Pyhittäkäämme tämä keskustelu asialliseen analyysiin uskoon tulemisen tarinoista. Ei olkiukkoja, vaan pyrkimys toisen aitoon ymmärtämiseen.
Poimintoja asiallisista uskoon liittyvistä keskusteluista, missä teistit kuvaavat uskoon tuloaan:
Miten tulin uskoon
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14303489/miten-tulin-uskoon
Miksi uskot?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/518207/miksi-uskot
Jumalaan uskomisen syitä?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15356548/jumalaan-uskomisen-syita
Poimintoja asiallisista uskoon liittyvistä keskusteluista, missä teistit kuvaavat uskoon tuloaan:
Miten tulin uskoon
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14303489/miten-tulin-uskoon
Miksi uskot?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/518207/miksi-uskot
Jumalaan uskomisen syitä?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15356548/jumalaan-uskomisen-syita
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi pitää tulla uskoon? Eikö saa olla ihan normaali, täysijärkinen ihminen? Mitä järkeä siinä "uskoontulemisessa" on?
Väärä kysymys. Parempi kysymys: Miksi pitää ymmärtää ihmisiä, jotka ovat uskossa? Eikö saa olla autuaan tietämätön ja vain ihmetellä, mistä tuossa ilmiössä on kyse?
En usko.
En mitenkään voi uskoa satuihin.
Miten satuihin voi tulla?
Jumala on niin sontien sontaa,
että se on aivan uskomatontaa.
Minäkään en ole koskaan "tullut uskoon".
Lapsena en tiennyt uskonnosta juuri mitään. Kansakoulussa uskontotunnilla sitten kuulin Jumalasta ja Jeesuksesta ja uskoin, kun kerran koulussa niin opetettiin. Uskontoa opetettiin kuten muitakin aineita. Uskoin Jumalaan vaikka pidinkin raamatunkertomuksia vain uskonnollisina tarinoina. Uskoa riitti lukioon asti, jolloin aloin epäillä, onko uskonto muuta "kuin uskontoa". Lopulta usko hiipui kokonaan ja minusta tuli ateisti.
En siis koskaan tullut uskoon, minä vain uskoin "tavallisesti" niin kauan kuin sitä kesti. Ja olin varmaan aika huono uskova, en koskaan käynyt kirkossa. Ainoa "rituaali" mitä harrastin oli, että rukoilin joskus. Se oli vain minun ja Jumalan välinen juttu, ei se muille kuulunut. En ole koskaan ymmärtänyt, mihin niitä "seurakuntia" tarvitaan.
Ja pitää vielä lisätä, että uskosta luopuminen edellä oleva huomioon ottaen ei ollut kovinkaan rankka kokemus. Vähän harmitti vain, että Jumalaa ei sitten ollutkaan olemassa. Olisin toivonut, että olisi ollut, mutta ei vain sitten ollut...
Mitä tarkoittaa ”tavallisesti” uskominen?
Olitko täysin tietämätön kristinuskon väittämistä, vai onnistuitko pitämään uskonnollisia väittämiä veden taikomisesta viiniksi yms ihan totuudenmukaisina aina lukiooon asti?
Tavallinen uskominen on sitä, että uskotaan Jumalaa ilman mitään hihhulointi, kaatuilua, merkityksettömien sanojen höpisemistä tai hurmostelua. Tai niin kuin mummot käyvät kirkossa jumalanpalveluksissa rukoilemassa ja virsiä laulamassa tai kuuntelevat radion iltahartauksia (jos niitä nykyään enää on)..
Tietysti meille opetettiin asioita kristinuskosta, luimme Raamattua, näitä uskonnollisia kertomuksia, mutta en usko, että kukaan otti niitä ihan todesta, en kuvitellut, että opettajakaan otti. Tietenkään en ottanut veden muuttamista viiniksi tositarinana, sehän oli vain uskonnollinen kertomus.
Uskisten mielestä se ei tietysti ole oikeaa uskomista, jos uskova ei ole sekaisin uskonnosta...