Tavallaan tragedia, tavallaan ei

Siis se kun sinne Supernova Sukkot-festivaaleille hyökättiin. Oli vaikeaa löytää tietoa että mikä festari oli kyseessä. Tämä on tosijuttu kun youtubessa on jo videoita. Sivullisia uhreja käy sääliksi. Eniten tässä huolettaa se että kun huomasin että tapahtuma oli Israelissa ja taustalla soi sienimusiikki, niin mietin että tarkistetaanpa nyt hyvin vuoksi olisiko kenties Astral Projection siellä soittamassa. Arvaa vaan. Kun se oli. Toivottavasti ne jätkät pysyisivät hengissä, koska ne sentään osaa tehdä musiikkia. Olen ainoa joka on linkannut tänne aina joskus niiden biisejä.

On aivan tekopyhää että nyt valemediamme on sitä mieltä että Palestiina on tässä se roisto. Sen vielä ymmärrän että Venäjän temput tuomitaan mutta vedän linjani tähän. Mitään sotaa ei ole käynnistynyt vaan Israel on aloittanut hyökkäyssotansa jo vuosia, vuosikymmeniä sitten. Ennen pitkää se velka on maksettava. Tämä oli nähtävissä eikä yllätys kenellekään että kostoisku tehtäisiin ennemmin tai myöhemmin.
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siis se kun sinne Supernova Sukkot-festivaaleille hyökättiin. Oli vaikeaa löytää tietoa että mikä festari oli kyseessä. Tämä on tosijuttu kun youtubessa on jo videoita. Sivullisia uhreja käy sääliksi. Eniten tässä huolettaa se että kun huomasin että tapahtuma oli Israelissa ja taustalla soi sienimusiikki, niin mietin että tarkistetaanpa nyt hyvin vuoksi olisiko kenties Astral Projection siellä soittamassa. Arvaa vaan. Kun se oli. Toivottavasti ne jätkät pysyisivät hengissä, koska ne sentään osaa tehdä musiikkia. Olen ainoa joka on linkannut tänne aina joskus niiden biisejä.

On aivan tekopyhää että nyt valemediamme on sitä mieltä että Palestiina on tässä se roisto. Sen vielä ymmärrän että Venäjän temput tuomitaan mutta vedän linjani tähän. Mitään sotaa ei ole käynnistynyt vaan Israel on aloittanut hyökkäyssotansa jo vuosia, vuosikymmeniä sitten. Ennen pitkää se velka on maksettava. Tämä oli nähtävissä eikä yllätys kenellekään että kostoisku tehtäisiin ennemmin tai myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu