Laulan eräässä pikkukaupungin nuorisokuorossa ja meidät on pyydetty laulamaan kotikaupungissamme Saara Aallon "Enkeleitä-joulukiertueella", jossa hän kiertää ympäri Suomea esiintymässä paikallisten lapsi- ja nuorisokuorojen kanssa. Koen, että meitä kuorolaisia käytetään hyväksi kiertueen mainonnassa ja markkinoinnissa. Meidät ja meidän perheet on pyydetty markkinoimaan konserttia somessa ja jakamaan mainoslappusia ympäri kaupunkia. Kuitenkaan edes vanhempia ei päästetä esitykseen ilmaiseksi vaan kaikille sukulaisille ja ystäville annettiin linkki, josta lipun saattoi ostaa kuukauden etukäteen vaivaisella viiden euron alennuksella. Lippujen normaali hinta on 35 euroa netissä ja 37 euroa ovelta. Vanhemmat siis joutuvat kummatkin maksamaan vähintään 30 euroa siitä, että pääsevät kuskaamaan, huoltamaan ja katsomaan lapsensa konserttia. Ainakin meidän perheelle tuo 60 euroa vanhemmista ja sisarukset siihen vielä päälle on niin iso raha joulun alla, ettei siihen ole varaa.
Vastaukset 3
- Anonyymi
älä mainosta
- Anonyymi
Ihan kuin saara aalto ois niin tärkeä artisti että hänen konsertistaan pitäis maksaa 35 euroa ):<
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3511011- 69711
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et34607- 39547
- 63513
- 39512
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht315478kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22449- 74448
Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19411