Mielenilmaus!

Kaupungissa aiotaan järjestää mielenilmaus kaupunginjohtajan eroamisen takia ja kiusaamista vastaan. Vähän vaikuttaa siltä, että Iivari on joku messias laumasielujen mielestä. Mikähän hänestä tekee tuollaisen yli-ihmisen, joka herättää kaupunkilaisissa noinkin suuren puolustamisreaktion? Täällä saa joku persu mellastaa kulttuuripuolella mielin määrin eikä kukaan siihen puutu. No, toivottavasti nyt mielenilmaus avaa silmät huomaamaan myös muiden kuin Pekan kiusaamisen ja siihen puututaan samalla intensiteetillä.
1513990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 151

Vanhimmat

Mielenosoitus enemmänkun tervetullut. Äijänkäppänät ei saa mitään aikaan, mutta kylän naiset rulettaa. Jospa tämä saa puristettua mätää ulos kunnantalolta ja valtuustosalista. Kulttuuritalon mätä kylällä hyvin tievossa. Sielä sikäläinen naispomo talutettava ulos.

Äänestä
  • Naiset ovat Kmjn organisaatioiden yksi suurin ongelmatyhmä!

    Äänestä

  • Nyt toi ap valehtelee kemijärveläisistä, aatukkikaa tuolta turpa! Ei vrmaan tiedä heistä tuon taivaallista!

    Äänestä

Höh

Äänestä

Mielenilmaisu, no niin, kukin tavallaan.

Sanon ihan suoraan, ei mitään vaikutusta!

Äänestä
  • Ilmeisesti tää mielenosotusmarssi ei maksa kaupunkille mitään niinku aikanaan Massaliikkeen marssi aina Helsinkiin asti kaupunkin rahoilla.

    Äänestä

Täällä saa joku metsäteknikko mellastaa joka paikassa vuosikymmenet mielin määrin eikä kukaan siihen puutu.

Äänestä
  • Sekin on kyllä omituista. Hänet on jotenkin päästetty sellaiseen asemaan, että voi kiristää, uhkailla ja lahjoa.

    Äänestä

  • Otahan asioista ensin selvää, täällä on turha mutu-juttuja ja mielipiteitä "tosiasioina" heitellä!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Otahan asioista ensin selvää, täällä on turha mutu-juttuja ja mielipiteitä "tosiasioina" heitellä!!!

    Kuka sen putken tilasi?

    Äänestä

Ei jäänyt odottamaan Aholan Vesan kohtaloa. Hopo mafia jyllää ja voi hyvin

Äänestä
  • Kohtalo oli TÄYSIN ansaittu!
    vedätettävä hönö!

    Äänestä

Mitä ihmeen kiusaamista?
Itse eronnut tehtävästä oma-aloitteisesti, onko tuohon puuttumista?
Aikuisten oikeasti, jokainen teke itsenäisesti omia valintojaan, ei siinä tosiaankaan mitään marsseja kaivata!

Äänestä

Niinpä, siihen ei kukaan puutu!

Äänestä

Koko "marssi" kertoo kaiken näiden paikkakunnan köpöjen älystä ja tietämyksestä , ei ihme että jotkut viuluviikarit adjutantteineen suuta soittavat kunnallisissa elimissä, niissä jossa pitäisi käsitellä meitä kuntalaisia koskevia tärkeitä asioita.
Saatua valtuutusta käytetään häikäilemättömästi omiin kosto tarkoituksiin, kuntalaisista viis.
Sen kertoo jo käyttäytyminen meri-lapin sote äänestyksessä, kustiin pahasti omiin muroihin!

Äänestä
  • Se ole suunsoittoa, jos kertoo tosiasiat. Pekka on itsekin todennut epäasiallisesta virkamiehen kohtelusta. Juhana on todennut muutaman jäävuorenhuipun. HÄVETKÄÄ talousjohtaja, hallintojohtaja, valtuuston pj + metsäteknikon auringonlaskun alan porukka.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Se ole suunsoittoa, jos kertoo tosiasiat. Pekka on itsekin todennut epäasiallisesta virkamiehen kohtelusta. Juhana on todennut muutaman jäävuorenhuipun. HÄVETKÄÄ talousjohtaja, hallintojohtaja, valtuuston pj + metsäteknikon auringonlaskun alan porukka.

    Yleinen ilmiö on kunnalliselämässä kun Persut ovat vahvistuneet ovat riitelyt alkaneet.
    Monesti ovat vanhoillaan tulleet politiikkaan ovat sivistämättömiä ja rääväsuisia.
    Kemijärven kokouksia en ole kuunnellut, mikä on tilanne, pitäisi alkaa kuuntelemaan netistä tuskin saliin pääsee.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Yleinen ilmiö on kunnalliselämässä kun Persut ovat vahvistuneet ovat riitelyt alkaneet.
    Monesti ovat vanhoillaan tulleet politiikkaan ovat sivistämättömiä ja rääväsuisia.
    Kemijärven kokouksia en ole kuunnellut, mikä on tilanne, pitäisi alkaa kuuntelemaan netistä tuskin saliin pääsee.

    On aivan turha syyttää persuja jos kattoo historiaa, totuus on paljon ennen persuja kepun valta on vallinnut Kemijärvellä jopa tyhönotossa sanon sisäpiirin sanoin.

    Äänestä

Siellä kiusaa kyllä aivan muut tahot kuin persu!!! Virkamiehet kiusaavat ja nimenomaan huonot naisjohtajat!!!

Äänestä
  • Kuin Putinin oppikirjasta!

    Äänestä

Rähinää, mellakointia ja täysi kaaos päälle 🤘👹🔥

Äänestä
  • Kansannousu tulee!

    Äänestä

Että vielä marssi?
Kas kun ei herätyskokous telttoineen?
Uusi uskonlahko?
Taitaisi jopa Lars-Leevikin olla kateellisen katkera näin someaikana ihmisten helposta manipuloinnista.

Äänestä
  • Kokoomuksen ja kepun musta mönjä valuu viemäriin..

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kokoomuksen ja kepun musta mönjä valuu viemäriin..

    ONNEN TUNTEEN KAUPUNKI, brändi Rovaniemeltä harmaat sadepäivän kuvat 70 000 euroa. Se on ONNELLISTEN RANTA???

    Suomu paloi, mutta nousee tuhkasta, koska Kemijärvi. Perussuomalainen voima on uusi voima. Muutos 2011 oli J. Hirvisaari eduskunnassa. Kansa ei halunnut muutosta? On niin hyvin kaikki?? Miksi???

    Mielenosoitus on tapa purkaa pahaa oloa, Massaliike myös mielenosoitti, koulussa tehtiin kylttejä. Tehdäänkö nyt? Koko Kemijärvi tekee uuden BRÄNDIN; ME OSATAAN!

    Kaikki kadulle maanantaina, huutamaan paha olo pois. Myös nämä ex-kaupunginjohtajan vastustajat oma mielenosoitus heillekin. Sekä 3. ryhmä, eli ne, jotka ei välitä. Jokainen porukka pitää oman vasta-mielenosoituksen, huutaa siellä. Huutoterapia ja kulkue voi auttaa meitä. Meidän huutomme kuullaan. On hyvä olla. Suomulle sitten nauttimaan hoidoista, uusi kaupunginjohtaja voisi alkaa työn hiljaisuuden keskus.

    On tämä niin ja näin, mutta elettiinpä ennenkin. Oli valtapuolueen naisjärjestö aikanaan riita tuli, ei yhtä valittu lautamieheksi jatkoon, ei sisar sisarta tukenut. Koitti sanailla totta vieköön keskustanainen, olihan ällä äidinkielestä, no ei toinen tullu herastuomariksi. Silti elämä jatkuu, ei riidellä.

    Kemijärven Tulevaisuus = Kemijärven Menneisyys ???
    Kemijärven Menneisyys = Massaliikkeen Tulevaisuus???

    Nyt lopuksi sovinto ystävät ei tapella enää, mennään Suomulle ja ollaan ystäviä kaikki jopa demarit! Keskinäinen riita pois ja huumoria elämään! Suomun keskus on jokaiselle, lapselle ja vanhukselle... Elämässä ilon takaa, antaa hauskan laulun vakaan, SUOMUTUNTURI

    Kemijärven joululaulu: "Suo-mulle maja rauhaisa..." (KY, toimikaa ja käsitelkää aloite!)

    Äänestä

  • Sellu-usko on epätoivoista.

    Äänestä

Pitääpä lähteä kattomaan, kuinka paljon porukkaa tulee.

Äänestä

Onks se eespäin..eespäin..kenen joukossa seisot ?

Äänestä

Mitä se vaikuttaa osoittaa mieltä ei se enään vaikuta turhaa vouhotusta joiltakin akoilta. En ainakaan mene. Iivari tehnyt päätöksen ja sillä siisti

Äänestä
  • Vois muistaa myös tapauksen 2007, miten demari huusi vaalipaneelissa, kiusaamista on politiikassa Kemijärvellä, huuto: PANKAA SILTÄ T**** T****ON!

    Äänestä

  • Näin on!
    Pisteitä yritetään kerätä vaikka millä konstilla!

    Äänestä

  • Suomi on vapaa maa. Minä ja moni muu nousemme nyt! Tämä ei ole mikään putinin venäjä, vaikka selvästi muutamat pajareita esittävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Suomi on vapaa maa. Minä ja moni muu nousemme nyt! Tämä ei ole mikään putinin venäjä, vaikka selvästi muutamat pajareita esittävät.

    Lakia vastaan ei voi taistella!
    Osoittaa vain omaa hölmöyttä ja täyttä tietämättömyyttä.
    "Muutenvainmukavamies" ei välttämättä ole paras tehtäväänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Suomi on vapaa maa. Minä ja moni muu nousemme nyt! Tämä ei ole mikään putinin venäjä, vaikka selvästi muutamat pajareita esittävät.

    Noli eilen vassujen Li Anderssoon ja Merja Kyllönenki K-kuapan pihalla aatetta paasaamassa. No eipä siellä muita näkyny olevan ko paikalliset punavaltuutetut. Ei mikään yleisömenestys.
    Saa nähä huomenna ko kansa marssii kaupunkintalon eteen et onko runsaampi porukka ?

    Äänestä

Vastaanottokeskus tulla tupsahti Espoon Miilukorpeen – paikalliset asukkaat vastustavat: ”Pelottaa nuoren tytön äitinä

Äänestä
  • Onko puuroa tarjolla?
    Ämpärikaupalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Onko puuroa tarjolla?
    Ämpärikaupalla.

    Puuroa ei ole mutta
    glökitarjoilu pelaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Puuroa ei ole mutta
    glökitarjoilu pelaa.

    Viulunsoittaja buldokki tulee mukaan
    uuden morsiamen kera.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Viulunsoittaja buldokki tulee mukaan
    uuden morsiamen kera.

    Myös propelliMasa tuo uuden ihastuksen
    Riitan
    näytille.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Myös propelliMasa tuo uuden ihastuksen
    Riitan
    näytille.

    Persusivukonttorilla st1 kuulin persujen suunnittelevan vastamielenilmausta.
    Niinpä

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Persusivukonttorilla st1 kuulin persujen suunnittelevan vastamielenilmausta.
    Niinpä

    Vele! Ei se seepra raidoistaan pääsee.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Vele! Ei se seepra raidoistaan pääsee.

    Abc kepulistiköppänät hengessä mukana
    jos toyota ja jalat pelaa.
    Järki on mennyt jo vuosia sitten.

    Äänestä

Kiusaajat löytyivätkin kaupungintalon kolmannesta kerroksesta, oli kyllä jo monen tiedossa.

Äänestä
  • Ai Kepu kiusaa huh huh, puolue joka on kaiken meille tuonut! Riistoporvarien Kokoomus-PS kielteinen hallitus vie kaiken! Täällä ei kiusata ONNEN kaupunki! <3 IHANAA!

    Äänestä

Sipsu haluaa kampanjoida Juhanan puolesta, käykääpä kattomassa ämmän face. Oivoi Sirpuli parkaa, pyrkyryys ja tyhmyys on huono yhdistelmä. Järjestän ensi viikolla mielenosoituksen kaikkien virattomien kepulieukkojen kunniaksi, jotka yrittää päteä ukkonsa kustannuksella. Saa tuoda kaljaa.

Äänestä

Tosi johtaja ei tule kunnassakaan kiusatuksi, eikä lähipiirinsä, kun johtaja puuttuu ammattimaisin ottein tällaiseen. Nyt ei ole näin käynyt, ja niinpä piti ottaa näyttävät loparit.

Äänestä

Ei sole tainnut kiusaamisesta puhua. Ainaki mitä lehtiä lukee.

Äänestä
  • Se on tämäkin varmaan kohta sen putken syy!

    Äänestä

Eiköhän tämä liity siihen, että Pekka ei päässyt irti persupiireistä, lienevät Juhanan kanssa hyviä kavereita. Sieltä tullut paine ja paine toimia oikein viran puolesta eivät kohdanneet samalla tavalla. Lisäksi tilanteen tasalla olematon joutilas ja esilläolemishaluinen puoliso hämmensi soppaa entisestään. Naurettava pariskunta. No, Sirpa voi alkaa vaikka ennustamaan tarot-korteista ja tuoda leipää vuorostaan pöytään kun edustusrouvan esitys jäi vähän heikoksi.

Äänestä

Riitta voisi katsoa peiliin. Mitä sieltä pakkelin takaa näkyy: ei ainakaan viisaus vaan pyhä yksinkertaisuus.

Äänestä
  • Ei Riitassa mitään vikaa ole, on toiminut jämäkästi ja oikein kuten pitääkin!
    Yritetään vain savustaa Juhanan tieltä.....

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ei Riitassa mitään vikaa ole, on toiminut jämäkästi ja oikein kuten pitääkin!
    Yritetään vain savustaa Juhanan tieltä.....

    Näin olen myös minä kuullut ja näkeehän tuon sokea reetakin.
    Periksi ei pidä tuolle junttaporukalle antaa.

    Äänestä

  • riitu on sen verran monet porot puremalla tehnyt eunukikisi,,,että varohkaa meidän Saun riitua

    Äänestä

Ei ole koskaan aikaisemmin kaupungin johtajan rouva ollut kuvioissa mukana ,mikä tästä nyt muka tekee erikoisen , pysyis vaan taka alalla kuten muutkin.

Äänestä

Vieläkö Väyrynen on voimissaan, tästä saisi uuden Taivaantulet. Uutuutena olisi tästähän saataisiin tosiTVjuttu eikä fiktiota jota taivaantulet edusti.
Annetaan jatkua pidemmälle jospa saataisiin ihan tappelukohtauksiakin. Harmi kun esiinyyjät alkavat olla ikääntyneitä.

Äänestä
  • Väyrynen on voimissaan, yrittää presidentiksi!

    Äänestä

Ei sitä niin vain tulla takaisin kaupungin johtajaksi. Se menee virallisen haku prosessin kautta. Kun on vielä koe ajan puitteissa sanonut itsensä irti.

Äänestä
  • Näin se menee, vaikka kuinka marssittaisiin!!!

    Äänestä

Vastaan aiemmin vastanneelle:tilanteesta tekee erikoisen nyt sen, että puolisona on henkilö jolla ei ole minkäänlaista omaa tehtävää tai toimea. Puolisona oleminen ja sammakoiden suusta päästely on nyt ollut sitten syksyn ajan ilmeisesti virallinen elämäntehtävä. Paljon selkeämpää kun jokainen hoitaisi vain oman tonttinsa. Kouluttautumalla ja hakemalla haastavampia tehtäviä voi itse yrittää sitten päästä pätemään.

Äänestä

Nämä marssijat paljastavat oman tyhmyytensä, ei ymmärretä lakia ja toimintatapoja sekä uskotaan kaiken maailma somejuttuja.
"Muutenvainmukavamies" ei pärjää johtajana, tehtävä osoitti mahdottomuuden jo alkumetreillä.
Ei tullut tulevaisuuden eikä persujen juoksupoikaa!

Äänestä

Niinpä, syy on vaihtunut joka päivä. Olisiko kuitenkin pankkinsa päällä istuja perimmäinen syy.

Äänestä

Olisiko kannattanut uskoa rekrytointi-firmaa?
Tulee kalliiksi tämä vouhkaus "omankylänmiehestä"

Äänestä
  • Kuusamosta pitää valita jatkossa sieltä tulee viisaus! Suolijärvi on elämän lähde ja Kitkan rannat!?

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Kuusamosta pitää valita jatkossa sieltä tulee viisaus! Suolijärvi on elämän lähde ja Kitkan rannat!?

    Mistä vain kunhan on pätevä!
    Nämä saivartelut ja toisten valtuutettujen haukkuminen saa nyt loppua.
    Alkaa toiset toimenpiteet jos rotia ei löydy.
    Luottamustoimestakin voidaan ulos laittaa jos ei käyttäydy toisia kunnioittavasti!

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Mistä vain kunhan on pätevä!
    Nämä saivartelut ja toisten valtuutettujen haukkuminen saa nyt loppua.
    Alkaa toiset toimenpiteet jos rotia ei löydy.
    Luottamustoimestakin voidaan ulos laittaa jos ei käyttäydy toisia kunnioittavasti!

    Koira haukkuu, ei ihminen!
    23Koira haukkuu, karavaani (Massaliike) kulkee!

    Kateelliset haukkuu ei kestä kuun toiset saa julkisuutta. Tehdas tulee harmittaako valittajat? Katsokaa uutiset maailmaltabiotalous onnn tulevasisuuta

    Viina on visasten juuoma

    Äänestä

  • Olemattomia ovat päättäjät jotka tarvii joka hommaan konsutit. Jos ei itellä oo päätä valita virkamiehiä on todellakin väärässä paikassa.

    Äänestä

Mies joka soutaa ja huopaa milloin mitenkin ei ole pätevä mihinkään!
Täysin akkojen vedätettävissä olevat eivät kykene itsenäisiin päätöksiin!

Äänestä

Kyllähän tosiasia on että Iivari tajusi hypänneensä liian isoihin saappaisiin. Jotenkin piti sitten päästä hommasta irti. Poliitikkojen syyllistäminen uppoaa hyvin kansaan. Aika pelle on tämä kaveri. Saatikka jos innostuu perumaan irtisanomisensa. Paikka vaan avoimeksi ja pätevä henkilö töihin. Iivari ei sitä ole.

Äänestä
  • näin on!

    Äänestä

  • Höpö höpö! Ketkä v***un köppänät ovat äänestäneet kepulaisia ja sekoomulaisia kun hommat menee heillä päin p****reikää?!?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Höpö höpö! Ketkä v***un köppänät ovat äänestäneet kepulaisia ja sekoomulaisia kun hommat menee heillä päin p****reikää?!?

    Niin juuri, Kepu ja Kokoomus pois, Pikkarainen, Nivala, Harju ja muut tilalle

    Äänestä

  • Kyllä Pekka on pätevä, ei sinne Supolle oteta ketään aivotonta, tulijoita on vaikka kuinka. Hän oli siellä sentää 14vuotta. Täällä Kempassa vaan pieni kööri suhmuroi, eikä kestä avointa, rehellistä politiikkaa. Siksi tänne ei ole yritykset tulossa, kun poliittinen johto on arvaamaton, siksi tämä on auringonlaskun alue. Niin kauan kunnes Rehellisyys ja Avoin asioiden päättäminen ja Osaamisen kunnioitus palaa Kunnan ja kunnan yhtiöiden päätöksentekoon. Vielä ei ollut aika Avoimelle päätöksenteolle. Uimamaisteri Ritu, jonkin Massa-käppänän ohjauksessa ja painostuksella painosti, puliveivas, valehteli, huijasi, Ei ollut luottamuksen arvoinen, siis Rehellinen, Avoin, Suoraselkäinen, Siksi Pekka lähti, Ei ollut pakko kärsiä Kieron kunnanhallituksen ohjailusta, Katsoi, että Tämän ohjailussa Ei pysty rakentamaan Kemppaa Rehellisesti ja Avoimesti kuntoon.

    Äänestä

Ketkä ajoivat Atte Rantasen ulos?

Äänestä

Kaikkia terrorisoiva ja ehdottomasti näkyvimmin epäasiallisesti käyttäytyvä Juhana Kelloniemi mielenilmauksen keulakuvana. Kertoo laadusta...Missä Sipsu? Nyt olisi tullut näkyvyyttä.

Äänestä
  • Kansa haluaa Juhanan uudeksi kaupunginjohtajaksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Kansa haluaa Juhanan uudeksi kaupunginjohtajaksi!

    No siinä se varma tuho olisikin.
    Mies työpaikkakiusaa, niin saataisiin Lapponian vastaanotto täyteen alta aikayksikön. Harmi, että poliittinen johto ei tee mitään asialle, vaikka ovat tietoisia asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Kansa haluaa Juhanan uudeksi kaupunginjohtajaksi!

    Jospa hän keskittyisi vaan vinguttamaan sitä viulua, ja jättäisi kaiken älyllisen toiminnan muille.

    Äänestä

  • Eihän Pekalla ole takaisintulemista.
    On eronnut koeaikana.
    Se tarkoittaa sitä, että ei ole enää paikka mihin tulla.
    Ja mikä olisikaan Pekan mahdollisuudet johtaa enää kun on haukkunut omat alaisensakin, ja järjestänyt tuollaisen teatterin. Saisi hävetä.
    Atte takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Eihän Pekalla ole takaisintulemista.
    On eronnut koeaikana.
    Se tarkoittaa sitä, että ei ole enää paikka mihin tulla.
    Ja mikä olisikaan Pekan mahdollisuudet johtaa enää kun on haukkunut omat alaisensakin, ja järjestänyt tuollaisen teatterin. Saisi hävetä.
    Atte takaisin.

    Joo. Todella hyvä ajatus.
    Atte takaisin.
    Siinä oli mies, jota ei poliitikot ja erityisesti vaimo heiluttaneet.
    Vaan eipä taida olla kiinnostunut, kun Juhana järjesti herralle hyvät olot runsaalla lähtökorvauksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Eihän Pekalla ole takaisintulemista.
    On eronnut koeaikana.
    Se tarkoittaa sitä, että ei ole enää paikka mihin tulla.
    Ja mikä olisikaan Pekan mahdollisuudet johtaa enää kun on haukkunut omat alaisensakin, ja järjestänyt tuollaisen teatterin. Saisi hävetä.
    Atte takaisin.

    Kaupunkinjohtajan haku alkaa. Pekka voi hakea paikkaa siinä siinä kun muutkin. Nykyvaltuusto valitsee. Jos kannat entisellään niin Pekkahan valitaan ?

    Äänestä

Kun pienpuolue kepu kuihtuu myös lapissa samalle tasolle kuin muualla maassa loppuvat iänikuiset riidat myös täällä. Mutta kun isä ja ukki on äänestänyt kepua niin minunkin täytyy näin ne ajattelee peräkylän pojat.

Äänestä

Sirpa Iivari on jakanut faceprofiilissaan Juhanan jakaman salassapidettävän asiakirjan. Voi hyvä luoja tätä yksinkertaisuutta . Ei kai tuollainen ihminen joka profiloituu ensisijaisesti kaupunginjohtajan puolisoksi ja tekee noin ole millään tavalla järkevä.

Äänestä
  • Ollaan nyt kuitenkin Sirpalle armollisia.
    Ei varmaan ole tarvetta enää turhaan aiheuttaa hänelle ja Pekalle lisää pahaa oloa.
    Pekka reppana.

    Äänestä

No se on sitä paljon puhuttua "vaikuttamista"...Voi v****

Äänestä
  • Mutta täytyy ihmetellä Sutisen toimintaa. Mitä hän oikein ajatteli?
    Ei järjen hiventä koko touhussa. Tuolla toiminnalla Sutinen pilaa koko poliittisen toiminnan uskottavuuden. Ei ole mitään Kauniita ja rohkeita.

    Äänestä

Sirpa vaihtoi elättäjän viime metreillä nuorempaan, ei ole tyhmä.

Äänestä

Ihailen tuollaisia vaikuttajanaisia.

Äänestä
  • Siis ihailet ihmistä joka on ihan hukassa olemattomalla osaamisella ja kova pyrkyri?

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Siis ihailet ihmistä joka on ihan hukassa olemattomalla osaamisella ja kova pyrkyri?

    Ironiaa

    Äänestä

Savukoski ulos!!!! Lopullisesti koko lafkasta ja samoin ne vanhat jäärät jotka vetää sitä omaa köyttä perässään.

Äänestä
  • Savukoski toimii täsmälleen kuten valtuuston puheenjohtajan kuuluukin, Juhanalla vain on kova hinku pallille!

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Savukoski toimii täsmälleen kuten valtuuston puheenjohtajan kuuluukin, Juhanalla vain on kova hinku pallille!

    Älä puhu paskaa.

    Äänestä

Kylläpä jäi erikoinen vaikutelma tästä paritsasta. Eikö pysyneet poliittiset agendat salassa? Kävikö Sirpan luonnolle Pekan ympärillä olleet kompetenssit naiset? Sirpa kuuluu pyörineen kaupungintalolla tämän tästä. Miksi kukaan ei puuttunut asiaan? Mikä oli hänen tehtävänsä siellä? Tuliko itkupotkuraivarit kun tajusi ettei hänellä todellakaan ole mitään mandaattia. Munaton mies ja heikko nainen, huono yhdistelmä.

Äänestä

Savukoski on pätevä puheenjohtaja ,vie kokoukset läpi jouhevasti ja asian tuntemuksella. Hyvä Riitta.

Äänestä
  • Älä puhu paskaa.

    Äänestä

Munaton mies ja Narsistinen Nainen, siinä se ongelma on ollut! Merkithän nähtiin jo ennen kaupunginjohtajaksi valintaan. Ja moni sanoi jo silloin, niin minäkin, ei tule onnistumaan, nainen pilaa kaiken!

Äänestä

Joko se ropellikaula on pormestarin hattua sovitellut?

Äänestä

Mielenilmaus.....hetkinen...mistä?
Kiusaamisesta....hetkinen...ketä kiusattu?
Pekka ei ainakaan ole kertonut mistään kiusaamisesta!
eli miksi marssi?

Äänestä

Kiusaamisesta ei ole ollut kyse tässä keississä.

Äänestä

Iivarit kampanjoivat Juhana Kelloniemen ja siten myös kiusaamisen ja epäasiallisen käytöksen hyväksymisen puolesta. Siten tässä on kiusaamisesta kysymys.

Äänestä
  • No nyt ymmärrän jutun juonen ja miksi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Savukoskea yritetään voimalla kammeta pois pallilta!
    Juhanahan on varalla.....

    Äänestä

  • Näinhän siinä todellisuudessa kävi. Kelloniemen toiminta on ollut epäasiallista monissa tilaisuuksissa ja hänen edustaminen vie vaan uskoa Kemijärven kehittämisestä. Useat luennoitsijat ja esiintyjät ovat olleet ihmeissään, kun kyseinen herra arvostelee kaupunkia, kaupunkilaisia, kaupungin johtoa ja muita luottamusmiehiä. Kävelevä katastrofi valtuutettuna. Ajaa vain omaa etuaan.

    Jos katsoo missä hän on vaikuttamassa, niin jokaisessa Kemijärvi menettää palveluaan mm. Redussa ja hyvinvointialueella. En tule antamaan hänelle ääntä seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Näinhän siinä todellisuudessa kävi. Kelloniemen toiminta on ollut epäasiallista monissa tilaisuuksissa ja hänen edustaminen vie vaan uskoa Kemijärven kehittämisestä. Useat luennoitsijat ja esiintyjät ovat olleet ihmeissään, kun kyseinen herra arvostelee kaupunkia, kaupunkilaisia, kaupungin johtoa ja muita luottamusmiehiä. Kävelevä katastrofi valtuutettuna. Ajaa vain omaa etuaan.

    Jos katsoo missä hän on vaikuttamassa, niin jokaisessa Kemijärvi menettää palveluaan mm. Redussa ja hyvinvointialueella. En tule antamaan hänelle ääntä seuraavissa vaaleissa.

    Ihmettelen Iivarin ala-arvoista esitystä. Taitaa seura tehdä kaltaisekseen.
    Kansanäänestys? Taitaa olla sekin Sirpan ja Sutisen manipuloima toteuttamiskelvoton ajatus.

    Äänestä

Facessa kyllä paikalliset yhdistykset uskaltavat kiitellä Juhanaa avuliaisuudesta ja ystävällisyydestä. Ettekö täällä läykyttävät uskalla antaa moittivaa palautetta nimellä? Surkimuksia ja munattomia tällä palstalla.

Äänestä
  • Minä olen kyllä kuullut ihan päinvastaista.

    Äänestä

  • rauhotupas juhana.....

    Äänestä

Voi olla, kuulla voi aina kaikellaista.

Äänestä

Iivarin taideyhdistys kiittelee?

Äänestä

Tilanne rauhoittuu vasta kunnes kaupungintalon kaksi henkilöä siirtyy pois.

Äänestä

Oisko hirven lihaa kellään myydä? Saako sitä mistä ostettua voisko joku kertoa myykö seurat tai jotku?

Äänestä
  • Kesko ostaa ja myy poroja?

    Äänestä

Juhana on asiallinen ja hän voisi hakea kaupunginjohtajaksi. Kansan suosio on suuri, vaikka on tuollainen huono puolue.

Äänestä
  • Ei voi kuin ihmetellä kuka tuohonkin herraan uskoo. Ajaa vain omaa etuaan, käyttäytyy työkavereita kohtaa moukkamaisesti, haukkuu ihmiset ympärillään, valtuustossa soittaa suutaan ilman mitään tunnontuskia siitä puhuuko totta vai ei.
    Eikö ihmiset oikeasti näe tuon käyttäytymisen läpi?

    Saa nähdä miten kauan Hietanen kestää tuota omien asioiden ajamista. Johan siinä menee omakin maine.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Ei voi kuin ihmetellä kuka tuohonkin herraan uskoo. Ajaa vain omaa etuaan, käyttäytyy työkavereita kohtaa moukkamaisesti, haukkuu ihmiset ympärillään, valtuustossa soittaa suutaan ilman mitään tunnontuskia siitä puhuuko totta vai ei.
    Eikö ihmiset oikeasti näe tuon käyttäytymisen läpi?

    Saa nähdä miten kauan Hietanen kestää tuota omien asioiden ajamista. Johan siinä menee omakin maine.

    Äläpä vääristele asioita. Onko jotain hampaankolossa kun pitää valheita levitellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Äläpä vääristele asioita. Onko jotain hampaankolossa kun pitää valheita levitellä.

    Ei tarvitse vääristellä!

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Ei tarvitse vääristellä!

    Eiköhän kyseinen herra omilla sanoillaan ja toiminnallaan vahvisti koko ajan lisää. Ja onhan noita valtuustonkin kokouksia videolta nähtävissä. Ei mene vääristelyn puolella. Taitaa ottaa kipeää kun totuus paljastuu..

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Eiköhän kyseinen herra omilla sanoillaan ja toiminnallaan vahvisti koko ajan lisää. Ja onhan noita valtuustonkin kokouksia videolta nähtävissä. Ei mene vääristelyn puolella. Taitaa ottaa kipeää kun totuus paljastuu..

    Videolta näkyy selkeä asialinja. Kokoomuksen suhmurit jauhavat potaskaa.

    Äänestä

Aivan varmasti ja lehmät lentää.

Äänestä

Ryhdytään houkuttelemaan Atte takaisin. Hän tietää kuviot.

Äänestä
  • Hyvä ajatus.

    Äänestä

Lukekaa tämän päivän lehdestä Narki-Tuulan kirjoitus!

Äänestä

Jos olisin ollut Iivari, niin olisin kieltänyt tuollaisen pelleilyn.
Miehen maine on iäksi mennyt.

Äänestä

Todennäköisesti Pekalle on luvattu Suposta hommia maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Tutkijana miellyttävämpää hommaa hänelle.

Äänestä
  • ei voi antaa potkuja uudestaan

    Äänestä

Atte takaisin. Oli hyvä johtaja.

Äänestä
  • Taivaanrannan maalari.

    Äänestä

Onko nyt selvitetty mitkä tahot pikku Pekkaa kiusasivat?
Tuossahan nyt syyllistetään kaikki.
Taisi vaan tulla liian suuriin saappaisiin olemattomalla osaamisella ja stressin sietokyvyllä.

Tuo kiusaaminen pitää selvittää jo työnjohdollisena asiana, eli kaupunginhallitus toimiin. Samalla pitää selvittää mm. Kelloniemen toiminta niin valtuustossa kuin kaupungintyöntekijänä. Siihen ei ole puututtu.

Äänestä

Kyllä tuollainen pitää selvittää kokonaisuudessaan.
Edeltäjänsä sai maistaa tuota yli 7 v, ja Iivari vain 2 kk, ja sai tarpeekseen.
Vai menikö salainen sopimus pieleen?

Äänestä

Mitä salaisessa sopimuksessa on sovittu?
Kenelle luvattu mitäkin?
Eikö Pekka pystynytkään pitämään sopimuksen ehtoja?
Ja lähti häntä koipien välissä...Oi suurta johtajaa!

Äänestä

Mikä se on tämä Sutinen?
Ei tunnu liikkuvan reaalimaailmassa, vaan jossakin utuisessa valheiden ja utopian maailmassa.
Että mielenilmaus?

Äänestä

Asiakeskeisesti ja avoimesti tulee kuntaa ja kuntayhtiöitä johtaa. Kuntalaisten on syytä tietää millaista peliä poliitikot kuntayhtiöissä harjoittavat. Ruotsin malli on hyvä, jotta kuntayhtiöiden halitusten pöytäkirjat ovat julkisia. Nyt on kuntayhtiöissä allekirjoiteltu salassapitopapereita, merkittävällä sanktiomaksulla. Tämän on masinoinut Massa-BB-Setä. Kysyn, miten tämä voi olla mahdollista ? Miten Kunnanhallitus on voinut hyväksyä tällaisen tai miksi ei ole puuttunut ? Vastaus on hyvin yksinkertainen. Avointa asioiden käsittelyä yritetään tahallisesti pimittää. Yhtiöiden hallituksien johto ja kunnanhallitus yhdessä junailee sopimuksia ja suunnitelmia, joita ei päivänvalo kestä. Tähän suhmurointiin tuli avoimen ja rehellisyyden puolustaja Pekka. Hän koki, ettei voi olla osallisena mm.tällaisessa vääryydessä, mutta Hän oli kunnanhallituksen alaisena. Tämä oli vain yksi esimerkki, näitä on paljon.

Äänestä

Osakeyhtiölain mukaan yhtiön hallituksen on ajettava yhtiön etua. Yhtiön etu ei välttämättä ole sellainen, että siitä voisi laulaa kylillä. Vaikka Kehitysyhtiön hallituksen amatöörijäsenet niin olisivat halunneetkin.
Puolueiden olisikin syytä valita kuntayhtiöiden hallituksiin sellaisia henkilöitä, joilla on motivaatio ja osaamista toimia yhtiön hallituksessa. Tässä on suuri ero toimia yhdistyksen tai järjestön hallituksessa, kuin osakeyhtiön hallituksessa.
Tämä ei ole voinut tulla Pekalle yllätyksenä. Eikä se ainakaan voi olla irtisanoutumisen syy.

Äänestä
  • Miten ovat esim. Koillis-Lapin Sähkö Oy /Itä-Lapin Energia Oy ja Kemijärven Kehitys Oy etuja tullu ajettua ? Vakuudettomia lainoja jaeltu mm. B.Biore-.yhtiölle.
    Näissä ei oo tippaakaan ajettu oman yhtiö etuja kuten osakeyhtiölkai sanoo.
    Miten kuitenki samat yhtiömiehet jatkaa edelleen hallituksissa niinko ei mitään ois tapahtunukkaan? Onko omistaja elikkä kaupunki valvonut ollenkaan etujaan ? Täysin kyvytöntä toimintaa .

    Äänestä

Vastustan! Vastustan! Mielenosoitukseen vaan, kouluissa kyltit tehtäköön! Vastustan jos ei tule sellua! Vastustan, mitä se nyt oli, no vastustan silti! Kemijärvi on EI-järvi!

Äänestä

Joo tuossa yritetään taas tehdä muista konnia, mutta todellinen ongelma on valtuutettu Kelloniemi. Vastaisiko hän viimein tekosistaan?
Hietanen on ihan pihalla asioista, mutta miten Paula?
Kovin on saanut sympatiapisteitä, mutta taitaa olla yksi hyvinvointialueen ensimmäisiä irtisanottavista, kiitos Kelloniemen äänestystuloksen.

Äänestä

Pekkaa minua säälittää.
Esitti kovin terhakkaa, mutta lopputulos oli kyllä ihan limbo.
Ei ollut Pekasta johtajaa. No. eihän hänellä ollut kyllä johtamisesta kokemustakaan.
Nyt ei Aulikin mainospuheet paikkakuntalaisuudesta auta, päinvastoin. Leimattu mies.

Äänestä

Vanha sanonta piti paikkansa: Omat koirat (virkamiehet) purivat, ja nyt he saavat paremmat virat.

Äänestä

Muutamia on valtuutettuja, jotka asiakeskeisesti yrittää viedä asioita eteenpäin. Ihmettelen, miksi tietyt tahot yrittää piilottaa asioita. Ei se ole paha, että Juhana jaksaa nostaa aina uudestaan vääryydet, siis satojen tuhansien eurojen, esiin. Jos niitä ei nosteta, vanha suhmurointi jatkuu, Eli: veromaksajien rahojen tuhlaus, oman edun tavoittelut ja todella osaavien henkilöiden, sivistymätön kohtelu, Viimeisimpänä päästitte Kempan tulevaisuuden rakentajan irtautumaan , josta itse Pekka on kertonut, mistä johtuu. Hävetkää ! Kyllä Te tiedätte, mitä olette tehneet, Pystyykö Savu Ritu Rehellisesti avaamaan, miksi kävi näin. Onko kanttia olla Rehellinen ? Kenen talutusnuorassa olit, Olisiko jo syytä ottaa kompassiin Uusi ja Kestävä Suunta ? Vain Rehellisyys nimittäin kestää päivänvaloa. Kyllä Kemppaan on yrittäjiä tulossa, jos yrittäjät pystyvät luottamaan kunnan johtoon.

Äänestä
  • Odottaisi Juhana erityistilintarkastuksen tuloksia, eikä jankkaisi joka valtuuston kokouksessa samoja mantrojaan.

    Äänestä

Naiset vastustavat kakkoseen menoa mutta helposti se sinne lupsahtaa 😝

Äänestä

Persut ja taantumuksen kemijärven porukat kaiken kaaoksen takana. Katsokaa vaikka heidän toimintaansa. Oman edun tavoittelua ja toisten uhkailua ja syyttelyä. Tätähän se on ollut jo vuosia.

Äänestä

Pekka saisi hävetä. Lupasi vaikka mitä. Ei ollut osaamista. Ei saanut aikaan kuin hämmennystä.
Miksi tuollaisia valitaan?
Vai menikö sukset ristiin Kelloniemen kanssa?
Tuolla herralla on suuri hintalappu kaupungille.

Äänestä
  • Pekallako ei ole osaamista. Mauno Koivisto oli Filosofian tohtori ja menestyi Presidenttinä. Vaativa koulutus, siihen ei monista ole. Yritäppäs ite, ja Sano sen jälkeen ! Yritäppä hakea Supoon, katso miten käy ja yritä siellä olla vastaamassa Suomen Turvallisuudesta ja Rikollisuuden tutkinnasta eri muodoissaan 14vuotta. Hänellä on juuri oikeaa kokemusta, jotta saadaan nämä Rötösherrat kuriin, jotta kaikessa toimitaan Lakien ja asetuksien mukaan, kunnioitetaan vastuunkantajia ja ajetaan lojaalisti Kunnan ha Kuntalaisten etua.
    Hämmennystä on saanut aikaan se "ketsuppipullon räjähdys" Kun hän itse, omasta tahdostaan lähti Pois, koska näki että nykyisessä toimintaympäristössä (lue;kunnanhallituksen ohjauksessa) ei voi viedä Kestäviä asioita Eteenpäin.
    Miksikö tuollaisia valitaan, Vielä kysyt, tutustu Hyvä Henkilö asioihin. No minäpä kerron, Niin ymmärrät. Hän esiintyi, otti kantaa, teki aloitteita ja tapasi kuntalaisia Kunnanvaltuutettuna n.Kaksi vuotta. Kuntalaiset näkivät hänen toimintatapansa. Myös Valtuutettujen enemmistö Näki, Me Tarvitaan Muutosta, Valitaan Hänet. Ja Pekka sai kannatuspuheenvuoroja yli puoluerajojen. Selkeä Valtuutettujen enemmistö Valitsi hänet.
    Juhanan kanssa sukset eivät ole menneet missään kohden ristiin. (perehdy asioihin) Pekka on itse lehdistölle kertonut miksi erosi omaehtoisesti.
    Siitä tulisi vetää johtopäätöksiä tulevaisuuden suhteen, Missä on kehitettävää. Miten kehitystä viedään eteenpäin. Mikä meni oikeasti pieleen. Tästä täytyy tehdä selkeä analyysi ja toimia jatkossa paremmin.

    Äänestä

Ainoa, joka on jonkun talutusnuorassa on Pekka itse. Sekä umpityhmän vaimokkeensa että Juhana Kelloniemen. Juhana sinänsä ei ole tyhmä vaan pelkästään törkeä ja asiaton.

Äänestä

Olen samaa mieltä............

Äänestä

Pekan asema taisi käydä liian ahtaaksi kaikkine lupauksineen ja sopimuksineen.
Toki tiedossa oli, että hänellä ei ole johtajakokemusta, eikä talouspuolen osaamista, eikä kykyä olla esimies, eikä stressissietokykyä, eikä kykyä arvostaa viranhaltijoiden osaamista...
mutta oli paikkakuntalainen.

Äänestä
  • Pääasia että on "omankylänmies"!!
    Osaamisesta viis
    Rekrytointi firman suosituksesta viis
    Niinhän siinä taas kävi....

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Pääasia että on "omankylänmies"!!
    Osaamisesta viis
    Rekrytointi firman suosituksesta viis
    Niinhän siinä taas kävi....

    Ei rekrytointi firma päätä, mitä valtuustolla on tarvetta, jos ei saa itse päättää

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Ei rekrytointi firma päätä, mitä valtuustolla on tarvetta, jos ei saa itse päättää

    Eihän ammattilaisia pidä kuunnella missään nimessä!
    Täällä maitolaiturin takana sontakassa tiedetään asiat parhaiten.
    Ja jälki näkyy.....

    Äänestä

Aina voi Sutiselta pyytää neuvoa ja toimia ihan toisella tavalla, niin hyvä tulee.

Äänestä

Anonyymi
2020-04-07 17:14:55

Täällä se on nyt se Harjulan aloite sitten, lukekaa:

http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20171737-17.PDF

Asian eteenpäin viemiseksi esitän, että aloite saatetaan yrittäjäjärjestöjen kaut ta
hyvinvointiyrittäjien tietoon tavoitteena löytää mahdollisesti useampikin yrittäjä,
jotka yhdessä ryhtyisivät perustamaan kyseistä hoitokeskusta. Kaupungin
elinkeino- ja tekninen osasto tarjoavat apuaan toimitilojen hankkimisessa sekä
mahdollisille investoinneil le tarvittavien tukien anomisessa.
(vs. elinkeinojohtaja Markku Merenheimo)

Esitys (kaupunginjohtaja): Kaupunginhallitus hyväksyy vs. elinkeinojohtajan
esittämät toimenpiteet.
Päätös: Esitys hyväksyttiin yksimielisesti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaupungissa aiotaan järjestää mielenilmaus kaupunginjohtajan eroamisen takia ja kiusaamista vastaan. Vähän vaikuttaa siltä, että Iivari on joku messias laumasielujen mielestä. Mikähän hänestä tekee tuollaisen yli-ihmisen, joka herättää kaupunkilaisissa noinkin suuren puolustamisreaktion? Täällä saa joku persu mellastaa kulttuuripuolella mielin määrin eikä kukaan siihen puutu. No, toivottavasti nyt mielenilmaus avaa silmät huomaamaan myös muiden kuin Pekan kiusaamisen ja siihen puututaan samalla intensiteetillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu