan Baltiaan, joten moista p*skakasaa en koskisi enää ikinä edes 15 metrin karahkallakaan. Joten ei tule haikealla eikä vaikealla tavalla mieleen. Lähinnä oksennus lentää.

    • Eipä oikeastaan...

      Mä olen kaikille koettanut ksikki selvittää mahdollisimman selvästi. Jos yhteys ja hyvään uskominen ei riitä, niin sit se ei vaan toimi... ja vaikka ei olisi hirmuriitaa, mutta uskoa ei silti, niin sitten se on vaan voivoi...

      Enkä mä haikaile perään...

    • Anonyymi

      En oikeastaan. Joskus olen yhä surullinen siitä, mitä teki lapselleen. Mutta ei hän tajua, joten turha suru.

    • Ei oikeastaan. Kuten Huitalekin sanoi, sille on syynsä, miksi suhde on tullut tiensä päähän eikä sitä parane jälkikäteen liikaa haikailla. Ainakaan kovin pitkään. Toki muutamaa ihmistä muistelen lämmöllä, mutta mieluummin elän nykyisyydestä ja katson tulevaisuuteen.

      • Juu, lämmöllä muistaminen on minustakin oikein hyvä. Niin teen minäkin. Mutta muutoin en tosiaan jää haikailemaan paluuta menneeseen. Sen aika oli silloin, sitten eteenpäin.


      • Huitale kirjoitti:

        Juu, lämmöllä muistaminen on minustakin oikein hyvä. Niin teen minäkin. Mutta muutoin en tosiaan jää haikailemaan paluuta menneeseen. Sen aika oli silloin, sitten eteenpäin.

        Ei mennyttä kannata tosiaan liikaa haikailla. Sitä voi muistella ja nauttia hyvistä muistoista, mutta sellainen jatkuva menneen haikailu kuluttaa ihmistä ja estää elämästä tätä päivää.

        Itse juuri tänään mietin ajanjaksoa muutama vuosi sitten, kun poikani oli vielä sen ikäinen, että teimme todella paljon kaikkea yhdessä. Pelasimme esim. pokemonia yhdessä hänen ja kavereidensa ja heidän vanhempiensa kanssa ja mietin, miten ihanaa aikaa se olikaan! Haikailin hetken sitä ajanjaksoa, mutta hyvillä mielin. Sen aika on ohi, nyt nautitaan tämän hetken jutuista 😊 Viikonloppuna katseltiin leffaa yhdessä, opeteltiin klingonia (en oppinut) ja urheiltiin, kumpikin omissa lajeissaan. Aika kivoja juttuja nekin 🤗


    • Anonyymi

      Kieltämättä. Lapsella samanlainen nalle kun sain exältä aikoinaan. Jotenkin se oli turha ero.

    • Anonyymi

      Ei, mutta ei lennä kyllä lieskojakaan

    • Anonyymi

      Ei tule. Etoo enintään. Miten on voinut tuollaiseen eksyä? On ollut aika tollo 💩

    • Anonyymi

      No ei kyllä tule.

      Kaikki ihmissuhteet ovat päättyneet hyvästä syystä.

      xLiner

    • Anonyymi

      Ovatkohan rehellisiä ne, jotka väittävät etteivät kaipaa menneitä? Vähän epäilen.

      • Anonyymi

        Ja mikähän sinua siinä epäilyttää? Sekö että tahtoisit uskotella itsellesi toisin? Jos ne eksät kiinnostaisi niin eihän ne eksiä olisi? Olisiko aika heratä ruususen unosista?💩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikähän sinua siinä epäilyttää? Sekö että tahtoisit uskotella itsellesi toisin? Jos ne eksät kiinnostaisi niin eihän ne eksiä olisi? Olisiko aika heratä ruususen unosista?💩

        Shut up, poopyface.


    • Ei tule mitenkään erityisesti mieleeni, ellei joku kaveri ota puheeksi ja kerro jotain uutisia, jotka liittyvät ex:iin. Itse en pidä heihin yhteyttä.

    • Anonyymi

      Eipä nyt sen kummemmin tule mieleen nämä hengissä olevat. Ihan normaali välit on. Joskus toki tulee hetkeksi mieleen, että jospa K olisi elossa, niin mitähän nyt tekisimme ja seukkaisimmeko vielä.

      >simiti<

    • Anonyymi

      Ei tuollaisella tavalla että haikeasti kaipailisi, vaan sillä tavalla että olisi ehkä voinut tehdä asioita toisin, mutta jos vaan ei ole pitänyt tarpeeksi paljon toisesta niin ajan hukkaa olisi jatkaa suhdetta silloin.

    • Anonyymi

      Kyllä juu tavallaan tulee välillä suru ja haikeuskin, "eihän siinä niin pitänyt käydä" mieleen, mutta kun kävi kuitenkin, ei voi mitään 🤷‍♀️ Kun toinen muuttuu vastakohdakseen ja vaikka tietää mistä se johtuu, siinä ei ole mitään tehtävissä.

      - Sheena

    • No ei ole montaakaan yötä siitä, kun näin unta että palasin viimeisemmän eksän kanssa yhteen. Ja joitain kuukausia sitten näin vastaavaa unta ekasta eksästä.

      • Anonyymi

        Miten tulkitset noita unia?

        - Sheena


    • Anonyymi

      Ei tule. Exät on exiä ja siihen on syy eikä se syy mihinkään katoa ajan myötä.

      Jos näen unia existä ovat ne tavalla tai toisella negatiivisia tai latistavia johonkin suuntan, joskaan eivät vihamielisiä.

    • Kun niistä on aikaa, niin on oppinut hyväksymään ja ymmärtämään asiat. Osaa tarkastella eri perspektiivistä ja objektiivisesti. Ei ole sitä tunnesidettä enää. Jos juttu on tuore, niin tilanne on eri.

      • Anonyymi

        Haikeutta voi silti olla, vaikka hyväksyy ja ymmärtää asiat.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Haikeutta voi silti olla, vaikka hyväksyy ja ymmärtää asiat.

        Kyllä sitä onkin silloin, kun juttu on vielä tuore... Mutta jos siitä on 10 vuotta ja enemmän, niin ei siitä enää saa samalla tavalla kiinni.


      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Kyllä sitä onkin silloin, kun juttu on vielä tuore... Mutta jos siitä on 10 vuotta ja enemmän, niin ei siitä enää saa samalla tavalla kiinni.

        Minulla haikeus ja suru on tullut mukaan vasta kun erosta on vuosia. Ne eivät olisi mitenkään mahtuneet heti eron jälkeisiin vuosiin. Riippuu tämäkin varmasti persoonasta, suhteesta, sen kestosta, onko lapsia ym.

        - Sheena


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulla haikeus ja suru on tullut mukaan vasta kun erosta on vuosia. Ne eivät olisi mitenkään mahtuneet heti eron jälkeisiin vuosiin. Riippuu tämäkin varmasti persoonasta, suhteesta, sen kestosta, onko lapsia ym.

        - Sheena

        Juu, kaikki riippuu niin monesta asiasta... Minullakin on lapsia ja ne olivat vielä alakoululaisia, kun ero tuli... Se ei ollut mitenkään helppoa aikaa. Siitä toipuminen vei vuosia. Mutta hyvät välit exän ja lasten kanssa autoi paljon. Nyt sen asian kanssa on ollut niin sinut jo, ettei mitenkään pääse enää siihen haikeuteen kiinni. Se oli, mitä se oli.


    • Anonyymi

      Ei tule. Kaksi eksää on ja toisen kanssa olimme yhdessä lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Olen hyvissä väleissä lasteni isän kanssa.

    • Anonyymi

      Joo, hän oli taikuri. Mutta aina menossa ja liikaa kysyntää.

    • Anonyymi

      Tulee koska välit oli hyvät.
      Oli todella surulista ja vaikeaa erota
      Mut mun sairaus ja tuloerot erotti meidät...
      Se on vähän niiku trauman käsittelyä
      Asiat ei menny niiku odotti ja toivoi.
      Tapahtu jotain ikävää ja odottamatonta ...

      Ja kaikki yhteiset tulevasuudenhaaveet pyyhkiyty pois ilman et kumpikaan niin halus vaan se tapahtui .
      Ja asiat pitää vain käsitellä ja kummankin elää eteenpäin omilla teillään.
      Yhteen ei voinu jäädä .

      Piti ja pitää luoda ihan toisen lainen ja uusi tie kun se millä hetki sitten luuli kulkevansa ja olevansa
      Eli ainakin minä pohdin. Syystä

      Naiselta .

      Ps. mieti hetki monien laulujen sanoja
      Ei ne kaipaavat ja ikävöivät tekstit ihan tyhjästä synny.
      Kyllä niissäkin pohditaan ikävää ja kaipuuta todella

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      138
      5104
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      25
      3376
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2684
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      47
      2358
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      261
      1791
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      47
      1729
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1577
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1546
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1520
    10. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      19
      1281
    Aihe