Oletko Multitaskaaja

Eli pyritkö jatkuvasti suorittamaan useamman työtehtävän yhtäaikaa.Entä miten suhtaudut siihen että,luottamustehtävään valittu henkilö ns. kokoushyppelee useaan kokoukseen välillä etänä osallistuen. Perussuomalaisten edustaja Matti Henttunen oli harrastanut tämäntyyppistä kansalaisten etujen ajamista. kyseessä olivat aluevaltuuston kokous ja kaupunginvaltuuston seminaari joiden välillä hän multitaskasi.
79704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

?Mitä ihmeellistä tuossa on?Suomessa on paljon sellasia jotka tekee kahta työtä viikottain,onko tuo palavereissa ja kokouksissa istuskelu jotain sankarillista touhua?!

Äänestä
  • Varmaankin on yksilöitä jotka tekevät kahta tai useaampaakin työtä, kyse on siitä että, kykenetkö suoriutumaan töistäsi niin että, ne tulee hoidettua mahdollisimman hyvin jos suoritat niitä samanaikaisesti. Sitä on multitaskaus eli useamman tehtävän suorittamista samanaikaisesti.

    Äänestä

Heh amatööri. Käyn kolmea yliopistoa, ammattikorkeakoulua ja olen töissä. Reenaan vielä vapaa-ajalla.

Menkää vinkujat töihin.

Äänestä
  • Etkä osaa edes kirjoittaa Treenaan. on tainu jäädä apukolukin suorittamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Etkä osaa edes kirjoittaa Treenaan. on tainu jäädä apukolukin suorittamatta.

    Lause alkaa isolla kirjaimella. Reenata on synonyymi sanalle treenata. GVG ja mene töihin, tai edes "apukoluun".

    Äänestä

Multitaskaajia on vaikka kuinka paljon,ei ehkä Rovaniemellä kumminkaan,muualla ainakin,tiedän useita ympäri Suomea.

Äänestä

Rovaniemeläisille tuo on joillekkin kova juttu kun pomppii paikasta toiseen ...Teet yhtä tai useampaa juttua,hoida ne kunnolla koska olet valinnut tiesi,mitä jumaloitavaa siinä on?Tee mitä aiot.Ite sitä tiensä valitsee,turha siinä on leikkiä jotain ainutlaatuista supermiestä.

Äänestä
  • Multitaskaajat eivät ole superihmisiä, vaan vinkujat ovat luusereita.

    Äänestä

Totta,vinkujat ja paikallaan lojuvat ovat turhakkeita ja heitä on Rovaniemellä todella paljon.

Äänestä

Semmosta se välillä on kokoukset päälekkäin ja jos voi molemmissa olla läsnä läsnäolon häiriintymättä voi niin tehdä. Eri asia kuunteliko se koko kokousta.

Äänestä
  • Monet älyköt voi keskittyä 2-3 asiaan yhtä aikaa aivon eri lokeroilla.

    Äänestä

No voe mahoton on se hurja temppu jos noin on tehny...Laiska työnsä laskee.

Äänestä
  • Naiset ovat iänkaiken joutuneet suorittamaan työnsä multitaskaten,Toinen käsi on pidelllyt imeväisikäistä rinnalla kun toisella kädellä on sekoitettu aamupuuroa samalla on ohjattu vanhempia lapsia selvitymään aamun tehtävistä,

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Naiset ovat iänkaiken joutuneet suorittamaan työnsä multitaskaten,Toinen käsi on pidelllyt imeväisikäistä rinnalla kun toisella kädellä on sekoitettu aamupuuroa samalla on ohjattu vanhempia lapsia selvitymään aamun tehtävistä,

    Juuri niin. Tuo on perusmultitaskaamista.

    Äänestä

..VETIN HYVÄ POINTTI TUO!53v Miehenä tiiän tuon tosiasian,kun olen kuullu mm. isäni suusta faktan että hänen äiti,kaikki naiset 40-50-luvulla teki koko ajan jotaki lapset jaloissa aamusta iltaan.

Äänestä
  • Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos texti parantaa viimeaikaisia absurdeja väittämiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos texti parantaa viimeaikaisia absurdeja väittämiä.

    Miehen ns. putkiaivot eivät ole lähellekkään elstisuudessaan niin tehokkaat multitaskaukseen.mitä ovat naisen tippaleipäaivot.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos texti parantaa viimeaikaisia absurdeja väittämiä.

    Mitä absurdeja väittämiä nyt on liikkeellä?
    Lokakuun lopussa maailma näytti erilaiselta absurdiusnäkökulmasta..

    Äänestä

Jotkut osaa monta asiaa. Kateus on kateellisten. Ei kadehdita toisia.

Henttunen on myös soppatykistä jakanut paljon ruokaa Rovaniemellä. Monille vähävaraisille tuo apua ja Rovaniemellä on sanonta siitä keitosta, että "pikkusen hyvää"!

Äänestä
  • Tämän ketjun aiheena ei todellakaan ole "Henttunen on liimautunut meidän seurakuntamme tarjoamaan yhteisöaterian kauhaan"Vaan keskustelemme mm. siitä kykeneekö Henttunen hoitamaan työnsä johon hänet on valittu?Ennenkaikkea ne työt jotka hän on saanut äänten turvin Pojalla on aivan selkeästi liianpaljon vastuullaan "nakkikioskiakin"pitäisi joutaa hoitamaan jotta sen tuotto olisi mahdollisimman hyvä,Tärkeää Papankin roolia pitäisi joutaa hoitamaan

    Äänestä

  • Olen kuullut enemminkin kommentteja Jälleen Herramme meistä huolen pitää.Toi hänen toitottamansa mainos on liian imelä jotta sitä kukaan haluaisi toistaa. Unelmia on Henttunen itselleen keksinyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Olen kuullut enemminkin kommentteja Jälleen Herramme meistä huolen pitää.Toi hänen toitottamansa mainos on liian imelä jotta sitä kukaan haluaisi toistaa. Unelmia on Henttunen itselleen keksinyt.

    Viellä on paljon päiviä jäljellä ennenkuin saamme jälleen kokoontua seurakuntamme diakonian tarjoamalle yhteisöruokailu aterialle kuukauden viimeinen torstai 30.11 Henttusella on siis monta viikkoa aikaa pitää huolta vähempiosaisten yhteisöruoka tarjoilusta.Olisi suuri apu jos hän todella akitoituisi huomioimaan tämän ajanjakson tuoman mahdollisuuden osoittaa todellista lähimmäisenrakkautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Viellä on paljon päiviä jäljellä ennenkuin saamme jälleen kokoontua seurakuntamme diakonian tarjoamalle yhteisöruokailu aterialle kuukauden viimeinen torstai 30.11 Henttusella on siis monta viikkoa aikaa pitää huolta vähempiosaisten yhteisöruoka tarjoilusta.Olisi suuri apu jos hän todella akitoituisi huomioimaan tämän ajanjakson tuoman mahdollisuuden osoittaa todellista lähimmäisenrakkautta.

    No nytkin syksyllä oli oma sopanjako

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    No nytkin syksyllä oli oma sopanjako

    "No nytkin syksyllä oli oma sopanjako." Todellakin seurakuntamme tarjosi to.28.10 perinteisen kuukauden viimeisen torstain yhteisöruokailun ja kukas muukaan siinä soppakauhan nokassa mairitteli kuin Henttunen. Että se siitä omasta. Ja jos on raskinut paljostaan antaa syksyllä,niin muistuttaisin että,vähäosaisetkin tarvitsevat ruokaa päivittäin.Kerran

    Äänestä

Matti on älykkö ja osaa poimia keskeiset asiat vaikka kymmenestä kokouksesta yhtäaikaa. Lisäksi Matti on komea ja osaa tehdä hyvää soppaa. Kannattaa äänestää Mattia.

Äänestä

Eikös se Heikkikin hypi kokouksesta toiseen?

Äänestä
  • Samalla tavalla se Heikki Autto ja Sara Seppänen juoksevat kokouksesta toiseen saadakseen kuitattua kokouspalkkiot. Näin lehdet ovat kertoneet. Köyhät juoksevat helpon rahan perässä. Asioiden hyvällä hoidolla ei niin väliä ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Samalla tavalla se Heikki Autto ja Sara Seppänen juoksevat kokouksesta toiseen saadakseen kuitattua kokouspalkkiot. Näin lehdet ovat kertoneet. Köyhät juoksevat helpon rahan perässä. Asioiden hyvällä hoidolla ei niin väliä ole.

    Jakaako Autto tai Seppänen soppaa köyhille

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jakaako Autto tai Seppänen soppaa köyhille

    Ei Autto ja Seppänen jaa soppaa, kun sen jakamisesta ei saa kokouspalkkiota.

    Äänestä

Sehän on täysin pöljien äänestäjien ansiota, että yhdet ja samat äänestetään moneen paikkaan. Minä en koskaan äänestä näitä "joka paikan höyliä", koska tiedän, että jos joku on kahminut monta luottamustehtävää niin tosiasia on että ei ehdi yhtäkään kunnolla perehtyen hoitaa.
Viimeksi, kun oli ne aluevaalit niin kansanedustajat olivat ahneuksissaan kilpaa ehdokkaina samoin kun kaupungin valtuustoonkin äänestetyt. Eikä sekään vielä riitä, kun nämä politiikassa huseeraavat ja pikkupoliitikot huseeraavat yhdistysten, lautakuntien, yritysten ja yhteisöjen toiminnoissa. Sekin kertoo, että asiat jää huonolle hoidolle, kun eivät ole mitään yli-ihmisiä ja vuorokaudessa niilläkin vain se 24 tuntia, monella vielä päätyö. jääkö se oikea duuni sitten huonolle suorittamiselle? senhän me jo tiedämmekin, että kaupungin viranhaltioille ei ole tulosvastuuta joten niissä hommissa kyllä ehtii moneen muuhun. Raskainta lienee vääntäytyä duunipaikalle, lounas ja kahvitauoille.

Äänestä
  • Silti ei sais vapaaehtoisia pilkata

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Silti ei sais vapaaehtoisia pilkata

    Todellista pyytteetöntä vapaaehtoistyötä tekeviä ei todellakaan pilkata. Vaan imelälle nuoleskelijalle kylläkin kerrotaan se että, Bluffi pyytteettömästä työstä ei ole onnistunut.Mitä tulee Heikkiin ja saraan he eivät koskaan alentuisi samanlaiseen käytökseen kuin mitä tämä mielistelijä on esittänyt vuosia.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Todellista pyytteetöntä vapaaehtoistyötä tekeviä ei todellakaan pilkata. Vaan imelälle nuoleskelijalle kylläkin kerrotaan se että, Bluffi pyytteettömästä työstä ei ole onnistunut.Mitä tulee Heikkiin ja saraan he eivät koskaan alentuisi samanlaiseen käytökseen kuin mitä tämä mielistelijä on esittänyt vuosia.

    Jos köyhille joku jakaa ruokaa, niin se ei ole alentumista. Jos on poliitikko, mitä sitten. Saa poliitikotkin jakaa ruokaa. Kepu, demarit ym. jakaa kahvia ja makkaraa vaalien alla, onko väärin sitten jos joku jakaa keittoa ja muulloinkin. Rovaniemellä tosi monet ihailee tätä vapaaehtoista auttamistyötä hyväntekeväisyystyötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Jos köyhille joku jakaa ruokaa, niin se ei ole alentumista. Jos on poliitikko, mitä sitten. Saa poliitikotkin jakaa ruokaa. Kepu, demarit ym. jakaa kahvia ja makkaraa vaalien alla, onko väärin sitten jos joku jakaa keittoa ja muulloinkin. Rovaniemellä tosi monet ihailee tätä vapaaehtoista auttamistyötä hyväntekeväisyystyötä.

    Ei toki ole väärin,vaan se on väärin jos antaa ruokailijoiden olettaa että ruokailun kustantaja on diakonian soppakauhaan liimautunut persoona itse.Alentavaa on se että pyrkii hyötymään yhteisistä seurakuntamme varoista kustannetulla yhteisöruoka aterialla.

    Äänestä

Multitaskaaja on SÄHLÄÄJÄ.Onko siinä jotain kunnioitettavaa ku pomppi ja sohlaa paikasta toiseen?!

Äänestä
  • Tulevaisuudessa työsuhteet pirstaloituu ja sekoittuu mm. alustayrittäjyyteen. Multitaskauksesta tulee vielä yleisempi ilmiö.

    Äänestä

Multitaskaaja,kirjottakaa tuo ja näette mitä se tarkottaa..

Äänestä

Suomeksi sanottuna sähläys lisääntyy,jatkossa keskittyminen heikkenee.Ja se tulee näkymään työn jäljessä.

Äänestä

Sopanjako on äänien keruuta.Ei se väärin ole.Sillä kerätään ääniä.

Äänestä
  • On muuten pikkusen hyvää se keitto, on hyvä liemi ja höystöt. Näkee, et on ammattitaidolla tehty.

    Äänestä

Mie olen multitaskannu jo nuoresta pitäen kymmeniä vuosia. Melkein joka-aamu olen ottanu sanomalehen mukkaan ko olen menny aamuistunnolle. Nykyään paperinen lehti on korvaantunu digilehellä puhelimessa ja sen kans saaki olla tarkkana, ettei se taskingi lipsaha käsistä pönttöön. Ennen ruukattiinki sanoa, että kahta työtä yhtäaikaa.

Äänestä

Suoraan sanottuna naurattaa nuoo uudet sanat kuten tämä MULTITASKAUS... Kun kävelee,puhuu luuriin tupakkaa polttaen ...Sekin on silloin multitaskausta.Naurettavia juttuja nuo hienot sanat.

Äänestä
  • Tuo tullessa ,vie mennessäs ja teeppä se siellä ollessasTehokas työskentely on aina suotavaa.Vaan se ei vaadi multitaskausta. Tehokkuuden perustana on järjestelmällisyys.Multitaskauksessa oseimmilta menee pakka sekaisin niin että puheenjohtaja joutuu huutelemaan yksilöä suorittamaan tehtävänsä.

    Äänestä

Just niin.Eli...Hoida asiat yks kerrallaan PISTE. ..tun multitaskaus, huvittavaa...

Äänestä

Hybridikokous on nykypäivää!

Äänestä
  • Sitä se varmaan on, vaan kokevatko äänestäjä tpoliitikon kykenemättömäksi hoitamaan hänelle valtuutettua luottamustehtävää ellei tämä kykene olemaan fyysisesti läsnä kun käsitellään ja tehdään päätöksiä äänestäjien kenties hyvinkin elämän hyvinvointiin vaikuttavista asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Sitä se varmaan on, vaan kokevatko äänestäjä tpoliitikon kykenemättömäksi hoitamaan hänelle valtuutettua luottamustehtävää ellei tämä kykene olemaan fyysisesti läsnä kun käsitellään ja tehdään päätöksiä äänestäjien kenties hyvinkin elämän hyvinvointiin vaikuttavista asioista.

    Voi olla henkisesti läsnä

    Äänestä

Tilastot osoittavat, että multitaskaus johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.

Äänestä

? Tuossa lauseessa ei oo järkeä ... SEKOTEKSTIÄ...

Äänestä
  • Tämän ketjun aloituksessa ei ollut
    mitään järkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tämän ketjun aloituksessa ei ollut
    mitään järkeä.

    Olisko aloittaja Hentunen itse?
    Pääsee kehumaan itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tämän ketjun aloituksessa ei ollut
    mitään järkeä.

    Lue uudelleen ja käytä aikaa, kyllä sä joskus hoksaat, milloin sun vauhtipyörä irtosi tuulettimesta.

    Äänestä

En tiedä kuka on ketjun aloittanut mutta Matti on komea, fiksu ja filmaattinen. Ajattelee kansan parasta ja jakaa soppaa köyhille.

Äänestä
  • Saitko ilmaisen oluen?

    Äänestä

Komea?.varmaankin jos mieltää komeaksi pöhöttyneen, kalpean lyhyenlänttänän miespuolisen olemuksen Kun seurakuntamme tarjoaa yhteisöaterian on aterian jakajana saletisti tämä kalpeanaama.Halukkaita tähän maksamamme aterian jakajaksi olisi useitakin.Vaan otappa liimattukäsi siitä kauhan nokasta irti.Siitä nousisi varmaan sellainen vikinä jotta kirkkovaltuuston muut henkilöt hän leimaisi enemmän kuin "mädiksi".

Äänestä
  • Monesti hänen itsensä maksamaa soppaa. Tyhmää pilkata ihmisiä.

    Äänestä

  • Juuri näin!
    Persjalaksi puhuttelisin mielummin.

    Äänestä

Totta,turha ..ttuilu on järjetöntä.En tajua tuota Suomalaista luonnetta,että AINA ekana tekee kuka vaan mitä vaan ruvetaan heti ekana "hiekottamaan" jonkun yrittävän tietä.

Äänestä
  • Kun tulee joku, joka haluaa jakaa ilmaista ruokaa ja tekee hyväntekeväisyyttä, niin heti aletaan haukkua. Menisi nämä haukkujat jakamaan köyhille ruokaa, jos heillä on rahaa hankkia ruokaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kun tulee joku, joka haluaa jakaa ilmaista ruokaa ja tekee hyväntekeväisyyttä, niin heti aletaan haukkua. Menisi nämä haukkujat jakamaan köyhille ruokaa, jos heillä on rahaa hankkia ruokaa!

    Haukutko köyhäksi???

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Haukutko köyhäksi???

    Ei ole haukkumista, jos on köyhä!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ei ole haukkumista, jos on köyhä!

    Köyhät on huonompia ihmisiä!?!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Köyhät on huonompia ihmisiä!?!

    Jälleen kerran.Käytämme nimitystä heikompiosainen kas kun köyhyyttä on useamman laista.Kauhan nokaan liimautuneella yksilöllä köyhyys tulee esille mm.Heikkona moraalina vähempiosaisia kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jälleen kerran.Käytämme nimitystä heikompiosainen kas kun köyhyyttä on useamman laista.Kauhan nokaan liimautuneella yksilöllä köyhyys tulee esille mm.Heikkona moraalina vähempiosaisia kohtaan.

    Lopeta jo katkera haukkuminen. Rovaniemellä odotetaan, kun sitä hyvää soppaa saa, ravitsevaa ja maukasta. Hyvästä sydämestä annettu!

    Äänestä

Siellä ei paljon kansalta vaaditut säästöt ja ilmastotavoitteet paina kun nämä multitatskaajat lentelevät päivittäin roi-hki väliä.

Äänestä
  • Ei Matti multikuskaa itseänsä joka päivä
    Helsinkiin, tuskin edes kerran viikossa.

    Äänestä

Näiltä yksilöiltä jotka ovat sitoutuneet hoitamaan yhteisiä asioitamme vaaditaan kykyä multitaskaukseen.Sen toteuttaminen on helpompaa jos ei ole monia aihepiirejä joiden sujuvuudesta sinä olet vastuussa.Jos voit täysin keskittyä yhden aihepiirin velvotteisiin niin silloin multitaskaus tekee tehtävästäsi tehokkaan ja tuottoisan.

Äänestä
  • Ikääntyminen heikentää kognitiivisiä kykyjä ja näinollen multitaskaukaen laatu heikkenee iäkkäällä yksilöllä huomattavasti.

    Äänestä

Muistakaa sopanjako kansalle 30.11. kävelykadulla on sitä kuuluisaa pikkusen hyvää soppaa tarjolla kaikille ihmisille, "Hurstin tavoin"! Tervetuloa!

Äänestä

On teillä huvit ...

Äänestä

Multitaskaus,siis voi ..ttu mitä sekoilua!Pidättekö te semmosta hyvänä asiana kun joku soheltaa useita asioita YHTAIKAA!?OOTTEKO TE SEONNEET PÄÄSTÄNNE!?

Äänestä
  • Viisas ihminen voi hoitaa monta asiaa yhtä aikaa! Miettikää, jos nerot hoitaisi vain yhden asian kerrallaan, olisi jäänyt ruuti ja röntgenkone keksimättä!

    Äänestä

Painu ..ttuun siitä lässyttämästä,useiden asioiden yhtaikainen tekeminen ei ole järkevää piste.

Äänestä

Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

Äänestä
  • Aivot ei tykkää

    Senkö vuoksi Oon niin hajamielinen

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Aivot ei tykkää

    Senkö vuoksi Oon niin hajamielinen

    Multitaskaus todellakin rasittaa aivoja väärällä tavalla ja altistaa ne muistisairauden syntymiselle.

    Äänestä

Joku on vaan löytäny hienon nimen omille sähläilyilleen,ei tässä mistään muusta ole kyse.Lapsellista pikkutärkeilyä,typerää touhua.

Äänestä

Minä en multitatskaa kunnan hommissa. Päinvastoin, pyrin olemaan tekemättä mitään ja mielellään senkin etänä.
Shhh .

Äänestä

Mina tiskata jokka paeva

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eli pyritkö jatkuvasti suorittamaan useamman työtehtävän yhtäaikaa.Entä miten suhtaudut siihen että,luottamustehtävään valittu henkilö ns. kokoushyppelee useaan kokoukseen välillä etänä osallistuen. Perussuomalaisten edustaja Matti Henttunen oli harrastanut tämäntyyppistä kansalaisten etujen ajamista. kyseessä olivat aluevaltuuston kokous ja kaupunginvaltuuston seminaari joiden välillä hän multitaskasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu