Eikö teatterilaiset ole myös virassa, samoin jotkut hyvinvointialan henkilöt?
Vasemmistopopulistiset ulosmarssit ovat siis virkavirheitä, jos on virassa?Virkavirheestä aiheutuu seuraamuksia, eikö?
Ettei vaan tulisi teatraalisesti kenkää?
Talouden kuntoon saaminen vie ainakin kaksi vaalikautta. Onko niin, että SDP ei ole kelvollinen hallitukseen edes ensi kaudella, kun on talouden kuntoon saattamistoimia vastaan? Ketään ei jätetä pulaan. Hallituksen toimet eivät ole radikaaleja. Työllisyyden nostaminen 100 000 työllisellä on tärkein tehtävä. Kortistossa on 250 000 työtöntä, myös ammattilaisia, vaikka työvoimasta on pulaa. Siellä on lähihoitajia ja ravintolatyöntekijöitä. Ongelma on ratkaistava. Työttömyyden kustannukset ovat luokkaa 10 miljardia vuodessa. Se on pois hyvinvointipalveluista, joita on leikattava. Ihmisten arki helpottuu veronalennuksilla, joista suurin osa kohdistuu pieni ja keskituloisiin. Se tuo ostovoimaa ja parantaa myös työn kysyntää. Tarjontaa parantaa ansiosidonnaisen porrastus, ettei lähihoitajat ja kokit odota 400 päivää ennenkuin viitsivät lähteä töihin. Vitkuttelu on pois muista hyvinvointipalveluista.
Marinin kausi osoitti, että velkaa tuli vaan lisää ja lisää, eikä välitetty säästötoimista. Nyt on selvinnyt Marinin kiukuttelu Euroopan pankin pääjohtajalle koronnostoista. Se paljasti vasemmistopuolueiden surkean talouspolitiikan, että rahalla ei olisi hintaa. Erkkikin tietää, että velaksi ei voi elää, mutta vasemmistopuolueet tai oliko naisekonomiaa, väittivät muuta. Nyt valtion korot ovat 3,5 miljardia. Lyhennykset päälle. Se on pois muista menoista. Koronnostot ovat toimineet toivotulla tavalla: talouden syöpä eli inflaatio on lähtenyt laskuun. Tavoiteinflaatio on 2%. Nykykorkotaso on alhainen. On ne korot olleet joskus 9-10%:n luokkaa.
Nyt ei ole aika lakkoilla. Kaikkien pitää tukea hallitusta hyvinvointivaltion pelastamisessa.
Virkamiesten osallistuminen työtaistelutoimiin on virkavirhe?
Anonyymi-ap
1
140
Vastaukset
- Anonyymi
Ainoa virhe on hallituksen toimet jotka eivät ole enää demokraattisia toimitapoja vaan suorastaan diktatuurisen hallinnon toimitapoja käskyttää auktoriteettisesti kansalaisia ,käyttäen tautalla uhkana pakkotoimitapoja joilla puututtaisiin suoraan tehtyihin työmarkkina sopimuksiin sanellen auktoriteettia käyttäen muutokset jotka tehdään. Tuo ei ole enää edes laillinen toimitapa laillisen hallinnon puitteissa, demokraattisessa yhteiskunnassa..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 295490
- 1691988
Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1601591Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais141334Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike281278Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan561156- 941155
En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.701144viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.2121078- 41930