Tällaista olen kuullut ehdotettavan ja asiaa perustellaan sillä, että nykyajan hirviölamput "muuttavat yön päiväksi".
No todellisuushan on toinen; Ei mikään lamppu valaise niin kuin auringonvalo päivällä. Aukkoja ei näe, taivaanrantaa ei näe, näkymä täyttyy varjoista ja lähellä olevat oksat häikäisevät jne. Kyllä yöllä on ihan erilainen näkyvyys oli lamppu mikä tahansa.
Rastilipuista on poistettu heijastimet mikä estää rastilipun paljastumisen matkojen päästä. Liput voi laittaa sillä lailla piiloon, ettei niitä näe kaukaa.
Lisäksi pitää muistaa, että näemme hämärässä eri tavalla. Varsinkin ikäihmisillä näkeminen vaatii korkeampaa luksitasoa kuin nuoremmilla.
Kun ratamestaritkin ovat tottuneet miten nykylampuilla näkee, radatkin tehdään sen mukaisesti.
Tehokas lamppu on kallis hankkia, mutta jos sillä pärjää 10 vuotta, vuosikustannus jää muutamaan kymppiin mikä on pieni hinta harrastuksesta.
Pitäisikö otsavalojen tehoa rajoittaa yösuunnistuskisoissa?
Anonyymi-ap
3
640
Vastaukset
- Anonyymi
Oikeassa pimeäsuunnistuskisassa ei saisi sallia keinovaloa ollenkaan, parhaimmillaan juostaisiin käsikopelolla kuten muissakin esileikeissä.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18036508Y
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Yöllä suunnistaminen pitäisi kieltää ,se häiritsee metsäneläinten yörauhaa .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422782Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423492528- 352184
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta482084- 251723
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251619- 441490
- 1001439
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391395- 361196