Miksi hiukset ei kasva lainkaan ?!

Anonyymi-ap

Minulla oli nuorena eli noin 15-vuotiaana lapaluihin pitkät hiukset, mutta latvat erittäin huonot. En saanut pidettyä hiuksia kunnossa.

Noin 25-vuotiaana luovuin niistä, koska väkisin pidin sitä ohutta latvan tynkää mukana. Silloin leikkasin olkapäille asti lyhyet hiukset.

Nyt 35-vuotiaana hiukseni eivät kasva enää lainkaan. Ne on korviin asti ja siellä täällä lyhyitä ja pitkiä sekaisin eli ne katkeaa koko ajan takaa.

Mistä johtuu, etten saa lainkaan enää pitkiä hiuksia takaisin taakse ?

Etuhiuksia joudun leikkaamaan lyhyeksi, mutta takaa en pääse leikkaamaan, kun ei ne kasva, vaan haurastuu ja ohentuu ylöspäin jakausta kohti.

Olen epäillyt matalaa ferritiiniä, mutta syönyt siihen rautalääkkeitä. Olen yrittänyt vaihdella tyynyliinoja, ettei ne tuhoa hiuksiani. Olen kokeillut lähes kaikkia Shampoita. Levitän joka päivä erilaisia öljyjä ja suihkeita hiuksiini. Ne kiiltää kyllä keinotekoisesti sen takia, mutta eivät kasva pituutta lainkaan.

Voisiko taustalla olla jokin vakava sairaus esimerkiksi syöpä, joka näin ilmoittelee jo itsestään ?

Stressiä en pysty poistamaan suurperheen arjesta, jos se on syyllinen hiusten kasvun pysähtymiseen...

Onko jokin tietty taikatemppu olemassa yhä vaikka tyynyliina tai jokin yöllinen öljy kääre pyyhe mytty hiuksiin tai jokin apteekin ravintolisä ?

7

874

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taikatemppujahan ei ole hiusten kasvuun, ainoastaan aika auttaa.
      Kiinnitti huomiota tuo kaikenlaisten aineiden jatkuva käyttö. Onko se välttämätöntä esim. työpäivien takia?
      Shampoopesu, hoitoaine, ja latvasuihke ehkä riittäisivät. Latvasuihke on oma suosikkini, suihkuttelen toisinaan kuiviin hiuksiin pesujen välilläkin.
      Oletko kokeillut syödä Biotiini-kuuria? Sitä saa apteekista, mutta myös marketeista.
      Ylipäätään ravintoon kannattaa panostaa, hiukset kasvavat juuresta ei latvoista. Siksikin mietin tuota yletöntä eri aineiden käyttöä, ettei hiusjuuret aivan tukehtuisi.

    • Anonyymi

      Värjäyksen kun lopettaa kokonaan hiukset ehkä lähtee uudestaan tervehtymään ja kasvuun, mutta voi olla taustalla myös vakava stressi ja loppuun palaminen avioliitossa tai lapsiperhearjessa syynä hiusten lähtöön.

      (Olen kuullut, että ihmisen terveys eli käytännössä onnellisuus näkyy hampaista, kynsistä ja hiuksista.)

      • Anonyymi

        Olet kuullut miten omat hiuksesi voi?


      • Anonyymi

        JOO Tää lässytys on taas höpö höpö.Riipuu kai sitten HENKILÖSTÄ!MULLA olisi varmaan kalju jos elämänkirjani julkaisin!


      • Anonyymi

        USA HAMPAAT onnelisuus piilee siinä,ei muuta kun hampilääkäriin


      • Anonyymi

        Kynsiä ei tarvitse kuin KISSAELÄIMET


      • Anonyymi

        LOMPSASTA DOLLARIT JOTA EI PASKAAN TUHLATA


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      214
      2143
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      51
      1290
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1147
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      720
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      711
    Aihe