Miksi rakas nainen siedät sitä miestä?

Olemme tekemisissä välillä enemmän ja välillä vähemmän meitä yhdistävien tapahtumien ja tilaisuuksien merkeissä.
Olen jo kauan sitten pistänyt merkille, että nautin hänen seurastaan todella paljon ja jokaisen tapaamisemme jälkeen ajatukseni pyörivät hänen ympärillään pitkän aikaa. Toki hän on aina sydämessäni ja muutenkin ajattelen häntä päivittäin, mutta erityisen paljon aina kun on ollut mahdollisuus nähdä.
Olemme siis tunteneet jo vuosia, mistään uudesta tuttavuudesta ei siis ole kyse. Eli kun puhuin persoonasta ja luonteesta, tunnen hänet todella hyvin ja hän minut.
Olen jo vuosia seurannut vierestä hänen elämäänsä ja siihen liittyen myös hänen parisuhdettaan. Erittäin pitkää yhteiseloa miehen kanssa joka kohtelee häntä tylysti ja huonosti, puhuen hänestä myös julkisesti alentavaan sävyyn, jopa haukkuen käyttäen todella rumia sanoja.
Asia ei kuulu minulle, enkä ole tietysti objektiivinen koska nainen on minulle rakas. En vaan ymmärrä miksi toinen sietää tuota enkä ymmärrä miten toinen kohtelee vaimoaan noin. Oikeastaan sivuseikka on, että rakastan häntä. Ketään ei pitäisi kohdella noin.
Monesti mietin, että kunpa voisin vaan sulkea hänet syliini ja pitää hetken lähellä. Kuiskata hänelle, että hän on upea ja ihana. Ettei hän uskoisi miehensä typeriä sanoja vaan muistaisi niinä hetkinä kuinka rakas hän minulle on.
Kaikki nuo rumat sanat satuttavat myös minua, sillä hän johon ne kohdistuvat olisi minulle se unelmien nainen. Kaikin tavoin täydellinen.
En tiedä edes miksi tänne kirjoitan, ei hän täällä ole ajatuksiani lukemassa. Tuntui kuitenkin siltä, että haluan sanoa tämän ääneen. Jos vaikka tuuli kuljettaisi ajatukseni hänelle, hiljaisena kuiskauksena siitä kuinka paljon häntä rakastan.
16887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Voisitko kertoa ajatuksistasi hänelle? Ehkä hän on "sokeutunut" omaan tilanteeseensa, eikä näe sitä että häntä kohdellaan huonosti.

Äänestä
  • Olen kertonut. Jopa sen kuinka rakas hän minulle on.
    Ehkä hän on niin tottunut tai jostain syystä ei vaan pysty irtaantumaan tilanteesta. Ehkä ei edes halua. Ehkä pelkää, ehkä liian paljon menetettävää.
    Hän tietää mitä tunnen häntä kohtaan ja kuinka upeana ihmisenä häntä pidän. Tietää myös kuinka kaunis hän on mielestäni.
    Liikaa ei kuitenkaan voi toiselle niitä asioita toistaa, varsinkaan kun en halua sillä ajaa häntä pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olen kertonut. Jopa sen kuinka rakas hän minulle on.
    Ehkä hän on niin tottunut tai jostain syystä ei vaan pysty irtaantumaan tilanteesta. Ehkä ei edes halua. Ehkä pelkää, ehkä liian paljon menetettävää.
    Hän tietää mitä tunnen häntä kohtaan ja kuinka upeana ihmisenä häntä pidän. Tietää myös kuinka kaunis hän on mielestäni.
    Liikaa ei kuitenkaan voi toiselle niitä asioita toistaa, varsinkaan kun en halua sillä ajaa häntä pois.

    Tuo edellinen siis aloittajalta ja lisäyksenä, voihan olla, että hän silti rakastaa miestään.
    Kuinka sitä sanotaankaan, "kaiken se kestää, myötä ja vastamäessä, jokaisella on oma ristinsä". Mitä näitä nyt on.
    Kunnioitan tuota piirrettä ja vahvaa moraalia, mutta voi kuinka paljon enemmän hän voisi saada. Rakkautta, hellyyttä ja huomiota.

    Aloittaja

    Äänestä

Kertoisit nuo asiat hänelle.

Äänestä
  • Kuinka paljon uskallan kertoa ettei hän koe sitä ahdistavaksi? Liikaa en voi sillä tilanne on kuitenkin se, että hän on toisen miehen vaimo.
    Olen yrittänyt käytökselläni osoittaa, että hän on ihana. Toimia kohteliaasti ja huomioida häntä, kerron aina kuinka kauniilta hän näyttää.

    Aloittaja

    Äänestä

  • Höp höpö, 🌈ätmiä entunne, mut tiedän ton valehtelijan, puhut paskaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Höp höpö, 🌈ätmiä entunne, mut tiedän ton valehtelijan, puhut paskaa!

    Ohhoh, olipa kommentti.
    Enpä lähde tuota sen kummemmin kommentoimaan, mutta toivon ettei tästä aloituksestani tule mitään asiatonta turhaa ketjua kuten niin monelle aloitukselle käy.

    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ohhoh, olipa kommentti.
    Enpä lähde tuota sen kummemmin kommentoimaan, mutta toivon ettei tästä aloituksestani tule mitään asiatonta turhaa ketjua kuten niin monelle aloitukselle käy.

    Aloittaja

    Tutkintaan menee!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tutkintaan menee!

    No tietysti, mitenpä muutenkaan.

    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tutkintaan menee!

    En kyseenalaista yleisesti ätmin lätinöisen tutkinnallista perustetta, mutta sellaiset aivopierut on eri asia, ettäkö ketään yksittäistä ihmistä voisi tästä satuturauksesta tunnistaa ja leivoskella kirjoittaja joksikin toiseksi nii ei

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    En kyseenalaista yleisesti ätmin lätinöisen tutkinnallista perustetta, mutta sellaiset aivopierut on eri asia, ettäkö ketään yksittäistä ihmistä voisi tästä satuturauksesta tunnistaa ja leivoskella kirjoittaja joksikin toiseksi nii ei

    Toisaalta kyllä kai viranomaisille saa esittää ns mielipiteitä, mutta on eri asia kannattaako se lie riippuu volyymistakin

    Äänestä

On ihmisiä, jotka tykkäävät kulkea marttyyrin viitta harteillaan. Sitten on avioliittoja, jossa tärkein yhdistävä tekijä on raha tai tietty turvallisuus ja tavallisuus.

Äänestä
  • Niinhän se on, aivan totta.
    Täysin ymmärrettävää hänenkin tilanteessa. On kuitenkin niin paljon mikä muuttuisi, jos hän päättäisi lähteä huonosta parisuhteesta.
    Ja täytyyhän minunkin muistaa, että näen vain pienen osan kokonaisuudesta, enkä sitäkään objektiivisesti.
    Monesti mietin, että itse sulkisin hänet syliini ja kertoisin kuinka ihana hän on. Varsinkin silloin kun miehensä mollaa häntä kaikkien kuullen.
    Toivottavasti olen vaan nähnyt paloja huonoista päivistä ja muut päivät ovat hyviä. Muuten on vaikea käsittää miksi niin ihana ihminen saa osakseen tuollaista käytöstä.

    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Niinhän se on, aivan totta.

    Sukulaiseni vähättelee minua

    En kaipaa kontakteja häneen

    Ennen oltiin läheiset

    Kaikki muuttuu

    Äänestä

Kaikissa meissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Ehkä hän epäilee sinussa sitä, miten suhtautuisit hänen huonoihin puoliin? Ja ehkä hän kokee sinusta sen, että osaat hyvin peitellä omia huonoja puoliasi? Moni kakku päältä kaunis? Mutta mitä sen sisältä löytyy?

Yleensä riidat ja näkemyserot asioista kärjistää asioita, samalla tuo esille sen totuuden toisesta, mikä voi tulla yllätyksenä aina toiselle. Tämän tietämyksen puuttuminen on suurimpia esteitä, miksi se viimeisen portaan nouseminen jää monilla ottamatta? Pelkoa ja epävarmuutta toisesta?

Vanhassa on vara monesti parempi niin paljon tuttua ja johon on tottunut, arkea helpottavaa, vähemmän yllätyksiä. Luottamusta ja hyviäkin asioita, joista ei halua luopua. Onko toinen arvaamaton, petollinen vähemmän luotettava kuin olemassa oleva? Kaikki hyvältä tuntuva voi olla vain teatteria? Tavoitteellinen ja laskelmoiva tekeminen?

Äänestä

Emme ole tekemisissä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olemme tekemisissä välillä enemmän ja välillä vähemmän meitä yhdistävien tapahtumien ja tilaisuuksien merkeissä.
Olen jo kauan sitten pistänyt merkille, että nautin hänen seurastaan todella paljon ja jokaisen tapaamisemme jälkeen ajatukseni pyörivät hänen ympärillään pitkän aikaa. Toki hän on aina sydämessäni ja muutenkin ajattelen häntä päivittäin, mutta erityisen paljon aina kun on ollut mahdollisuus nähdä.
Olemme siis tunteneet jo vuosia, mistään uudesta tuttavuudesta ei siis ole kyse. Eli kun puhuin persoonasta ja luonteesta, tunnen hänet todella hyvin ja hän minut.
Olen jo vuosia seurannut vierestä hänen elämäänsä ja siihen liittyen myös hänen parisuhdettaan. Erittäin pitkää yhteiseloa miehen kanssa joka kohtelee häntä tylysti ja huonosti, puhuen hänestä myös julkisesti alentavaan sävyyn, jopa haukkuen käyttäen todella rumia sanoja.
Asia ei kuulu minulle, enkä ole tietysti objektiivinen koska nainen on minulle rakas. En vaan ymmärrä miksi toinen sietää tuota enkä ymmärrä miten toinen kohtelee vaimoaan noin. Oikeastaan sivuseikka on, että rakastan häntä. Ketään ei pitäisi kohdella noin.
Monesti mietin, että kunpa voisin vaan sulkea hänet syliini ja pitää hetken lähellä. Kuiskata hänelle, että hän on upea ja ihana. Ettei hän uskoisi miehensä typeriä sanoja vaan muistaisi niinä hetkinä kuinka rakas hän minulle on.
Kaikki nuo rumat sanat satuttavat myös minua, sillä hän johon ne kohdistuvat olisi minulle se unelmien nainen. Kaikin tavoin täydellinen.
En tiedä edes miksi tänne kirjoitan, ei hän täällä ole ajatuksiani lukemassa. Tuntui kuitenkin siltä, että haluan sanoa tämän ääneen. Jos vaikka tuuli kuljettaisi ajatukseni hänelle, hiljaisena kuiskauksena siitä kuinka paljon häntä rakastan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu