Minä teen oman sopimuksen kunnanjohtajana!

Siis jos valikoivat minut ja katsovat, että voin olla heidän luottamuksen arvoinen.

Kyllä pystyn Presidenttinä myös johtamaan Utsjoen kuntaa, koska olen antanut heille lupauksen ensin ja sitonut sen niin, että lähen vankilaan jos en pysty olemaan heidän luottamuksen arvoinen.

Tuo sopimus ei kiellä muita suomalaisia antamasta luottamustaan eikä koko Suomea olemasta yhtä Suurta Utsjokea…

Tenojokihan on niin iso joki, että jos kertoisin joku huutaa etelässä : Voi vittu ja ei saatana edes pikkunen kusinoro säästyny, kun tuo saatana pääsi Utsjoen kunnanjohtajaksi teki vielä niin vittumaisen sopimuksen että tässä savotassa kolina käy ja Hallitus vielä määräs koulutukseen!

71

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen sitonu itseni niin, että en ota edes Eiramon sopimusta vastuulleni vaan hän tekee uuden sopimuksen minun kanssa.

      Jos minua on jahdattu vuosia ja ainut mistä olen jääny kirjoittaminen.
      Yhdenvertaisuuslain mukaan minä saan aloittaa samanlaisen jahtaamisen ja ihan PALKATTUNA!
      Sehän on koko kunnan etu, kun käväsen jonku kanssa katsomassa ja saan ottaa kuviakin.

      Ei ole kunnianloukkaus vaan REILU PELI ja Inarin kunnallahan on jo vaikka kuinka paljon jotka olis voineet tehdä POLIISILLE rikosilmoituksia!
      Opin tavan heiltä, että Facebookiin laitetaan kaikki KUNNAN ROSKAT! Mun pitää KUNNIOITTAA vaikka KUNNIOITIN HEIDÄN JA HEIDÄN KAVEREIDEN TAPOJA!

      Mun kaveri jonka kaikki tunsi asuu NORJASSA ja en varmasti KIRJOTTANUT PASKAA!
      Sentään nöyrryin ja välillä luin hänen kirjoituksia ja niistä kyllä olis KALHEET ja KALTERIT KOLISSEET!
      Ajeli vielä Suomeen tuon jälkeen ja hänet olis saaneet kiinni.
      En kyllä välitä tuollaisesta, mutta suutuin aikoinaan eräälle muija kaverille jonka kanssa kuljin Rovaniemellä baarissa.
      Teki Facebookiin sinkku ryhmän johon keräs miehiä mun kavereista ja ryhmässä oli VAIN KAKS NAISTA ja se TOINEN OLIN MINÄ!

      Haukuin tuon muijan ja sanoin : Vittu ei kukaan voi olla noin tyhmä!
      Miehet kirjotti mulle : Sulla on kyllä hyviä kavereita…
      Loppu siihen, kun kirjoitin kerran päivityksen : Mun facebook profiili on PAREMPI, kuin TINDERI!

      • Ohan mulla kokemusta jo ja Utsjoen kunnassa on ainakin 2 jotka tunnen joilla sama hyvä onni.
        Heti kun alat tienaamaan niin joku nykäsee maton pois alta.

      • Holomanämmä kirjoitti:

        Ohan mulla kokemusta jo ja Utsjoen kunnassa on ainakin 2 jotka tunnen joilla sama hyvä onni.
        Heti kun alat tienaamaan niin joku nykäsee maton pois alta.

        Utsjoen kunnassa on kuulemma niin huonot eläkkeet, että neki on varmaan Ihmisoikeusrikoksia ja vanhusten kaltoinkohtelua.
        Eihän KELA taksilla pääse kauppaan vaan lääkäriin.
        Saa kai noita hoitaa, kun nälkään kuolee kohta kaikki!

        Edelliset on jättäneet heitteelle koko kunnan.
        Inarin kunta VAIN puoli kuntaa ja EHKÄ vähän enemmän!

        Joku oli soittanu ja sanonu minusta, että : Eihän se tuommonen ole mitä väittävät vaan kyllä minäkin tunnen sen!

        Ei kukaan sanonu, että kunnanjohtajan paikka on auki.
        Joku kävi ja oli puhe, että alan omaishoitajaksi ja voin tehdä sivussa muita töitä jos tarvii.

        Voin alkaa kaikkien omaishoitajaksi ja käydä samalla kunnanjohtajana töissä.
        Tehdään kyliä jotka on täynnä vanhuksia ja lapsia.

        Eihän viitti etelästä enää tulla joten kätevä kyllä keksii miten miljonääreiksi tulee kaikki.
        Jos ei hoitajia saa niin LIETTUASTA saa halvalla busseja ja kuskeja!
        Ei ne mitään kunnon kämppää tarvi ja oon ennenkin virolaisten ja liettualaisten kämppiä siivonnu.

        Ruotsissa on hyviä malleja joita voi käyttää ja kaikki menee kunnan sekä kuntalaisten eduksi,
        Sehän on Isänmaallista jos Ruotsista minun sukulainen käy konsultoimassa minua, koska olen panostaja.

    • Anonyymi

      Juu ja rakennusta tuulimyllyjä Tenojokivarteen. Siipien humina katsottaisi kyttyrälohet Venäjälle Putinin ruuaksi.

      • Ei tule mutta tää on oikeesti hyvä juttu!

    • Anonyymi

      Eini onko nää jutut sun huumoria vai harhoja?luuletko oikeasti pääseväsi kunnanjohtajaksi vai onko tämä jotain sairasta huumoriasi?

      • Anonyymi

        Hololla lähtenyt laukalle, ei ota lääkkeitään, psykoosissa!

      • Kyllä pääsen, koska MULLA ON MYÖS RUOTSIN ja SUOMEN HENKILÖTUNNUS!
        Tarvin vain miehen KAVERIKSI jolla on NORJAN ja SUOMEN HENKILÖTUNNUS niin saadaan YHDENVERTAISUUSLAIN AVULLA DIPLOMAATTI OIKEUDET TAKAISIN!

        Ollaan Utsjoen kuntalaisten yhdenvertaisia ja sieltä löytyy varmaan joku projekti joka on HISTORIALLISESTI yhdenvertainen Helsingin Olympia Stadionin kanssa joka liittyy vuoteen 1952 kun Suomeen astui virallinen rauha!

        Ivalon vanha ALA-ASTE oli vuonna 1952 avattu ja lapset aloitti koulun siinä ja minä KÄVIN vuoden sitä koulua, kun Ivaloon palattiin Ruotsista!

        Olen Utsjoen kunnan VANHIMMASSA koulussa eli OUTAKOSKEN KOULULLA ONNEKSI NUKKUNUT MONTA YÖTÄ!
        Se on SENTÄÄN MAAILMAN ENSIMMÄINEN SAAMELAISTEN KOULU!

        Karigasniemen koulu on UTSJOEN KUNNAN ENSIMMÄINEN jossa OPETUSTA SAI myös SUOMEKSI ja mummoni veli joka halus että kutsun häntä vaariksi.
        Lahjoitti tontin sekä puut ja antoi sirkkelin ja muut mitä tarvivat käyttöön. He on rakentaneet talkoilla tuon koulun!

        Voit VALITTAA jos koet, että UTSJOEN KUNNASSA EI SINUN OIKEUS TOTEUDU!
        Inarin kunnassa ei toteudu mun oikeudet, mutta ilmotin VAIN TYÖSYRJINNÄSTÄ EN VALITTANUT HUONOSTA KOHTELUSTA!
        Jotku on 2 kertaa jo tehneet huoli-ilmoituksen ja sen jälkeen vielä tykittivät kunnianloukkauksia poliisille!
        Ei asiat edenneet vaan samat huolet pyörii pöydällä Inarin kunnantalolla!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hololla lähtenyt laukalle, ei ota lääkkeitään, psykoosissa!

        Oon työtön ja sitten kun pääsen töihin niin en silloin SOMESSA ehdi oleen koska TEEN TÖITÄ!

        Sun kannattas kyllä tarkistaa omat lääkkeet!

        Jos minusta Utsjoen kunnanjohtaja tulee niin kyllä alan myymään niin ihmiset voi tulla katsomaan!

        Annan VAIN UTSJOEN PAIKALLISLEHDELLE ILMAISEKSI HAASTATTELUN!

        Kyllä TYÖSYRJITYT ON MYÖS IHMISIÄ!

      • Paljon helpompaa Suomi kuntoon Utsjoen Kunnanjohtajana, koska KUNNAT lähtee kyllä mukaan!

        Ei se ole mikään petos ja jos epäonnistun niin lähen vankilaan.
        Rehellisesti AVOIMESTI käydään julkisesti keskustelua!

    • Anonyymi

      Huumoria taitaa olla. Arto Paasilinna naisia juttuja.

      • Onko Paasilinna mulle myös sukua?
        Olihan hekin kyllä Petsamossa niin, kuin minun suku…
        Ei meitä montaa Salmijärven ja Vaarlaman saaren suvusta ole jäljellä joilla ON vielä PUOLEKSI PETSAMON SUOMALAISUUTTA!

        Vaarlaman saari jäi puoliksi Norjan ja Venäjän rajalle ja tuo liittyy minuun.
        Utsjoen kunnassa kyllä minun Tsaarin suvun tarinan tuntevat sekä tietävät mistä ollaan tänne tultu!
        Inarin kunnalla EI KIINNOSTA, mutta kyllähän sukua jää mutta Utsjoen kunnan oikeudet ei välttämättä jakaudu edes yhdenvertaisuuslain kautta.

      • Holomanämmä kirjoitti:

        Onko Paasilinna mulle myös sukua?

        Suomen Hallitus jos MIELISAIRAITA määrää kouluttautumaan Suomi 100vuotta kunniaksi niin ÄÄNESTÄJÄT VOI KATSOA PEILIIN sekä KYSYÄ: OLENKO MINÄ ÄÄNESTYS KELPOINEN?

        En äänestänyt hallitusta joka Suomi 100vuotta vuonna istui hallituksessa eli 2017, mutta TOIMIN koska KANSA OLI ÄÄNESTÄNYT!

        Hallitus olis leikannu työttömyyspäivärahaa jos ei hae 2kuukauden sisällä töihin tai koulutukseen.
        Olin silloinkin KELAN TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHALLA.

    • Anonyymi

      Oletko saamelainen vai koltta.

      • En kumpaakaan, mutta OIKEAT SAAMELAISET on SUOMALAISIA joilla on OIKEUS OMAAN KIELEEN SEKÄ KULTTUURIIN niin, kuin minullakin on!
        Saamelaiset puhuu suomea, norjaa, ruotsia, englantia saamen ja muiden kielien lisäksi.
        Petsamossa ASUI 1800luvulla Suomen suuriruhtinaskunnasta muuttaneita ihmisiä ja suku oli ihan samoja Ruhtinaita, mutta Tsaari oli tuolla hallitsija eli Keisari toisella nimellä!

        Anteeksi, kun EIVÄT MUISTANEET SUVULTAS ANOA LUPAA MUUTTOON eikä LISÄÄNTYMISEEN joka oli ILMEISESTI VAIN KOLTTIEN OIKEUS!

    • Anonyymi

      Eini hyvä kun et sinä pääse kunnanjohtajaksi pelkällä panostajakurssilla!

      • TYÖSYRJITTY KYLLÄ PÄÄSEE!
        Ei ketään voi pakottaa YRITTÄJÄKSI!

        Sodankylässä on eläkkeelle jääny RAJAMIES kunnanjohtajana!
        Oli Enontekiöllä ja Kittilässäkin!

        Olin äidin Pesulassa ja Siivous yrityksessä TOIMITUSJOHTAJA ja meillä oli yli 100työntekijää!
        Sopimus loppu niin pesula myytiin ja jatkettiin äidin kanssa siivouksia!

        Ei meistä ole kumpikaan käynyt mitään KOULUTUKSIA JOILLA noin ISOJA YRITYKSIÄ JOHDETAAN!

        KIITOS JA VAPON SAHAN KONTTORILLA OLEVA KOIRAHOTELLI KERTOO IHMISARVONI sekä LAPIN SOTA SANKAREIDEN JOTKA SAVOTOILLA SAHAS PUUTAA!
        Ruotsista se KOIRAHOTELLIN PYÖRITTÄJÄ ON TULLUT!
        YHDENVERTAISUUS HÄNEN KANSSA VAATII KOIRAN JA OLEN KOIRA KIINALAISESSA HOROSKOOPISSA, mutta EN OLE KUSTULOIDEN KANSSA PANNU!
        Ei ole edes KAULAKETJUA EIKÄ PÖLJÄÄ AKKAA JOKA TALUTTAA

      • Holomanämmä kirjoitti:

        TYÖSYRJITTY KYLLÄ PÄÄSEE!

        Se mikä liittyy minuun liitty myös UTSJOEN KUNNAN IHMISIIN! Kyllä minun VAARI ASUI UTSJOEN KUNNASSA ENSIN!
        Häntä varoitettiin muuttamasta Inarin kuntaan, mutta TILA oli Inarin kunnan puolella ja joku sano, että kyseessä oli RINTAMAMIES TILA jonka sai!

        Inarin kunnassa on nähny miten huonoja IHMISIÄ LAPIN SOTA SANKARIT OLI ja heidän suvut!
        TYÖT KYLLÄ KELPAS JOLLA SOTAKORVAUKSET ON MAKSETTU!
        OLEN LUVANNUT ISTUA VANKILASSA JOS VÄÄRIN TOIMIN!
        KUNNIANLOUKKAUKSET KERTOO SUORAAN, ETTÄ LAPIN SOTA SANKAREIDEN IHMISARVO ON INARIN KUNNASSA, VAASASSA, KEMISSÄ JA MONISSA MUISSA PAIKOISSA HÄPEÄ!
        SS-SOTILAAT ON ARVOSSA JOTEN HE SAA KUNNIAA INARIN KUNNASSA!
        En ole käynyt Inarin kunnassa haudoilla, koska HÄPEÄN ETTEN OSAA KUNNIOITTAA SS-SOTILAITA JOTKA TUOTA VAATII JA HE SAA TUON!
        Vaadiin VANKEUTTA ja ISTUN LAPIN SOTA SANKAREIDEN KUNNIAKSI! Kävelen sitä VANKILAN PIHAA SS-SOTILAIDEN KUNNIAKSI ja pysähdyn välllä ja vedän kättä lippaan ja sanon HEIL HITLER PARPALA!
        Viimeksi kunniaa sai Juutalaiset pihalla EI sisällä!
        Saippua rinkiä ja suihkussa käytin SAIPPUAA ja SHAMPPOOTA jota pihalla ensin tein!

        Onneksi mun kaveri joka Sevetistä oli on kuollut niin hänen ei tarvi elää kun Sevetin koltista tulee YHDENVERTAISUUSLAIN AVULLA SS-SOTILAITA!

        En alottanut tätä vaan olin VEDIN LAPIN SOTAJOUKKOJA KOMIAMMIN MITÄ PENNANEN JOLLA OLI ERIKOISJOUKOT!

        Utsjoen kunnanjohtajana HOIDAN TÄMÄN LAPIN SODAN LOPPUUN JA ME OLLAN LAPIN SOTA SANKAREITA ja MEILLE KUULUU KORVAUS NIIN, KUIN VENÄLÄISILLE AIKOINAAN!

    • Anonyymi

      Käytätkö doping aineita. Esim Hemohessiä tä Mennen partavettä.

      • En käytä! Enhän minä ole hiihtänytkään ainakaan 30vuoteen.
        Eikä mulla kasva parta joten mihin minä partavettä tarvin!

        Enkä kyllä ala hiihtämään vaikka Utsjoen kunnanjohtaksi pääsisin.
        Hiihtäminen on minun viimisen ex:n nykysen vaimon kunniallisia asioita. Hänen mummo on aina hiihtänyt KAAMASEN KANSANHIIHTOJA!

        Minähän olen LOUKANNUT KUNNIOITA Inarin kunnassa joten minun PITÄÄ KUNNOSTAUTUA ja näyttää, että OSAAN OLLA KUNNON NÖYRÄ IHMINEN SUOMESSA!
        Kyllä Utsjoen kunnanjohtajana VOIN NÄYTTÄÄ, että OSAAN OLLA KUNNON IHMINEN ja JOHTAA UTSJOEN KUNNAN RAKKAUDELLA KOHTI RIKKAUKSIA JA MENESTYSTÄ!

        Kyllä rakennetaan asuntoja lisää niin KUNNON IHMISIÄ VOI MUUTTAA ASUMAAN!

    • Anonyymi

      Syötkö sieniä?

      • En ole aikoihin syönyt sieniä ja enkä tänä vuonna edes käyny sienessä ja en tainnu käydä viime vuonnakaan!

        Kävin kyllä mustikassa tänä vuonna, mutta en hillassa enkä puolukassa!

        Minä olen syntynyt hilla-aikaan ja olen hillassa ollu jo seuraavana kesänä ite poimimassa. En muista mentiinkö suoraan laitokselta äitin kanssa hillaan!
        Voin kysyä, että muistaako niin pitkälle asioita. Kyllä vielä muistaa, että on synnyttänyt minut.

    • Anonyymi

      Ala kansanedustajaksi.siihen riittää sinun koulutus ja pallkkakin on parempi.valtaakin enemmän.

      • En ala koska kunnanjohtajana Utsjoella saa sentään sotakorvaukset takaisin joita turhaa suvut työllä maksoi!
        Lapin sota sankareiden suvut on kaikki MAANPETTUREITA, mutta onneksi UTSJOEN KUNNASSA on ISÄNMAALLISIA SUOMEN KANSALAISIA!

        Presidentti Niinistö sanoi : VAIN YHTEEN PAIKKAAN HAETAAN KERRALLA!
        Olen noudattanut ohjetta ja kunnassa saa itse päättää miten asioita hoitaa!

        Kasurinen on hoitanu kaikki hommat ja yli 8000€ maksaa joka kuukausi tuo luottamus… en äänestänyt joten en voi valittaa muiden kuntalaisten päätöksistä.
        Voin Utsjoen kunnanjohtajana vaikuttaa, koska heidän kuntalaiset on äänestäneet omat ehdokkaat jotka päättää kuka heidän kunnanjohtaja on.

      • Holomanämmä kirjoitti:

        En ala koska kunnanjohtajana Utsjoella saa sentään sotakorvaukset takaisin joita turhaa suvut työllä maksoi!
        Lapin sota sankareiden suvut on kaikki MAANPETTUREITA, mutta onneksi UTSJOEN KUNNASSA on ISÄNMAALLISIA SUOMEN KANSALAISIA!

        Presidentti Niinistö sanoi : VAIN YHTEEN PAIKKAAN HAETAAN KERRALLA!
        Olen noudattanut ohjetta ja kunnassa saa itse päättää miten asioita hoitaa!

        Kasurinen on hoitanu kaikki hommat ja yli 8000€ maksaa joka kuukausi tuo luottamus… en äänestänyt joten en voi valittaa muiden kuntalaisten päätöksistä.
        Voin Utsjoen kunnanjohtajana vaikuttaa, koska heidän kuntalaiset on äänestäneet omat ehdokkaat jotka päättää kuka heidän kunnanjohtaja on.

        Utsjoen kunnasta tulee SUOMEN MONACO!
        Olen syntynyt nimellä Jumalan lahja maailmalle eli minusta tuli AIKUINEN ja Jumalatar jota arkisesti kutsutaan KEISARINNAKSI!

      • Kansanedustaja Kärnä otti kyllä minusta oppia, mutta minä en päässy HOVIIN asti vaan luki jotain ja heidän olis pitänyt vetää asia hoviin ja korkeimpaan oikeuteen.

        Olen kahdessa asiassa päässyt korkeimpaan oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen!

        En ollu tehny mitään vaan päätettiin muista asioista.

        Jos minä siirryn Utsjoen kuntaan niin luulis Kärnän tulevaan Inarin kuntaan jos häviää hovissa niin voi ottaa lisää esimerkkiä minusta, mutta pitää käydä vankilassa istumassa SAKOT ja ei saa lähteä kesken kaiken pois vaikka käyvät kysymässä ” Haluaisitko maksaa ne sakot?”
        Vastasin ” En vaan istun KUNNIALLA kunnianloukkaus sakko vankeuden pois enkä kyllä valita tästä!”

      • Anonyymi
        Holomanämmä kirjoitti:

        Utsjoen kunnasta tulee SUOMEN MONACO!
        Olen syntynyt nimellä Jumalan lahja maailmalle eli minusta tuli AIKUINEN ja Jumalatar jota arkisesti kutsutaan KEISARINNAKSI!

        Kyllä,Utsjoki on jo Lapin Monaco. Kukaan ei käy töissä eikä maksa veroja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä,Utsjoki on jo Lapin Monaco. Kukaan ei käy töissä eikä maksa veroja.

        Sitte pääsen kunnanjohtajaksi niin on edes YKS joka käy töissä!
        Voin nukkuakin töissä vaikka jommassa kummassa hoivakodissa tai vuodeosastolla.

        Sama kai se missä nukkuun, kun YKSIN pääsee koko KUNNAN ASUKKAIDEN puolesta tekemään töitä!
        Oon kyllä tavannut kunnan työntekijöitä ja kuullut, että he on olleet töissä.
        Kuulin myös että oli lähteny työntekijöitä pois ja yks oli kysyny missä minä olen..
        Meidän piti mennä käymään Norjassa hänen kanssa Leidi reissulla ostoksilla.

        Piti meidän mennä Juhannuksenakin mutta minä kävin KULTAKALOJA ostaan ja isän kanssa savustettiin.

        Nuohan saa ens kesänä pyytää lohta jotka veroja kuntaan maksaan, koska kunnanjohtajana voin kirjoittaa vaikka omat luvat heille!

        Juutuan kalastusoikeus jonka hallinto-oikeudelta sai niin yhdenvertaisuuslain avulla sen saa Utsjoen kunnan jokiin!
        Jos ei saa niin kyllä lähtee muuten mieheltä kaikki, koska SYRJII taas minun miehiä!
        Kunnan miehet on kunnanjohtajan miehiä vaikka olisivatkin suhteessa jonku toisen kanssa!

        Utsjoen kuntaan saan kaikki vanhat oikeudet takasin mitä oli, koska nuo kuuluu mulle vielä.
        Äitin suku on suomalaistunut, mutta isän kautta minä olen petsamolaistunut joten kaikki pystyy palauttamaan.

        Inarin kunnassa poistettiin ja olen asunut silloin vielä Inarin kunnassa. Mulla oli vissiin tuon läskipään ja sen siskon kanssa riitaa siihen aikaan.

        Mulla on aina ollu näköjään ollu joku riita jolla on estetty huomaamasta!

        Inarin kunnassa Utsjoen suvut on olleet aina parempaa sukua, mutta en kyllä ole koskaan heitä sen parempana mitä itse olen.

        Inarin saamelainen näköjään vie kateuksissa vaikka ruuan oman lapsen pöydästä jos hän ei itse hyödy siitä mitään!

    • Anonyymi

      Ei oikein istu toi naamari sun naamaan!

      • Kyllä kansa saa SUOMESSA PÄÄTTÄÄ KUNNAN SISÄLLÄ OMISTA ASIOISTA!
        Jos YHDENVERTAISUUTTA löytyy niin kaikki on mahdollista.
        Tsaarin kuolinpäivä ja syntymäpäivä on YHDENVERTAISIA ja kyllä MINÄ KUNNIOTAN ITSEÄNI, mutta SYYTÖN OLEN SIIHEN JOS INARIN KUNNASSA EI KUNNIOITA EIKÄ ARVOSTETA MINUA VAAN MUUALTA TULLEET ON PAREMPIA!

        SAVONMAAN KUNIGAS Inarin kuntaa johtaa, koska Ruhtinas kerää vielä TULEVASSAKIN ROSKIA!
        Hänen vanhempien tehtävä on hoitaa hänen TYÖSYRJINTÄ asia kuntoon ei minun, mutta Keisarinnana voin toki ilmottaa tuostakin ja hoitaa ruhtinaan asiat kuntoon! Ei hän tyhmä ole vaan hänellä on kielen kanssa vaikeuksia jonka vuoksi hän on kehitysvammaisen diagnoosin saanut!

    • Anonyymi

      Käytätkö LSD huumennusainetta?

    • Utsjoen kunnassa kyllä KEISARIKUNTA saadaan, kun minä pääsen kunnanjohtajaksi!

      Olen lukenut ja opiskellut itse asioita!
      Kaikki maailman sadut alkaa samalla tavalla ja jokaisessa sadussa on ONNELLINEN LOPPU!

      Eihän minun tarvi naimisiin mennä, mutta jos NAAPURI MAASTA LÖYTYY sulhanen jonka kanssa vois Keisarikuntaa laajentaa niin KEISARIKUNNASSA kyllä laitetaan MYSSYT PÄÄHÄN ja MIETITÄÄN kannattaako vai pysytäänkö omillamme koska RISKIT KASVAA jos alkaa LEVENEMÄÄN kovin!
      Pienenä aina pärjää ja jos Keisarinna osaa luista alta niin KEISARIKUNTA kyllä pysyy pystyssä!

      Saduissa saivat myös kaikki maailman rikkaudet, koska MIESTEN mielestä naiset ei pysty! Jos löytyy oikeat miehet jotka ymmärtää miten toimitaan niin silloin kaikki vaan toimii!
      Ei mun suku ole koskaan Tsaarin arvoista luopuneet.
      Osalla on puolittunut, mutta mulla tuo on pysynyt kaikesta huolimatta kokonaisena ja en ole saamelainen enkä koltta vaan SUOMALAINEN joten en voi syyllistyä KANSAN enkä VALTION PETOKSEEN!

      Olin kirjoittanut nuo kaikki Facebookiin ja kunnianloukkaukset oli haista paskan asioita joita heittelin sekaan sekä kirjoitin ” Miten heitä voi edustaa jos eivät osaa olla eduksi…”

    • Työvoimatoimistohan se niitä TYÖVOIMAKOULUTUS paikkoja osoitti jo -80 luvulla, kun olen OLLUT TYÖTÖN!

      Kävin ammatinvalinnan psykologissa testeissä niin työvoimatoimiston virkailija laitto minut töihin.
      Syy olin ÄO joka oli silloin jo 189 ja tulos näytti, että minun olis pitäny mennä suoraan ylä-asteelta teknilliseen joka ei ollut mahdollista.

      Kävin TE-toimiston psykologin luona ja kerroin mitä olen tehnyt!
      Sano : Et voi alkaa kunnanjohtajaksi!
      Sanoin : Olen hakenu ja jos pääsen niin kyllä menen!
      Työvoimatoimiston virkailija on TE-toimiston johtaja ja hänen tehtävä on ollu ohjata oikealle alalle!

      Jos on venäläinen niin, kuin kuulin niin kyllä sanon : Ei sopimuksessa mainittu, että Petsamon evakkojen pitää vielä VENÄLÄISET kouluttaa MÄÄRÄMÄÄN MITÄ TÖITÄ TEHDÄÄN JA MITÄ KOULUTUKSIA MIHINKI TYÖHÖN TARVITAAN! Suomalaiset ollaan ÄLYKÄSTÄ väkeä ja ulkomaalaiset niitä koulutuksia tarvii ja eivät opi sittekään vaan AINA HEIDÄN PITÄÄ MÄÄRÄTÄ SUOMESSA!

      Venäläisyys pitää saada Suomessa loppumaan, mutta pitää vetää raha hanat tukkoon ja luoda Keisarikunta suomalaisille ja jättää tasavalta ulkomaalaisille!
      Tuo toimii mutta pitää aloittaa pienenä ja kunta kerrallaan liittää niin ehtii käydä läpi keille tulee uudet passit!
      Arvommekin ansaitsemme laulua on kaikki laulaneet koulussa. Ei siitä ole mitään hyötyä jos minun pitää kokoajan kumartaa, koska oikeesti minua pitää auttaa eikä vetää ravelikkoon koska kaikki suomalaiset mennään alamäkeen samalla…
      Jos SOMALIT, AFGAANIT ja VENÄISET on hyviä IHMISIÄ niin EN SIITÄ ALA KIISTELEEN!

    • Anonyymi

      Onnittelen, sinun ÄO 189 on korkein suomessa saatu tulos! Entinen ennätys oli 185. Jopa koko maailman mittapuulla 99,999999999999999999 % kansalaisista on sinua älyttömämpiä 😂🥴

      • Tuo on joskus -90luvulla tehty ja en tiedä paljonko virallisessa Mensan testissä on tulos, koska sitä ei ole tehty koskaan.
        Olen sitä mieltä, että suomalaisista suurin osa on normaalia älykkäämpiä.
        Mullahan ei ole koulutusta joten kerron asioita niin, kuin minä ne suomalaisena ymmärrän.
        Luen kyllä tekstiä joka voi olla vaikea ymmärtää mutta joudun välillä miettimään itsekin , että mitähän tuo tarkoittaa.

        Toiset ei voi sietää koska kerron asian suoraa enkä hienostele niillä hienoilla sanoilla mitä korkeasti kouluttautuneet käyttää.

        Silloin menen oikealle paikalle koska saamea äidinkielenä käyttävät ihmiset tarvii sellaisen joka osaa kertoa heille selvällä suomen kielellä mistä on kyse.
        Mulla on ruotsi toinen vahva kieli ja olen asunut Ruotsissa ja Norjassa ja tuolla ruotsilla minä pystyn keskustelemaan norjalaisten kanssa jotka on pohjois Norjassa.

        Saamelaiset ei kaikki välttämättä osaa ruotsia tai norjaa, mutta Ruotsissa ja Norjassa he kyllä osaa saamen lisäksi.

        Olen semmonen norjalainen hamsteri en ole ruotsalainen joppari niin kuin siskoni.

      • Anonyymi
        Holomanämmä kirjoitti:

        Tuo on joskus -90luvulla tehty ja en tiedä paljonko virallisessa Mensan testissä on tulos, koska sitä ei ole tehty koskaan.
        Olen sitä mieltä, että suomalaisista suurin osa on normaalia älykkäämpiä.
        Mullahan ei ole koulutusta joten kerron asioita niin, kuin minä ne suomalaisena ymmärrän.
        Luen kyllä tekstiä joka voi olla vaikea ymmärtää mutta joudun välillä miettimään itsekin , että mitähän tuo tarkoittaa.

        Toiset ei voi sietää koska kerron asian suoraa enkä hienostele niillä hienoilla sanoilla mitä korkeasti kouluttautuneet käyttää.

        Silloin menen oikealle paikalle koska saamea äidinkielenä käyttävät ihmiset tarvii sellaisen joka osaa kertoa heille selvällä suomen kielellä mistä on kyse.
        Mulla on ruotsi toinen vahva kieli ja olen asunut Ruotsissa ja Norjassa ja tuolla ruotsilla minä pystyn keskustelemaan norjalaisten kanssa jotka on pohjois Norjassa.

        Saamelaiset ei kaikki välttämättä osaa ruotsia tai norjaa, mutta Ruotsissa ja Norjassa he kyllä osaa saamen lisäksi.

        Olen semmonen norjalainen hamsteri en ole ruotsalainen joppari niin kuin siskoni.

        Holo sanoo "suomalaisista suurin osa on normaalia älykkäämpiä".
        Tuo ei pidä paikkaansa, ei todellakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Holo sanoo "suomalaisista suurin osa on normaalia älykkäämpiä".
        Tuo ei pidä paikkaansa, ei todellakaan.

        Kyllä suurin osa suomalaista asuu muualla, kuin Inarin ja Utsjoen kunniassa joten he sentään ymmärtää, ettei näihin kuntiin kannata tulla enää aikuisia ihmisiä opettamaan miten toimitaan!

        Jos mun ÄO on noin korkea ilman koulutuksia niin kyllä sillä luulis jo vuonna 2023 pari kuntaa pyörivän ja saatais yhteistyö toimimaan sekä kaikki puutteet korjattua joita muualta tulleet päättäjät on meiltä vieneet ja laittaneet matkailun meidän edelle.

    • Anonyymi

      Oletko saanut vai joutunut antamaan Viime aikoina. Koiraojalta saa hyvää kalua.

      • En ole edes pannu kolikkoa pelikoneeseen…
        Jollaki oli ollu ikävä kylällä ja oli mun äitille vähän itkeny…

        Oonkohan minä koskaan edes Koiraojalla käyny?
        Jos oikein muistan niin kultaa joku kaivo siellä ja on niitä mun yhen ex:än kavereita joita en koskaan tavannu.
        Kievarissa sain olla VAIN tiistaina ja silloinkin piti istua sen kylän ainoan homon kanssa samassa pöydässä.
        Päissään sovin, että mennään hänen luo jatkoille niin se ei sopinu vaan piti lähteä kesken illan pois!

      • Holomanämmä kirjoitti:

        En ole edes pannu kolikkoa pelikoneeseen…

        En muistas muuten, mutta oli ostanu mulle korvakorut jotka oli kultahipuista tehty. Itse kerto, ettei ollu halunnu myydä korvakoruja sille. Oli inttäny saanu tahtonsa läpi.
        Isompi hippu katos ja ei menny kauaa niin tuli ero.

        Eikä ole ensimmäinen mies joka koruja osti ja sen jälkeen tuli ero.

        Möin kaikki sormukset ja korut viimisen eron jälkeen.
        Joku kysy, että miksi möin ne.
        Vastasin : Noin kirottuja koruja en viitti edes lapsille perinnöksi jättää!

    • Anonyymi

      Oisit antsnu korut sille transulle!

      • Ei ole transu vaan Inarin kunnanhallituksen ja sosiaalitoimen kasvatti! Minähän en ole saanut kasvattaa hänestä enkä opettaa ymmärtämään asioita!
        He on muualta tulleet Inarin kuntaan ja tehneet päätöksiä joten ilmotin, että KASVATTAKAA KOSKA TEILLÄHÄN SITÄ KOULUTUSTA JA TAITOA ON!
        Minä en ala NOIN korkeastikouluttautuneiden niin, kuin Inarin kunnantalolla töissä ja asioista päättävät ihmiset on riitelemään. He OVAT AINA OIKEASSA ja ALKUPERÄISET KUNTALAISET VÄÄRÄSSÄ, koska muualta muuttaneet on ei olis koskaan muuten tänne edes tulleet opettamaan HYVIÄ TAPOJA!
        https://pesapuu.fi/toiminta/perhehoito/pride-valmentajien-yhteystiedot/

      • Holomanämmä kirjoitti:

        Ei ole transu vaan Inarin kunnanhallituksen ja sosiaalitoimen kasvatti! Minähän en ole saanut kasvattaa hänestä enkä opettaa ymmärtämään asioita!
        He on muualta tulleet Inarin kuntaan ja tehneet päätöksiä joten ilmotin, että KASVATTAKAA KOSKA TEILLÄHÄN SITÄ KOULUTUSTA JA TAITOA ON!
        Minä en ala NOIN korkeastikouluttautuneiden niin, kuin Inarin kunnantalolla töissä ja asioista päättävät ihmiset on riitelemään. He OVAT AINA OIKEASSA ja ALKUPERÄISET KUNTALAISET VÄÄRÄSSÄ, koska muualta muuttaneet on ei olis koskaan muuten tänne edes tulleet opettamaan HYVIÄ TAPOJA!
        https://pesapuu.fi/toiminta/perhehoito/pride-valmentajien-yhteystiedot/

        Tuossa linkissä näkyy minkä kunnan sosiaalityöntekijöitä ja sijaisvanhempia ovat.
        Inarin kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta sosiaalityönjohtajan kanssa niitä TERVEITÄ PÄÄTÖKSIÄ TEKEE!

        Sama lapsi alko suojelemaan Inarin kunnassa palmuöljyä Green Peacen kanssa ja minä sanoin 8vuotiaalle, että : Et voi suojella täällä tuollaista!
        Ei uskonu niin lähettiin reissuun ja en saanu tankata, kuin Teboililla.
        Sanoin 8vuotiaalle: Ajan niin pitkälle kuin bensalla pääsee ja annan sulle rahaa niin haet liftillä seuraavalta Teboililta bensaa ja tuut liftillä takasin niin saadaan bensaa autoon!
        8vuotias sano: En haluaa suojata enää palmuöljyä!
        Palmuöljyn voi korvata Suomessa muilla öljyillä ja GreenPeacen tavoite on tappaa kaikki ihmiset maailmasta.

        Kiinasta voivat vaatia korvauksia Suomelta jos joku tajuaa, että lapsia on adoptoitu perheeseen jossa on 2 äitiä.
        Ottaen huomioon vielä sen, että kyseinen perhe on Inarin saamelaisia ja minun pitäs vielä petsamolaisena pitää heidän puolia ja KALTOINKOHDELLA sekä SYRJIÄ ITSEÄNI JA OMIA LAPSIA!
        SaKä:n olis kuulunut hoitaa tuo, koska he tekee samaa saamelaisille ja koltille.
        Ei edes SIJAISPERHEEN VANHEMPIEN PÄÄT TOIMINEET!
        Joku homo oli ollut hoitamassa, kun sijaisvanhemmat oli lähteneet Espanjaan ryyppäämään!
        Ukko oli vielä eläkkeelle jäänyt vanginvartija ja Oulun vankilassa oli ollut töissä!
        Kyllä Inarin kunnan työntekijät osaa pilata kunnan ja kuntalaisten maineet!
        PRIDE INARIN KUNTA ja kuntalaiset on ÄÄNESTÄNEET IHAN ITSE KUNNANHALLITUKSEN!

        Inarin kuntaan merkki jossa lukee Villages full of Honor and we are PROUD OF PRIDE ❤️🙏🏻😇

    • Anonyymi

      Transuksi synnytään ! Se on veressä jo syntyessä

      • Olen Feministi jonka mielestä naiset saa tehdä miesten myös ja miehet naisten.
        Miehet on miehiä vaikka naisten asioita tekevät!

        Sain kerran baarissa kerran huutoa aikaan, kun homo istu meidän akkojen kanssa.
        Päissään lipsuin ja menin homon luo yöksi, mutta ei seksiä ollu.
        Kysyin aamulla, kun kahvia juotiin: Oletkos ollu aina homo?
        Vastas : En ole vaan olen eronnut ja mulla on 2 lasta.
        Sano mulle, että minun kanssa on helppo jutella ja hän veis minut Helsingissä homo-baariin, mutta homot vetäis minua kuulemma turpaan.
        Syy on ilmeisesti se, että pääsen naisena liian lähelle ja he on valinnan edessä…

      • Mulla on Lapin sodan sankari joka oli Petsamossa Liinahamarissa Suomi laivan konemiehenä.
        Kuuro pappa joka huusi ilman kuulolaitetta.
        Sillä oli hienoja tatuointeja jotka saivat aikaan sen, että minä piirsin kanssa.
        Tuli kaltoinkohtelemaan minua ja sano : Ei saa piirtää harakan varpaita käsiin eikä muuallekkaan koska voi saada verenmyrkytyksen!

        Yskän sain niin se keuhkotauti johon voi kuolla.
        Lumessa oli atomisaasteita

      • Holomanämmä kirjoitti:

        Mulla on Lapin sodan sankari joka oli Petsamossa Liinahamarissa Suomi laivan konemiehenä.
        Kuuro pappa joka huusi ilman kuulolaitetta.
        Sillä oli hienoja tatuointeja jotka saivat aikaan sen, että minä piirsin kanssa.
        Tuli kaltoinkohtelemaan minua ja sano : Ei saa piirtää harakan varpaita käsiin eikä muuallekkaan koska voi saada verenmyrkytyksen!

        Yskän sain niin se keuhkotauti johon voi kuolla.
        Lumessa oli atomisaasteita

        Lääkärihoitajia ollu omasta takaa.
        Yks on ajanu ambulanssia niin koko suku on osannu hoitaa!
        Laastaria en halunnu jos haava tuli, koska kävi vielä kipeämpää kun ottivat pois.

        Pikiöljy taitaa olla viiminen rohto jonka vanha ambulanssin lääkärihoitaja vielä muisti, että tuota eivät varmasti ole vielä muistaneet.

    • Anonyymi

      Joko se transu on vaihtabu nimensä ja ilmottanut sukupuolensa naiseksi?käyttääkö nsisten wc tä ja naisten saunaa uimahallissa??

      • Inarin kunta hänet huostas ja sitoutu hoitamaan joten EN PUUTU HEIDÄN KASVASTUS MALLIIN!
        Olen vain ÄITI joka SYNNYTTI HÄNET ja INARIN KUNTA PÄÄTTI KASVATTAA HÄNESTÄ KUNNON KANSALAISEN ELI IHMISEN JOLLAISTA HE ARVOSTAA sekä KUNNIOITTAA!
        Jälkihuolto on muistaakseni 24 tai 25vuoteen asti eli heillä on kyllä aikaa vielä hoitaa asioita, mutta POJAN SYNNYTIN JOTEN MIES HÄNEN TÄYTYY jälkihuollon päättymisen jälkeen olla!
        Väkivalta ja pakkotoimenpiteitä EI SAA KÄYTTÄÄ!

      • Holomanämmä kirjoitti:

        Inarin kunta hänet huostas ja sitoutu hoitamaan joten EN PUUTU HEIDÄN KASVASTUS MALLIIN!
        Olen vain ÄITI joka SYNNYTTI HÄNET ja INARIN KUNTA PÄÄTTI KASVATTAA HÄNESTÄ KUNNON KANSALAISEN ELI IHMISEN JOLLAISTA HE ARVOSTAA sekä KUNNIOITTAA!
        Jälkihuolto on muistaakseni 24 tai 25vuoteen asti eli heillä on kyllä aikaa vielä hoitaa asioita, mutta POJAN SYNNYTIN JOTEN MIES HÄNEN TÄYTYY jälkihuollon päättymisen jälkeen olla!
        Väkivalta ja pakkotoimenpiteitä EI SAA KÄYTTÄÄ!

        Inarin kuntalaiset on äänestäneet KUNNAN edustajat jotka heidän puolesta päättää asioita!
        Minä en heidän SEKOILUIHIN puutu vaan odottelen, että JÄLKIHUOLTO loppuu niin NÄEN LOPULLISEN TULOKSEN!

      • Minun luokalla oli tyttö joka on nykysin naisen kanssa naimisissa ja heillä 2 poikaa jotka on ilmeisesti keinohedelmöityksen avulla syntyneet.
        Meneekö heistä jompi kumpi ”isänä” miesten vessaan tai miesten saunaan uimahallissa, koska noissahan pyörii pedofiilejä jotka kyttää lapsia?!

        Minä en käyny lasten kanssa uimahalleissa uimassa vaan uitiin kesäisin mökillä tai jossain järvessä.

        Minä en tykkää käydä halleissa koska ne kaikuu ja mielummin valikoin luonnon veden jossa käyn uimassa, kuin klooriveden.

        Altaan puhtaana pitäminen on niin paskaa hommaa, että jos mulla olis amme tai poreallas niin se olis sen kokoinen että on vara tyhjentää käytön jälkeen!

        Noista voi saada legioonalaistaudin!

        https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00580

      • Holomanämmä kirjoitti:

        Minun luokalla oli tyttö joka on nykysin naisen kanssa naimisissa ja heillä 2 poikaa jotka on ilmeisesti keinohedelmöityksen avulla syntyneet.
        Meneekö heistä jompi kumpi ”isänä” miesten vessaan tai miesten saunaan uimahallissa, koska noissahan pyörii pedofiilejä jotka kyttää lapsia?!

        Minä en käyny lasten kanssa uimahalleissa uimassa vaan uitiin kesäisin mökillä tai jossain järvessä.

        Minä en tykkää käydä halleissa koska ne kaikuu ja mielummin valikoin luonnon veden jossa käyn uimassa, kuin klooriveden.

        Altaan puhtaana pitäminen on niin paskaa hommaa, että jos mulla olis amme tai poreallas niin se olis sen kokoinen että on vara tyhjentää käytön jälkeen!

        Noista voi saada legioonalaistaudin!

        https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00580

        Jos Utsjoen kunnanjohtajaksi pääsen niin kirjoitan kyllä lausunnon asioista jotka on minusta ihmisoikeusrikoksia Suomessa.
        Suomen media on tervetullut Utsjoelle ja niin on kaikkien muiden maiden mediat myös.
        Ilmotan jokaiselle medialle, että olen luvannut lähteä vankilaan jos ihmisoikeus rikokseen syyllistyn ja istun tuomion Utsjoen kuntalaisten puolesta jotka minut on valinneet kunnanjohtajaksi ja haluavat, että edustan heitä.

        Utsjoen kunta on vähemmistö kunta ja olen itse myös vähemmistöä, mutta ei meillä ole heidän kanssa mitään erikoisoikeuksia niin, kuin seksuaalivähemmistöillä on.

        Eikä sellaisia olla hakemassa vaikka nuo kuuluu, koska Ruijan suomalaisia asuu myös Suomessa ja Utsjoen kunta on yksi tämmöinen kunta.
        Inarin kunnassa asuu Kuolan suomalaisia ja heitä asuu pitkin itärajaa Lapin läänissä.

        Minä olen ollut töissä Norjassa ja 1 täti asuu Norjassa ja toinen on kuollut. Täti on biologista sukua vaikka onkin adoptoitu norjalaisen perheen tahdosta, koska he oli sotalapsina heillä ja näin heidän välille ehti syntyä suhde jossa lapset oli päässeet perheeseen sekä sukuun lapsina joita he ei itse saaneet.

        Minä voin periä tätini, mutta serkkuni ei voi periä minua.
        Kyse ei ole rahasta vaan alkuperäiskansasta sekä alueesta joka on päässyt unohtumaan saamelaisten asioiden yhteydessä.
        Ruijan Suomi on Finnmark norjaksi ja Norjassa asuu muitakin alkuperäiskansoja eikä vain saamelaisia vaikka Inarissa saamelaiset ja koltat väittää, että PohjolaNorden on ollut vain heidän ja muut ollaan pilattu heidän SUKURUTSAUKSET tunkeutumalla HEIDÄN MAILLE!

        Minun suvut Jokmokista alkujaan ja sieltä on tullu muitakin sukuja!
        Sivistys oli helppo ja piti tietää oma sukunsa niin ei menny suku ristiin!
        Omasta mielestä olen toiminut noin, mutta jos jollain FAKTAA että olen isäni, veljeni, setäni, enoni, serkkuni tai jonku muun sukulaisen kanssa tehny lapsen niin minä haluan nähdä tuon TUTKIMUKSEN!

    • Anonyymi

      Kannatan Holmaa, neito on niin sekasi, että ei voi kuin ihailla!

      Hieno nainen, tätä lappi tarvitsee 👍😎

      • Anonyymi

        Tavallaan totta!

      • Pitää ensin sekoilla niin saadaan järkeä tulemaan.

    • Anonyymi

      Joo, mut Holma käy niin ylikierroksilla, tuli tänne ryminällä, ja sitten se pian katoaa (pääsee hoitoon tms. )

      Jeesus sanoi, että kaikkia pitää rakastaa. Holosta saisi kelpo ihmisen jos se rahottus vähän. Ainakin juttua riittää, jokus niissä on järkeä, mutta usein se on vaan sellasta kohinaa.

      • Katoan jos pääsen kunnanjohtajaksi.
        Jos en pääse niin odottelen sitä siivoojan paikkaa jonka työvoimatoimisto kuulemma hakee mulle niin voin YÖT SIIVOOTA ja PÄIVÄT NUKKUA niin PYSYN HILJAA ENKÄ PUUTU IHMISTEN ASIOIHIN SUOMESSA!

        Yö-siivoushan EI OLE KALTOINKOHTELUA eikä ERISTÄMISTÄ!

        Sanoin TE-toimiston psykologille, että Martin Scheinin jauhaa PASKAA ja SYRJII MINUA JOTEN PIDÄTKÖ MINUA IHAN IMBESILLINÄ!?

        Sanoin, että tuohon ei TARVI KOULUSTA jos ymmärtää oman syntymän ja se ei ole UTELIAISUUTTA jos itsestään on kiinnostunut ja YMMÄRTÄÄ, että VOI AUTTAA TOISIA eikä PASKOA IHMISTEN ASIOITA niin, kuin INARIN KUNNASSA ON TODISTETTAVASTI TAPANA!

        Kannattaa kiskoa viinaa enemmän niin aivot lopettaa toimimasta lopullisesti!

        Utsjoella EI OLE EDES ALKO. Karigasniemen ja Nuorgamin ALKOT on auki miten sattuu ja nuohan menis KONKURSSIIN jos eivät olis SUOMEN VALTION omistuksessa!

        Ivalon ja Saariselän ALKOT KYLLÄ PYSTYSSÄ PYSYIS ILMAN VALTIOTAKIN!

      • Holomanämmä kirjoitti:

        Katoan jos pääsen kunnanjohtajaksi.

        Nauratti kerran, kun ivalolaiset oli menossa Karigasniemellä ALKOON aamusta ja eihän se edes aamulla aukea niin, kuin Ivalossa.

        Menin kauppaan ja joku paikallinen kysy : Mitä sie naurat?
        Sanoin : Ivalolaiset akat jonottaa viina kauppaan ja eihän tuota voi nauramatta kattoa!
        Sano : Älä valehtele!
        Sanoin : Käy kattomassa, ku ne jäi vielä jonottamaan oven taakse!
        Kyllä monet kävi kurkkamassa ja oltiin kaikki iloisia asiakkaita.
        Mie olen vielä itse ivalolainen niin paikalliset sai nauraa, kun nauroin itselleni ja noin hyvän näyn vielä näin!

        Ivalon naiset kulkee syrjä seuduilla miehissä… yhteen väliin pyörivät Kaamasessa, mutta ovat näköjään levinneet ihan Utsjoen kunnan puolelle.
        Olishan siellä heille töitäkin, mutta nuo on varmaan työkyvyttömyyseläkkeellä…

        Tää oli hauska muistelo 😎

      • Sehän on kunnan etu jos TUKEVAT ALKUPERÄISTÄ INARIN KUNTAILAISTA jota INARIN KUNTA potkii ojan pohjalle ja tukevat ALKOHOLISTEJA!

        Kunnanjohtajan tehtävä on EDUSTAA KUNTAA jossa toimii myös KUNNANJOHTAJANA!

        Ostin ALKOHOLITTOMIA juomia ja 2 saatanan pahaa siideriä joista toinen jäi juomatta!
        Sanoin vielä kaupassa, että : Pitää juoda nämä ei tarvi lähteä ajelemaan vaan saa istua rauhassa pihalla!
        Avasin ensimmäisen ja otin ryypyn niin sanoin : En kyllä toista viitti juoda vaikka selekään antasitte!

        Kyllä join välillä SEURAN vuoksi HELLE OLUEN, kun keskeytin työt!
        Minun kohdalla on ihan sama olenko SELVINPÄIN vai PÄISSÄÄN, koska AINA VÄITETÄÄN että olen päissään!

        Minä olen joutunut käymään ihan virallisessa huume- ja alkoholitestissä ja olen ilmoittanut myös : Kyllä voin käydä vaikka TUNNIN VÄLEIN TEKEMÄSSÄ POLIISI ASEMALLA PUHALLUS- ja HUUMETESTIN niin ihmiset saa rauhan, mutta kyllä heidän pitäis käydä myös!
        Koska jos MINÄ EN SAA KÄYTTÄÄ PÄIHTEITÄ niin silloin EI KÄYTÄ MYÖSKÄÄN TOISET!
        En ole ketään kieltänyt vaan olen kirjoittanut INARIN KUNTA TUKEE ALKOHOLISTEJA ja ihmiset vaatii minua VIELÄ KUNNIOITTAMAAN VAIKKA MINUSTA ALKOHOLISTIEN TUKEMINEN EI OLE KUNNIOITETTAVAA vaan tuo on IHMISARVON ALENTAMISTA!

        Alkoholistin tukeminen maksaa yhtä paljon YHTEISKUNNALLE mitä VANGIN HOITOO ja nuo ihmiset on vielä KORKEASTI KOULUTTAUNEET JOTKA TUOTA KUNNISSA sekä KAUPUNGEISSA TEKEVÄT!
        Poliisin tehtävä EI OLE HOITAA ALKOHOLISTEJA VAAN KUNNAN/ KAUPUNGIN!

        5% Suomen kansasta AINAKIN saan toivon mukaan kunnanjohtajana turvaan jos UTSJOEN KUNNANHALLITUS ÄÄNESTÄÄ minun puolesta!

        En pysty auttamaan eikä saada ketään vastuuseen jos minulla ei ole KUNNANJOHTAJAN paikkaa!
        Kaatuu koko Suomi tällä mallilla ja ei todellakaan ole varaa siihen!

      • Holomanämmä kirjoitti:

        Sehän on kunnan etu jos TUKEVAT ALKUPERÄISTÄ INARIN KUNTAILAISTA jota INARIN KUNTA potkii ojan pohjalle ja tukevat ALKOHOLISTEJA!

        Kela hoitaa maksut ja KUNNAT sekä KAUPUNGIT on asukkaistaan VASTUUSSA!
        Kaikki tulee TAKAISIN TÖIHIN jotka lähteneet sekä jättäneet TEHTÄVÄNSÄ HOITAMATTA!

        Minun pitää istua vankilassa kunnianloukkauksesta kokoajan sekä maksaa korvauksia, koska joidenkin mielestä palkkaa kuuluu maksaa siitä että kukaan EI OTA VASTUUTA MISTÄÄN ja POLIISIT ON SYYLLISIÄ, että ALKOHOLISTIT LUO ONGELMIA ja minä kirjoitan mitä opin VANKILASSA!

        SUOMEN OIKEUS ON KYLLÄ SEMMON KRIMINAALI LAITOS, mutta ONNEKSI KUNNISSA JA KAUPUNGEISSA SENTÄÄN ON KORKEASTI KOULUTETTUJA JOTKA OSAA LUODA OMIA PYKÄLIÄ JOILLA VOIVAT KUMOTA tuosta vaan SIMSALABIM koko SUOMEN PERUSTUSLAIN!

        Ruotsista löytyy AINA HYVÄÄKIN jota kannattaa SUOMEEN tuoda ja antaa heille vasta lahjaksi myös HYVIÄ ASIOITA niin heidän yhteiskunta toimii myös!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tää oli hauska muistelo 😎

        Voin kunnanjohtajana olla myös Utsjohkan posarin toimittaja samalla!
        Voidaan myydä niitä lehtiä muille paikkakunnille niin saadaan kunnan kassaan rahaa!

        Nuo hyviä uutiset nuo ALKOON jonotukset ja oven rivasta riuhtomiset.
        Tuollaisia uutisia ei joka kunnasta edes saa.
        Kyllä norjalaiset osaa myös hyviä uutisia saada Utsjohkan posariin aikaan niin ihmiset voi lukea, kun kunnassa tapahtuu niin paljon!

        Melkeen oli kerran suku kokous Utsjoen keskustassa, mutta sille yhdelle sukulaiselle tuli kiire Inarin kuntaan ja oli soittanu sekä sanonu : Mulla oli kiire joten oli pakko lähteä.
        Olis jääny huulista kiinni, koska ei olis malttanu kuitenkaan olla hiljaa!

        Sukukokous muuttu kuntalaisten väliseksi keskusteluksi ja minä olin vain KUSKINA!
        Suku kokoukseen pitää olla vähintään kolome.
        Olihan meitä kolome, mutta yks oli meille molemmille sukua joten olin vain kuskina ja he vaihto kunnan sisäisiä kuulumisia.

    • Anonyymi

      Hauska tää HOLMAN eukko, ihan uskomatonta hänen tuotto, juttua riittää, missä nyt ei oikeastaan ole järkiä. Mutta hyvä että saa puhua, kertoa!

      • Minusta kirjoitan, mutta saathan sinä tietenkin ääntäs käyttää kun luet ja muista mainita, että ” Holomanämmä kirjoitti näin xxxxxx ” jos tiedät varmasti kuka Holomanämmä on voit sanoa nimenkin, koska Holomanämmä on vain taiteilija nimi jota Suomi24:ssa käytän.
        Somen ulkopuolella käytän virallista nimeä, koska taiteilijat toimii niin. Tanhupallo on näyttelijän rooli eli hän on taiteilija joka esittää Tanhupalloa.

        Ei sometus voi olla rikollista jos seassa somettaa taiteilijoita ja ei he saa välttämättä palkkaa sometuksesta vaan siitä, kun he esiintyy somen ulkopuolella.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4070
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2091
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1395
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe