Mikä neuvoksi, kun rakkaus tuntui lentävän ikkunasta pihalle samalla hetkellä kun mies viikko sitten kantoi tavaransa sisälle kämppääni. Takana on kaukosuhdetta melkein kolme vuotta ja nyt viikon verran riitelyä. Minusta tuli nalkuttava pihtariakka heti kun mies muutti luokseni. Onko kokemuksia vastaavasta? Meneekö tämä ohi vai onko nyt lopun alku käsillä? Eikä sitten mitään "erotkaa heti"-vastauksia...meillä on niin hyvät pohjat ettei ero todellakaan tunnu mahdolliselta vaihtoehdolta.
Yhteenmuuton kamaluus
Neiti
51645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun ihmisen stressiä pisteytetään arvioidaan aivan kärjessä mm. seuraavia vuoden sisällä tapahtuneita asioita: avioero, työpaikanvaihdos, läheisen kuolema ja MUUTTO. Muutto on lähes yhtä korkella stressiasteikossa kuin avioero (uskokoon ken tahtoo...). Eli teillä on muutosta aiheutunut shokkireaktio, ikään kuin minikriisi. Odotukset ja paineet toisen odotuksista vellovat mieltä.
Kyllä se siitä tasaantuu, luulisin.
Hyvää yhteiseloa :)
normaalia :) Me muutettiin puoltoista vuotta sitten kimppaan- takana hyvä, tasa-painoinen ja romanttinen kaukosuhde. Saman katon alle kun päästiin niin jo oli helvetti irti! Arki iski vasten kasvoja, eikä sitä oikein kumpikaan kestänyt. Puhuimme asioista, arjesta, kotitöistä, ärsytyksistä, toiveista jne avoimesti ja jo alkoi arkikin rullata- naputus väheni&seksi maistui :) Pikkuhiljaa asiat järjestyy,kun molemmat tulee puolitiehen vastaan!Ero ei aina ole se ratkaisu, onnea teille!
Kävi noin meillekin, vaikka aina ollaan samassa kaupungissa asuttu. Ei se tottuminen aina ole helppoa. Pari kuukautta meni tapellessa, sitten vähitellen helpotti. Nyt ollut jo pidempään oikein mukavaa. Kummankin pitää olla valmis joustamaan omastaan. Miettikää, mikä siinä toisessa oikein nyppii, ja mitkä niistä asiosta ovat ihan oikeita ongelmia ja milloin vain teette kärpäsestä härkäsen. Sitten niistä todellisista ongelmista pitää puhua ja pikkujuttuja pitää olla valmis katsomaan sormien läpi.
Ei kannata heti erota, suosittelen katselemaan tilannetta ainakin muutaman kuukauden - tunnen jopa niitä, joilta totuttelu vei lähemmä vuoden... usein ne samat ongelmat olisivat kuitenkin vastassa uudenkin ihmisen kanssa, parempi yrittää selvitellä niitä kuin juosta pakoon.
aikuiset ihmiset asuu pikku kopperoissa, miehet ja naiset änkeää samaan , vaikka ei pärjää itsensäkään kanssa.
Tätä olen itse vasta pyöritellyt, yhteen muutto olisi edessä..
Kammottaa..Toisaalta miksi ei?
Älkää luovuttako, hyväksykää tilanne ja se kyllä paranee siitä pikku hiljaa. Itse muutin yhteen rakkauteni kanssa (hänellä ero takan pitkästä liitosta). Hän muuttui vihaiseksi jo muuttoautossa matkatessa "kotiin". Ja vihaisuus jatkui erinäisitä asioista. Minä kun en ymmärtänyt, että tilanne (yhteenmuutto) itsessään oli vaikea ja aloin pelätä torjuntaa ja hylätyksi tulemista ihmiseltä, jota rakastin yli kaiken. Pääsimmehän vihdoin saman katon alle ja sen piti olla paratiisia. Mutta se olikin hänelle )hänen kotinsa) helvettiä. Jo parin kuukauden kuluttua sain lähtöpassit sekä hänen kodistaan (ei enää ollutkaan minun kotini) ja suhteestamme. En vieläkään voi käsittää miten hänen ikäisnesä ihminen voi tuhlata suurnmoisen rakkauden idun pois heittämisellä. On vaikea uskoa, että hänellä tilanne muuttuu uuden ihmisen myötä. Itse en olisi antanut periksi. Vielä rakastan häntä. Kun rakastaa, niin silloin rakastaa. Muistakaa, miksi muutitte yhteen. Ja että yksinkin voi olla. Tilanne si johdu toisesta, vaan itsestänne. Ahdistus ja paha olo tulee aina itsestä, ei toisesta ihmisestä. Usein ihminen erehty syyttämään toista oman pahan olonsa lähteeksi. Näin ei ole koskaan. Toisessa ihmisessä näemme itsemme. Kun tilanne rauhoittuu, alatte nähdä toisenne selvästi, ilman NIIN voimakkaita projektioita.