Olen 42 -vuotias nainen ja tuntuu kuin olisin jämähtänyt vuosien takaiseen tyyliini. Vanhat vaatteet eivät tunnu istuvan enää kunnolla ja kaipaisin muutenkin uudistusta. Hyviä vinkkejä, millaiset farkut ja muutenkin vaatteet voisivat sopia juuri minulle?
Olen 164 cm ja n. 65 kg, keskipituiset tummat, kiharat hiukset ja siniset silmät. Ikäni olen ollut hoikka ja pienirintainen, mutta nyt muutaman vuoden aikana kiloja vaan on ilmaantunut etenkin keskivartaloon. Nykyään käytän vaatekokoa 38. Minulla on voimakas notkoselkä, mikä saa takapuoleni näyttämään tosi ulkonevalta ja silti maha pömpöttää enemmän tai vähemmän.
Olen pitkään käyttänyt pillifarkkuja, mutta nyt kaipaisin vaihtelua. Mikä voisi sopia vartalolleni parhaiten? Nuorena käytin aina Levis 501 ja myöhemmin bootcuteja, nyt ne näyttävät niin vanhanaikaisilta, vaikka taitavat olla takaisin muodissa. Tykkäisin myös leveälahkeisista, mutta tällä pituudella ja takapuolella tunnen näyttäväni tosi paksulta. Pidän eniten melko klassisesta tyylistä, paljon laadukkaita ja hillityn värisiä neuleita, neuletakkeja, kauluspaitoja ja mekkoja. Vapaa-aikana etenkin käytän aina farkkuja, usein töissäkin (toimistotyö, siisti peruspukeutuminen yleensä riittää). Jos lähden vaatekauppaan niin mukaan lähtee aina samantyyliset pillifarkut. Arvostan laatua ja mukavuutta, pelkään tätityyliä. Hyviä vinkkejä, kiitos?
Millaiset farkut keski-ikäiselle?
Anonyymi-ap
4
586
Vastaukset 4
- Anonyymi
42-vuotiaana ei kannata yrittää näyttää parikymppiseltä. Se ei nimittäin onnistu hyvin kuitenkaan.
Olisiko marimekkotyyli sinusta tätimäistä? Luulen, että se pukisi sinua hyvin. - Anonyymi
Jos löydät sopivat,niin osta kahdet.
- Anonyymi
Onko Marimekolla farkkuja? Marimekko on minusta aika kahtiajakautunut. Ns. vanha Marimekko hyvinkin tätimäistä, uudemmasta tykkään paljonkin,
Ap
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 45950
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437