Pojot opettajalle, että rohkeni pitää kuria. Usealta taholta olen kuullut kiittelyä opettajan toiminnasta, ei olisi saanut joutua virasta pidättämiseen eikä mainetta mustata. On se jo pahuksenmoista, että huonon kasvatuksen saaneille häirikkökakaroille ei saa laittaa rajoja.
Kohta meillä ei ole enää opettajia, kun kukaan ei halua siihen hommaan, kun pennut hyppii silmille. Mahtaa tuo kakara ja vanhempansa olla ylpeitä tekemisistään. Kait kohta koulussa pitää olla vartijat tai poliisit takaamassa oppilaiden turvaa häiriköiden takia.
Koulumaailmasta
17
510
Vastaukset
- Anonyymi
Ruumiillinen kuritus ja väkivalta ei ole sallittua missään tapauksessa, mutta kyllä opettajat sekä koulun väki ovat helisemässä tämän ajan koululaisten kanssa. Osa lapsista ei kunnioita auktoriteetteja, sääntöjä eikä oppilastovereitaan. Miten tähän on menty? Muutama kymmenen vuotta sitten luokassa oli jopa 40 oppilasta eikä mitään häiriökäyttäytymistä.
Tosi, että opettajat pakenevat muihin töihin, kun koulumaailma niin sekaisin ja työ kuormittavaa.
Onkohan tuolla lapsella, jonka takia ope provosoitui, ongelmia myös kotona tottelemisen kanssa? Supernanny omassa ohjelmassaan painotti joka kerta, että vastuu on vanhemmilla arjessa, vanhemmat määrää ja lapset tottelee vaikka neuvotteluvara pitää myös olla, tulos parempi yhteisymmärryksessä.- Anonyymi
Opettajat olivat ennen perseestä ja ovat nykyäänkin träysin perseeestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettajat olivat ennen perseestä ja ovat nykyäänkin träysin perseeestä.
No, ei nyt sentään. Jos menet päivittäin kouluun, et myöhästele ja läksyt sekä tehtävät tehtyinä, osaat käyttäytyä ja noudatat sääntöjä sekä kohtelet kaikkia hyvin, niin eipä opettajilla ole aihetta olla keljuja. Sinulle sanon, että sitä saat mitä tilaat - opella on syynsä jos koet noin.
Ei minun aikana olleet peestä eikä minun lapsillenikaan, oikein olivat opettajat mukavia ja asiallisia.
Jos samat tyypit aina kiusaajina samoille henkilöille niin se loppuu vain väkivallalla. Omakohtainen kokemukseni on kun omia lapsia kiusattiin mm satoja häirikkö soittoja päivittäin, lähetin kiusaajalle viestin että isäsi saapi turpaan joka kiusauksesta niin ei tarvittu ku pari kertaa vierailu ja kiusaaminen loppu. Lapsille tuli koulurauha. Useimmiten syyllisiä ovat pissipää vanhemmat jotka ovat ylpeitä ku omat lapset ovat koviksia.
Sodankylässä noita rappio valkoroska ongelmanuoria riittää. Moni sodankyläläinen vanhempi on eronnut ja pojista tulee liian villejä ilman hyvää isä-poika suhdetta. Tekopyhiä, kaksinaamaisia hypokriitteja, gangsta rapin esittäjiä. Pthyi ja vielä esittää kultapoikaa vanhemmalle.
Nii ja lapset levittää valheita toisistaan ja eivät osaa pelätä kun ei ole saanu ikinä turpaan.
- Anonyymi
- Anonyymi
Hallitus korottaa työeläkkeitä ensivuoden alusta. Teemu keskisarja on huippuviisas,jota tavallinen kommuvihernonkka ei ymmärrä. Ne luulee hänen olevan humalassa kun hän on poikkeukselline hyvä tyyppi.
- Anonyymi
Keskisarja on ainakin hyvä näyttelijä, esittää tyhmää erittäin hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskisarja on ainakin hyvä näyttelijä, esittää tyhmää erittäin hyvin.
Joo kravatin pyörittely on hänen bravuurinumero. On toki ihmisiä joihin tuo uppoaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskisarja on ainakin hyvä näyttelijä, esittää tyhmää erittäin hyvin.
Hän on todennäköisesti yksi älykkäimmistä ihmisistä tässä maassa, eduskunnasta puhumattakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän on todennäköisesti yksi älykkäimmistä ihmisistä tässä maassa, eduskunnasta puhumattakaan.
Älykkyyttä en lähe arvostelemaan paremmin tuntematta miestä, kovan luokan historioitsija ehkä Suomen paras mutta politiikassa tuolla tyylillä ei tule onnistumaan. En usko että jatkaa toiselle kaudelle. Hyvät rahat 4v+ sopeutuminen lisäksi. Voipi olla suunnitteilla joku poliittinen työ ja käypi tutustumassa politiikan kiemuroihin.
- Anonyymi
https://www.facebook.com/ autoilijat kiittää
- Anonyymi
- Anonyymi
joppj jopp
- Anonyymi
Kyllähän koulussa pitää olla kuri ja järjestys. Sinne mennään oppimaan ja opettelemaan tapoja eikä häiriköimään. Kodin asenne ratkaisevin. Kyllä kait tässäkin tapauksessa kodilla vastuu, toivottavasti puhuttelivat poikaa eikä vain silittäneet päätä.
Meillä ei koskaan vanhempien tarvinnut käyttää kovia otteita, itsestään selvää oli jo pienestä pitäen, että ei kiroilla, ei kiusata ja aina kohdellaan kaikkia hyvin. Sen kun jo pienestä pitäen oppi niin yhä muistaa ja minua inhottaakin, kun näen huonosti käyttäytyviä. Onneksemme vain pari prosenttia koululaisista on niitä häiriköitä tai muuten haastavasti käyttäytyviä ja heillekin pitää tehdä selväksi mikä on oikein ja mikä väärin. - Anonyymi
Koulun rehtorilla ja opettajilla on valta ja sitä pitää osata käyttää. Aina heti koulun alkaessa tehdään KAIKILLE selväksi miten koulussa ollaan ja mitään ilkeilyä, häiriöitä eikä kiusaamista sallita. Nämä kun kaikilla tiedossa eikä niistä lipsuta niin muuta ei tarvita.
Vuosikymmenten takainen opettajien pelolla johtaminen ja oppilaiden nöyryyttävä kohtelu ei ole tätä päivää, mutta kuri ja järjestys pitää saada aikaan jämäkällä ohjeistuksella!- Anonyymi
Puhu sie, mie piän hevosta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop811640- 711313
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1061238Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma1791045Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?1521010huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.55994Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi32882Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan60851- 61816
- 94784