Kunnan palveluista ja päätöksistä ei viestitä tarpeeksi. Koti-Lapissa on vain harvoin juttuja siitä, mitä kunnassa on päätetty, vaikka kokouksiahan on useampi kuukaudessa. Muutaman kerran vuodessa on kyliltä kuuluu iltama, mutta sielläkään ei asioita käydä läpi. Henkilökunta vaihtuu jatkuvasti, nimiäkään ei enää ole tiedossa, kuka tekee ja mitä tekee. Miksi ei voisi alkaa tiedottamaan kunnolla, kuten naapurikunnissa ja eikö työntekijöitä voisi esitellä lehdessä? Kylien esittely on turhaa, kyllä me oma asuinympäristö tunnetaan, mutta kunnan hommia ei. Ja ketkä siellä päättää, kun lehtien mukaan kaikki on irtisanoutuneet. Kenelle voi palautetta antaa? Kunnantalokin on auki koska sattuu.
Kunnan viestintä
Anonyymi-ap
422155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Yritin hoitaa viime viikolla asioita kunnassa tuloksetta. Soitin pari kertaa, kävin kunnantalolla ja jätin soittopyynnön. Turhia reissuja. Mistähän työntekijät tavoittaa?
Tässäkin näemme kuinka turhaa on itsenäinen kunta.Liittykäämme heti Kemijärveen! Kantakaamme yhteinen kortmme ketoon ,tarkoitin kekooon,ja antakaamme tuo tyhjänpäiväinen kukkula ja huonot hirvimaat yhteiseen käyttöön!! Eläköön kommunismi ! Kolminkertainen eläköön huuto! TTO!TTO!TTO!
Kai se kunnantalo on jokapäivä auki. Lasitiskin takanakin on ihminen töissä. Auttaa kyllä koneasioinnissa jos vain kysyy. Kai täällä ihmiset osaa kuitenkin vielä apua pyytää jos ei itse osaa tai yhteydet ei toimi.
Ei tuossa mitään koneista kirjoitettu,vaan ihmisistä. Työntekijöitä ei tavoittanut,eikä ne vastanneet soittopyyntöön.Eikai tuo koneen käyttöön mitään apua tarvi,kun kerta osaa tännekin kirjoittaa???
Ehkä niille työntekijöille täytyy pitää kurssi puhelimeen vastaamisesta?
Ei tuossa mitään koneista kirjoitettu,vaan ihmisistä. Työntekijöitä ei tavoittanut,eikä ne vastanneet soittopyyntöön.Eikai tuo koneen käyttöön mitään apua tarvi,kun kerta osaa tännekin kirjoittaa???
Minäkin hoidin.
Ei voi moittia.
Elinvoimajohtaja ainakin oli ystävällinen ja avulias.
Erittäin miellyttävä ihminen.
Sähköpostilla kysäisee, onko aikaa, niin vastaus tuli harvinaisen nopeasti. Samoin ne muut henkilöt toimistolla.
Hienoa toimintaa.
Ei ole turhaa.
Itsenäisyys on arvomme.
Kemppalaiset muuttaa tunturin kaivokseksi ja Pyhäjärven leväkasvattamoksi.
Pekasta pormestari ja Joukosta varapormestari!
Tero ryhtyy logistiikkapäälliköksi ja Markku ylimmäiseksi yhteiskuntasuhdepäälliköksi.
Kati ryhtyy viestintäjohtajaksi, Anna-Kaisa viihdepäälliköksi.
Toinen Pekka on puistopäällikkö ja Krisu eläinjohtaja. Nuoret miehet ryhtyy elinjohtajaksi, sen ne hallitsee hyvin, kun nuolevat nytkin Pekan ja pyhäläisten hanuriväliä.
Eli, ihan hyvin menee tälleen.
Kyllä meidän täytyy tehdä liitos Kemijärveen että saamme täältä Kairalasta äänemme kuuluviin. Voimme olla aktiivisena kirjoittelemassa meidän yhteiseen liitos kaupunkiin ja toivottaa tervetulleeksi kemppalaiset hirvimetsälle tännepäin. Jääköön pyhäläiset sinne nyppylänsä maille. Meillä täällä kairalassa löytyy töitä vaikka kuinka paljon! On pottumaata ja lenkkipolkuja ,makkaran syöntiä !Eläväinen kylä .Emme vain useinkaan tunne tarvetta siitä kertoa,mitä nyt joskus kerromme.
Niin onkin tosi ystävällinen,vastaa puhelimeen sekä sähköpostiin.Ihan huippu tyyppi .Kyllä asiat on nykyään paremmin.!
Mihin unohtui avaruus. Avaruus ja tähtitiede tärkeintä.
Kirjoita juttu johonkin lehteen. Vaikka 7päivää.
Tupakilla.
Sehän se iso ongelma on ku vaihtuvuutta on paljon.
Johtajat on vieraita ihmisiä. Voisi ne lehdessä esitellä. Kunnanjohtaja on tuttu ja hänen kanssa asioita hoidan.
Avaruusjohtaja on kaikille tuttu.
Ei .kyllä se on nauruakka ja tossu jotka ovat äänessä.ja kommari tietenkin
Olemme ekologisia, viestittelemme savumerkeillä.
Eikö enää tarvitse kokouksien pöytäkirjoissa olla läsnäolijoita, todetaan vain, että kokous todettiin lailliseksi, paikalla on kuusi jäsentä ja todetaan esteellisyydet? Ketä oli kokouksessa paikalla päätöksiä tekemässä?
Onhan ne siinä esityslistan alapuolella, mutta pykälien kohalla ei kyllä aina mainita värajäsenien nimiä, jos varsinainen jäsen on pois.
Koillismaan uutiset ja blogit yhteisellä asialla Erkki vastaan maailma.Aerosoli sentään tepsii ja paikka missä on Tea shop on lisätty luetteloomme perjantaina.Ällistyttävän seurallinen yhteisö tietoja napsauttamalla otsikkoa ja zoomata kunnes lähettäjä käyttää ulkona kohteessa sitä seuraavan pöydän ääreen syömään.
Osa käy vain kuittaamaassa että saa kokouspalkkion.
Jos on rahat loppu, niin pakko.
Aina ei auta, vaikka möisi talonsa.
Mitenkä niitä myy jos ei ole mistä myydä?
Jos on ainoansa myynyt, niin jäljellä on tuulen huuhtoma perse ja suuri ego. Ei ole kuin suuryrittäjä, ilman suurta yritystä. Silloin ei soi enää kun suu.
Höpönlöpö.Köyhät alämölöä täällä vaahtoaa. Kaikilla ei ole myytävää! Hauskaa!
Kommari on siitä oiva esimerkki.. ..
En pidä kunnanjohtajan Facebookkiin julkaisemista sananlaskuista, mietelauseita, runoista ja kaskuista. Ne ei mielestäni sovi julkiseen tehtävään. Esimerkiksi johtaja saa aina kritiikkiä työstään ja kunnan päätöksistä on tehty oikaisuvaatimuksia. Se on harmillista, koska aiheuttaa paljon lisätyötä ja mielipahaa. Kunnanjohtajan facebookkiin kirjaama hieman katkerakin runoelma tästä aiheesta, herättää enemmän kysymyksiä kuin viestii kuntalaisille. Mietin sen luettuani, että mitä muuta kunnassa tapahtuu, kun runoelmassa oli vahvoja negatiivisia sanoja. Onko kiusaaminen kuinka laajaa ja häiritsevätkö kunnanvaltuutetut kunnanjohtajan virkatyötä? Kehtaisiko viestintä asiasta jututtaa Päiviä?
Hoh hoijaa!! Me täällä kairalassa olemme viisaita.
Kolygs lhxt of young lady of The Opera. Super league lccu öjog svy pessuh oloon ahvn eyry.?
Eikö "Kyliltä kuuluu" asioista tule tiedotetta, mitä siellä on "luvattu", eikö pitänyt joku tiedote siitä tulla kuntalaisille. On paljon asukkaista, jotka eivät päässeet paikalle ja monella ei ole nettiyhteyksiä, jolla voisi olla mukana tilaisuudessa. Olisi hyvä asia, että se olisi mahdollista olla tulostettavana kunnan tiedotteena, voisi sen halutessa tulostaa ja antaa henkilölle, jota kiinnostaa asiat! Nyt taas lähtee "huhut" liikkeelle, kun niitä asioita kysellään, olisi fakta tietoa, eikä kertojan "värittämiä juttuja"! Tämäkin olisi yksi avoimuuden lisäys kuntalaisille!
laiskottelisikos hyvinvointjohtajan alaiset, vai itte johtaja?
Eipä ole pahoinvointijohtajaa näkyny tällä viikolla oisko luomiväriä ilmestynyt liikaa.
Vai sulla liikaa lankkia reiän ympäristössä??
Kyliltä kuuluu ilta pitäisi ehdottomasti olla katsottavissa suorana valtuuston kokoustdn tapaan. Ja sitten kuntalaiten palvelusta. Teknisen toimiston palveluhalukkuus on järkyttävää. Muistelen kaiholla Kari K:ta. Nykyään siellä sanotaan että tulee ylimääräistä työtä ja että meillä on muutakin tekemistä. Terveisin kunnan entinen työntekijä
No jaa..
Palvelupelas kun nätisti pyysi.
Olen samaa mieltä, kyllä ennen oli paremmin.
No jaa..
Sari ja alaiset osaa hommansa!
Just joo...kivat puheet ei oikein lämmitä. Hyvin on kotikylään vedetty hommat...
Jsormf ei sentään sen zntosdg ppem toisellakaan kerralla d3eš2 ja hot rod Stewart House! Pcnel ja NSK cöf ja XC SP . Pglr cnene ldne ei ole tullut rahaa.
Onko tämä salakieltä,jossa kerrotaan viinapullon piilopaikka?