Elikkäs levyt EP kiekko houkutusten kiihottava maku ja esikoisstudiolätty vapaaherran elämää on ultra bran ns huipputuotokset eli näissä todella on sitä laatua ympätty kappaleisiin sitten oikein urakalla. Porukka innostui käytännössä heti hieman näihin alkuaikojen taistolaistyylisiin ja pop kappaleisiin.Hyvin pian näiden levyjen jälkeen yhtye lähti isoimmille vesille &markkinoille eli suoraviivaisti hieman tyyliä jolloin ostava yleisö löysi vielä tehokkaammin heidän musan äärelle ja tämän orkesterin kohdalla suoraviivaistaminen ei ollut niin paha juttu kuin mitä se monilla muilla on ollut sillä yhtye ei tinkinyt ainakaan liikaa pois kunnianhimoisista ratkaisuista, mut kyl mää pidän bändin parhaimpina tuotoksina noita uran kahta ekaa levyä joissa kuuluu vielä kaikkein suurin laatu, tietynlainen omaperäisyys ja rohkeus. Taidokkaita soittajia&laulajia koko sakki. Sanoitukset joskus oli hieman populistisia joista pahin esimerkki kappale nimeltä ampukaa alas nuo hullut komissaarit.
Ultra bran alkuvaiheet eli levyt
Anonyymi-ap
0
75
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3287885Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662206- 1771886
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161442- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91291Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181721249RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j6012301 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit01110Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091