Jälleen on esille tullut se kavala koukutus, jonka ns tukholman profetia on synnyttänyt.
Tuon profetian vääristyneet haittavaikutukset ovat nousseet toki näkyviin jo pitkään!
A) ”Herätyksen vokottelijat”!
---------------------------------
1) Tuo ennustus on sumuttanut uskovia niin, että monet tuntevat sen asian paremmin, kuin RAAMATUN sanoja!
2) Ennustus on sitonut yllättävän laajasti uskovia (?) niin että Jeesuksen omilleen jättämät toimintaohjeet on pantu kuin ”hyllylle pölyttymään”! = ”Te tulette olemaan Minun todistajani”…
Koska?
3) Tuo profetia eksyttänyt ja harhauttanut surullisen monia uskovia (?) odottamaan jotakin ”herätystä”?
4) On uskoteltu ja tuudittauduttu siihen (valheeseen) että ”kun jumala sen herätyksen antaa”…
5) Niin sitä odotellessa voidaan pötkötellä ja laiskotella sohvaperunana, ja hoidella vaikkapa omia bisneksiä ja mukavan uskiksen elämän edistämistä?
6) Kun se ”herätys” (!) tulee, niin sitten kaikki vain nautitaan ja katsellaan niitä jonoja ja (voi siinä rahakin liikkua…)
NIINKÖ?
Nyt on vokoteltu jo liki 40 vuotta! ( Herätystä, jollaista sanaa ja asiaa ei UT lainkaan tunne!)
B) Suomesta nouseva profeetta (= valhe-ennustus)
----------------------------------------------------------------
Tämä ns ”tukholman profetia”. Se on saanut ”koukkuihinsa” säälittävän monia Herran lampaita? Se on hapattanut laajasti. Kun siinä (ennustuksessa) mm. luvataan, että ”suomesta nousee profeetta...” - niin kuinka monta ennustus on eksyttänyt? Julkisesti ”Suomen profeetaksi” on ITSENSÄ nimennyt lukuisa määrä miehiä. Suomen profeetaksi on julistanut itsensä mm.
• Jouko Piho
• Harri Veijonen ( nyt edesmennyt)
• Jari Pasanen
• Teuvo Sunikin ( jo edemennyt)
• Ja on näkynyt muitakin ”ehdokkaita”, viimeisin yrittäjä Henri Puumala
Näitä on piisannut kuin vilkkilän kissoja! Tosi säälittävää pimeyttä! Eräskin tragikoominen tapaus. . .
- Kun Tukh. Ennustuksessa sanottiin että ”venäläinen tekee leirin Kymijoen rannalle”… niin Veijonen piti Varmana Jumalan Merkkinä – mitä? Että kun hänen autonsa meni rikki ja stoppasi Kymijoen rantaan, niin se oli Jumalan Merkki (?) että hän on se Suomen profeetta! Joka luvattu Tukholman ennustuksessa! (Harri Veijonen) Ei tullut hänestä ”suomen profeettaa” vaikka vakuutteli sitä kivenkovaan. ( = Julkiset tekstit).
C) Suomesta ”ei nouse profeettaa”! ( Jumala ei ole sellaista luvannut…)
-----------------------------------------------------------------------------------
Eikö jo järkikultakin sano, ja Raamatun Sana opeta? Että miksikään ”profeetaksi” ei ryhdytä omasta innosta. Eikä Jumala aseta profeetaksi sen perusteella, että joku harhaprofeetta ennusti v 1984 että ”suomesta nousee profeetta”… Ei – ei totisesti Herra toimi näin!
”Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” Matt 22:29
Viime aikoina tällä palstalla on ollut KISSAKOKOISILLA kirjaimilla ja kymmenillä huutomerkeillä !!!!!!! höystettyä mainostamista, joissa taas eräs onneton eksynyt ja tukholman profetian eksyttämä on koettanut hehkuttaa että Minä Se Olen! Se luvattu Suomen Profeetta!
Hän koettaa jatkaa tukholman profetian epäraitista agendaa.
Sitä, josta Totuuden Henki jokaiselle raittiille uskovalle todistaa, että kyseessä oli ja on sielullinen (=epäraitis) ja valheprofetian hengen saastuttama tuote! Tukholmaan pakosalle mennyt, ilmeisen russofobian sitoma, syntien siteissä oleva NIMETÖN henkilö puhui potaskaa. Uskotteli sen olevan Jumalan ääntä. https://keskustelu.suomi24.fi/t/16993761/mieleltaan-turmeltuneet--(profeetat)-suomessa(jatkoa aloitukseen)
Aloitus jatkuu..
Tukholman profetian hapatus ja eksytys! (21.10.2023 )
70
2732
Vastaukset
- Anonyymi
Jatkoa aloitukseen: Tukholman profetian hapatus ja eksytys! (21.10.2023 )
D) Tukholman profetian epäpuhdas ”tarjoilu”!
---------------------------------------------------------------
Miten on? Söisitkö sinä lounasta, jos ravintolan pöydässä olisi
likainen lautanen, johon tuodaan ateria?
Likaiset aterimet?
Likainen lasi pöydässä?
Kukaan omasta terveydestään huolehtiva ei söisi sellaista menua? Mutta? Absurdilla tavalla lukuisat uskovat ovat oikein kuolaten ahmineet ns. tukholman profeetan annosta! Joka "tarjoilu" tapahtui epäpuhtaasta astiasta!
• ”tukholman profeetta sanoi”
• ”tuhkolman profetiassa on ennustettu” ,
• ”tukholman profetia lupaa suomeen profeetan”
Tuhkolman profetian tuoja oli itse syntien siteissä. Eräs selitys siihen, että tukholman profetia sisältää ”hapatusta” ja eksyttäviä aineksia, löytyy selvin sanoin profetiakasetin sisällöstä, näin: Kasetilla siis on selkeästi kehotus:
• ”Tee sinäkin palvelijani siellä Tukholmassa parannus, kulje suoraan.”
• Sinä pieni palvelijani joka et ole ollut minun tahtoni tiellä.”
• ” Tee sinäkin palvelijani siellä Tukholmassa parannus, kulje suoraan. (---) Mutta kuinka mielelläni minä haluaisin, että sinä tekisit minun tahtoni. Minä autan sinua, ja kun tulee se päivä, että sinä palajat, niin sinä vahvistat minun veljiäni. Tee sinäkin palvelijani siellä Tukholmassa parannus, kulje suoraan.”
Kun profetian antaja ei totellut Herran käskyä: Tee parannus! - hän otti vakavan riskin. Hän ei ollut ”suoralla tiellä” - koska Herra käski: kulje suoraan! Hän ei ollut tehnyt ”jumalan tahtoa”?
Suoraa tietä?
On täysin loogista arvioida, että kun profetian saaja (nimettömänä sen tuonut) oli synnin siteissä itse? Niin likaisesta astiasta on ilman muuta tarttunut profetiaan ”hapatusta” - eksytystä – sellaisia elementtejä, jotka eivät JUMALAN Hengen puhdasta tuotetta.
Tällainen ”epäpuhdas” ilmiö oli myös Jumalan profeetan Jeremian aikana, kun omatekoiset valheprofeetat huseerasivat. ( Jer 23:14-15)
• ” Mutta Jerusalemin profeetoissa minä olen nähnyt kauhistuksia: aviorikosta, valheessa vaeltamista..”
• ”Sentähden näin sanoo Herra Sebaot profeetoista: katso minä syötän heille koiruohoa ja juotan myrkkyvettä, sillä Jerusalemin profeetoista on jumalttomuus levinnyt koko maahan.”
Jumala nuhteli ja käski tehdä parannusta ( = kuuluu kasetilla).
• ”Tee sinäkin palvelijani siellä Tukholmassa parannus, kulje suoraan.”
Oikea järjestys olisi ollut - totella! Tehdä parannus. Kulkea ”suoraan”! Eikä piiloutua nimettömänä, ja profetoida potaskaa. Olivatko ne synnit juuri se este, ettei voinut suoraan ja julkisesti puhua? Ja? Kun vihollisella oli syntien tähden otetta, se sai ujutettua sekaan sellaista, jota tahtoi!
E) Jumala tarvitsee palvelukseensa ”puhdistettuja” astioita!
-------------------------------------------------------------------
Jumala ei etsi mitään ”ihmeihmisiä”, staroja, - pylvään päähän (itsensä) korottavia profeettoja ja pylväspyhimyksiä! Ei. Hän etsii palvelukseensa puhdistettuja ja Herralle pyhitettyjä astioita!
• ”Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."
• ”Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten.
• ” Jos nyt joku PUHDISTAA itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis. ” ( 2 Tim 2:19-21)
Kaikkein kavalinta on, että JOS -KUN – astia (profetoiva) on epäpuhdas, sielunvihollisella on häneen ote. Tartunta. Ja traagista on, että profetoiva itse luulee esittävänsä vain Jumalan asiaa!
Ja vihollinen nauraa vieressä? Sainpas ujutettua sekaan olkia ja akanoita…
• Sellaista lajia oli – on – Tukholman profetia.
• Oli aika, että se villitsi monia uskovia?
• Oli aika, että sitä pidettiin lähes takuuvarmana ”jumalan sanana”?
• Oli aika, että yksi ja toinen haaveili: Minä Olen varmaan Se Profeetta?
LOPUKSI
Koska julkiset tekstit (Tukholman profetiasta) todistavat, että sanoman tuoja ei ollut oikeassa suhteessa, pyhittänyt itseään - sellaiseeen ”profetiaan” tulee jo kättelyssä ottaa tiukka varaus.
Jumalan Valkeus - Totuus - paholaisen Pimeys – eivät ole, eivätkä voi olla missään konsensuksessa! Ja se on ollut mitä ilmeisin traaginen ongelma tämän tukholman profetian taustassa.
Kyseessä on ”vakava eksytys”! Vakava siksi, että kun se sisältää hengellistä osuutta, sen kavala aines on kuin ”lammasten turkkiin” ujutettua! Ja siksi se on niin vaarallinen.
Ne, jolta puuttuu hengellinen arvostelukyky, Sanan tuntemus on kehnoa, eikä itsellä ole profetian lahjaa, ovat alttiina tällaisille eksytyksille!
(aloitus jatkuu...)- Anonyymi
Tässä onkin mielenkiintoinen ristiriita.
1. Profetian julkaisija väittää puhuvansa Jumalan antamia sanoja.
2.Hän ei kuitenkaan puhu, vaan puhuu omiaan.
3. Hän väittää Jumalan arvostelleen häntä, julistajaa.
Onko tämä arvostelu nyt siis Jumalan totuus ei-totuuden sisällä, tosiasia valhejulistuksen keskellä, vai eikö ole? Jos koko profetia on väärä, on väärää myös se osa, jossa arvostellaan profetian julkaisijaa. Vai voiko väärän profetian sisällä osa puheesta silti olla totta?
- Anonyymi
Vaikka jälkeenpäin on esitetty, että tuon tuhkolman profetian tuoja oli jokin Yrjö Säkkinen, ei siitäkään ole mitään vahvistusta missään esill. No, olkoon vaikka säkkiyrjönen, se ei puhdista tuota epäpuhdasta profetiaa!
Profeetta ei tahtonut ITSE tehdä parannusta. Ei valita "suoraa tietä" - vaan kieroili nimettömästä piilostaan. Purki profetiaansa omaa russofobiaansa, mielikuvituksen tuotteita, oman päänsä näkyjä.
Eräs selkeä eksytys on tämä:
Hän sanoo että "suomen profeetta" tekee profeetan merkin!
Ja sellaisista "merkeistä" Jeesus ja apostolit varoittavat! Juuri ihmeiden ja merkkien perässä EI PIDÄ juosta!
"Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee ( = NOUSEE) ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät - jos mahdollista - valitutkin!"
Mat 24:24
" tuo laiton, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta, valheen kaikella voimalla
ja tunnusteoilla
ja ihmeillä". ( 2 Tess 9)
Huomatkaa! Että tukholman profetiassa sanotaan:
"Suomesta NOUSEE profeetta."
Mitä JEESUS ennusti?
"Vääriä profeettoja NOUSEE".... Matt 24:24
Lisää ja laajemmin asiasta ja aiheesta v 2021 tekstit:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16913692/tukholman-profetiasta----arviointia--kritiikkia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16921475/tukholman-profetian-ongelmakysymyksia---(osa-2) - Anonyymi
Olipas siinä tekstiä.
Tule meille Saalemiin Hakaniemeen ja opeta meille pöntöstämmekin,ettemme vain suinkaan eksyisi.
Kertoisitko nimesikin tällä palstalla,tässä viestiketjussa.
Seurakuntaamme kuuluu mm.Poliiseja ja hekin haluaisivat ainoastaan tästä kaikesta,eli "Tukholman profetiastamme" Totuuden.
Siunausta.- Anonyymi
:))
- Anonyymi
Jokohan tuolla saalemissa on se Puumalan ennustus, että 150 uutta jäsentä?
Jos ois vaikka ekaks yksi uusi?
Että muka 150 uutta jäsentä Helsingin saalemiin.. sitten
40 000 uutta sielua helluntaiseurakuntiin... ja
sitte ukko pani paremmaksi:
eiku ´n 70 000 sielua on tulossa uskoon...
Voi, voi!
- Anonyymi
Tuo tukh.profetia on hapattanut ja koukuttanut säälittävän monia, jotka ovat alttiita profeioille, ihmeille, joka lajin hömpälle. Joille ei maistu "Terve Oppi" eikä terveellinen Jumalan Sanan leipä!
Jota haalivat korvasyyhyyn itselleen guruja! Lue 2 Tim.4:2-4
Osa 3
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16922763/tukholman-profetian-hapatus-ja-vahingot--(-osa-3)
Osa 4
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16930045/tukholman-profetian-outoja-ilmauksia--(osa-5)
Osa 5
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16928666/tukholman-profetiasta-levinnyt-eksytys-(osa-4) - Anonyymi
Väärät kristukset?
Mitä Jeesus opetti? Matteus 24:23---
Nyt juuri olemme ja elämme ajassa, jossa ”väärät kristukset” jylläävät.
• Se mies puhuu ”voitelussa”!
• Ketkä ovat ”voideltuja” puhujia , Suomessa?
• Sillä miehellä oli ja on vahva voitelu…
• Tässä on lista Suomen voidelluista pastoreista, profeetoista...
Mitä Jeesus tuollaisista! Älkää juosko perässä!
”Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.” Luukas 17:23
Mikä on ongelman ydin? "Kristus" tarkoittaa ”voideltua”.
Ja kun Herramme Jeesus ankarasti kielsi juoksemasta sellaisten perässä, Hän ennusti näistä päivistä.
Hän tietysti tiesi, että tulevat ”väärät voidellut” - väärät kristukset. Nämä mainostavat itseään ”voidelluiksi”.
Toiset taas kilpaa kehuvat, siellä on ”voideltu” puhuja! Eipäs kun täällä! Sillä puhujalla taitaa olla oikein ”kaksoisvoitelu”?
Ja monet juoksevat. Uskovat valheita, itsekehumisia. Ja eksyvät. Joutuvat väärien ”voiteluiden”, eksyttävien henkien valtapiiriin.
Lopuksi, sanat Herran lampaille, Johannes 10:27-30
• ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä ”
Jeesus, Hyvä Paimen – pitää huolta niistä lampaista, jotka HÄNTÄ seuraavat! Amen. - Anonyymi
Nämä Puumala-rohveetan otsikot ovat aivan uskomattomia juttuja!
Jos niitä kaikkia olisi uskominen, niin ---- ?
Eräskin tällainen ON:
"Suomessa hengitetään jo herätyksen tuulta."
Ei ole missään Raamatussa, eikä varsinkaan Jeesuksen opetukissa, että
jossakin "hengitetään herätyksen tuulta"?
Moni ymmärtää hengittävänsä ilmaa, jossa happea ja typpeä on tietyssä suhteessa?
Mutta?
1) Ketkä ovat ne jotka hengittävän jotakin "herätyksen tuulta"?
2) Missä (Suomessa) sellainen tuuli liikkuu?
3) Jos hengittää sellaista ilmaa, niin....?
Jeesus kyllä puhui Hengestä, sanoeen:
"Tuuli puhaltaa missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan"...
Joh 3:8
Mutta Jeesus ei sanonut että sitä voisi hengittää? - Anonyymi
Tukholman profetia, yhdessä mm. Pelkuruuden henkivallan kanssa aiheutti koko Suomen maalle ja kansalle valtavan vahingon:
- Keväällä 2022 Suomen maan ja päättäjien, tp:n omavaltaisesti katkaisema rauha Suomen ja Venäjän välillä. Venäjä ei ole hyökännyt Suomea vastaan, vaan ainoastaan vastannut illuminaatin sekä Ukrainan natsien sieltä käsin kristittyjä venäläisiä vastaan jatkamaan hyökkäyssotaan, niin itä-Ukrainan alueilla, kuin itse Venäjän federaatiotakin vastaan. Tämä ei millään tavoin liittynyt ja kuulunut Suomelle.
- Tästä syystä, laittomasti, ilman kansanäänestystä Suomen valtion liittämisen Ukrainaan, Suomen lipun häpäisemisen. Suomen liittämisen nyt Ukrainan maahan, kansaan ja kristinuskon vastaiseen sotaan, joten Suomen osallistuminen Venäjän vastaiseen hyökkäykseen voitiin näin selittää myös muka Suomen asiaksi.
- Laittomasti, ilman kansanäänestystä, yhdessä Venäjän vihollisten EU:n ja USA:n ja näiden NATO-voimien kanssa. Ilman kansanäänestystä (joka kansan vaatimuksista huolimatta tp Niinistön toimesta kiellettiin) aiemmin sotilaallisesti riippumaton Suomi liitettiin NATO:on ("merestä nousevan USA-Pedon peto-merivoimat").
Ilm. 13: 1 📖
Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
- Laittomuutta, Venäjän maan ja kansan vastaista vihatoimintaa, valheellista uutisointia, Venäjän ja rauhan vastaisia vihakirjoituksia, Pedon hengessä. False flageja, joissa Lännen omat sotajoukot (NATO) luovat valhemielikuvia Venäjän muka sotilaallisista iskuista Suomen infrastruktuuria, kuten nyt kaasuputkea vastaan. Tämä kaasuputken rikkoutuminen (Lännen itsensä luoma "mainila") on suomalaisissa medioissa yksiselitteisesti leimattu Venäjän tahalliseksi sabotaasiksi Suomea, Viroa ja "NATO:a" vastaan, ja on näin "antanut luvan" NATO:n lisäsotatoimille Suomenlahdella. NATO:n ydinaselaivastoa sekä mm. brittiläisiä sotilaita (ainakin 20 000 sotilasta) on lisätty Suomenlahdelle sekä koko Pohjolaan.
- Miksi? Tietenkin Lännen aikoman Venäjän vastaisen hyökkäyssodan petaamiseksi ja ei tarvitse olla profeetta, vaan ainoastaan omata älynlahjat, ymmärtääkseen tuon suursodan alkavan tänä talvena.
Sitä itse pää-mainilaa odotellessa... Jos kuulemme "Venäjän yllättäen hyökänneen rajan yli Suomeen!", voimme olla varmoja, että n. 2 viikkoa aiemmin Suomesta hyökättiin päin Venäjää, mutta josta ei meille kerrottu sanallakaan.
Näin suomalaiset päämediat toimivat Ukrainankin kohdalla. Ukrainasta hyökättiin lounais-Venäjän pikkukaupunkeja vastaan jo tammikuussa 2022, kunnes Venäjä suurhyökkäyksellä helmikuussa vastasi siihen.
Священная война: 🌹 🕊
https://www.youtube.com/watch?v=MlH-JZPdzLc
*- Anonyymi
>>Tulkaa, toverit, järjestetään juhlat! Juodaan vapaalle isänmaallemme. Juodaan ja kaadetaan taas!
Ну-ка, товарищи, грянем застольную! Выпьем за Родину нашу привольную. Выпьем и снова нальем!<< 🌹🤝🌹 :
https://www.youtube.com/watch?v=5ZcCrJykKsI
* - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Tulkaa, toverit, järjestetään juhlat! Juodaan vapaalle isänmaallemme. Juodaan ja kaadetaan taas!
Ну-ка, товарищи, грянем застольную! Выпьем за Родину нашу привольную. Выпьем и снова нальем!<< 🌹🤝🌹 :
https://www.youtube.com/watch?v=5ZcCrJykKsI
*Священная война на немецком:
Nl:lainen sotilasmarssi "Pyhä Sota", kauniisti saksaksi laulettuna:
https://www.youtube.com/watch?v=3w7O8yBC6l0
Marssin saksantaja oli Ernst Busch-niminen saksalainen näyttelijä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_Busch_(näyttelijä) :
>>Ernst Busch
Friedrich Wilhelm Ernst Busch (22. tammikuuta 1900 − 8. kesäkuuta 1980) oli saksalainen näyttelijä ja laulaja. Busch sai mainetta poliittisten laulujen tulkitsijana 1920-luvulla Berliinin kabareemaailmassa, muun muassa Kolmen pennin oopperan ensiesityksessä. Hän pakeni Saksasta Neuvostoliittoon vuonna 1933 ja osallistui Espanjan sisällissotaan Kansainvälisissä prikaateissa. Toisen maailmansodan jälkeen hän asettui Itä-Berliiniin, jossa työskenteli Bertolt Brechtin kanssa Berliner Ensemblessa.
Buschin tunnettuja lauluesityksiä ovat muun muassa Der heimliche Aufmarsch ja Die Moorsoldaten, jonka Jos-Agit on levyttänyt suomeksi nimellä Keskitysleirilaulu.[1] Hän esitti katulaulajan roolin G. W. Pabstin Kolmen pennin oopperan filmatisoinnissa vuonna 1931.<<
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bertolt_Brecht :
>>Bertolt Brecht, oik. Eugen Berthold Friedrich Brecht (10. helmikuuta 1898 Augsburg, Baijeri, Saksa – 14. elokuuta 1956 Berliini, DDR) oli saksalainen näytelmäkirjailija, runoilija ja teatteriohjaaja. Hänen tunnettuihin teoksiinsa kuuluvat Kolmen pennin ooppera (yhteistyössä säveltäjä Kurt Weillin kanssa), Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti (yhdessä Hella Wuolijoen kanssa), Äiti Peloton ja hänen lapsensa, Setšuanin hyvä ihminen ja Galileo Galilein elämä.
Elämä
Augsburgissa syntyneen Bertolt Brechtin äiti oli protestantti ja isä katolinen paperitehtaan johtaja. Brecht opiskeli lääketiedettä ja työskenteli ensimmäisen maailmansodan aikaan lääkintäjoukoissa. Sotakokemusten katsotaan vaikuttaneen syvällisesti hänen ajatteluunsa. Sodan jälkeen hän palasi lääketieteen opintoihin, mutta keskeytti ne 1921. Brechtin ensimmäinen näytelmä Baal esitettiin vuonna 1923. Siitä tuli erittäin suosittu. Vuonna 1927 Brecht alkoi lukea Karl Marxin Pääomaa, ja vuoteen 1929 mennessä hänestä oli tullut kommunisti. Tosin hän ei koskaan liittynyt kommunistiseen puolueeseen.<<... ... jatkuu
Koulussamme aikoinaan toimi äidinkielen opettajana kommunistinainen. Hänen vaikutuksestaan itsekin nuorena luin mm. Bertolt Brechtin runoja.
Bertolt Brecht / Agit Prop - Oppimisen ylistys:
https://www.youtube.com/watch?v=H_qDHs_-Hyw
* - Anonyymi
Wau! Kadehdin teitä uskossanne vahvoja. Harmi että olet Saatanan valloissa…
- Anonyymi
Miten tukholman profetia tässä toimii?
- Anonyymi
Ehkä Jumala vielä sallii joutaville niitä näitä puhuville pyhän pelon.
- Anonyymi
Ehkä?
Jotkut eivät välitä.
Aika monet ovat niin ja näin
- Anonyymi
Tukholman profeetan opetukset ovat harvinaisen raikkaita!
Kuunnelkaa veljet ja siskot niitä.- Anonyymi
No, voit sä niitä syödä, mut moni karttaa pilaantunutta tarjoilua!
Bon apetit!
- Anonyymi
Onx tuon valheprofeetan majapaikka ja paalupaikka helsingin saalemissa?
No, eitänä puumalan jutut kyllä saalemin mainetta kohota!!
Jokainen joka lukee puumalan tekstejä ISOILLA kirjaimilla ja kymmenillä huutomerkeillä ympättynä !!!!!!
osaa kulkea kaukana hakaniemen saalemin kulmilta....
Ehkä tää puumala on niitten ykkösprofeetta?
(Luoja varjelkoon!)
Se postaili: "Tule meille Saalemiin Hakaniemeen ja opeta meille pöntöstämmekin,ettemme vain suinkaan eksyisi."- Anonyymi
Mistä tiedät ketä syytät tuon hakaniemen jutun kirjoittajaksi, täällä voi kirjoitella aivan muutkin.
- Anonyymi
Kovaatipa olet katkera,kun yrität "ampua orreltansa Profeetan" ja syytät häntä täällä,sekä väität hänen tänne kirjoittaneen.
Mitä häviäisit,jos hän olisikin oikea Profeetta?- Anonyymi
Kukahan se katkera on? No ainaski se puu-mala, joka puskee tuomoita, kun ne jotkut ei sitä nostanu korokkeelle!
Joo, kun ei simmottista Profeettaa oo näkyny! Paitsi ennustajaukkeli se kyllä vois olla...
- Anonyymi
Jeesuksen Nimessä.
Lähde hänestä (aloituksen tehneestä),jotta hän saisi sielullensa Rauhan.
Aamen.- Anonyymi
Ei voi alempi käskyvalta käskyttää itseään ylempää. Do you understand?
Vaan näin se menee:
"... ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi että Jeesus Kristus on Herra."
Filpp 2:9-11
Jeesus sanoi: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä! Matt 28:18
Aloittajalla ei ole pienintäkään ongelmaa kumartaa, palvella ja palvoa Herraa Jeesusta Kristusta! Silloin on aina rauha sielussa.
Amen!
Kunnia Hänen!
Amen.
Kunnia, kiitos, amen. Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja voima ja väkevyys! Ilm 7:12
- Anonyymi
Tänään Ani Turtiainen käänsi Tukholman ennustuksen ympäri. Fb sivun mukaan Pyhä Henki käyttää häntä ja VKkta maailmanlopussa apunaan. VKKmuutti nimen Valta Kuuluu Kristukselle. Demokratiaa ei ole. Raamatussa on no kerrottu Anon merkitys. Profetia on niin vaikea etten osaa kertoa enää.
- Anonyymi
Ano on kuuluisin Tukholmapovaaja
- Anonyymi
Tukh. profetian hapatus hapattaa edelleen!
- Anonyymi
niin se näyttää tekevän
- Anonyymi
• Jouko Piho
• Harri Veijonen ( nyt edesmennyt)
• Jari Pasanen
• Teuvo Sunikin ( jo edemennyt)
• Ja on näkynyt muitakin ”ehdokkaita”, viimeisin yrittäjä Henri Puumala
Kysymys kuuluukin kuka on suurin noista mainitsemistasi profeetoista?- Anonyymi
Ku n ei ole mitään Jumalan asettamia profeettoja. Itse itsensä mainostavia ennustajia on ollut ja tulee olemaan.
Jeesus kohtasi vastaavan ongelman, siis vallanhalun:
"Kuka meistä on suurin" ne kysyivät.
Etkö tunne UT:n opetuksia?
- Anonyymi
Tukholman profetia on suolaa ja varsinkin paholaisen haavoihin.
- Anonyymi
Tukholman profetia on jatkoa Oulun profetialle,onko suomessa rukoilijoita? Joutuuko suomalaiset pakkotöihin venäjän asetehtaille? Niissä ympyröissä voi profeetta syntyä?,ja herätystä syntyä.? Monia vaihtoehtoja on. Ja kysymyksiä.onko suomessa Rukous voimaa? Saa nähdä miten menee? Tulevaisuutta on vaikea ennustaa?
- Anonyymi
Tukholman profetialla ei ole mitään tekemistä Oulun profetian kanssa. Aloittaja puhuu muutenkin omiaan, joten älkää kuunnelko häntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukholman profetialla ei ole mitään tekemistä Oulun profetian kanssa. Aloittaja puhuu muutenkin omiaan, joten älkää kuunnelko häntä.
Aloittaja ei sattumoihin puhele omiaan!
Ja on viisaita jotka tottelevat HERRAA Jeesusta, joka käski valvoa ja rukoilla
ja huomata sudet lammasten vaatteissa!
Autuaat, jotka Häntä seuraavat ja tottelevat!
Eivät "juokse itseään mainostavien profeett. perässä!
Amen!
Luukas 17:23
Matt 24:24 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukholman profetialla ei ole mitään tekemistä Oulun profetian kanssa. Aloittaja puhuu muutenkin omiaan, joten älkää kuunnelko häntä.
Tukholman profetia on jatkoa Oulun profetialle,Pyhä Henki sen ilmoittaa kenelle ilmoittaa?Täällä tuntuu olevan eri henkisiä ihmisiä kuin intian kastijaoissa.
- Anonyymi
Pahemmaksi vain menee höpötykset.
- Anonyymi
Suomalaisten vienti venäjälle pakkotöihin on profetioita,toivottavasti ei tapahdu?
- Anonyymi
Maailman tilanne näyttää menevän pahemmaksi,sehän on höpötystä mutta faktaa.
- Anonyymi
Paras Spede oli Veijonen, mutta söi sittemmin itsensä hengiltä.
- Anonyymi
Tukholman sekaprofetia on aivopessyt monia uskovia!
- Anonyymi
Onnex nyt alkaa yhä useampi ymmärtää, mikä sekalainen eksytys tuo oli ja on.
- Anonyymi
Moni juoksee edelleen "ihmisten perässä" ( = Tukh.profetia)
vaikka Jeesus kielsiä. Älkää juosko perässä!
Luukas 17.23 - Anonyymi
hapatus hapattaa...
- Anonyymi
"Tukholman profetian herätys" on alkanut syyskuussa 2023.
Siitä on tullut lukuisia profetioita.
Aloittaja ei niitä hyväksy,koska on pakahtunut kirjanoppineisuuteensa,kuten vanha viinileili.- Anonyymi
Jaahas? mitän ne rohvetiat on siis ennustukset? Onko haamut niitä tuoneet?
- Anonyymi
Aloittaja on pysynyt tiukasti ja selvästi linjassaan. Eikä ole pakahtumaan päinkään-...
- Anonyymi
On täysin mahdollista, että Tukholman profetia toteutuu parin seuraavan vuoden aikana jonakin kesänä. Silloin aloittaja joutuu naurun alaiseksi, koska hän julisti jatkuvasti Tukholman profetiaa vastaan.
- Anonyymi
Väärät profetiat eivät toteudu. Siis ennustukset.
Luulotella saa, kuvitella saa, saa vokotella mielikuvissaan kuin lottovoittoa!
Jokainen saa elää harhoissaan taikka uskoa valheprofetioiden harhoihin!
Aloittajan ei tarvitse pelätä mitään. Ei sellaistakaan, että jotkut nauraisivat.
Kun nostaa vastuullisesti arvostelua vääristä profetioista ja valheprofeetoista, silloin pitää olla ehdottomasti selvillä mitä mieltä JUMALA on asioista? Ja mitä Pyhä Henki, totuuden Henki paljastaa. Ei se ole puuhastelua, vaan totista siivousta.
Joten relatkaa, aloittajalla ei ole hätää.
Mutta itsenne kohdalla voitte kysellä, missä menette?
Juoskaa vain näiden harhauttajien perässä. Jos ette tottele, mitä Jeesus sanoi:
"älkää juosko heidän perässään".
Mutta ei huoli kitistä ja Herralta apua huutaa, kun löytää itsensä sellaista, mikä ei maistu?
Läksyä: Sananlaskut 1: 20-32
- Anonyymi
Koston henki näyttää olevan se "henki" jossa suomen profeetta toimii!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18135854/mita-quotsuomen-profeettaquot-itsestaan-todistaa - Anonyymi
Eksytys vain jyllää.
- Anonyymi
Vääristä profeetoista jo Jeesus varoitti:
Matteus 24:24.
Uusi Testamentti valaisee, että jo 2000 vuotta sitten uskonasioiden reviirillä oli joka sortin valheprofeettoja, vääriä profeettoja ja erilaisia ”ennustajia” !
• Into olla ”jotakin” erikoista?
• Himo olla jotenkin ”jumalan profeetta-ääni”?
• Patologinen vääristymä suoralta tieltä?
Tuollaiset ilmiöt olivat näkyvissä. Apostoli Paavali korostaa nuorelle Timoteukselle, sekä Tiitukselle useita kertoja:
• ”terveistä sanoista” (1 Tim 6:3)
• ”terveestä opista” ( 2 Tim 4:3 )
• ”terveellä opilla” ( Tiit 1:9, 2:1)
• ”tervettä ja moitteetonta puhetta” ( Tiit 2:8)
Terve vai ”sairastunut uskonelämä”?
On faktaa, että samalla tavalla kuin ihminen voi sairastua fyysisesti ja psyykkisesti, ihminen on altis myös henkisen ja hengellisen tason patologisille seikoille!
Koska ihminen on kokonaisuuus, usein kaikki paketoituu yksiin uomiin? Jos (uskovalla) ei ole terve henkinen taso? Jos hän ei ole mm. parantunut elämänsä (ja varhaiselämänsä) traumoista, hänen uskonelämänsä on riskeissä vääristyä.
Traumat toimivat vaikutteina; ohjaavat toimintaa. Ne vääristävät sekä ihmissuhteiden, että jumalasuhteen tasolla. Terve realismi hämärtyy ja katoaakin. Ihminen luulee olevansa jopa ”jumalan” asemassa, latelemassa tuomioita, sanktioita, jne. Hän kärsii mm. "suuruusharhoista"? Kuvittelee olevansa Jokin Suuri? Messias-syndrooma on erittäin tunnettu harha... sairaus siis.
Traagisinta on, jos tällainen (uskova) keksii ryhtyä ”profeetaksi”, taikka muilla tavoin ryhtyy sellaiseen, jossa vaikutuspiirissä on muita ihmisiä! Lopputulos, finaali voi olla järkyttävä paketti!
Tuore julkinen esimerkkitapaus on ”profeettana” huseeranneen Juha Ruohosen tapaus!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16993159/tarkeaa-tietoa-quotprofeettaquot-juha-ruohosesta - Anonyymi
Tukholman profetian hapatus hapattaa...
- Anonyymi
Tukholman hapatuksen tuote se rohveetta oli kuin komeetta joka NOUSI, ja nyt alkaa olla nokak porossa.... tomussa sii.
- Anonyymi
hapatuksille käy lopuksi - miten
- Anonyymi
Ne sortuvat omaan mahdottomuuteensa.
- Anonyymi
Nyt on selkeää julkista todistusta, miten tuo tuhkolman valheprofetian hapatus ja eksytys on ollut kuin tarttuva tauti.
Sen nojalla ennustivat aikoinaan naiset Päivi Sini Ristimäki ja Nina Åström vuonna 1989, että Henri Puumala on se tukholman profetiassa luvattu Suomen profeetta!
Ja nyt?
Kun julkisesti on nähtävissä se kaaos ja hedelmä, jota tuo eksyttäjäprofeetta on touhuillaan tuottanut -- on korkea aika pysähtyä.
Palata terveeseen oppiin, Raamatun Sanan rajoihin.
Mutta jokainen valitsee. Ja vastaa seuraamuksista.- Anonyymi
Tuomitset kaiken jo päättyneeksi?
4kk vanhan asian?
Etkö yhtään mieti Jumalan Sanaa,pitkämielisyys on järkevän miehen merkki? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomitset kaiken jo päättyneeksi?
4kk vanhan asian?
Etkö yhtään mieti Jumalan Sanaa,pitkämielisyys on järkevän miehen merkki?Kuka tässä mitään on "tuominnut"?
Julkiset tekstit todistavat, että herätyksen mainostus oli ja on harhaa!
Antero Laukkasen asiassa oli pelkkiä valheprofetioita!
Kun sellaista julkisesti arvioidaan, se ei ole "tuomitsemista"., Vaan?
Se on faktojen "toteamista"!
Koeta edes ymmärtää selvää Suomen kieltä!
Mutta jos joku ei KESTÄ sitä, että mm. valheprofetioita vastustetaan, niin kannattaa pitää mölyt mahassaan, ja sadut omana tietonaan!!
Tämä palsta kun on Suomi24 ylläpidon mukaan:
- kaikille avoin, yhdenvertainen kirjoituspalsta!
Ei mikään valheproteetan Monopoli- puhepönttö! Vaikka se "kukkulan kunkuksi" himoitseekin? Koettaa pomotella toisia kirjoittajia. Uhkailee, käskyttää, jne.
Ei auta!
Ei menesty!
- Anonyymi
Vääristä profeetoista jo Jeesus varoitti:
Matteus 24:24.
Uusi Testamentti valaisee, että jo 2000 vuotta sitten uskonasioiden reviirillä oli joka sortin valheprofeettoja, vääriä profeettoja ja erilaisia ”ennustajia” !
• Into olla ”jotakin” erikoista?
• Himo olla jotenkin ”jumalan profeetta-ääni”?
• Patologinen vääristymä suoralta tieltä?
Tuollaiset ilmiöt olivat näkyvissä. Apostoli Paavali korostaa nuorelle Timoteukselle, sekä Tiitukselle useita kertoja:
• ”terveistä sanoista” (1 Tim 6:3)
• ”terveestä opista” ( 2 Tim 4:3 )
• ”terveellä opilla” ( Tiit 1:9, 2:1)
• ”tervettä ja moitteetonta puhetta” ( Tiit 2:8)
Terve vai ”sairastunut uskonelämä”?
On faktaa, että samalla tavalla kuin ihminen voi sairastua fyysisesti ja psyykkisesti, ihminen on altis myös henkisen ja hengellisen tason patologisille seikoille!
Koska ihminen on kokonaisuuus, usein kaikki paketoituu yksiin uomiin? Jos (uskovalla) ei ole terve henkinen taso? Jos hän ei ole mm. parantunut elämänsä (ja varhaiselämänsä) traumoista, hänen uskonelämänsä on riskeissä vääristyä.
Traumat toimivat vaikutteina; ohjaavat toimintaa. Ne vääristävät sekä ihmissuhteiden, että jumalasuhteen tasolla. Terve realismi hämärtyy ja katoaakin. Ihminen luulee olevansa jopa ”jumalan” asemassa, latelemassa tuomioita, sanktioita, jne. Hän kärsii mm. "suuruusharhoista"? Kuvittelee olevansa Jokin Suuri? Messias-syndrooma on erittäin tunnettu harha... sairaus siis.
Traagisinta on, jos tällainen (uskova) keksii ryhtyä ”profeetaksi”, taikka muilla tavoin ryhtyy sellaiseen, jossa vaikutuspiirissä on muita ihmisiä! Lopputulos, finaali voi olla järkyttävä paketti!- Anonyymi
Kuinka totta ja tavallista! Monet myös luulevat, että heillä on varma henkien erottamisen armolahja yksinään ja juuri heidän lahjansa ovat oikeita ja Jumalasta, vaikka ei todellakaan ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka totta ja tavallista! Monet myös luulevat, että heillä on varma henkien erottamisen armolahja yksinään ja juuri heidän lahjansa ovat oikeita ja Jumalasta, vaikka ei todellakaan ole.
Ei pidä "luulla" mitään.
Ei pdä luulla olevansa jokin Suuri Erikoisprofeetta.
Eikä pidä luulla, että on henkien erottamisen lahja.
Pitää tietää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä "luulla" mitään.
Ei pdä luulla olevansa jokin Suuri Erikoisprofeetta.
Eikä pidä luulla, että on henkien erottamisen lahja.
Pitää tietää.Just joo! Sama tarina. Skitsot luulee, narsistit tietää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just joo! Sama tarina. Skitsot luulee, narsistit tietää!
Siis, tarkoitit: skitsot luulee tietävänsä?
Narsistitkin luulee tietävänsä...
Mutta?
Vain Jumala tietää½!
- Anonyymi
Hapatus on sitä, että taikinassa on hapanjuuri!
Siitä se kasvaa aina uutta hapatusta..
MitäPaavali?
1 Korintt 5:5-8 - Anonyymi
Hapatuksen jatkosarjaa.
- Anonyymi
Puumala kirosi helluntalaiset.
Kuolinpäiväänsä saakka, eikä peruuta?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18168541/kansojen-profeetta-hylkasi-helluntaiheratyksen!!!
"Mimä,Evankelista Aili Ester Heinosen palvelustehtävän perijä,sekä Kansojen Profeetta,
Henri Puumala, olen pysyvällä tavalla muuttanut Suomen Helluntaiherätyksen kirosanakseni suuhuni,kuolinhetkeeni saakka,enkä sanojani peruuta. " - Anonyymi
Pahat henget riivaavat tuota valheprofeettaa. Kohta se kaatuu omiin saappaisiinsa.
- Anonyymi
Niin se on yleensä homma edennyt.
Loppukin järjenjuoksu katoaa.... ei mitään rajoja!
- Anonyymi
Tukholman profetian hapatus = emäsika, on ollut sikiävää sorttia. Samassa hapatushengessä on nousstu lisää valheprofetioiden pikkuporsaita.
- Anonyymi
Sipulin kuorinta talkoo.
Ei profeetioista voi olla varma tästäkään,toisaalta on aina profeetioiden lauseita kuorittu kuin sipulia sen terveen nimissä,sekä tarkoituksessa sovittaa se polittiseen suurvalta ideologiaan,eikä mikään kerros ole tarpeeksi hyvä.Uusi testamentti tuntee profeetioiden lahjan,mitä hyötyä siitä olisi jos mitään ei uskota.Jo vahan testamentin aikoihin argumentit profetiaa vastaan olivat samoja.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2224822Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki453278Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma362965PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist842943Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne612832Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902655Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142391Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032197- 1491541
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91210