Hausmyllyn uran alku = paras vaihe minulle

Anonyymi-ap

Muistan esikoisstudiolevyn vuosimallia 1990 = schysteemi. Tyylilajina huumoriräppi. Monia harmitti kun muutti heti käytännössä tyylisuunnan toisella studiolevyllä. Sä oot jees 1992 levy sisälsi huumoriräpin lisäksi myös erityylisiä sanoituksia&sävellyksiä . Esikoisstudiolevy schysteemin erityyliset sävellykset todennäköisesti johtuu siitä kun silloin sävellysvastuu oli ainoastaan Jason dromella(jari karjalainen oikealta nimeltään) ja vuoden 92 studiolevyllä sävellystouhuihin ryhtyi myös petri Lowland(petri alanko joka ei ole ismo alangon veli kun jotkut voivat erehtyä tässä kun on olemassa kaksi petri alankoa suomen musakentällä). Vuonna 93 studiolevy rakastaa, ei rakasta tyylisuunta vaihtui lähemmäs duran durania , pet shop boysia ja nick kershawia. Harmi että tuon levyn sovituksista osa on hieman köykäisiä ja liian dramaattisia mutta niistä osasta on tehty parempia uudelleensovituksia myöhemmin kuten esim kappaleet kai sinut saan, tavallinen tarina ja kaipaan. Vuonna 94 yhtye teki cover levyn jossa ainoastaan yksi heidän oma kappale(rakkautta vain). Vuonna 95 tahdonvoimaa jonka jälkeen alkoi yhtyeen pieni alamäki. Vuoteen 95 on minulle ne hausmyllyn kulta-aika ja erityishuomio menee esikoislevylle schysteemi joka on minusta suoraan sanoen ihan parhautta. Bändin vahvuuksia vuosien aikana ovat olleet aika-ajoin loistavat yksityiskohdat sovitustekovaiheprosesissa joista nauttia erityisen paljon. Harmi että etenkin 2000 ja 2010 luvulla bändi lähti mukaan tuohon viihteellisempään ja kaupallisempaan musajuttuun= ei kiinnosta. Tosin vuoden 2005 levy sateesta aurinkoon sisältää kyllä muutamia vaikuttavia sävellyksiä. Tosin musa on menettänyt jo aika paljon sitä alkuaikojen taikaa.

3

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hetkonen sanoi putkonen eli siis korjaan avauspostaustani sillä siinä väitän että Jari karjalainen sävelsi schysteemi levyn biisit mut kyllä myös hannu "enzo" pulkkinen oli ainakin kahdessa kappaleessa säveltäjänä eli pulkkinen sävelsi missin ja oli karjalaisen kanssa säveltämässä kiitolinjan moppitukan.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🍑 ­­­N­y­m­­f­­o­m­a­­­a­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7885
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2206
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1442
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1291
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      172
      1249
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1230
    9. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      1110
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    Aihe