Onko Ylitorniolla havaittu, työpaikka kiusaamista.
Kiusaaminen
Anonyymi-ap
172029
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyllä Ylitorniolla tapahtuu kiusaamista ja nokittelua, ja varsinkin sellaisten taholta, jotka kuvittelevat itsensä paremmaksi, älykkäämmäksi ja kauniimmaksi kuin mitä kiusattu on.
Täällä on sellaistakin sakia, että joskus jopa lentävät nokalleen, kun kävelevät niin ylväinä ja itserakkaina.
Tunnen hyvin erään työpaikkakiusatun tarinan, joka oli ottanut lomaa pitkäaikaisesta työpaikastaan juuri kiusaamisen vuoksi.
Kun hän lomansa lopumetreillä vielä päätti kokeilla, yrittää jaksaa olla työpaikallaan, hän ei enää kestänyt ajatustakaan mennä kusiaispesään.
Niinpä hän sai sairauskohtauksen ja menehtyi, eikä hänen tarvinnut jatkaa työtään kusiaispesässä.
Tämä on tositapaus.
Tosi kuin vesi.
Oho 🥺Kai sen olisi voinut jotenkin ratkaista.Toiset kokee herkemmin kiusatuksi tunteen,toiset taas ei.
Tämä on niin tosi. Toiset rakentavat suojaksensa muurin jonka läpi mitään ei liiku.
Toiset säikkyvät jo sormella osoittelusta.
Höpö höpö ja löpö
Juuri noin se muuri rakennetaan.
Ja kouluissa tapahtuu kiusausta, niin että kiusatuille jäävät ikuiset traumat kiusauksen kohteena olemisesta.
Hallitus, päättäjät ja hyvin pärjäävät ovat esimerkkeinä kiusaajille.
Niin kuin myös lasten vanhemmat ja lähellä olevat ihmiset, jotka arvostelevat
ja luokittelevat ihmisiä.
Pienillä padoilla on korvat.
Muuta eivät lapset tarvitse kiusatakseen näiden arvostelun kohteena olevien perheiden lapsia, koulutovereitaan.
Ja kaikki kouhakeluontoiset kyläläiset, joilla itsellä ovat asiat suht koht hyvin, jotka luulevat olevansa parempia apinoita kuin jotkut muut huonosti pärjäävät, näyttävät esimerkkiä jälkipolvilleen katsoessaan nenänvarttaan pitkin ala-arvoisina ja kelvottomina pitämiään, aivan hyviä ja mukavia kyläläisiä, jotka eivät ole piiruakaan sen ala-arvoisempia, kuin mitä he itse ovat.
Ja koulujen opettajien pitää myös muistaa se asia, eikä käytöksellään ja puheillaan saattaa lapsia tuntemaan itseään eriarvoiseksi muihin lapsiin nähden.
Kaikki lapset tarvitsevat kannustusta opintiellään.
Tämä on harvinaisen totta.
Kouluissa välitunti valvojat tulisi seurata oppilaita,miten käyttäydytään ja puuttua tilanteisiin ,jos kiusaamista ilmenee.Useinkin kiusaamista tapahtuu välitunnilla.
Idiootit ja raukkamaiset yleensä kiusaavat toisia ihmisiä kouluissa ja työpaikoilla tai muualla.Näin se vain menee
Niin, Hyenat, Sakaalit ja IIlimadot eivät jätä ketään rauhaan.
Ja mitenkäs tähän tulokseen tulit??😱 Että olisivat idiootteja ja raukkamaisia.
Jengiytyminen tarkoittaa muutakin kuin huume hommia tai muuta.Kiusaaminen on myös jengiytymistä.Onneksi urheiluseurat ottaa vakavasti tämän kiusaamisen ja sille laitetaan stoppi
Toivottavasti sille saataisiin stoppi.
Ei ole oikein, että jotkut saavat kärsiä ilkimysten takia ja menettää omanarvon tuntonsa.
Kiusaajat jalkapuuhun kärsimään rangaistusta teostaan ja häpeämään tekoaan.
Välillä tuntuu kuin olisi takaisin yläasteella
Hoivakodit pahinpia siellä vanhat ämmät kiusaa toisia ja uusia nuoria varsinkin